VITSIT








Sananlaskut uudistuvat:

Se mikä ei tapa, se vituttaa.

Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.

Odottavan aika on yleensä alle tunti.

Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan kumpaakaan tilannetta?

Ruoho ON vihreämpää aidan toisella puolella.

Ken leikistä suuttuu, se ottakoon diapamin.

Uusia viisauksia:

Hölkkää, niin kuolet terveempänä.

Idiootit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen

Ihmiset ovat kuin viinit, huonot muuttuvat vanhoina happamiksi, hyvät
tulevat vanhetessaan yhä paremmiksi.

Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä
itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.

Kukaan ei ole hyödytön, aina voi olla edes huonona Esimerkkinä.

Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.

Mielikuvitus korvaa sen, mitä emme ole ja huumori auttaa meitä
hyväksymään sen mitä olemme.

Naiset pitävät hiljaisista miehistä, sillä he luulevat heidän
kuuntelevan.

Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.

Pitäisi olla tikka, saisi elantonsa takomalla päätään  puuhun.

Raha on ikuista, vain taskut vaihtelevat.





Onpa ihana olla nainen... ;-)

Jos panet lapsesi päiväkotiin, olet julmuriäiti.

Jos jäät itse kotiin, elät miehen siivellä.

Jos teet paljon töitä, menetät viehätysvoimasi.

Jos teet vähän töitä, menetät työpaikkasi.

Jos käytät meikkiä, kuljet sotamaalauksessa.

Jos et käytä, laiminlyöt ulkoisen olemuksen hoitamisen.

Jos teet vaatimatonta työtä, sinua syytetään kunnianhimon puutteesta.

Jos suoritat vaativia tehtäviä, olet työsi kanssa naimisissa oleva pyrkyri.

Jos näytät tunteesi, olet itkupilli.

Jos hillitset itsesi, olet jäävuori.

Jos olet vielä 25-vuotiaana naimaton, et kai enää saa ketään.

Jos menit naimisiin nuorena, sinun oli kai pakko mennä.

Jos olet auttavainen, sinua käytetään hyväksi.

Jos välität vain itsestäsi, olet kylmä ihminen, joka ei pysty yhteistyöhön.

Jos olet puoleensavetävä, viet ystäviesi miehet ja mielenrauhan.

Jos et näytä miltään, kukaan ei välitä sinusta.

Jos olet älykäs, älä vain näytä sitä.

Jos et, niin sinun on oltava vähintään viehättävä


Eikö olekin loistavaa olla nainen?!?!


Lähetä tämä kaikille kauniille, älykkäille, osaaville, ihastuttaville ja
hauskoille naisille, jotka tunnet.


Naisellista päivänjatkoa, leidit!





Stadilainen tapa liikkua:

Ettan till simhallen.
Spåran till donet.
Metron till Östra centrum.
Trean till torgen.
Femtifemman till beachen.
Fyran till Stockholm.
Sexan till Arabia.
Åttan till Borgbacken.
Färjan till Sveaborg.
Dösän hem.

- - - - - - - - - - - - - -

Ykkösellä tsimmaamaan.
Sporalla duuniin.
Metrolla Itikseen.
Kakskymppisellä Laruun.
Kolmosella toreille.
Kuusfemmalla Kättärille.
Nelosella Stokikseen.
Viisvitosella Hietsuun.
Kutosella Arabiaan.
Kasilla Lintsille.
Mishkalla Munkkaan.
Lautalla Suokkiin.
Seiskalla Böleen.
Dösällä himaan.






ILMOITUKSIA, JOITA NÄHTY KAUPASSA:
-Gogacolaa, 1,5l pullo
-Mämmiä saatana! (saatavana) mainos kaupan ikkunassa
-Mansi- ja mustikoita (aivan huippu!)
-Äidinpakastus pusseja
-Roilerinleike
-Naistennahka hanskat
-Kodinkoneliike mainostaa: Pakastinarkku ja ruhonleikkaaja -lasten päästä vedettävä sänky 
	-Abbelsiineja -Joulukusimyynti -Mahdolliset puutteet ja virheet hinnassa huomioitu 
	-Tamppoonitarjous, koot mini, maxi ja meedio 
	-Äitiys-hortsit -Kissanliha pullia 
	-Torin kalamyyjä mainostaa: Tuoretta mulkkua (muikkua) 
	-Torin kahvilanpitäjä mainostaa: Luteeton piirakka (Gluteeniton) 
	-Mainos tienvarressa: "Poikkeaville kukkia"

RAVINTOLA- JA KAHVILASANASTOA:
-Kasvisgranaatti (gratiini)
-Reindeer Balls (Poron pallit!! Eli siis lihapullia haettu)
-Mummonliha pullia lapsille -Välilihapihivi (välikyljyspihvi)
-Pitsalaissi ja cocis (pizza slice) -pitsa-clisee (pizza slice)
-Jättipäivän pizza (Päivän jättipizza) -Ilmoitus turkkilaisten ravintolan ikkunassa: "Sulettu, ei kanata!"

KOULUN RUOKALASSA:
-Ruohoripuliperunoita
-Paistettua tuskaa (turskaa)
-Kalaa ja vakokastiketta

MAINOKSIA LEHDISTÄ, TV:stä
-Kuolinilmoitus lehdessä: Syvästi kaivaen, lastenlastenlapaset
-Lehti: "Lindhin murhasta pidätettyä vartioidaan itsemurhan ehkäisemisen välttämiseksi"
-Asuntoilmoitus: 3 huonetta, keittiö, kakkahuone ja kylpyhuone (olisiko kuitenkin takkahuone...)
-TV: "Kursk edelleen merenpohjassa. Ankkureina Leena Kaskela ja Urpo Martikainen."
-Lehden otsikko: "Siniristipillumme liehuivat itsenäisyyspäivänä"
-Mainos lehdessä: "Yllätä vaimosi, lähde matkalle!"
-Lehden kuvateksti: "Timo TA Mikkonen ja hänen perseensä" (Perheensä)
-Mainos TV:ssä (Mummot ja papat siemailevat kahvia puutarhassa): "Päättäkää päivänne K-kaupan kahvilla!"





Tosi tarinaa Pirkka-lehden kysymyspalstalta:

- Yksi juttu, jota en ole koskaan ymmärtänyt, ovat liharuoat.
Kaupoissa ja mainoksissa liha on punaista, mutta lautasella ruskeaa.

Ratkaisu: Naudan, sian ja lampaan lihan väri muuttuu kypsennettäessä.
Raaka liha on punaista, kypsä ruskeaa. Broilerin ja vaalean kalan
liha muuttuu vaaleanläpikuultavasta luonnonvalkoiseksi.
------------------------

- Hyvä, että lehdessä oli yksityiskohtaisesti selitetty liivatteen
käyttö. Olen aikaisemminkin yrittänyt tehdä hyytelöitä, mutta ne
eivät koskaan hyytyneet. Nyt tiedän, että liivatteiden liotuksen
jälkeen ruokaan lisätään liivatteet eikä sitä liotusvettä.
------------------------

- Monissa resepteissä neuvotaan ruskistamaan voi pähkinänruskeaksi,
mutta minulla voi aina ennättää sulaa pannulle.

Ratkaisu: Sulaminen kuuluu asiaan. Voin ruskistaminen on juuri sitä,
että voi paistinpannulla tai kasarissa sulatetaan ja annetaan
kuumentua, kunnes väri on pähkinänruskea.
------------------------

- Pitäisi taas ostaa uusia pannulappuja. Nämä on taas ihan liasta kankeita.

Ratkaisu: Pannulappuja voidaan pestä.
Tehdasvalmisteisissa, tikkikankaasta valmistetuissa pannukintaissa ja
-lapuissa on usein mukana pesuohjekin. Itsevirkatut tai -neulotut
pannulaput voi pestä käsin haaleassa vedessä (pesupulverin kanssa).
------------------------

- Minäkin kokkaisin mielelläni, mutta kun en oikein tajua reseptejä.
Kun ohjeessa sanotaan, että voidellaan vuoka, niin kummalta puolelta se oikein voidellaan?

Ratkasu: Vuoka voidellaan sisäpuolelta. Rasvalla voiteleminen estää
sen, ettei ruoka tartu liiaksi vuokaan kiinni. (!)
------------------------
- Ystävätär antoi omasta mielestään helppotekoisen kaurakeksien
ohjeen. Leipominen tyssäsi heti siihen, etten löytänyt kaupasta
ohjeessa vaadittavia kauraryynejä.

Ratkaisu: Kauraryyni on kansanomainen sanonta kaurahiutaleista.
Etsi seuraavan kerran pakettia, jossa lukee kaurahiutaleita tai
kaurasuurimoita.
------------------------

- Monissa leivontaohjeissa neuvotaan, että kohoamista voi nopeuttaa
laittamalla taikinan nousemaan lämpimään veteen. Se on vain niin kovin hankalaa.

Ratkaisu: Lämpimään veteen asetetaan koko taikinakulho, jossa taikina
on tehty. Taikinaa ei kaadeta veteen ilman astiaa.
------------------------

- Annoimmme sukulaiselle lahjaksi kahvinkeittimen ja kysyimme
myöhemmin, onko se toiminut hyvin.
- En osaa vielä sanoa, minulla on niin harvoin käyttöä kymmenelle kupilliselle.

Ratkaisu: Keittimellä ei tarvitse valmistaa enimmäismäärää kahvia.
Pienempikin kuppimäärä onnistuu hyvin.
------------------------

- Suomessa on paljon meitä sipuliallergikkoja. Miksi lähes kaikissa ruokaohjeissa on silti sipulia?

Ratkaisu: Sipulin voi jättää pois, tai korvata sen jollain muulla
mausteella. Sipuli ei vaikuta ruoan rakenteeseen, ellei kyseessä ole
erityinen sipuliruoka kuten sipulikeitto tai täytetyt sipulit.
------------------------

- Onkohan tässä lusikkaleipien reseptissä joku vika, kun taikinan
määrä tuntuu niin suurelta? Minulla on ihan normaali määrä lusikoita,
mutta taikinaa ei ole mennyt kuin kolmannes ja kaikki lusikat on jo käytetty.

Ratkaisu: Lusikka on vain muotti. Pikkuleipätaikina painetaan lusikan
pesään ja kaapaistaan sitten pois lusikasta pellille. Yksi lusikka riittää.





Kylmää kyytiä
23.2.2007 12:33 (Iltalehti netissä - autoaiheiset kolumnit)

Elohopea on laskenut pitkälti alle kahdenkymmenen. Ulkona auto näyttää huurteiselta pakastimelta.

Dieselkone jyrähtää käyntiin epäuskoisen epätasaisesti, mutta alistuu tyynesti kohtaloonsa.

Tuulilasia kuorruttaa vielä aiempien päivien likakerros. Nyt se on saanut katteekseen tervamaisen sitkeän jääkalvon. Vaatii luonnetta kirskuttaa hienon hiekan ja jään sekaista lasia muovinpalalla "kirkkaaksi". Kirkkauden hinnan näkee viimeistään kesällä vasta-auringossa.

Lasien turmelu ei pääty tähän.

Ensimmäisessä moottoritien rampissa auto joutuu irtokivien ja irronneiden nastojen maalitauluksi. Tuulilasiin napsahtaa hetkessä pari jatkohoitoa vaativaa iskemää.

Mutta paljon tapahtuu jo ennenkuin saat auton edes moottoritielle turmeltavaksi.

Nahkaistuimia pidetään ylellisinä. Pakkasessa nahkaistuimet ovat pikemminkin nahan pakastimia. Istuinlämmitys on takapuolen mielestä pari vuosisataa liian hidas. On siis ihan pakko ottaa nahkaistuimilla varustettuun autoon viltti tai joku lämmitin ahterin alle pakkasella

Ensimmäiset ajokilometrit pakkasessa koettelevat auton tekniikkaa, vaikka moottorin nesteitä olisikin lämmitetty tolpan päässä. Iskunvaimentimien sisällä nesteiden liikkumista säätelevät peltilevyt eivät pidä pakkasesta. Jos jähmeillä iskareilla rysäyttää oikein tanakasti monttuun, niin voi tilata autoon ainakin yhden uuden iskariparin.

Jos ja kun auton saa lämpiämään ja sulamaan kotoisessa Siperiassamme, niin kuljettajan pitää muistaa itseään.

Viiltävässä talvessa kannattaa toivoa, ettei auto kuitenkin päätä jättää sinua tielle. En luottaisi ainakaan siihen vanhaan kesäautoon näillä keleillä.

Matka saattaa katketa myös niinkin naurettavan asian kuin polttoaineen loppumisen takia.

Tai saatat töpsäyttää itsesi penkan päälle tai ajat - toivottavasti jonkin vaarattoman - peltikolarin, joka pysäyttää matkasi.

Joudut suoraan kosketukseen armottoman viiltävän Suomen Talven kanssa.

Toimistokäyttöön tarkoitetut kävelykenkäsi eivät pidäkään pakkasta loitolla. Kotiin unohtunut päähine lämmittäisi kummasti korviasi nyt kun auto ei käy ja lämmityslaite on pimeänä.

Muutenkin saatat huomata, että auto ei korvaakaan lämmintä talvipukeutumista.

Auton rikkoutumisen harmi ei riitä. Kuljettajan pitää vielä kamppailla likimain hengestään hyytävässä pakkasessa.

Ah, tätä suomalaisen autoilijan tuskaa.

Ja jos selviydyt kaikista näistä vaikeuksista, niin vielä odottaa se lopullinen niitti.

Autosi hyrrää tasaisesti, radio soi mukavaa matkamusaa ja annat mennä vain. Ja - mikäs se siellä seisoo. Keltaliivinen kaveri tumppu pystyssä. Olet ilmeisesti ajellut toisen tiepiirin alueelle. Satasen rajoitus olikin pudonnut 80:iin.

Auto pelaa, et ole vaarassa paleltua, mutta tunnet jäisen tuulen viheltävän kukkarossasi.
 
PENTTI J. RÖNKKÖ





   Horoskooppi lapin murtheella vuelle 2006

PEURA (23.12.-20.1.) 
Solet yks iänikunen taivastelija, ootat saavasti vaikka tähet ja kuunki taihvaalta. 
Mitä ietasta sie siinä vielä tökötät, painu hakehman net sieltä jos halvat. Vai 
ootaksie että net joku sulle raakaa kotia? Justhiisa tuomonen sie olet, ootat vain 
että kaikki kannethan nokan ethen. Ei kuule onnistu. Jos jotaki halvat, tehe itte!

VESIÄIJÄ (21.1.-19.2.)

Kevhäälä nämät lutraajat friskaantuvat mahottomasti ja alkavak kukkimhan ko mettäperän 
ämmän kukkapenkki kesälä. Rakkauen asioissa vesimiehet ouvak kyllä koko alkuvuen aika 
laila ulala. Jaa no vishin syksypuolela voi olla, että törmäät yhtheen tyyphin, mutta 
ei voi sanoa varmaksi. Jos niin käypii, niin siinä sitä olhan. Palluuta entishen ei ole.

SILHAKAT (20.2. - 20.3.)

Sie olet aina ollu ko mikäki hökäle! Haluat lappaa omia ja muittenki asioita siinä 
sivussa, oli homma sitte mikä vaineski. Koita nyt tukkia lärvisti, pese se vaikka saipuala. 
Käytäppä vaihtheeksi enerkioitasti vaikka raha-asioitten hoitamisheen, tuomonen persaukinen 
ko aina olet ollu.

PÄSSI (21.3.-20.4.)

Pässeile tämä vuosi on mahotonta hellustamista. Niinko riivattu olet, ihmettelet ittekki, 
mikä rietas sielä päässä surraa. Kesä ko tullee, alat kuitenki ittekki havaittehman,
että taisi olla sääski. Pässit nähhään tänä vuona aina niin mahottoman maireina, että oikein 
sivulisia ällöttää kattoa.

SONNI (21.4.-21.5.)

Sie se olet aina ko persheele ammuttu karhu, jatkuvasti on huuli nokan päälä. Ittepäinenki 
olet ko mahoton. No älä nyt kuitenkhan ala möökymhän, kyllä sinustaki vielä jotaki tullee. 
Pittää vain löytää hyvä kouluttaja tuomosele ärmätile!

KAKSONEN (22.5.-21.6.)

Et ymmärrä sitten milhän antaa mishän asiassa perhän, aina vain vänkäät ja piät päästi. 
Ei sinua kukhan tuomosena ala vahtaahman. Josset sie lopeta tuota tieraamista toukokuuhun
mennessä, niin paha sinut perrii viimeisthän syksylä.

KRAPU
(22.6.-23.7.)

Sie olet mahottoman aikhaansaapa ihminen. Missä vain sie kylälä liikukki, niin sieltä kuuluu 
mahoton plutina. Sinussa sitä riittää enerkiaa vaikka muilekki jaettavaksi. Jos sie jotaki 
päätät tehä, niin siehän sitte tehet sen. Muista kuitenki välilä löysätäkki, johan sinua kaehtiva
naapurikki.

LEIJONA (24.7.-23.8.)

Luulet olevasti kovaki poika. Ootat että kaikki mennee aina justhin niinko sie itte halvat. 
Ylheensäkki kuljet aina nokka pystössä. Ei kannattais: sinun työasiat alkavakki menehmän
hunningole. Jos sulla on ämmä tai äijä, seki kerrää kampsunsa ja häipyy kläpitten kanssa, 
eihän tuomosta mulkvistia kestä kukhan. Ala jo hyvä ihminen hillittehmän ittesti!

HIEHO (24.8.-23.9.)

Sie olet yhtä riethaallisena ko sonniki vuen alkupuolella. Kläpikki pölkäävät tuomosta pörröä
ja sukulaisekki alkava eppäilemhän, että sinua sitä on vishin pietty puutheessa juhannuksesta asti. 
Kessää kohen sulla kiirit kuitenki paranee. Voi hyvinki olla, että näkkyy sinuki pläsilä pikkusen 
ilosempi ilme, ainaki kerran.

PUNTARI (24.9.- 23.10.)

No sie se olet aina yhtä tasanen, oikein sivulisiaki välilä pölättää. Vishin luuleva sinua 
joksikki tsompiksi, nulppea olet ko mahoton. Sinua ei hetkhauta,oliko pyhä vai arki, ko kaikki
mennee sitä samaa rattaa. Sinun pitäis vasitenki vähän rävhäyttää. Pistäppä kunnola ranttaliksi 
ja katto sitte minkä näkösiksi muitten naamat mennee!

SKORPPIONI (24.10-22.11)

Sulla piisaa vientiä: alituisheen laukot niin että ihmisekki jo ajattellee.Yritä nyt vähän 
hiastaa vauhtia, muuten makkaat raatona ennen kessää. Etenki niitten miespuolisten skorppioonien, 
joita naisleijonat ahistelee, kannattaa olla vähän pölkösilhän.

JOUSIÄIJÄ
(23.11- 22.12.)

Sie raukka se et hoksaa, vaikka sinua viehän ko pässiä narussa. Hymmyilet vain ja luulet että 
hyvin mennee. Yksinkertanen saapii olla muttei pöljä! Hunteeraa nyt hyä ihminen tilanettasti! 
Ota kintut allesti ja häivy ennenko kaikki mennee persheelleen.





   Lintuhoroskooppi

Katso syntymäpäiväsi mukaan, millainen lintu olet:
Tunnistatko itsesi?

21.3-19.4 HAUKKA

Olet energinen saalistaja. Pidät haasteista ja jahtaamisesta. Saatat olla usein hyökkäävä. Sinussa on raakaa elinvoimaa.

20.4-20.5 PULU

Olet hitaan puoleinen pullea pulu. Et säntäile vaan hoidat asiat omaan tahtiisi. Olet nautinnonhaluinen. Saat ilon pikkuasioista.

21.5-21.6 KOLIBRI

Olet värikäs pieni vipeltäjä. Liikut koko ajan, olet levoton sielu. Sinulla on liikaa asioita ja liian vähän aikaa niiden toteuttamiseen. 
Olet aina menossa.

22.6-22.7 SORSA

Olet tyytyväinen pullasorsa. Olet huolehtivainen ja rauhallinen. Olet välillä liiankin passiivinen. Sorsa saa usein ison
poikueen ja poikasiaan hän paimentaa lempeästi.

23.7-22.8 RIIKINKUKKO

Olet komea riikinkukko. Olet huomionhaluinen esiintyjäluonne.Olet ylpeä saavutuksistasi ja itsestäsi. Et pyytele anteeksi
olemassa oloasi. Imartelut saavat sinut hymisemään onnesta.

23.8-22.9 VARPUNEN

Olet hillitty varpunen. Sinulle turvallisuus ja koti on tärkeitä. Viihdyt hyvin yksinäsi. Olet tarkka asioista ja siisti
kaikessa mitä teet.

23.9-23.10 JOUTSEN

Olet viehkeä joutsen. Pidät kauneudesta. Olet sosiaalinen ja perinteinen parisuhteissa. 
Sinun kanssasi on helppo tulla toimeen.

24.10-22.11 KORPPI

Olet salaperäinen musta korppi. Olet yöeläjä. Olet syvällinen ja syvästi tunteva tyyppi. Olet mustavalkoinen luonne ja
kostonhimoinen jos sinua loukataan. Lojaalin luonteesi takia sinulle on helppo uskoutua.

23.11-22.12 PAPUKAIJA

Olet värikäs papukaija. Eksotiikka kiehtoo sinua. Olet liikkuvainen, tahdot kokea uutta ja kiertää maailmaa. 
Olet kekseliäs ja oppivainen. Saatat suhtautua fanaattisesti joihinkin asioihin.

23.12-20.1 PÖLLÖ

Olet viisas pöllö. Olet hillitty, sivussa pysyvä ja älykäs. Et tee itsestäsi suurta numeroa. Seuraat mielummin muita kuin että
olet itse äänessä. Sinussa on viisautta.

21.1-19.2 KYYHKYNEN

Olet älykäs kyyhkynen. Sinussa on kekseliäisyyttä ja älyä. Olet sosiaalinen luonne. Ongelmien ratkomisessa ja uuden 
oppimisessa olet hyvä.

20.2-20.3 HAIKARA

Olet hyväntahtoinen haikara. Olet empaattinen ja auttavainen. Sinussa on luovuutta ja omaat loistavan tunneälyn. 
Saatat hukkua joskus liiaksi haavemaailmaasi.

Look-Busy-at-Work-Without-Really-Working STEPS -------- Always have multiple projects going. That way if your boss starts to wonder why you’re falling behind on one project, you can tell him that you’ve been catching up on another. Create the illusion of furious activity whenever possible. Never have a clean desk. Fill your work area with several projects that you are in the process of doing (or not doing, as the case may be). Cover your desk with open binders, highlighted reports, and sticky notes all over the place—make your workspace look like a war zone. Remember to keep your wastebasket full, too, preferably with work-related debris. Emphasize the tremendous amount of work you’re accomplishing. Talk about your work in dramatic, but plausible terms. Rather than referring to something as "that small project", call it "the epic quest" or "the gargantuan struggle." Preempt unfavorable discussion of your progress by reporting every little advance you make as though it were a large step. Never miss a chance to communicate how busy you are. Ask a lot of questions. Think up complex questions about tasks you have to do and ask them of your boss or coworkers. Ask questions frequently enough and everyone will think you’re really wrapped up in whatever task your asking about. Be careful what questions you ask, though: you don’t want to sound incompetent. Fabricate major obstacles or developments that require you to go back to the drawing board. Every once in a while report to your boss that you had nearly finished a whole project, but then you realized that you had to scrap all that you had done because you figured out a better way to do it. This gives the impression that you’re constantly thinking about ways to enhance your productivity in the long run. It also shows that you can overcome any obstacle. Both of these are preferable to saying that you spent too much time writing personal emails. Open several of the applications you normally use for work and have them visible on your computer’s desktop. The applications, of course, vary depending on the nature of your work. For example, if your task is data entry, you should have one or more databases up and running. Be alert. Not working is like playing a sport or game. You’ve got to always be on your toes and ready for anything. Try to anticipate your opponent’s next move—for instance, does your boss always stop by at certain times?—and pay attention to clues (if you hear footsteps approaching, a chair creaking, or a flourish of activity nearby, it could mean trouble). Watch out for Big Brother. Most large companies now monitor their employees’ computer usage. Learn about your company’s policies on internet usage, and learn about their monitoring efforts (it helps to make friends with someone in the IT department). If you can’t run afoul of the company’s policies without making sure you won’t get caught, don’t risk it. Trick the watchers. There are a variety of tricks you can use to fool those who might be monitoring your computer usage. On the frontline, there are free programs you can install that will allow you to have two active desktops on your computer (one for work, one for play) that you can switch between at the touch of a key when you hear the pitter-patter of supervisory feet. You can also defeat this sort of monitoring by positioning your computer in such a way as to block someone else’s view of the screen (blame the unusual positioning on glare or ergonomics, if you need to explain it). Sneakier IT personnel, who monitor usage on the backend, are harder to fool. Use proxies to surf the web, or use cached Google pages of a website instead of going directly to the site. There are also a variety of programs you can get (many for free) specifically designed to help you avoid detection. Search for them on the internet, or check out the external links. Slack off a little bit at a time. If you spend one whole day a week doing nothing, you’ll get caught. But you can may be able to waste the same amount of time without getting caught by spreading out your “leisure time.” Take a few minutes here and there to write emails, check the football scores, or surf the net, and then get back to work for several minutes. Rinse, repeat. Place a pencil or pen behind your ear to give the impression that you are writing down so much important information that if it were possible, your hand itself would be a writing instrument. Remember, if your boss walks by your desk on the left side, place the pencil behind your left ear or the effect is lost. Take a stack of industry magazines with you to the bathroom. Mark them up with sticky notes and wrinkle the pages. Once in private, stick a mobile video player (with earphones, of course) in between the pages and watch something more fun. The low-tech version of this trick—hiding your favorite magazine in the pages of a work-related publication—is a schoolboy classic and can work effectively even at your desk. Visit friends in different departments, leaving your workspace very "busy" looking. However, make sure that you have a work-related topic to initiate the conversation and return to if a supervisor walks by. For instance, tell the person next to you that you are going to double check something with someone from a different department. What you're really doing is providing yourself with an excuse if your boss wonders where you were for a little while. "Oh, didn't tell you? I wanted to double check and make sure both of our departments were on the same page about the new ad campaign, I know it's an important issue and I would hate to have any mix-ups." Create meetings in Outlook with realistic sounding names. These can buy you a good chunk of time, and if your boss asks, you can say you went all the way to the meeting and no one showed, so you just worked on some paperwork since you had the conference room. Always, always carry a backup prop. If you’re going to be away from your desk doing something other than work, carry a document you might have been reading with you. It's best if it's a "long term project" that you can convincingly say you were finally getting to. TIPS ----- Keep it simple. If you're called on your whereabouts, have a nearly-true, simple, work-related answer ready for any situation. Collaborate with a co-worker who places as much value on leisure time as you do—he or she is your perfect alibi if questions arise about your (lack of) work. Employers value employees who can collaborate with others. The more time you spend typing, the busier you look. If you're in a job that requires you to make a quota of phone calls per day/week/month, call up your bank or a customer service line and just let them put you on hold. Sometimes you can get up to 20 minutes of hold time before you get to speak to someone, at which point you simply hang up. You're eating up your time, and on the computer that tracks call time, it will appear as though you're busy pushing clients to buy. This probably won’t work if your calls or monitored. Next time you install a program, take a screenshot with the "installing" window. Make it your wallpaper when you need to leave the office so passers-by will think you’re just waiting for the installation to finish. WARNINGS -------------- Never brag about how you cut corners at work to other people—they may be interviewing at your company soon or know someone there. These tips work best if used sparingly. If you end up getting little or no work done, you’re bound to get caught at some point. Even if you don’t get caught, you’ll have nothing to show for the time you've spent at the office. Use these techniques just to break up the day and make it go by faster, but then get back to work or risk losing your job. Stay away from doing external paying work on company time. Sure, it seems like a great idea to work on your side job while you’ve got some time to kill at your main job, but it’s a bad idea. If you’re caught, you’ll almost certainly be fired, and in some jurisdictions your company can sue your for your wages and damages.



   Grillauksen määritelmä...

Kun mies valmistaa ruokaa grillaamalla, tapahtuu seuraavaa:

1. Nainen käy kaupassa.

2. Nainen valmistaa salaatin, lisukkeet ja jälkiruuan.

3. Nainen valmistelee lihan grillausta varten, laittaa sen tarjottimelle tarvittavien ruuanlaittovälineiden kanssa 
    ja vie sen miehelle, joka hengailee grillin luona juoden olutta.

4. Mies asettaa lihan grilliin.

5. Nainen menee sisälle kattamaan pöydän ja tarkistamaan lisukkeiden tilanteen.

6. Nainen tulee ulos kertomaan miehelle, että liha palaa.

7. Mies ottaa lihan grillistä ja ojentaa sen naiselle.

8. Nainen asettelee ruuan lautasille ja kantaa ne pöytään.

9. Ruokailun jälkeen nainen siivoaa pöydän ja tiskaa.

10. Mies kysyy naiselta oliko mukava saada vapaata kokkauksesta. 
      Ja, nähdessään naisen ärsyyntyneen ilmeen, ajattelee mielessään, ettei joillekin naisille vaan mikään riitä.





   Mitä naiset tarkoittavat, kun sanovat:

SE ON IHAN SUN PÄÄTÖS = eihän asiaan ole kuin yksi ratkaisu, ja sen
pitäis olla sullekin selvä

TEE SÄ MITÄ TAHDOT = kosto on kauhea

MEIDÄN PITÄIS PUHUA = mä aion nyt avautua ja sä vittu kuuntelet

MÄ OON PAHOILLANI = sun ois syytä olla vielä enemmän pahoillasi

SIITÄ VAAN, SENKUN MENET = jos lähdet, niin saat katua

EN MÄ OLE LOUKKAANTUNUT = tietenkin mä olen loukkaantunut, ääliö

OLETPAS SÄ TÄNÄÄN HUOMAAVAINEN = onko tänään seksipäivä?

VÄHENNETÄÄN ROMANTTISESTI VALOJA = olen ihan jumalattoman turvoksissa

ONPAS TÄÄ KEITTIÖ EPÄKÄYTÄNNÖLLINEN = ostin uuden keittiön, se pitää
asentaa huomenna

MITÄS JOS HANKITTAIS UUDET VERHOT? = ...ja huonekalut ...ja maalataan
makuuhuone

MÄ KUULIN JOTAIN MELUA = sä olit melkein nukahtanut ja mua ei vielä
väsytä..

MÄ RAKASTAN SUA IHAN HIRVEÄSTI = meillä on tyttöjen lomareissu tiedossa

OONKOHAN MÄ LIHONUT? = kato nyt miten hyvännäköinen mä olen

EN MÄ MITÄÄN HUUDA = totta hitossa huudan, kun mulla on hyvä syy

TOTTAKAI = kyllä tai ei

EI = kyllä tai ei

NIIN KAI = ei

IHAN MITEN VAAN = ei!





   Kielikukkasia omalla äidinkielellämme   

-Joskus joutsenet näyttävät kurjilta.   
-Kiropraktikot vetävät lonkkaa.   
-Mielisairaalassa ottamani kuvat olivat pääosin onnistuneita vaikka 
joukossa oli muutamia tärähtäneitäkin.   
-Taksifirman perustamisen perustaksi riittää perustaksi.   
-Arkkitehdille sattui vahinko: oli käytävä vessassa.   
-Saunottajan lempiasiakas on vastapäinen mies.   
-Mitä teit puolityhjälle pullolleni? - Vein vajaan.   
-Huonon pidon vuoksi 10 panssarivaunua piti teloittaa.   
-Ette tulleet kutsuntoihin?!? - Minulla oli oma syyni.   
-Huomenna kylvetään, sanoi likainen maanviljelijä.   
-Kaljanjuontikilpailuissa otettiin pitkästä aikaa.   
-Tietokonehakkereita ei voitu syyttää kun näyttöä ei löytynyt.   
-Suutari toivoi saavansa paljon kanta-asiakkaita.   
-Mies ajoi auton katolleen ja joutui korjauttamaan katon sekä 
savupiipun.   
-Naamiaisissa haarniskapukuinen mies oli kokoajan pelti kiinni.   
-Kuuntelen etupäässä rokkia, sanoi linja-auton kuljettaja.   
-Kumpi on parempi hevonen vai auto? - Koneista ei ole mihinkään.   
-Enpäs lentänyt retkuun, sanoi kärpänen, kun pummia väisti.





   Englanti-Turku -sanasto

Make  love not war
Ann ny pikkase äläkä  rähjä

Business to  business
Vaihretam  muna  munasse

Company
Puulaaki

Connecting people
Olek  pahas  paikas?

Fitness center
Syäks napei?

First  class
Pirum kallis

Home sweet home
Eimar mää lähre   kotti

Hurry  up!
Tuleksää!

International
Ulkolaissi

Enjoy  Coke
En jua Kokakola

Managing director
Meirän   pomo

Sales manager
Se piänempi nilkki

Chairman of the  board
Se ketä  sai  kenkkä

Secretary
Kaffenkeitin

Sorry
Hä

So
Kui?

Systems  administrator
Mei mikrotue  sälli ko ei mittä ossa

Here you  are
Tosso

Second hand shop
Vanhoi ryji

New  fashion
Kallei krekkali

Show must go on
Puulaaki   kaatus

Show business
Kommeljanttarei

See you  later
Menisis sääki kottis  vaa

T-shirt
Puulaaki   mainosrätti

College
Se kallemp mainosrätti   pomoil

Teamwork
Porukas sählämine

Where is the  toilet, please
Tarttis käyr kusell

Sorry, I don't speak  English
Puhusis sääki suame vaa





   Minä olin teini-ikäinen pop-narkkari

Omien kokemustan täydellisestä puuttumisesta johtuen en osaa kertoa porttiteorian paikkansapitävyydestä huumausaineiden kohdalla, mutta mitä pop-musiikkiin
tulee, olen jossain määrin varma teorian pätevyydestä. Teorian ydinhän on rajusti yksinkertaistettuna se, että miedot huumausaineet johtavat käyttäjänsä aina
poikkeuksetta yhä kovempiin ja kovempiin aineisiin.

Mikäli kovuudella pop-musiikissa ymmärretään raskautta ja äänekkyyttä, etenee pop-narkkarin tie useimmiten aivan käänteiseen suuntaan. 
Käyttö aloitetaan vanhempien kauhuksi kaikkein kovimmilla aineilla, joista iän myötä userin hiljalleen siirrytään miedompiin ja miedompiin. Oma käyttöni on
seuraillut pitkälti juuri tuota kaavaa. Toisen vallitsevan teorian, jota itse kannata, mukaan pop-musiikin kovuus luokitellaan sen tunnettavuuden mukaan.
Tällöin porttiteoria pitää kutinsa täydellisesti. Pop-narkkari hakee elämäänsä yhä kovempia ja kovempia kiksejä. Jeff Buckley johtaa aina 
Elliot Smithiin tai Nick Drakeen, Black Sabbath Reverend Bizarreen tai Electric Wizardiin ja The Smiths väistämättä Feltiin tai Orange Juiceen.

Itse olen pop-musiikin väärinkäyttäjä, enkä kaihda mitään sen alalajeista. Tarvitsen annoksen aamuisin ensimmäiseksi kun herään, iltaisin viimeiseksi
ennen kuin nukahdan ja kymmeniä kertoja siinä välissä. Tänä päivänä en voi kutsua itseäni enää pelkäksi viihdekäyttäjäksi, sillä addiktioni muodostaa
nykyisin ja suuren osan päivärutiinistani. Mietin jatkuvasti mistä saisin seuraavan pop-annokseni ja miten sen rahoittaisin. Arkiaamuisin minulla on usein
tapana notkua levydivarien kulmilla odottelemassa diileriäni ja viikonloppuillat maleksin muiden addiktien kanssa likaisissa, savuisissa ja pimeissä
musiikkiluolissa. Rahoittaakseni oman lisääntyneen käyttöni, minun on ollut pakko ryhtyä myymään pop-musiikkia. Ei, en ole ylpeä siitä, mutta minulla
ei juurikaan ole ollut vaihtoehtoja.

Pop-musiikki on vienyt minulta kaiken; perheeni, työni, kotini, omaisuuteni ja tyttöystäväni, mutta silti jatkan sen käyttöä ilman katumusta. Vieroitusta
en saata edes harkita eikä korvaushoitokaan kohdallani oikein toimi. Totta puhuen en edes halua eroon addiktiostani sillä ilman sitä elämäni olisi
sietämätöntä. Rakastan sitä rutiinia, jonka käyttöni ympärille olen muodostanut. Rakastan niitä kiiltäviä ja moninaisia välineitä, joita käyttöni vaatii
minua omistamaan. Piikitän pop-musiikin suoraan verenkiertooni likaisella ja liian moneen kertaan käytetyllä Shuren neulalla. Joskus jopa lainaan
neulojani addikti-ystävilleni. En yksinkertaisesti vain saa etsimiäni kiksejä musiikin nuuskaamisesta tai polttamisesta. Aika ajoin, paremman puutteessa
saatan silti haksahtaa niihinkin.

Nykyisin kuvailisin itseäni lähinnä pop-musiikin sekakäyttäjäksi. Lajilla tai muodolla ei juurikaan ole väliä, kunhan sitä saa aina tarvittaessa. Musiikin 
sekakäyttö onkin pop-narkkarille jonkinlainen ultimaalinen tila, jossa tarvittava aine ja annostus valikoituu oman henkisen tilan mukaan. Käyttämäni
määrät ovat lisääntyneet eksponentiaalisesti nuoruusvuosilta, mutta kehoni on jo tottunut yhä kasvaviin annoksiin. Yliannostuksen vaaraa ei siis
enää juurikaan ole. Yritän välttää musiikkia, jota on jatkettu ruokasoodalla tai muilla epäpuhtauksilla ja ostan musiikkini vain tuntemiltani diilereiltä
joihin voin aina luottaa. En suosittele pop-narkkariksi ryhtymistä edes pahimmalle vihamiehelleni, mutta jos olet jo koukussa kannattaa pitää mielessä,
että huonomminkin asiat voisivat olla. Pahimmassa tapauksessa saattaisit olla Kiss FM:ää ja Novaa autoillessasi kuunteleva beigenvärinen vakuutusmyyjä.


Kertojen henkilöllisyyden suojelemiseksi hänen nimensä ja äänensä on muutettu.


"I have an ability to focus on music and not much else.
I've never taken an drugs in my life, never been high.
So music has always been my other world, the way
I've connected to other realms."
Rick Rubin 2006





   Outoja seksilakeja maailmalta

1. Libanonissa miehet saavat vapaasti harrastaa seksiä eläinten kanssa, mutta eläinten on oltava naaraita. Seksuaalisesta kanssakäymisestä urospuolisen eläimen kanssa on rangaistuksena kuolema. (Mitä järkeä...?)

2. Bahrainissa mieslääkäri saa tutkia laillisesti naisen sukupuolielimiä, muttei saa katsoa niihin suoraan tutkimuksen aikana. Hän voi vain nähdä niiden heijastuksen peilistä. (Saa toivomaan ettet tarvitse leikkausta!)

3. Muslimit eivät saa katsoa ruumiin sukuelimiä. Tämä koskee myös
hautausurakoitsijoita: sukupuolielimet on peitettävä kivellä tai puunkappaleella koko ajan. (Siis kivellä?!)

4. Indonesiassa rangaistuksena masturboinnista on mestaus. (Rankkaa!)

5. Guamissa on miehiä, joiden kokopäivätyönä on maata nuorien neitsyiden kanssa, jotka maksavat heille palveluksesta harrastaa kanssaan seksiä ensimmäistä kertaa... Syy? Guamin lain mukaan neitsyet eivät saa mennä naimisiin. (Hetkinen, mietitäänpä nyt... Onko koko maailmassa MITÄÄN työtä, joka olisi edes LÄHELLÄ tätä...?)

6 . Hong Kongissa petetty vaimo saa tappaa laillisesti petollisen miehensä, mutta saa tehdä sen vain paljain käsin. Miehen rakastajatar, sitä vastoin, saadaan tappaa millä tavoin vain. (Ah, oikeutta!)

7. Paljasrintaiset myyjättäret ovat laillisia Liverpoolissa, Englannissa mutta vain trooppisia kaloja myyvissä kaupoissa. (Niinpä tietysti!)

8. Calissa, Kolumbiassa nainen saa harrastaa seksiä vain aviomiehensä kanssa.
Kun tämä tapahtuu ensi kertaa, naisen äidin on oltava mukana makuuhuoneessa todistamassa aktia. (Tämä lisää kyllä suorituspainetta, jos mikä...!)

9. Santa Cruzissa, Boliviassa, on laitonta miehen harrastaa seksiä samaan aikaan naisen ja tämän tyttären kanssa. (siis oliko tämä heille kyllin iso pulma, jotta sitä varten piti säätää oikein laki?)

10. Marylandissa, USA:ssa on laitonta myydä kondomeja automaatista yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Ehkäisyvälineitä voidaan myydä automaatista vain "paikoilla, joissa alkoholituotteita myydään.  Käytettäväksi myyntialueella."
(Onpa tämä hieno maa. Ei tosin Guamin veroinen kuitenkaan...)





   Näitä et olisi tiennyt!

-Perhoset maistavat jaloillaan.

-Ankankaakatuksella ei ole missään olosuhteissa kaikua. Kukaan ei tiedä miksi.

-Hurrikaani vapauttaa kymmenessä minuutissa enemmän energiaa, kuin mitä on
varastoituna kaikkiin maailman ydinaseisiin.

-Keskimäärin 100 ihmistä tukehtuu kuoliaaksi kuulakärkikynään joka vuosi. 

-Tyypillinen ihminen pelkää hämähäkkejä enemmän kuin kuolemaa.

-90% New Yorkin kaupungin taksikuskeista on äskettäin maahan muuttaneita siirtolaisia.

-Norsu on ainoa eläin joka ei osaa hypätä.
 
-35% seuranhakuilmoituksia käyttävistä henkilöistä on jo valmiiksi naimisissa.

-On fyysisesti mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään. 

-Ainoastaan yksi ihminen kahdesta miljardista elää vähintään 116- vuotiaaksi.

-Lehmä on mahdollista kävelyttää portaat ylös, mutta alaspäin se on mahdotonta.

-Naiset räpyttävät silmiänsä lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet.

-Indianan yliopiston pääkirjasto vajoaa yli tuuman joka vuosi, koska sitä suunniteltaessa 
insinöörit eivät osanneet ottaa huomioon rakennukseen sijoitettavien kirjojen massaa. 

-Etana saattaa nukkua kolme vuotta.

-Mikään englannin kielen sana ei riimity sanan "Month" kanssa. 

-Silmämme ovat syntyessämme saman kokoiset kuin aikuisenakin, mutta nenämme ja korvamme 
kasvavat jatkuvasti. Pelottavaa! 

-Sähkötuolin keksi hammaslääkäri.

-Muinaisessa Egyptissä papit poistivat itsestään jokaisen karvan, mukaan lukien kulma- ja silmäripset.

-Strutsin silmä on suurempi kuin sen aivot.

-TYPEWRITER on pisin tunnettu sana, joka on mahdollista kirjoittaa käyttäen vain yhdellä näppäimistön 
  rivillä olevia kirjaimia.

-Kaikki jääkarhut ovat vasenkätisiä. 

-Krokotiili ei voi työntää kieltään ulos suustaan.

-Savukkeensytytin keksittiin ennen tulitikkuja.

-Amerikassa syödään noin 18 eekkeriä (noin 7.3 hehtaaria) pizzaa päivittäin.

-Miltei jokainen tämän meilin lukija yrittää nuolla omaa kyynärpäätään. Etkö sinäkin yrittänyt?  ;) 


Nämä oudot tosiasiat kannattaa lähettää kaikille tutuille, sillä ne ovat yleistietoa  :)  





   UUSIA POTILASKERTOMUKSIA

Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.

Tulee vastaanotolle, koska on lyönyt vasemman isovarpaansa melkein irti. Henkilökunta ei saa kuitenkaan 
vetää varvasta irti, koska se sattuu.

Potilaan sydän todettiin hyväksi, mutta häntä kehoitettiin tulemaan uudelleen, jos hän menettäisi tajuntansa.

Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.

Nämä potilaat jäivät lojumaan työpöydälleni.

Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä.

Potilas on raskaana 19. kuukaudella.

Potilaan mielestä oikea isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.

Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.

Potilaan ollessa väsynyt voivat kasvot vääntyä oikealle ja nytkähdellä jonkin aikaa.

Vaimon oksentelu hävisi iltapäivällä, samoin mies.

On ollut tunturivaelluksella kunnon parantamiseksi. Jouduttu tuomaan alas helikopterilla.

Potilas on todettu epäyhtenäiseksi.

Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies joka on vatsastapuhuja.

Jäi 1974 kaivinkoneen alle. Siitä lähtien korvat ovat soineet.

Ulosteessa pieniä verisiä ruokalusikallisia jopa 15-20 krt/pv.

Potilaalla on aikaisemmmin ollut korvat, mutta ne ovat pudonneet pois.

Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoossa sosiaalitoimen avustuksella.

Siteen läpi tyngästä vuoti verta, minkä vuoksi se vaihdettiin.

Hyvässä kunnossa oleva kuorma-autonkuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km hengästymättä.

Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti.

Kehotetaan tulemaan uudelleen, jos vaiva uusiutuu, ja soittamaan kuukautta ennen.

Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti.

Isä ja äiti kuolivat kun potilas oli 12-vuotias. He eivät ole missään yhteydessä potilaaseen.

Mainittakoon lisäksi, ettei olennaista lämpöeroa ole Havaittavissa jalkojen välissä.

Edellisellä viikolla potilaasta oli tuntunut, että näkö oli kadonnut metrossa. Nyt silmiä pistelee.

Potilas saa nokkoskuumetta varjoaineista, mansikoista ja katkaravuista, kuten useimmat lapset.

Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.

Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.

Ihottumakeräytymät ympäröivät potilasta.

Potilas virtsaa mielestään hyvin. Kuin hevonen (omien sanojensa mukaan)

Potilaalla on ihottumaa kasvoissa. Ihovaivoja ilmenee alushousujen käytön yhteydessä.

Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä potilasta.

Potilaalla ei ole vilunväreitä, mutta miehensä ilmoittaa, että vaimo oli sängyssä hyvin kuumana edellisenä yönä.

Potilaan pitää pidättäytyä kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä, kunnes minä voin ottaa hänet vastaan.





Eräällä nettipalstalla on ollut myynnissä käytetty Mazda
Familia. Myyjä oli saanut oheisen sähköpostin potentiaaliselta
ostajalta Oulusta...
Lopussa myös myyjän vastaus.

Nimet ja rekisterinumerot on poistettu, mutta tämä tarina
on tosi.
Maailma on sitten niin mielenkiintoinen paikka käytettyä
autoa myyvälle...


"Moi,

Sinulla on Mazda Familia N**-7* myynnissä webissä.
Toivottavasti jaksaisit vastata muutamaan oleelliseen
tietoon.

Olisin kiinnostunut tarkemmista tiedoista:
- Sarjanumero, VIN
- Värikoodi?
- Montako omistajaa?
- Mistä ja milloin ostettu?
- Paljonko ostettaessa kilometrejä?
- Vakuutatko kirjallisesti kilometrilukeman
paikkansapitävyyden?
- Onko kolaroitu? Pukkailtu, pökkäilty, jouduttu
kolhituksi?
- Katsastuksessa 6/2005 annetut huomautukset?
- Missä katsastettu 6/2005?
- Pakokaasumittauksen mittaustulokset?
- Mitä 100k:n huollossa vaihdettiin tai säädettiin:
Jakopään hihna? Venttiilisäädöt?
- Onko käytetty missä huollossa? Säännöllisesti?
- Onko huoltohistoria/Huoltokirja kunnossa?
- Vaihdelaatikon öljyt?
- Milloin uusittu ilmansuodatin, tulpat, tulpan johdot?
- Iskarien kunto? Milloin uusittu, jos uusittu?
- Renkaiden kunto? Milloin ostettu? Paljonko ajettu?
- Ovatko renkaat kuluneet tasaisesti vai epätasaisesti?
- Ovatko talvirenkaat kitkat/nastat?
- Renkaiden koko ja merkit?
- Jarrujen kunto? Milloin vaihdettu palat eteen?
- Ulompien ja sisempien vetonivelien kunto? Onko
vaihdettu?
- Pakoputken kunto?
- Sisustan, istuimien kunto?
- Sisämuoviosien kunto? Mattojen kunto?
- Onko tupakoitu/kuljetettu turkiseläimiä?
- Toimiiko ilmastointi, pitääkö meteliä, onko
ilmastointiritilät ehjät?
- Maalipinnan kunto fiksaamatta?
- Onko naarmuja maalipinnassa?
- Onko pohjamaaliin/peltiin ulottuvia
naarmuja/kiveniskeymiä?
- Onko ruostetta maalipinnassa?
- Onko vahingoitettu, naarmutettu,lommotettu, hitsattu,
maalattu, onko lasikuitu/tekometallipaikkauksia?
- Muoviosien kunto; Etu- ja takapuskuri, spoilerit
- Alustan kunto?
- Onko ohjauslaitteet kunnossa, nivelet, suojakumit,
hammastanko, ohjausvaihde?
- Onko alustan suojaus kunnossa? Ruostetta?
- Onko alustaa huollettu?
- Onko tuulilasissa/takalasissa/ikkunoissa
naarmuja/säröjä?
- Toimiiko rattilukko? Aina?
- Toimiiko tilttaava ratti?
- Toimivatko kaikki turvavyöt?
- Toimiiko ohjaustehostin?
- Milloin vaihdettu moottoriöljy/suodatin?
- Vaihdettiinko vaihdelaatikon öljy 90k:n huollossa vai
nyt 100k?
- Milloin tulpat/tulpanjohdot vaihdettu?
- Milloin uusittu virranjakajan kansi/pyörijä?
- Ilmansuodatin uusittu milloin?
- Uusittiinko jakopäänhihnan vaihdon yhteydessä muutkin
hammashihnat?
- Entä vesipumppu?
- Milloin vaihdettu jarruneste, kytkinneste,
ohjaustehostimen öljy?
- Milloin viimeksi jäähdytysjärjestelmä on tyhjätty,
puhdistettu ja uusi jäähdytysneste vaihdettu?
- Pakoputkiston kunto? Vuotaako? Onko vaihtotarvetta?
- Moottorin kunto?
- Vaihdelaatikon ja vaihteensiirtimen kunto?
- Kytkimen kunto? Luistaako? Onko säädetty?
- Onko auto kaikinpuolin liikennöintikelpoinen?
- Millainen ajotapa sinulla on kuskina?
- Minkä ikäinen olet? Koulutus ja ammatti, jos ei kysymys
ole liian privaatti : -)
- Jos koeajaisin auton nyt, minkälaiselta auto
kuulostaisi? Olisiko ylimääräisiä ääniä?
- Suhinoita? Kitinöitä? Voimakasta moottoriääntä?
- Onko sinulla tiedossa jokin pakosta lähimmän 6kk/5000
kilometrin sisällä tehtävä korjaustoimi tai osan
uusiminen? Arvon esim. yli 150?.
- Onko autolla ajettu kilpaa/rallia/Muuten kaskon varassa
älyttömästi?
- Ketä ovat M*** O****** ja A***** H*****?

Miksi myyt juuri nyt, kun tärkeä 100k huolto tehty ja
auto juuri katsastettu? Onko siinä jokin sellainen
tiedossasi oleva vika, jonka vuoksi siitä on päästävä
eroon?

Itse olen Oulusta. Jos tarkastaisin auton, testaisin
moottorin ja nostaisin pukille, onko sinulla tiedossa
mitään sellaista oleellista tietoa, joka mahdollisesti
olisi kaupan este?

Maksaisin auton ilmeisimmin käteisellä, joten mikähän
olisi viimeinen hinta, jolla vaunu suuntaisi Oulua
kohden.

Ystävällisesti

T***** A**********


############

Tässä poika on vastannut ostajaehdokkaalle isänsä
puolesta.


Sent: Friday, August 12, 2005 12:33 AM
Subject: Re: N**-7* tutuksi


Ja Vastaus:

Romaani, n. 1000sivua, "Mazda N**-7* -Elämäni autona",
myydään kappalehintaan 2300,- ja vain tukkuerissä
(15kpl). Pakkaus sisältää lukulasit ilman sankoja tai
linssejä tai ilman koko vitun rillejä. Tarjous vain
sinulle ja vain tämän viikon ajan.

Kaupan päälle "Olen oululainen Insinöörirunkkariurpo"
-setti. Sisältää varastetun (3 vuotta sitten, eli tuskin
kukaan kysyy perään) joulukuusen ilman jalkaa, jonka voit
kätevästi vaikka työntää perseeseesi, ilman turhia
ruuvailuja, sekä todella käytännöllisen pesäpallomailan,
jolla voit lyödä itseäsi päähän joka kerta, kun meinaat
vaihtaa autoa, sekä helvetin ison ruuvimeisselin, jolla
teet selvää tietokoneesi näppäimistöstä, ettei kenenkään
enää tarvitse lukea meilejäsi, sekä isot sivuleikkurit
joilla voit katkoa sormesi, jotta voit varmistaa
edellisen, sekä putkitongit, joilla on kätevä repiä
leukaluusi irti, ettei kenenkään tarvitse kuulla tyhmiä
kysymyksiäsi. Eikä tässä vielä kaikki, Nyt bonuksena
vielä yhden hengen annos syanidia, jolla voit kätevästi
varmistaa, että maailma paranee!

xxx xxxx psta.

Terveisin;

XXXX XXXX

Ja lisäkommentteja:

Ps. Kyseessä on käytetty auto, jossa ei kummittele, eikä
siellä kasvateta minkkejä, se kuulostaa aivan autolta.
Itse en viitsi allekirjoittaa vakuutusta, mutta meidän
naapurissa asuu narkkari-mustalainen, joka kyllä
allekirjoittaa mitä vaan pikku korvausta vastaan, ja
vitustako minä tiedän keitä kyselemäsi henkilöt ovat,
kysy niiltä.

Pss. Auto on myyty, mutta romaanit on vielä kaupan,
naapurini myös, joten ole nopea, ettei niitäkin viedä
käsistä.





   Uutisista...

Tänä vuonna 25 vuotta täyttävä Salon Ratsastusseura täyttää tänä vuonna 25 vuotta.

Päivärannassa mies pahoinpiteli avovaimoaan ja ensiapu hoiti loput.

Konnevedellä varastettiin torstaina aamuyöllä kirkonkylän keskustan tuntumaan Rautalammintien
varteen pysäköidystä autosta lompakko, jossa oli rahaa sekä cd-levyjä ja -soitin.

Äidit kertovat, millaisia he olivat pojankoltiaisina.

Aino ja Ilmari Hyvärinen viettävät kultahäitään lasten ja lastenlasten kanssa. Jälkipolvea 
onkin kertynyt niin, että kirjahyllyn päällinen alkaa olla täynnä.

Yrityksemme tavoitteena on myydä matkapuhelimet kaikille ihmisille ja lisäksi vaimoille 
ja lapsille.

Marjatta teki miehen työn: synnytti potrat kaksostytöt.

Henkilöauto heittelehti ja törmäsi lyhtypylvääseen katujen risteyksessä, mutta autoa 
kuljettanut ja matkustajana ollut koira säilyi vammoitta.

Palokunta on kerännyt rahaa pihoja siivoamalla ja ruohoa polttamalla.

Kunta on päättänyt yhdistää vesi- ja viemäriverkkonsa.

Olen syönyt vuoden ajan säännöllisesti Bio-Seleniä enkä koskaan ennen ole tuntenut itseäni yhtä
pirteäksi kuin nyt. Veriarvot ovat kohonneet, ja tukka ja hiukset kasvavat silmissä.

Tällainen elokuva halventaa ihmistä, naisista puhumattakaan.

Rouva Amanda Moksi täyttää Kuhmoisissa 107 vuotta, kertoo STT, joka näön ja kuulon
heikkenemisestä huolimatta seuraa vireästi maailman tapahtumia.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa kreikkalaisia asuu jo liki saman verran kuin Suomessa eli 
nelisen miljoonaa.

Liukkaan kelin vuoksi rekat eivät päässeet mäen päälle, yksikään autoista ei suistunut ojaan
ennen kuin tiet saatiin suolatuiksi.

Kuurot kiusana heinäntekijöille kaikkialla maassa.

Bahrainissa ihmisistä osaa lukea vain noin 40%, naisista huomattavasti pienempi osa.

Ruotsissa ammutaan 80 prosenttia hirvistä koiralla, meillä vain kaksikymmentä prosenttia.

Veden puhtaus ei enää ole esteenä uimiselle Turun kaupungin hiekkarannoilla.

Grillillä ampuneen mielentila tutkitaan.

Humalaiset häiriköt ja presidentti Tarja Halonen koettelivat Porin poliisin voimavaroja 
jazzviikonlopun aikana Porissa.

Yläasteikäiset saavat tulla arkisin ja sunnuntaisin kotiin vasta klo 22 sekä perjantaisin 
ja lauantaisin klo 22.30.

Naisten messuilla ei kainostella. Tavaraa on tarjolla jokaiseen makuun.

Edestakainen matka Finnairin suihkukoneella. Ohjaaja on mukana kaikilla matkoilla.

Ensiaputaitokin kuuluu erätaitoihin. Erkki ja Pasi Tuunanen paikkailivat kirveellä jalkansa
loukannutta potilasta.

Niin että metsään ja sieneen tällaisena syksynä!
Mikä onkaan komeampaa näin syksyllä kuin päättää päivänsä limanuljaskasopalla.

Sieneen kadonnut löytyi Kuusamossa.

Eräpuukko. Terä puukko terästä, pituus n. 10 cm. Pää nahkaa, hela uushopeaa, tuppi vuotaa.

Isänpäivän lounas tänään klo 11-15. -- Lapsille mummonlihamureke.

Vaasan rannikkopatteristosta kerrottiin, että ripulin aiheuttajaksi epäillään vapunaaton 
päivällisellä nautittua ruokaa.

Kenelläkään varusmiehistä ei ole hätää.

Keskiviikkona koira puri kahta ihmistä Littoisissa.
Onneksi mitään isompaa vahinkoa ei sattunut, vaikka uhrit kävivät saamassa lääkäriltä 
jäykkäkouristuspiikin.

Nykäsen ongelmana on toinen hyppy. Hän ei ole saanut oikeastaan missään talven kilpailussa 
onnistumaan kahta hyppyä samanaikaisesti.

Pakkanen ei ole este koulusta poisjäämiselle.

Palaamme reippaina lomalta 18.7. Teemme kolarivauriot nopeasti ja ammattitaidolla.

Löytyykö vielä 40 jättäneelle leskim. yksinhuoltajalle tosi ystävää. 
Nimim. \"Jo kerran petetty\"

Kaksi metsästäjää asettui vahtiin pinojen väliin, kun taas surmansa saanut lähti kolistelemaan
näätää liikkeelle.

Joukkoveren luovutustilaisuus Sääksjärven ala-asteen ruokalassa.

Lähes 300 neliömetrin pappilassa kahden vaimonsa kanssa asuva kirkkoherra Lavaste pitää
pappilakulttuuria tärkeänä vielä nykyisinkin.

Opiskelija-asunnot kiven alla Oulussa.

VR kaavailee toisen miehen pudottamista.





   Matematiikkaa...

HEI, olen 16-
vuotias poika Hervannasta. Mull on probleema. Mun
funktiossa
on
siinä
origon vieressä sellanen varianssi. Se ei näytä
muuten hirveen
pahalta, mutta kun mun funktio kasvaa
ekspotentiaalisesti, se alkaa
myös
kasvaa, ja sitten derivoidessa
kirvelee. Mitä mun pitäis tehä?

-
Mukaan laittamastasi valokuvasta
päätellen ei ole syytä huoleen. Sinun
kannattaa kuitenkin käydä
matematiikan laitoksella näyttämässä
funktiotasi
matematiikan
proffalle, ihan varmuuden vuoksi.

***

MOICCA, mä oon yx 17-ikänen
tyttö Valkeakoskelta. Mulla on
poikafrendi,
jonka kanssa mä oon ollu jo
vuoden. Mut nyt se haluis...
integroida mun
kanssa. Mä en tiiä oonksmä
valmis siihen. Mä tosissaan
tykkään siitä, enkä
haluis erota sen takia.
Mut musta tuntuu et pelkkä
yhteenlasku ei enää
riitä
sille. Miten mä
pääsen peloista irti?

-
Jos poikaystäväsi ei ymmärrä toivettasi
odottaa, on syytä miettiä,
onko
hän sinun arvoisesi. Tärkeintä on, että
te pystyisitte avoimesti
puhumaan
matematiikasta. Teidän on tehtävä
yhteiset pelisäännöt.
Yhteenlaskusta
voitte vähitellen siirtyä
kertolaskuun ja ehkä jopa
yhtälöiden ratkaisuun,
jos molemmat haluavat
niin. Ikänne puolesta
olisitte kyllä valmiita
integrointiinkin, mutta
tärkeintä on, että
molemmat tahtovat sitä.
Integrointiin löytyy hyviä
vinkkejä MAOL-
taulukoista. Lukekaa MAOLia
yhdessä
ja sopikaa, kuinka
pitkälle
haluatte mennä. Positiivisia kokemuksia
matematiikan parissa!
Ja
muistakaa käyttää laskinta!!


***

APUA! MÄ KUOLEN! Mun äiti löys
mun
patjan välistä pitkän matikan kirjoja
ja
yllätti mut kun mä
tilavuusintegroin mun pyörähdyskappaletta! Nyt se ei
enää
puhu mulle!
Arvaa hävettääkö?

- Äitisi reaktio on helppo ymmärtää.
Tilavuusintegrointi on yhä tabu
yhteiskunnassamme. Se on kuitenkin
aivan luonnollinen osa matematiikkaa ja
jokainen tekee sitä. Koita
puhua asiasta isällesi, tai jollekin miehelle.
Älä kehitä tästä
itsellesi matemaattista traumaa loppuiäksesi! Mene vaikka
keskustelemaan matikan opettajasi kanssa!

***

HEI, mä oon
kakskymppinen tyttö Hyvinkäältä. Mä oon integroinu pari
kertaa,
mutta
nyt mulla on alkanut ilmestyä sellasia juuria mun funktioon.
Tarkottaakse et mä oon saanu trigonometrian?! Mä oon kyllä aina
käyttänyt
laskinta!

- Mene heti matematiikan laitokselle testeihin!
Kyse ei välttämättä ole
trigonometriasta, vaikka oireet siihen
viittaavatkin. Laskinta
käytettäessä
matemaattisia dilemmoja ei
pitäisi tulla lainkaan. Sinun pitäisi puhua
myös
kumppanillesi. Jos
häntä kirvelee derivoidessa on kyseessä mitä
todennäköisimmin
trigonometria. Se voidaan kuitenkin helposti
diskriminoida.
Toimi
nopeasti!


***

MOIDE, mä oon 18-vuotias tyttö Vantaalta. Mulla on
paha probleema. Mä
integroin tossa joululomalla yhden Mikan kanssa...
ilman laskinta. Nyt mun
binomit ei oo ollu jatkuvia kahteen
kuukauteen.
Onks mulle tulossa
laskuvirhe? APUA! Mä en haluu
laskuvirhettä vielä
tässä iässä. Ja mun
kundi
häipyy kuitenkin kun se
saa selville!
Pitääks mun tehä arkussini?!?

- Aijai, ilman laskinta
ei kannattaisi
integroida! Tee nyt ensin kuitenkin
hypoteesi, jotta
olisit varma
laskuvirheestä. Arkussini voi olla vaikea
suorittaa,
koska olet jo 18-
vuotias. Hyvillä perusteluilla se kuitenkin
onnistuu.
Oletko varma,
ettet halua laskuvirhettä? Ja jos sinun
poikaystäväsi
jättää sinut
laskuvirheen vuoksi, on syytä miettiä, onko hän
sinun
arvoisesi.

***

MOI, mä oon just 18 vuotta täyttäny gimma
Jyväsgylästä. Mä oon ihan
pihkassa
mun matskunopeen! Mä tiedän et se
on 10 vuotta vanhempi, mut
kun se
hymyilee
aina mulle ja kaikkee. Se
on ihan kipeen söpö! Mitä
mun pitäsi tehä? Arvaa
hävettääkö?

-
Saatanan perverssi! Hankkiudu
hoitoon!





   Koirarotuja...

Basset + Bokseri = Baskeri, 
pieni töpöhäntäinen koira joka mielellään tarkkailee ympäristöään omistajansa päälaelta.

Collie + Mastiffi = Colmas, 
vaikea koirarotu joka ei sovi ensimmäiseksi koiraksi, eikä vielä toiseksikaan.

Villakoira + Akita = Villakita, 
koira jolla kasvaa karvoja myös suussa.

Mopsi + Collie = Mollie, 
haikea ja surumielinen koirarotu.

Shih Tzu + Rottweiler = Shitweiler, 
koira joka ei opi koskaan sisäsiistiksi.

Mopsi + Kelpie = Moppie, 
nyöriturkkinen koirarotu joka mielellään osallistuu siivoamiseen.

Tiibetinmastiffi + Lassie = Tiimalassie, 
koiratotu jolla on huomattavan kapea vyötärö.

Cavalier + Noutaja = Cavaltaja, 
koira joka ilmiantaa sinut viranomaisille jos olet jättänyt koiraveron maksamatta.

Maremma + Chihuahua = Marihuahua, 
tullin suosima uusi huumekoirarotu.

Corgi + Shih Tzu = Cortzu, 
koirarotu joka on hyvin vaikea saada lisääntymään.

Pomeranian + Samojedi = Pomojedi, 
erittäin dominoiva karvaturri, joka pyrkii laumanjohtajaksi kaikin keinoin.

Pinseri + Staffi = Piffi, 
Kiinassa suuren suosion saavuttanut helposti lihova rotu.

Vihikoira + Saluki = Viluki, 
hyvin herkästi paleleva ohutturkkinen koira.

Mudi + Whippet = Muppet, 
hauska, lelukoiraa muistuttava koirarotu.

Puli + Villakoira = Pullakoira, 
leipomotuotteisiin mieltynyt pyöreävartaloinen lemmikkieläin.

Corgi + Setteri = Corsetteri, 
shar pein vastakohta, eli koira, jolla on numeroa liian pieni nahka.

Saluki + Malinois = Salunois, 
koira joka viihtyy isäntänsä kanssa kapakoissa.

Lhasa Apso + Malamuutti = Apsoluutti, 
koira joka EI viihdy isäntänsä kanssa kapakoissa





Tässä taas kokoelma koottuja kirjoitusvirheitä vuosien varrelta...
 
KAUPASSA:
- Gogacolaa, 1,5l pullo
- Mämmiä saatana! (saatavana) mainos kaupan ikkunassa
- Gifu -aski (Sisu -aski)
- Mansi- ja mustikoita
- Äidinpakastus pusseja
- Roilerinleike
- Naistennahka hanskat

- Kodinkoneliike mainostaa: Pakastinarkku ja ruhonleikkaaja
- lasten päästä vedettävä sänky
- Abbelsiinit
- Joulukusimyynti
- Mahdolliset puutteet ja virheet hinnassa huomioitu
- Tamppoonitarjous, koot mini, maxi ja meedio

- Äitiys-hortsit
- Kissanliha pullia
- Torin kalamyyjä mainostaa: Tuoretta mulkkua (muikkua)
- Torin kahvilanpitäjä mainostaa: Luteeton piirakka (Gluteeniton)
- Kukkiva ruukkupervo, pekonia (kukkakaupassa)

- mainos tienvarressa: "Poikkeaville kukkia"
 
KIRPPARIMYYJIEN KOOTUT:
- Lasten pori, lasten podi (Body)
- Fleesy-paita, fliitsi-pusero (Fleece)
- golitsi -pusero
- rotteepyyhkeitä
 
RAVINTOLA- JA KAHVILASANASTOA
- Kasvisgranaatti (gratiini)
- Reindeer Balls (Poron pallit!! Eli siis lihapullia haettu)
- Mummonliha pullia lapsille
- Välilihapihivi (välikyljyspihvi)
- Pitsalaissi ja cocis (pizza slice)

- pitsa-clisee (pizza slice)
- Jättipäivän pizza (Päivän jättipizza)
- Ilmoitus turkkilaisten ravintolan ikkunassa: "Sulettu, ei kanata!"
 
KOULUN RUOKALASSA:
- Saatana Hyla (saatavana)
- Ruohoripuliperunoita
- Paistettua tuskaa (turskaa)
- Kalaa ja vakokastiketta
 
MAINOKSIA, LEHDISTÄ, TV:stä
- Kuolinilmoitus lehdessä: Syvästi kaivaen, lastenlastenlapaset
- Lehti: "Lindhin murhasta pidätettyä vartioidaan itsemurhan ehkäisemisen välttämiseksi"
- Asuntoilmoitus: 3 huonetta, keittiö, kakkahuone ja kylpyhuone - TV: "Kursk edelleen merenpohjassa. Ankkureina Leena Kaskela ja Urpo Martikainen."

- Lehden otsikko: "Siniristipillumme liehuivat itsenäisyyspäivänä"
- Mainos lehdessä: "Yllätä vaimosi, lähde matkalle!"
- Lehden kuvateksti: "Timo TA Mikkonen ja hänen perseensä" (Perheensä)

- Mainos lehdessä: "Nyt saavat mulkut kyytiä!" (muurahaiskarkoitetta mainostetaan)
- Mainos TV:ssä (Mummot ja papat siemailevat kahvia puutarhassa):
"Päättäkää päivänne K-kaupan kahvilla!"

 
MUUALTA:
- Esitelmä koulussa: Lapasen psyykkinen kehitys (lapsen)
- Esitelmä koulussa: Mikro-orgasmit (organismit) - Konsertin
ohjelmalehtisessä: Panokoulu esiintyy (pianokoulu)
 
MUITA MAINOS- JA UUTISMOKIA
- Panssarimies Susanna Nieminen ohjaa ensimmäisenä naisena
taistelupanssarivaunua valtakunnan itsenäisyyspäivän paraatissa
sunnuntaina Jyväskylässä. Kansalaiset saavat varautua liikenneruuhkiin ja erityisjärjestelyihin koko viikonlopun ajan.

- Etenkin ensimmäinen euromissi, Ester Toivonen, hiveli todella nuoren kansakunnan itsetuntoa. Vaikutus oli sama kuin Paavo Nurmen olympiakullilla. (IltaSanomat 24.6.1997)
- Naisten messuilla ei kainostella. Tavaraa on tarjolla jokaiseen makuun.

- Mika Häkkinen pääsi purkamaan formulaviikonlopun pahimmat paineensa palkintopallille ja suoraan Belgian GP:n voittajan,Michael Schumacherin suuhun. (Kuvateksti Turun Sanomissa 25.8.1997)
- Terapiamessuilla etsitään vaihtoehtoja elämälle. (Otsikko

Tamperelaisessa 20.4.94)
- Lemmikkieläimille Serti koiranmuna 9 kg 59,-. (Ilmoitus Itä-Savossa 15.1.94)
- Morsian päivän kaunotar. Meikki. Tilaa ennen hääpäivää: kuorinta, hieronta, naamio, kulmien siistiminen - myös sulhanen.(Ilmoitus Turkulaisessa
18.3.94)
- Sonkajärven Työttömien ruokala on toistaiseksi kiinni työvoimapulan vuoksi. (Ilmoitus Miilussa 8.3.95)
- Voit myös tulla neuvottelemaan hiusongelmistasi, jotka henkilökuntamme toteuttaa Sinulle myöhemmin. (Kampaamoilmoitus Satakunnan Kansassa
14.4.95)
- Humalaiset häiriköt ja presidentti Tarja Halonen koettelivat Porin poliisin voimavaroja jazzviikonlopun aikana Porissa.
- Karsikossa vuonna 1954 pöytään sammahtanut mies löi herättelemään tullutta vuonna 1973 syntynyttä tarjoilijanaista.

- Edestakainen matka Finnairin suihkukoneella. Ohjaaja on mukana kaikilla matkoilla.
- Yllättäkää vaimonne. Tehkää se matolla. Seppo Ojalan Kutomo ky.
- En juhli vaimoni sairauden vuoksi.
- Löytyykö vielä 40 jättäneelle leskim. yksinhuoltajalle

tosiystävää. Nimim. "Jo kerran petetty"
- Puheenjohtajavalintaa venytti se, ettei tällä kertaa ollut yhtään selvää ehdokasta.
- Annetaan poikakissan pentu hyvään kotiin.
- Lähes 300 neliömetrin pappilassa kahden vaimonsa kanssa asuva kirkkoherra Lavaste pitää pappilakulttuuria tärkeänä vielä nykyisinkin.

- Kuudesta ällästä hän on tietysti iloinen. Iloa korostaa vielä se,että hän joutui talvella auto-onnettomuuteen, jossa katkesi niin käsi kuin jalkakin.
- Veteen ammuttaessa on varottava kimmokkeita ja veneestä on turvallisinta ampua yksi metsästäjä kerrallaan.(Pitäjäläinen
18.8.1997)
- Huhtikuussa 1998 menehtynyt Linda meni myöhemmin naimisiin Beatlesin Paul McCarthyn kanssa.
- Kiitos kaikille, jotka autoitte auton ojaan ajossa tiistaina 5.1.
- Nainen synnytti presidentin helikopterissa

- Palo syttyi hieman ennen klo 19:ää. Palokunta sai lastenhuoneen syttymään nopeasti pienellä vesimäärällä. Syttymissyytä tutkitaan.
- Liiviviikko. Osallistu asiakaskilpailuun, jossa arvomme joka päivä rintaliivit. Voittajat nähtävissä liiviosastollamme.

- Ensiaputaitokin kuuluu erätaitoihin. Erkki ja Pasi Tuunanen paikkailivat kirveellä jalkansa loukannutta potilasta.
- Niin että metsään ja sieneen tällaisena syksynä! Mikä onkaan komeampaa näin syksyllä kuin päättää päivänsä limanuljaskasopalla.

- Eräpuukko. Terä puukkoterästä, pituus n. 10 cm.Pää nahkaa,hela uushopeaa,tuppi vuotaa.
- Isänpäivän lounas tänään klo 11-15. -- Lapsille mummonlihamureke.
- Nahkapusero, hirveä 100,-
- VR kaavailee toisen miehen pudottamista veturista.

- 12.25-12.50 Bon Appétit. Herkkuja mädistä ja makeista
sitrushedelmistä.(TV-ohjelmaa Helsingin Sanomissa 15.2.1997)





   Naisen huolto-ohje miehille

Olkaa kuitenkin tarkkana...

Naisen huolto-ohjeet tekniikasta kiinnostuneille miehille:

Päivittäin:

1. Aseta kone vaaka-asentoon, mieluummin pehmustetulle alustalle
2. Poista ylimääräiset suojat, jotka haittaavat huoltoa
3. Tarkasta perän liukupintojen öljyisyys
4. Mikäli pinnat tuntuvat kuivilta, käynnistä peräluukun yläpuolella
   olevasta nipukasta automaattinen voitelujärjestelmä. Jos yläpään
   huulitiivisteen raosta kuuluu naputusta tai kitinää keskeytä huolto ja
   harkitse mahdollisen kuukausihuollon tarvetta. Myös mikäli havaitset
   öljyn seassa punaista tai keltaista vaihdelaatikkoöljya, keskeytä
   huolto. Mutta jos huulitiivisteen raosta kuuluu uikutusta tai voimakasta
   ilman virtaamista jatka huoltoa normaalisti.
5. Aseta rasvarassi perän ylempään aukkoon. Tässä vaiheessa huomioi
   turvallisuusnäkökulmat ja varmistu että käytät suojaeristettyä rassia.
   Joissakin konemalleissa on kuitenkin sisäänrakennettu suojajärjestelmä.
   Tästä tulee varmistua ennen koneen voitelua.
6. Rasvaa kone huolellisesti SMEG 5000 tai SPER 600 vaseliinilla
   (alempaa aukkoa ei normaalisti rasvata lukuunottamatta joitain ruotsalaismalleja)

Kuukausittain:

Mikali peräöljyn seassa on epäpuhtauksia, älä käytä tätä konetta 3-5 päivään. 
Tämä on ihan normaalia tälle konemallille. Syytä huoleen on jos öljy pysyy kirkkaana 
yli kuukauden. Huolehdi että koneella on riittavästi öljynsuodattimia.

3 kk:n välein:

1. Tarkasta koneen etupuoli silmämääräisesti mahdollisista kohoumista ja pullistumista. 
Jos koneelle ei ole tehty kuukausihuoltoja säännöllisesti vaara on ilmeinen.

Vuosittain:

1. Kuuntele koneesta lähteviä sivuääniä (kitinaa, naputusta). Mikäli sivuääniä kuuluu 
häiritsevästi, mikä vika on lähes joka mallissa, harkitse koneen vaihtoa.

2. Tarkista kone pintapuolisesti. Mikäli havaitset ylimääräistä kulumista tai väljyyttä, 
vaihda kone.





   Kielikukkasia  
  
Mies ajoi auton katolleen ja joutui korjauttamaan sekä katon että savupiipun.
 
Arkkitehdille sattui vahinko; oli käytävä vessassa.
 
Mitä teit puolityhjälle pullolleni? - Vein vajaan.

Huonon pidon vuoksi 10 panssarivaunua piti teloittaa.
 
Ette tulleet kutsuntoihin? - Minulla oli oma syyni.

Huomenna kylvetään sanoi likainen maanviljelijä.
 
Kaljanjuontikilpailuissa otettiin pitkästä aikaa.
 
Taksifirman perustamisen perustaksi riittää perustaksi.
 
Kiropraktikot vetävät lonkkaa.
 
Tietokonehakkereita ei voitu syyttää, koska näyttöä ei löytynyt.
 
Suutari toivoi saavansa paljon kanta-asiakkaita.
 
Mielisairaalassa ottamani valokuvat olivat pääosin onnistuneita, vaikka
joukossa oli muutamia tärähtäneitäkin.
 
Naamiaisissa haarniskapukuinen mies oli koko ajan pelti kiinni.
 
Kuuntelen etupäässä rokkia, sanoi linja-auton kuljettaja.
 
Joskus joutsenet näyttävät kurjilta.
  
Kumpi on parempi, hevonen vai auto? - Koneista ei ole mihinkään.
 
Enpäs lentänyt retkuun, sanoi kärpänen kun pummia väisti.
 




   Muutama totuus viinasta

Niin kallista viinaa ei olekaan, ettei olisi sitä varaa kallistaa.

Jos pää on tyhjä, se on helppo juoda täyteen.

Parempi alkoholi aivoissa, kuin aivot alkoholissa.

Jos olet kerran maistanut japanilaista sakea, et enää ihmettele, miksi he istuvat lattialla.

Todellisuus on viinan puutteen aiheuttama illuusio.

En minä juopottele - mitä nyt kännissä tulee otettua pari kaljaa.

Todellisuus on ihmisille, jotka eivät kestä alkoholia.

Vien rahani mieluummin Alkoon kuin pankkiin. Alkossa saa paremmat prosentit.

Parhaiten säästää energiaa se, joka sammuu jo alkuillasta.

Juhlakunto on sitä, ettei pääse minnekään eikä muista mitään.

Humalassa ei ole ennen kuin on maassa pitkällään ja pelkää kaatuvansa.

Miten niin voi juoda liikaa? Viinahan loppuu aina kesken.

Mikä on krapulan huippu? Kun heittää kissan ulos lattialta tömistelemästä.

Toisen asteen kankkusessa sisällä pysyy vain Rapalan isompi kolmen koukun haukiviehe.

Kolmannen asteen kankkusessa ei kannata lähteä liikkeelle, sillä näkövammaiset voivat 
luulla maksan vinkumista liikennevalojen opasteääniksi.





Kaikki naiset! Oletteko kyllästyneet kaikkiin luiskaotsiin ja niiden
typeriin kommentteihin? Tässä Sinulle muutamia hyviä vastausehdotuksia:


Mies: Emmekö olekin tavanneet aikaisemmin?
Nainen: Mahdollisesti, olen hoitajana HYKS:in sukupuolitautien poliklinikalla.

Mies: Olen varmasti nähnyt sinut aikaisemmin?
Nainen: Ehkä, siksi en enää käykään siellä.

Mies: Onko tämä paikka vapaana?
Nainen: Kyllä, ja tämäkin vapautuu jos istut siihen.

Mies: Meille vai teille?
Nainen: Sinä menet teille, minä meille.

Mies: Haluaisin soittaa sinulle. Mikä on puhelinnumerosi?
Nainen: Se on kyllä puhelinluettelossa.
Mies: Niin mutta en tiedä nimeäsi!
Nainen: Sekin on puhelinluettelossa.

Mies: Hei, älä viisi, me molemmat ollaan täällä baarissa samasta syystä! 
Nainen: Joo, iskemässä naisia...

Mies: Minä kyllä tiedän kuinka miellyttää naista!
Nainen: Joo, miellytä minua ja häivy!

Mies: Haluan antaa itseni sinulle kokonaan!
Nainen: Valitettavasti en hyväksy halpoja lahjoja.

Mies: Jos näkisin sinut alastomana, kuolisin onnellisena.
Nainen: Jos minä näkisin sinut alastomana, kuolisin nauruun.

Mies: Vartalosi on kuin temppeli!
Nainen: Valitettavasti siellä ei tänään ole palvelusta.


Mies: Tekisin mitä vain puolestasi!
Nainen: Hyvä juttu, aloitetaan pankkitilistäsi.

Mies: Matkustaisin maailman ääriin puolestasi!
Nainen: Joo, mutta oletko varma että pysyisit siellä!

Mies: Millaisina haluat munasi aamiaisella?
Nainen: Hedelmöittämättöminä.





   Naisen kosto blondivitseistä...

varsinkin koska ne yleisesti koskettavat naispuolisia henkilöitä!

Miksi miehet kuluttavat 
niin paljon kaloreita naidessaan?
  ***** 
Koska panon jälkeen he juoksevat ympäri kaupunkia kehumassa siitä kavereilleen.

Miksi miehet kuorsaavat selällään nukkuessaan?
  ***** 
Kivekset tukkivat alapään ilmanottoaukon.

Miksi miehet masturboivat?
  ***** 
Saa harrastaa seksiä rakkaimpansa kanssa.

Miksi miehet pitävät kalastuksesta?
  ***** 
Koska silloin heillä on mahdollisuus kerran elämässään kuulla naisen suusta sanat: 
Vau, miten iso!

Miksi mies luotiin ennen naista?
  ***** 
Tarvitaan yksi raakavedos ennen lopullista versiota.

Miksi mies muuttuu älykkäämmäksi rakastelun ajaksi?
  ***** 
Se on kytkettynä neroon.

Miksi miesten tieteelle lahjoittamia aivoja pidetään parempina kuin naisten?
  ***** 
Koska miesten aivoja ei ole koskaan käytetty.

Miksi nainen ei räpäytä silmiään esileikin aikana?
  ***** 
Ei ehdi.

Miksi naisilla ei ole miesten aivoja?
  ***** 
Ei ole kivespusseja niiden säilyttämiseen.

Miksi tarvitaan miljoona siittiötä yhden munasolun hedelmöittämiseen?
  ***** 
Miesten tapaan siittiötkään eivät pysähdy kysymään ajo-ohjeita.

Mikä on miehen esileikki?
  ***** 
Puoli tuntia vonkaamista.

Mikä on paras tapa pitää mies tyytyväisenä makuuhuoneessa?
  ***** 
Tuoda sinne televisio.

Millainen on mies, joka ei jätä ketään kylmäksi?
  ***** 
Hän on todennäköisesti töissä krematoriossa.

Mistä tiedät, että mies on saanut orgasmin?
  ***** 
Kuulet hänen kuorsaavan.

Mitä eroa on tyhmällä ja älykkäällä miehellä?
  ***** 
Ei mitään. Molemmat luulevat tietävänsä kaiken.

Mitä saat kun mies tarjoaa sinulle seitsemän ruokalajin illallisen?
  ***** 
Hodarin ja kuusi kaljaa.

Mitä yhteistä on miehillä ja mikroaaltouuneilla?
  ***** 
Kolmekymmentä sekuntia ja valmista on.

Ja lopuksi:
Miestä ei todellakaan tarvitse johdattaa kiusaukseen, hän löytää sinne 
suhteellisen helposti itsekin.





Täytyy tarkistaa, ovatko nämä potilaskertomukset uusia...

Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.

Tulee vastaanotolle, koska on lyönyt vasemman isovarpaansa melkein irti.
Henkilökunta ei saa kuitenkaan vetää varvasta irti, koska se sattuu.

Potilaan sydän todettiin hyväksi, mutta häntä kehotettiin tulemaan
uudelleen, jos hän menettäisi tajuntansa.

Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.

Nämä potilaat jäivät lojumaan työpöydälleni.

Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä.

Potilas on raskaana 19. kuukaudella.

Potilaan mielestä oikea isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.

Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.

Potilaan ollessa väsynyt voivat kasvot vääntyä oikealle ja nytkähdellä jonkin aikaa.

Vaimon oksentelu hävisi iltapäivällä, samoin mies.

On ollut tunturivaelluksella kunnon parantamiseksi. Jouduttu tuomaan alas helikopterilla.

Potilas on todettu epäyhtenäiseksi.

Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies joka
on vatsastapuhuja.

Jäi 1974 kaivinkoneen alle. Siitä lähtien korvat ovat soineet.

Ulosteessa pieniä verisiä ruokalusikallisia jopa 15-20 krt/pv.

Potilaalla on aikaisemmin ollut korvat, mutta ne ovat pudonneet pois.

Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoossa sosiaalitoimen avustuksella.

Siteen läpi tyngästä vuoti verta, minkä vuoksi se vaihdettiin.

Hyvässä kunnossa oleva kuorma-autonkuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km hengästymättä.

Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti.

Kehotetaan tulemaan uudelleen, jos vaiva uusiutuu, ja soittamaan kuukautta ennen.

Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti.

Isä ja äiti kuolivat kun potilas oli 12-vuotias. He eivät ole missään
yhteydessä potilaaseen.

Mainittakoon lisäksi, ettei olennaista lämpöeroa ole havaittavissa jalkojen välissä.

Edellisellä viikolla potilaasta oli tuntunut, että näkö oli kadonnut
metrossa. Nyt silmiä pistelee.

Potilas saa nokkoskuumetta varjoaineista, mansikoista ja katkaravuista,
kuten useimmat lapset.

Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.

Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.

Ihottumakeräytymät ympäröivät potilasta.

Potilas virtsaa mielestään hyvin. Kuin hevonen (omien sanojensa mukaan)

Potilaalla on ihottumaa kasvoissa. Ihovaivoja ilmenee alushousujen käytön yhteydessä.

Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä potilasta.

Potilaalla ei ole vilunväreitä, mutta miehensä ilmoittaa, että vaimo oli
sängyssä hyvin kuumana edellisenä yönä.

Potilaan pitää pidättäytyä kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä, kunnes
minä voin ottaa hänet vastaan.





   Autoilijoiden selitykset

# Tullessani kotiin ajoin väärään taloon ja törmäsin puuhun jota 
minulla ei ole.

# Luulin että ikkuna oli alhaalla, mutta huomasin että se oli 
ylhäällä 
kun pistin pääni sen läpi.

# Kaveri oli jokapaikassa kadulla. Minun täytyi kurvata monta kertaa 
ennenkuin osuin häneen.

# Lähdin tienreunasta, vilkaisin anoppiani ja ajoin padon yli.

# Yrittäessäni tappaa kärpästä, ajoin puhelinpylvääseen.

# Olin ajanut 40 vuotta kun nukahdin rattiin ja jouduin 
onnettomuuteen.

# Olin matkalla lääkäriin peräpään vaikeuksien kanssa kun 
kuningaspulttini antoi periksi ja aiheutti minulle onnettomuuden.

# Kun lähestyin risteystä niin yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi paikassa 
missä koskaan ennen pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt. En voinut 
pysähtyä ajoissa estääkseni onnettomuutta.

# Kerroin poliisille etten ollut loukkaantunut, mutta kun otin hatun 
päästäni totesin, että minulla oli kallonmurtuma.

# Olin vakuuttunut että vanha herra ei ehtisi kadun yli kun osuin 
häneen.

# Jalankulkijalla ei ollut tietoakaan minne mennä joten ajoin hänen 
yli.

# Näin hitaasti liikkuvan, surullisen vanhan herrasmiehen, kun hän 
pompahti autoni katolta.

# Epäsuora syy onnettomuuteen oli pieni kaveri pienessä autossa, 
jolla 
oli suuri suu.

# Lensin autostani, kun se jätti tien, myöhemmin minut löysi ojasta 
pari eksynyttä lehmää.

# Puhelinpylväs lähestyi. Tarkoituksenani oli kurvata kun osuin 
toiseen autoon.

# Toinen auto törmäsi minun autooni antamatta varoitusta 
aikomuksistaan.

# Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-autoon, joka tuli toisesta suunnasta.

# Kuorma-auto peruutti läpi tuulilasin vaimoni kasvoihin.

# Olin ostanut taimia koko päivän ja olin matkalla kotiin. Tulin 
risteykseen ja yksi pensas hyppäsi eteen estäen näkökenttäni ja en 
nähnyt toista autoa.

# Autoni oli laillisesti pysäköity, kun se peruutti toiseen autoon.

# Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä, osui autooni ja katosi.

# Tööttäsin, mutta äänitorvi ei toiminut, sillä se oli varastettu

# En voi maksaa korvausta, sillä vaimoni kuoli kolme vuotta sitten ja 
isoäitini elättää minut

# Jalankulkija osui minuun ja meni autoni alle

# Auto oli pysäköity kadun reunaan. Olin itse asioilla kun tulin 
auton 
luokse en itse huomannut koko asiaa mutta mukanani oli eräs mies 
nimeltä Virtanen, joka huomasi. Kyselimme lähistön ihmisiltä mutta 
kukaan ei osannut sanoa mitään.





Mummovitsejä

- Miksi mummoilla on nuttura?
- Siksi, että naama pysyy kireänä.

- Mikä käy ja käy, mutta ei koskaan pääse ovelle?
- Vaari, joka on jäänyt henkseleistään kiinni keinutuoliin.

- Mikä on dementiassa niin mukavaa?
- Tapaa joka päivä uusia ihmisiä.

- Mikä on näkymätön ja haisee koiranruoalle?
- Eläkeläisen pieru.

- Milloin voit tuntea itsesi vanhaksi?
- Kun sinulta menee koko yö sen tekemiseen mitä nuorempana teit koko yön.

- Mistä mies tietää tulleensa vanhaksi?
- Viettäessään yötä naisen kanssa ainoa asia, joka tulee, on aamu..

- Mistä tietää, että on tullut vanhaksi?
- Kun kynttilät syntymäpäiväkakkuun maksavat enemmän kuin itse kakku.

- Mistä tietää, milloin ihminen on tullut vanhaksi?
- Siitä, kun ikätoveri kysyy aamulla ensimmäiseksi, onko suoli toiminut.

- Mistä tietää, että on tulossa vanhaksi?
- Kun melkein joka paikkaa särkee, ja ne paikat joita ei särje, eivät toimi.

- Miten saa neljä mummoa kiroilemaan?
- Pyytää viidettä huutamaan "bingo!"

- Mitkä olivat isoisän viimeiset sanat?
- Lamppuöljy ei siis räjähdä.

- Mitä eroa on pikkupojalla ja vanhalla miehellä?
- Pikkupoika luulee, että penis on vain virtsaamista varten. Vanha mies tietää sen.

25-vuotias Minna meni naimisiin yli 90-vuotiaan Matin kanssa.
Häämatkalle Minna varasi heille hotellista eri huoneet, koska hän
halusi ajatella miehensä terveyttä. Kun Minna oli käynyt nukkumaan
huoneeseensa, kuului ovelta koputus.
Mattihan siellä kolkutteli hääyön ilot mielessään. Hommat
hoituivatkin hienosti, Matti toivotti hyvät yöt ja poistui omaan
huoneeseensa. Minna kävi jälleen nukkumaan, mutta kohta ovelta
kuului taas koputus. Matilla olivat taas himot heränneet,
hoidettiin hommat, ja kaikki meni yhtä hyvin kuin ensimmäiselläkin kerralla.
Matti sanoi hyvät yöt ja lähti omaan huoneeseensa. Minna laittautui
vuoteeseensa ja oli pian lähes unessa, mutta taas Matti oli oven
takana hommat mielessään.
- Jo kolmatta kertaa! kiljaisi Minna ihmeissään.
Lemmenleikkien jälkeen Minna sanoi:
- Olet lähes satavuotias ja loistava rakastaja. Ajatella, kolme kertaa!
Olen ollut monenikäisten kanssa, ja he ovat yleensä jaksaneet vain kerran!
- Tarkoitatko, että minä kävin jo täällä?

85 vuotta täyttävä vanha mies meni omaistensa pakottamana elämänsä
ensimmäiseen lääkärintarkastukseen. Lääkäri totesi miehen olevan
kunnoltaan 40-vuotiaan tasolla ja kysyi, miten vanhus oli pysynyt
niin hyväkuntoisena. Iloisena vanhus vastasi:
- Ei siinä nyt ihmettä ole, kun vietän säännöllistä elämää,
ulkoilen paljon, syön hyvää ruokaa ja Jumalakin auttaa minua aina yöllä.
Lääkäri kysyi, miten Jumala auttoi vanhusta yöllä. Tämä vastasi:
- Aina kun menen pissalle, Jumala sytyttää vessan valon.
Lääkäri jäi aika tavalla pyörälle päästään. Vanhus oli
ruumiillisesti terveyden perikuva, mutta yliskamarissa hänellä oli ilmeisesti vikaa.
Tarkastaakseen asian hän saman tien soitti vanhuksen vaimolle ja kertoi:
- Miehenne on ruumiillisesti erinomaisessa kunnossa, mutta oletteko
huomannut jotain erityistä hänen käyttäytymisessään? Hän näet
väittää, että Jumala sytyttää hänen puolestaan valot, kun hän menee
yöllä vessaan pissille.
Toisessa päässä oli pitkään hiljaista. Sitten tuumiva ääni vastasi:
- Ahaa... Hmm... No nyt minä taidan ymmärtää, miksi jääkaappi
haisee joka aamu virtsalle.

90-vuotias mies istui puiston penkillä nyyhkyttäen. Nuori mies
käveli ohi ja kysyi häneltä, mikä on hätänä. Kyyneleidensä läpi
mies sai sanottua:
- Minä olen rakastunut 25-vuotiaaseen naiseen.
- Mitäs siinä on vikana? kummasteli nuori mies.
- Sinä et voi ymmärtää, sanoi mies itkuisena. Hän on kaunis, hellä
ja huomaavainen. Hänellä on loistava työpaikka, hän on loistava
kokki ja upea sängyssä.
Sen sanottuaan mies ei pystynyt enää puhumaan vaan alkoi itkeä.
Nuori mies laittoi kätensä hänen harteilleen ja sanoi:
- Minä en ymmärrä! Tuohan kuulostaa täydelliseltä parisuhteelta.
Miksi sinä itket?
- Koska olen unohtanut, kuka minä olen ja missä minä asun.

Amerikkalainen kaukoparantaja radiossa:
- Voin parantaa kaikki vaivanne. Asettakaa vain toinen käsi radion
päälle ja toinen kipeään paikkaan.
vanha mies laittoi toisen kätensä radion päälle ja toisen
jalkojensa väliin.
Mutta vaimo sanoi:
- Ei onnistu. Hän lupasi vain parantaa, ei herättää kuolleita.

Avioon menossa oleva nuorukainen oli käymässä isoisänsä luona ja
kysyi häneltä seksistä.
- Aluksi sitä haluaa joka päivä, ehkä useitakin kertoja päivässä,
vaari valisti pojanpoikaansa. Ajan myötä tilanne tasoittuu ja
kertakin viikossa riittää.
Sitten, kun aikaa kuluu, kerta kuukaudessakin tuntuu riittävältä....
Ja vanhuksena se tulee mieleen enää ehkä vain hääpäivän vuosipäivänä.
- Kuinkas mummu ja sinä nykyään..? poika tiedusteli.
- Nooh, me harrastamme enää suuseksiä, vaari sanoi.
- Vai niin? nuori mies ilahtui. Suuseksi sentään vielä sujuu!
- Juu, vaari sanoi. Menemme illalla molemmat omiin sänkyihimme.
Ensin mummu huutaa minulle "vedä käteen!" ja minä vastaan "haista
vittu!".

Aviopari oli ollut naimisissa 50 vuotta. He istuivat aamiaisella ja
vanha herra sanoi vaimolleen:
- Ajattele kultaseni, olemme olleet 50 vuotta naimisissa.
- Niin, vaimo vastasi. Päivälleen viisikymmentä vuotta sitten
istuimme tämän saman pöydän ääressä aamiaisella.
- Hmmm..., vanha mies sanoi. Istuimme luultavasti tässä alasti
viisikymmentä vuotta sitten.
- No, vanha rouva liverteli. Pitäisiköhän meidän...?
Pari riisui vaatteensa ja he istuivat pöydän ääreen. He istuivat
siinä muutaman minuutin ja kikattelivat kuin teini-ikäiset, kunnes vaimo kuiskasi:
- Tunnen saman poltteen nänneissäni kuin 50 vuotta sitten.
- Ei ihme! mies vastasi. Toinen nännisi on kahvikupissa ja toinen puurolautasessa!

Eläkeläismiehellä seisoi ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Hän
huusi ihmeissään vaimon paikalle.
- Emma! Katsos mikä täällä seistä jököttää!
Vaimo katsoi hetken miehensä jäykkää kalua ja tokaisi:
- Nyt kun viimein sait siitä rypyt pois, voisi olla hyvä hetki pestä se.

Eläkeläismies istui pihakeinussa, kun hänen pojanpoikansa tuli käymään.
pojanpoika huomasi hämmästyksekseen, että vaarilla oli pelkkä paita päällään.
- Vaari, miksi ihmeessä istut ulkona munasillasi? hän kysyi hämmästyneenä.
- Tämä oli mummun idea, vaari vastasi. Istuin tässä viime viikolla
ilman paitaa, ja tuloksena oli jäykkä niska.

Eräs ikääntynyt pariskunta arpoi joka aamu kahvinkeittovuoron.
Arvonta tapahtui siten, että vaimo nosti miehensä peniksen pystyyn
ja se keitti kahvit, kumman puolelle penis sattui kaatumaan. Jos
joskus kävi niin, että se jäikin pystyyn, ei sinä aamuna kahveja keitetty.

Hormonit hyrräävät vanhainkodissakin. Pari kahdeksankymppistä
leskeä ihastui toisiinsa. Kun he olivat aikansa kävelleet käsikynkkää,
puhuneet pehmoisia ja katselleet toisiaan silmiin, uskaltautui
miespuolinen leski sanomaan:
- Mitäs tykkäät... Tuota noin, jos tässä mentäisiin yhdessä
sänkyyn?
Muori mietti hetkisen ja sanoi sitten:
- Kyllähän se käy, mutta sinun pitää sitä ennen hankkia kortonkeja.
Minä en halua siitä mitään seurauksia.
Pappa hämmästyi kerrassaan ja kysyi:
- Herraisä! Miten me nyt enää lapsia saisimme? Eikähän meillä ole
mitään sukupuolitautejakaan.
- Kyllä meidän silti on oltava varovaisia. Minä olen lukenut, että
vanhoista munista saa helposti salmonellan.

Ihmisellä pitää olla tavoitteita:
3-vuotiaana, ettei tulisi housuun.
15-vuotiaana, että olisi ystäviä.
18-vuotiaana, että olisi ajokortti.
20-vuotiaana, että saisi seksiä.
35-vuotiaana, että tekisi rahaa.
50-vuotiaana, että tekisi lisää rahaa.
60-vuotiaana, että saisi seksiä.
70-vuotiaana, että olisi ajokortti.
75-vuotiaana, että olisi ystäviä.
80-vuotiaana, ettei tulisi housuun.

Joukko eri ikäisiä miehiä oli saunomassa. Kun he menivät uimaan, he
näkivät salmen vastapäisellä rannalla uimassa joukon kauniita alastomia naisia.
Kaksikymppinen sanoi:
- Helkutti! Uidaan äkkiä salmen yli.
Kolmekymppinen sanoi:
- Etsitään vene ja soudetaan salmen yli.
Nelikymppinen sanoi:
- Ollaan tässä vähän aikaa, niin he tulevat tänne, kun huomaavat meidät.
Viisikymppinen sanoi:
- Miksi meidän pitäisi mennä salmen yli? Nähdäänhän me ne ihan hyvin tästäkin.





   Seksin jälkeen:

OINAS:     uudestaan!
HÄRKÄ:     ruokaa!
KAKSONEN:  missä kaukosäädin?
RAPU:      milloin pidetään häät?
LEIJONA:   enkö ollut fantastinen?
NEITSYT:   ylös,lakanat on vaihdettava!
VAAKA:     pidin äskeisestä,jos sinäkin pidit!
SKORPIONI:  hetki,etsin avaimet ja avaan käsirautasi.
JOUSIMIES:  soitellaan!
KAURIS:    oiskos sulla käyntikorttia?
VESIMIES:  uusiks,mut nyt ilman vaatteita!
KALAT:     mikä sun nimes olikaan?

---------------------------------------------------------
- Miksi naisilta loppuvat kuukautiset?
- Täytyyhän verta riittää suonikohjuihinkin.
---------------------------------------------------------
- Kumpaa sukupuolta sukset ovat?
- Tietysti naisia, vako alla, nokka pystyssä ja käyttävät siteitä.

Toimiakseen ne tarvitsevat liukuvoidetta ja sauvaa.
---------------------------------------------------------
- Miksi naiset tanssivat valssia vain yhteen suuntaan?
- Että kierukka pysyy paikallaan.
---------------------------------------------------------
- Miksi naiset hierovat silmiään aamulla herättyään?
- Koska heillä ei ole munia, joita rapsuttaa.
---------------------------------------------------------
- Miksi vaaleaveriköillä on hauskempaa?
- Koska heidät löytää helpommin pimeässä.
---------------------------------------------------------
- Mikä on naisen ja roskapussin ero?
- Roskapussi viedään ulos ainakin kerran viikossa.
---------------------------------------------------------
- Mikä on täydellisen naisen määritelmä?
- Vaalea mykkä nymfomaani, jonka isä omistaa pubin.
---------------------------------------------------------
- Millainen on ihannenainen?
- Sellainen, jonka kanssa voi rakastella puolille öin ja sitten se
muuttuu pizzaksi ja olutkoriksi.
---------------------------------------------------------
- Mitä yhtäläisyyttä on vanhenevalla naisella ja ruohonkorrella?

- Vain tuuli käy heidän ylitseen
---------------------------------------------------------
Karjalaiset naiset olivat tutustumassa Niagaran putouksiin.
- Tässä ovat kuuluisat Niagaran putoukset, opas selitti, ja jos
arvon rouvat ovat hetken hiljaa, niin kuulemme veden kohinan.
---------------------------------------------------------
Kohtelias mies avasi Päivi Istalalle tavaratalon oven.
- Minulle ei tarvitse aukoa ovia siksi, että olen nainen!
- Hyvä rouva, en tehnyt sitä sukupuolenne vaan ikänne vuoksi.
---------------------------------------------------------
Nainen on biologinen ihme. Siinä on puoleksi koiraa ja puoleksi
arkeologia. Jos se ei hauku, se kaivelee menneitä.
---------------------------------------------------------
Paremman puolen elämästään ohittanut rouvashenkilö teki
kirkkoherralle tunnustuksen:
- Voi kiltti kirkkoherra, sanokaa te, onko se synti, kun minä istun
peilin edessä ja ihailen, kuinka kaunis minä olen?
- Ei, rouva kiltti. Se ei ole synti. Se on erehdys.
---------------------------------------------------------
Rumia naisia ei ole olemassakaan, on vain liian vähän viinaa.





   Sanaleikkejä...

Joskus joutsenet näyttävät kurjilta.

Kiropraktikot vetävät lonkkaa.

Mielisairaalassa ottamani kuvat olivat pääosin onnistuneita, vaikka 
joukossa oli muutamia tärähtäneitäkin.

Taksifirman perustamisen perustaksi riittää perustaksi.

Arkkitehdille sattui vahinko; oli käytävä vessassa.

Saunottajan lempiasiakas on vastapäinen mies.

Mitä teit puolityhjälle pullolleni?
- Vein vajaan.

Huonon pidon vuoksi 10 panssarivaunua piti teloittaa.

Ette tulleet kutsuntoihin?!?
- Minulla oli oma syyni.

Huomenna kylvetään sanoi likainen maanviljelijä.

Kaljanjuontikilpailuissa otettiin pitkästä aikaa.

Tietokonehakkeria ei voitu syyttää, kun näyttöä ei löytynyt.

Suutari toivoi saavansa paljon kanta-asiakkaita.

Mies ajoi auton katolleen ja joutui korjauttamaan katon sekä savupiipun.

Naamiaisissa haarniskapukuinen mies oli koko ajan pelti kiinni.

Kuuntelen etupäässä rokkia, sanoi linja-auton kuljettaja.

Kumpi on parempi, hevonen vai auto?
- Koneista ei ole mihinkään.

Enpäs lentänyt retkuun, sanoi kärpänen kun pummia väisti.





   Elämän peruskysymyksiä

MIKSI pizza toimitetaan 
nopeammin asiakkaalle kuin ambulanssi saapuu perille?

MIKSI 
luisteluhallin edessä on parkkipaikka liikuntavammaisille?

MIKSI 
ihmiset tilaavat tuplajuustohampurilaisen, suuren annoksen ranskalaisia 
ja cola lightin?

MIKSI ostamme hot dog-makkaroita 10:n pakkauksissa ja 
leipiä 8:n pakkauksissa?

Ja oletko koskaan kysynyt..

MIKSI naiset laittavat ripsiväriä aina suu auki?

MIKSI sana"lyhenne" ei ole lyhyempi?

MIKSI täytyy käyttää "käynnistä"-valikkoa, kun haluaa sulkea Windowsin?

MIKSI kissanruokaa ei ole hiiren makuisena?

MIKSI on koiranruokaa tölkissä, jossa lukee: "entistä parempi maku" - kuka 
on 
testannut sen?

Kaikkihan tuntevat lentokoneiden mustat laatikot, 
jotka  pysyvät aina ehjänä. - MIKSI lentokoneita ei valmisteta tästä 
materiaalista?

Kun kerran lentäminen on niin varma tapa matkustaa.. - 
MIKSI tulohallin nimi on "terminaali"?

Ja  vieläkin:

MIKSI painat 
kaukosäätimen nappuloita lujempaa, kun patterit ovat melkein tyhjät?

MIKSI pesemme käsipyyhkeitämme: eikö kuitenkin asia ole niin, että 
kätemme 
ovat puhtaat, kun kuivaamme ne pyyhkeeseen?

MIKSI Kamikaze-
lentäjät käyttävät kypärää?

Kun ihminen keksi, että lehmistä saa 
maitoa... - MITÄ ko. paikasta alunperin etsittiin?

Kun sanakirjassa on 
yksi sana väärin... MISTÄ sen tietää?

MIKSI Nooa ei lyönyt hyttysparia 
kuoliaaksi?

Saavatko Liptonin työntekijät myös kahvitauon?

MIKSI 
lampaat eivät juokse sateella sisään?

Ostan itselleni uuden bumerangin 
- mutta MITEN pääsen vanhasta eroon?

MITEN kyltti "älä tallaa 
nurmikoita" on saatu keskelle nurmikkoa?





Ohessa muutamia pikkujoulutarinoita sekä liitteenä roadmap pikkujouluja (ja miksei muitakin) 
juhlia varten!  :)

Nils Gustafsson -pikkujoulu:
Et muista mitään, mutta teltta ei näytä kuitenkaan enää olevan pystyssä.

Taru Sormusten Herrasta -pikkujoulu:
Muistat eronneesi ystävistäsi, tavanneesi kääpiöitä, tapelleesi kauheasti, puhuneesi puille, 
kävelleesi aivan helvetin pitkiä matkoja ja hävitit sormuksesikin heittämällä sen Tuomiokapitulin 
takana viemäriin.

Nils Holgersson -pikkujoulu:
Huomaat lentäneesi etelään jonkun hanhen kanssa.

Kristoffer Kolumbus -pikkujoulut:
Et tiedä mihin olit menossa, etkä perille päästyäsi tiedä missä mahdat olla, mutta koko reissu 
menee valtion piikkiin.

Tuhkimo-pikkujoulut:
Tulet kotiin ilman toista(kin)kenkää ja haiset epämääräisesti kurpitsalle.

Prinsessa Ruusunen-pikkujoulut:
Sammut sadaksi vuodeksi. Saatat herätä, kun joku suutelee sinua, mutta prinssi se ei 
takuuvarmasti ole.

Pieni Merenneito -pikkujoulut:
Jalat eivät aamulla irtoa toisistaan ja haisevat silakalle. Peilistä sinua tuijottaa eilisillan 
Arielin sijasta tämän aamun Ursula-merennoita.

Lumikki-pikkujoulut:
Heräät aamulla seitsemän miehen keskeltä.

Punahilkka-pikkujoulut:
Heräät isoäidin kanssa samasta vuoteesta. Lisäpojoja, jos kyseessä on jonkun toisen isoäiti.

Keisarin uudet vaatteet -pikkujoulut:
Heräät aamulla alasti kadulla,koska kukaan ei ole illalla uskaltanut/viitsinyt/kehdannut mainita 
sinulle, ettei sinulla ole vaatteita päällä. Ohitsesi päiväkotiin kulkeva pikkulapsi taas pitää
asiaa erittäin huvittavana ja ilmoittaa äidilleen kovaan ääneen, että "sedän pili on ihan sininen".

Ruma ankanpoikanen -pikkujoulut:
Aamulla vieressäsi on väärät munat.

Nalle Puh -pikkujoulut:
Aamukankeudessa et saa sormia varpaisiin ja hampaissa on plakkia kuin olisit pessyt ne hunajalla. 
Tilannetta pahentaa ylipirteä kaverisi, joka on herännyt täysin ilman krapulaa ja pomppii nyt 
maanisesti ympäri asuntoasi.

Roope Ankka -pikkujoulut:
Olet hommannut ison kasan rahaa ilman housuja. Äänesi on muuttunut kummalliseksi vaakkumiseksi, 
ja jostain kummasta syystä sinulle on iskostunut skottilaisaksentti.

Mikki Hiiri -pikkujoulut:
Korvasi ovat turvonnet palloiksi ja käsissäsi on valkoiset käsineet, mutta frakista ei ole 
tietoakaan.

Iso Paha Susi -pikkujoulut:
Henki haisee niin pahalle, että voit puhaltamalla kaataa ladon. Ympärillesi laonneet ihmiset 
eivät siis ole sammuneita vaan...

Hannu ja Kerttu -pikkujoulut:
Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä laatoitettua vanaa seuraillen.

Peppi Pitkätossu -pikkujoulut:
Heräät aamulla hevosen ja apinan välistä.

Kultakutri-pikkujoulut:
Heräät partnerisi "Kuka on nukkunut minun sängyssäni?"-kysymykseen.

Joona ja valas -pikkujoulut:
Jokin hakkaa sisuskalujasi ja tahtoo ulos.

Perinteinen Suomalainen pikkujoulu:
Lompakko on tyhjä, kännykkä on hukassa, päässä soi tango delirium etkä uskalla edes vilkaista 
kuka vieressäsi kuorsaa.





Mitä eroa on Koffilla ja Lapin Kullalla  - Koff ei soittele perään.....

Nainen miehelle: - Olet huonoin panoni tähän mennessä, johon mies: 
- Tosi raukkamaista arvostella parin minuutin perusteella.

Mitä saadaan, kun neekeri ja mustekala risteytetään?  
- Ei niin häävin näköinen tyyppi, mutta helvetin kova keräämään puuvillaa..

Mitä yhteistä on blondilla ja Ikean huonekaluilla?  
- Hyvännäkoisiä, mutta heti kun viet ne kotiin, jalat leviää ja huomaat että ruuveja puuttuu...

Mitä eroa on vaimolla ja lokilla?  
- Toinen rääkyy ja räkättää, sekaantuu kaikkeen, vie kamat ja nokkii. Toinen on lintu.

Minkä takia naisten mielestä moottoripyöräilijöistä saa hyviä poikaystäviä? 
- Niillä seisoo vehkeet syyskuusta huhtikuuhun.

Miksi naisilta loppuvat kuukautiset? 
- Täytyyhän verta riittää suonikohjuihinkin.

Miksi naiset hierovat silmiään aamulla herättyään? 
- Koska heillä ei ole munia, joita rapsuttaa.

Karjalaiset naiset olivat tutustumassa Niagaran putouksiin. 
- Tässä ovat kuuluisat Niagaran putoukset, opas selitti, ja jos arvon rouvat ovat hetken hiljaa, 
niin kuulemme veden kohinan.

Nainen on biologinen ihme. Siinä on puoleksi koiraa ja puoleksi arkeologia. 
Jos se ei hauku, se kaivelee menneitä.

Paremman puolen elämästään ohittanut rouvashenkilö teki kirkkoherralle tunnustuksen: 
- Voi kiltti kirkkoherra, sanokaa te, onko se synti, kun minä istun peilin edessä ja ihailen, 
kuinka kaunis minä olen?  - Ei, rouva kiltti. Se ei ole synti. Se on erehdys.

Rumia naisia ei ole olemassakaan, on vain liian vähän viinaa.

TAMPAX tiedottaa: kiitämme teitä yhteistyöstä uuden tamponin suunnittelussa, jossa saimme 
käyttää penistänne mallina. Uutuus on huomaamaton eikä tunnu miltään.

Kuuro pariskunta oli käymässä nukkumaan. Mies vaimolle: - Pimeässä en näe mitä viitot. 
Jos haluat yöllä seksiä, vedä mulkusta kerran. Jos et halua, vedä 200 kertaa.

Mies seisoi alasti peilin edessä ja kehui vaimolle että tässä sitä on sata kiloa dynamiittia. 
Vaimo: Eikö se ole vaarallista kun sytytyslanka on noin lyhyt?

Mikä on venäläisen kenraalin painajainen?  
- Se, että kiinalaiset oppisivat taistelemaan niin kuin suomalaiset, tai että suomalaiset 
oppisivat lisääntymään niin kuin kiinalaiset.

Mikä on nykyalokkaan Cooperin testi?  - 12 minuuttia ilman kännykkää.

Mitä yhteistä on insinöörillä ja salamalla?  - Ensin välähtää ja sitten tutkitaan vahingot...

Insinööri on mies, joka hallitsee 150 asentoa, mutta ei tunne yhtään naista.

Miten saa neljä mummoa kiroilemaan ?  - Pyytää viidettä huutamaan "BINGO !" ..

Milloin on aika pitää nenänvalkaisukuukausi ? - Silloin, kun huomaat, että kyynärvartta 
koukistaessasi suusi aukeaa....





*Matti Nykänen* (syntyi Jyväskylässä 17. heinäkuuta 1963) on kenties
kaikkien aikojen menestynein mäkihyppääjä.

    * "Elämä on laiffii"
    * "Elämä on ihmisen parasta aikaa."
    * "Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!"
    * "Se on ihan fifty-sixty miten käy."
    * "Rakkaus on kuin lankakerä - se alkaa ja loppuu."
    * "Kaikki on allright ainakin minulla. En tiedä, onko muilla."
    * "Huominen on aina tulevaisuutta."
    * "Asiat ovat sekaisin kuin Haminan kaupunki."
    * "Saksa-Itävalta on mun toinen kotimaa."
    * "Lahti on kyllä ihan mesta paikka."
    * "Kun sä lähdet hyppyyn, sä olet ihan yksin. Sä joudut siinä
      hyppyrinnokalla tekemään yksinäsi ihan omat ratkaisut. Sä oot
      siellä ylhäällä ihan up yours."
    * "Aina ku mä hyppään ja pääsen siihen hyppyrin nokalle, niin mulle
      tulee sellanen 'bon voyage' -tunne, siis että mä oon kokenu tän
      joskus aikasemminkin."
    * "En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa tulee ryypätessä
      ihan kammottava olo."
    * "Mulla on karismaa!"
    * "Mä en mene siihen lankaan että alkaisin haalimaan jotain
      omaisuutta."
    * "Ehkä join, ehkä en."
          o (Matti lähetettiin kotiin Keski-Euroopan mäkiviikolta)
    * "So not?"
    * "Ehkä join, ehkä en, so not kunhan hyppy kulkee!"
    * "No pilluhan se on aina mielessä mutta hypätään nyt ensin!"
      (toimittajan kysyessä Matin mietteitä ennen kisaa)
    * "On kaksi osaa ihmisiä. Joku vetää huumeita, joku urheilee, joku
      vetää itsensä loppuun ja joku vaan nukkuu. Minä kuulun siihen
      porukkaan, joka nukkuu, urheilee, rakastelee ja hakkaa itseään ja
      voipi olla, että siinä joskus osuu toiseenkin ihmiseen."
    * "Minä olen venäläinen, vaikka ei ole punaista päällä, olen
      kommunisti, mutta näyttelen vaan. Oikeasti olen ihminen, joka
      kävelee ja puhuu puhelimeen."
    * "Niinhän se on, meillä ostetaan perunoita keväällä ja muualla
      syksyllä!"
    * "Joka toista tökkii, niin kyllä se jossain vaiheessa siellä
      alapäässä alkaa tuntua, ettei olisi kannattanut tökkiä väärään
      paikkaan."
    * "Sauvakävelin siellä järvellä ja opin avantouinnin."
    * "Kysymys kuulostaa kysymykseltä."
    * "On se aika epäkornia käytöstä."
    * "Kaikkihan meistä on syöny makkaraa. Mutta kuka meistä on syöny
      ylikypsää Tapolaa?"
    * "Meikäläinen on nykyään avioliittoneuvoja. Jos menee hyvin niin
      meikäläinen paikalle. Se on seittemän sekuntia ja kaikki on päin
      persettä."
    * "Eiköhän se niin päin oo että tuo toinen osapuoli pikkusen
      reippaammin ottaa tuota alkoholia."
    * "Elokuva elokuvana. Elokuva kun tehdään, niin se on elokuvaa."
    * "Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi"
    * "Kyllähän se Rosberg puhui sijoitusasioista, mutta ei mulle ole
      mitään iloa siitä että laitan rahoja jonnekin Monacoon. Jos saan
      ite valita, niin puhtaana käteen, kiitos."
    * "Ajattelin, että kaikki lähtee taas samaa oravanpyörää. Keikka,
      siideri, kaksi siideriä, sitten kori ja poliisit." Nyt kun olen
      ollut päihteettömien osastolla ja käsitellyt asiaa, niin kyllä
      minun pitää pystyä hoitamaan työni ilman siideriä, Matti Nykänen
      kertoo Seiskassa.





   Syitä itsemurhaiskuihin:

Tässä vielä pieni tieto-pläjäys niille, jotka ihmettelevät, miksi 
muslimiterroristit ovat niin halukkaita itsemurhaiskuihin? 
No, mietipä heidän elämäänsä vähän:

- Ei esiaviollisia sukupuolisuhteita.
- Ei suuseksiä. Ei koskaan. Ei edes silloin.
- Ei viinaa. Ei.
- Ei tv:tä. Ei kaapeli-tv:tä. Ei satelliitti- tv:tä.
- Ei Playboita. Ei aikuisten filmejä.
- Ei tissibaareja. Tissi on lapsen imetystä varten!
- Ei striptease-esityksiä.
- Ei urheilua. Ei minkäänlaista.
- Kaikkien naisten pitää kulkea säkeissä.
- Vähän autoja. Helvetisti kameleita.
- Hiekkaa. Joka paikassa.
- Lisää vain hiekkaa. Ja ihan joka v..tun paikassa.
- Grillaaminen tapahtuu kamelinlannalla.
- Se jatkuva mouruaminen - mitä, onko se musiikkia?

Ei perkele.

Itsemurha ei tunnukaan enää NIIN huonolta vaihtoehdolta...





   Lasten ja juopuneiden suusta jne...

Olimme hississä 3-vuotiaan poikani kanssa, kun sinne tuli naapurin nuori
opiskelijapoika, joka oli pukeutunut pitkään, kiiltävään takkiin ja jolla
oli olkapäille asti ulottuvat vaaleat hiukset. Poikani vilkaisi häntä ja
kommentoi, että "Tädillä on kuravaatteet". Toivottavasti nuoren herran
huumorintaju oli kohdallaan, minua ainakin nauratti.

Olin kolmevuotiaan tyttäreni kanssa eräänä syksynä metsässä samoilemassa.
Tyttäreni kysyi, miksi emme kerää koskaan sieniä. Vastasin, että äiti ei
tunne kuin kärpässienen, joten ei voida kerätä niitä syötäväksi.
Tytär tokaisi siihen, että eihän se haittaa kun meillä ei muut syö sieniä
kuin isä. Muutaman päivän päästä menimme neuvolaan ja neuvolatäti näytti
kirjasta sienenkuvaa ja kysyi tyttäreltäni, mikä se on. Siihen tyttö vastasi,
että kärpässieni ja äiti kerää niitä isille ruuaksi.

Illallisvieraat viipyivät hyvin pitkään eli aamusarasteen aikaan pääsimme
levolle. Aamu(päivällä) heräsimme hiljaiseen lapsen ääneen... poikamme,
joka ei vielä osannut puhua, ja tyttäremme istuivat olohuoneen sohvalla
yöpuvuissaan, viltti polvillaan ja katselivat meitä avoimesta makuuhuoneen
ovesta. Tyttäreni sanoi pikkuveljelleen: Jos joku kysyy, kerrotaan
että ne kuoli viinaan! -Tämä pani ajattelemaan lasten maailmaa.

Olin 2-vuotiaan Tuulin kanssa kylän kaupassa ostoksilla. Tuuli halusi
taas kantaa omaa koria, johon hän yleensä keräsi pikkuveljeään varten
vauvansosepurkin ja jotain muuta pientä, mihin sai luvan. Tällä kertaa
Tuuli touhusi omiaan sillä aikaa kun asioin lihatiskillä. Kun ennätin
pikkuneidin perään hän oli juuri sovittamassa olutpulloja koriinsa selittäen
vieressä hohottavalle kauppiaalle ja muille naureskeleville asiakkaille, että
"isi juo kajjaa!" Kyllä nolotti!

Minna 8 v. laittoi hiuksiani ja kehui kampauksen tehtyään: "Olet aivan ihanan 
näköinen, ihan kuin prinsessa. Ei tarvi kuin kruunu vain päähän ja ajatella, 
ei tarvi laittaa ollenkaan meikkejä, kun sinulla on niin keltaiset hampaat".

4-vuotias istui äitinsä ostoskärryssä marketin kassajonossa ja ystävystyi
takana jonottavan tädin kanssa. Juttelivat niitä näitä, kunnes pikkutyttö
muisti äkkiä merkillisen tapauksen ja kailotti kirkkaalla äänellä:
"Kun minä heräsin niin isi ja äiti voimisteli yöllä!" Kaikki kääntyivät
katsomaa tulipunaista yövoimistelijaa. Onneksi en ollut vaimoni mukana, sillä
kassajono ei kuulemma koskaan ole liikkunut niin piinallisen hitaasti.

Olimme ruokakaupan kassajonossa. Yllättäen tyttäreni nosti hameeni helmat
ylös. Kun kysyin, miksi hän näin, vastasi hän: "Minä vain tarkistin, onko
sulla nyt alushousut jalassa!"

Olimme autoajelulla. Poliisi pysäytti ja pyysi puhaltamaan. Puhallettuani
poliisi totesi, että kaikki on OK. Siihen tyttäreni takapenkiltä:
"Niin kyllä nyt, mutta tulepas illalla kotiin puhalluttamaan!"

Kun nuorempi poikani oli noin 3-4-vuotias, hän katseli televisiosta, kun
nainen soitti harppua. Aikansa kuunneltuaan, hän kysyi: "Äiti, mikä toi on?"
Vastasin, että se on harppu. Poika tokaisi, että "Ei, kun toi, mitä toi
täti soittaa!"

Pikkuveljeltäni (3 v) tuli lasti housuun junamatkan aikana. Äitini vei
pojan vessaan siivottavaksi, ja takaisin tullessaan kommentoi sisarelleen
tyyliin "miten noin pienestä pojasta voi tulla noin paljon tavaraa", johon
veljeni vastasi kirkkaalla ja kovalla äänellä "niin mutta näkisittepä isän
paskan, se on pitempi ku tämä junanvaunu!".

Oli tuhruinen loppusyksyn perjantai-iltapäivä. Marketin kassoilla jonot
etenivät tuskastuttavan hitaasti. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että
"kansallispukuisen" naisen vaunuissa työntämä pikkuvauva parkui taukoamatta.
Lopulta vauvan isoveli, noin 3-vuotias tomera miehenalku saapasteli vaunujen
luo, ja kysyi kuuluvalla, huolestuneella isonveljen äänellä: 
"Valto, mikä sua vituttaa?".





   POSITIIVISI FUNTEERAUKSI 

Tee tänäpä see mitä Sää olit juur huamiseks siirtämäs. 
Tämä sentähre et jos se tuntuiski mukavalt ni Sää voit tehrä sen huame uurestas.
 
Ei ol ku pari konsti mil pääse kuuse latvasse.
Voi kiivetä tai sit voi istukäpyn pääl orottama.

Aika monta kertta voittajat o simmosi hävijöi mitkä o meinannu et he koitta 
kerra viäl.

Jos Sää suutut ja hyppät sentähre Aurajokke ni pääseks Sää sit ylös
ku Sää et ol enä vihane?

Jotkut oppi lukemal, jotkut oppi muitte virheist.
Jonku on pakko iha itte kusta sähköpaimenesse.

Sit ku Sunt joku assia oikken kovi harmitta ni funtera et mahtak
koko assia Saturnuksest eres näkky.

Sun vattas o laatikko misä o vaik kuin pal hyvä meininkki.
Laatikon kannest kulke narut suara Sun suupiälisses.
Ku Sää verät suupiäles ylöspäi, laatikon kansi aukke ja hyvä meininki pääse ulos.

Voiran Tamperestaki funterata positiivissi ajatuksi.
Esimerkiks see, et jos ei Tamperet olis olemas ni tamperelaiset olis 
leviänäs ympärsmaailma.





VÄITTÄVÄT... 


...että miesten suusta ei muka kuulu näitä sanoja:

1. Sä voisit vaikka illalla mennä ulos ystäviesi kanssa, 
   kun mä menen käymään Ikeassa ja haen sen uuden kaapin, kasaan sen ihan parissa tunnissa.
         
2. Oikeastaan hänen rintansa ovat minusta aivan liian isot.

3. Ei aavistustakaan, missä olemme. Avataan auton ikkuna ja kysytään tuolta mieheltä ohjeet.

4. Se punainen näytti sinulla aika hyvältä, mutta eihän tässä ole kiirettä kokeillaan useampaa kauppaa, 
   voit rauhassa valita minkä haluat.

5. Tänään tulee ensi-iltaan uusi leffa, jossa on Brad Pitt  -  haluaisitko mennä katsomaan?

6. Hei voinko tuoda sinulle   jotain, kun käyn keittiössä?

7. Ei, nyt ei mene alas enää yhtään  ainutta tuoppia.

8. Muistathan, että tiistaina on vanhempainilta ja meidän on hyvä mennä sinne ajoissa.

9. Kirjoitin kaikki joulukortit. Tekisinkö listan hankittavista lahjoista?

10. Puhuttiin töissä Mikan kanssa, heillä on vaimon kanssa ongelmia.
    Sanoin, että ammattimainen parisuhdeneuvonta olisi nyt heille paras ratkaisu.

11. Katsos, saatiin kutsu sun serkkusi häihin. Tänne mennään!!!

12. Näytähän ensin niitä käyttöohjeita..

13. Olisi  kiva piipahtaa anoppilassa...milloin mahtaisimme keretä?

14.  Peruutin saunailtaan menemiseni koska firma lupasi tarjota ilmaiset viinat ja juon kuitenkin ihan liikaa siellä.

15. Olisi mukavaa hieman imuroida täällä asunnossa.. taidanpa hakea imurin heti.

16. Tuo naapurin  19-vuotias tyttö keikkuu alasti taas tuolla..suljenpa verhot.

17. Kulta, melko edullisia nämä sinun uudet vaatteesi.. Voisimme ehkä huomenna käydä shoppailemassa niitä lisää?

18. Katso vaan Kauniita ja Rohkeita.. toiselta kanavalta tuleekin vain jotain moottoriurheilua...

19. Ai tyttöjen ilta? No kiva.. voinkin heti alkaa siivota täällä ja haenko kaupasta teille vähän snäksiä?

20. Eihän meidän tarvi nyt rakastella.. voimme katsoa sitten viikon päästä  uudestaan jos päänsärkysi on hellittänyt.





Mies sanoi vaimolleen: Postinkantaja kehuu panneensa tämän talon kaikkia
naisia, paitsi yhtä. Johon vaimo: Se on tietenkin se B-rapun nirppanokka?

Vaimo yllätti miehen suihkussa runkkaamasta. Mies oli nolona eikä tiennyt
mitä sanoa kunnes keksi: - Vittuako se sulle kuuluu, kuinka nopiasti mä
kulliani pesen.

Mitä rohkeus on? -Sitä kun mies tulee humalassa kotiin,vaimo odottaa ovella
luudan kanssa vihaisena ja mies kysyy: Ootkos siivoamassa vai aiotko lentää
kauaskin?

Renki istui pellon laidalla ja veti käteen. Mälli lensi piikkiaitaan ja
kieppui hetken. Renki tuumi: "Perkele, pojasta olis tullu hyvä
voimistelija".

Basisti vaimoineen ajoi Turusta kohti Poria. Mies pisti kätensä vaimon
housuihin, johon vaimo: "Voit pidemmällekin mennä". Basisti ajoi Vaasaan.

TAMPAX tiedottaa: kiitämme teitä yhteistyöstä uuden tampoonin
suunnittelussa, jossa saimme käyttää penistänne mallina. Uutuus on
huomaamaton eikä tunnu miltään.

Kuuro pariskunta oli käymässä nukkumaan. Mies vaimolle: Pimeässä en näe
mitä viitot. Jos haluat yöllä seksiä, vedä mulkusta kerran. Jos et halua,
vedä 200 kertaa.

Mies seisoi alasti peilin edessä ja kehui vaimolle, että tässä sitä on sata
kiloa dynamiittia. Vaimo: Eikö se ole vaarallista kun sytytyslanka on noin
lyhyt?

Mies meni uimaan järvenselälle ja alkoi vajota, vaimo huusi rannalta: "Ota
munastas kiinni, se ei ole koskaan mennyt pohjaan!"

Kuinka paljon naisen tulee tietää matematiikasta? - Jos jakaa, ei saa
kertoa!

Lääkäri: - Anteeksi, se määräämäni ripulilääke olikin masennuslääke.
Potilas: - Ihmettelinkin jo. Olen istunut 3 tuntia paskat housussa eikä
vituta yhtään.

Päiväkodissa:
- Meidän isällä on ripuli!
- Mistä sinä sen tiedät?
- No kun äiti huusi yöllä että "Eikö se paska jäykisty"!

Mistä tietää, että on oltu liian kauan avioliitossa?
-Kun vaimossa ei ole muuta kiinteää kuin kulut eikä miehessä muuta jäykkää
kuin asenne!

Kalle hiipi vanhempiensa makuuhuoneeseen. Seurattuaan hetken tapahtumia hän
karjaisi: -"Sillä lailla! Ja minua kun oltiin viemässä psykiatrille, kun
imin peukaloa!"

Kaksi miestä istui laiturilla. Toinen laittoi vehkeensä veteen ja totesi
"Vesi on + 21 asteista". Toinenkin laittoi vehkeensä veteen ja totesi: "Ja
tässä on 40 senttiä syvää".

Heräsin krapulassa stringit silmillä, suu maistui oudolle ja suupielestä
roikkui ohut naru. Rukoilin ekan kerran: - Herra, jos olet olemassa, anna
sen olla teepussi.

Tarkemmissa tutkimuksissa selvisi, että punoitus peniksenne päässä ei ollut
syöpää, vaan huulipunaa. Pahoittelemme turhaa amputointia. Oikein hyvää
jatkoa.

Minkä takia naisten mielestä moottoripyöräilijöistä saa hyviä poikaystäviä?
Niillä seisoo vehkeet syyskuusta huhtikuuhun.





        Ilotyttö
        Kalliosta päätti ottaa oppia Linnanmäen uudesta markkinoinnista
        ja pani lehteen ilmoituksen: "Sisäänpääsy ilmainen, mutta
        liikkuminen laitteessa maksaa".
        ---------------------------

        Mikä on vironkielellä
        "Älä tee huorin"?
        Sinu ei pidä tula humpsuttelema toise tupsuka juures.
        ---------------------------

        Kalle hiipi vanhempien makuuhuoneeseen.
        Seurattuaan hetken tapahtumia
        hän karjaisi: "Sillä lailla ! Ja minua kun oltiin viemässä
        psykiatrille kun imin peukaloa!"
        -----------------

        Rohkeuden huippu? Paskannat ison neekerin oven eteen, soitat
        ovikelloa ja sanot et poikas on sulanut auringossa.
        -----------------

        Aivosolu eksyi miehen päähän, jossa oli pimeää ja tyhjää. Hetken
        päästä toinen aivosolu ilmestyi paikalle ja sanoi: "Tule mukaan,
        me olemme kaikki tuolla alhaalla..."
        ------------------

        Kaksi miestä
        istui laiturilla. Toinen laittoi vehkeensä veteen ja totesi
        "Vesi on 21-asteista." Toinenkin laittoi vehkeensä veteen ja
        totesi "Ja tässä on 40 senttiä syvää."
        ------------------

        Äiti- ja poikahauki
        uiskentelivat kaislikossa kun uistin viiletti ohi. Poikahauki
        kysyi: "Äiti, mikä toi oli?" Äitihauki: "Se oli se Rapalan huora
        jonka mukaan isäsi lähti viime kesänä."
        ---------------------

        Mitä Aatami sanoi
        Eevalle kun sai ensimmäisen stondiksen? - Viittiks siirtyä vähän
        kauemmaks, kun ei yhtään tiedä miten iso tästä tulee..
        ----------------------------------------------

        Kameli ja norsu
        tapasivat. Norsu kysyi: miksi ihmeessä sinulla on tissit
        selässä? Kameli vastasi: Tyhmä kysymys sellaiselta, jolla on
        kyrpä keskellä naamaa.
        -----------------------------------------------

        Tyttö kysyi
        lääkäriltä, voinko olla raskaana, kun pantu vain perseeseen?
        Kyllä voit, täytyyhän insinöörejäkin jostain tulla..!
        -------------------------------------------------------

        Pohjalainen
        olla-verbin taivutus:
        Moon oikias, soot vääräs, soon kans vääräs.
        Moomma oikias,tootta vääräs,noon aivan mettäs!
        -----------------------------------------------------

        Mustalaiset
        valittivat YLElle, että tv:stä tulee liian vähän heitä
        käsitteleviä ohjelmia. YLE korjaa tilanteen lähettämällä
        Poliisi-TV:n kolme kertaa viikossa.
        ---------------------------------------------------

        Frederik änkesi
        ravintolaan Tony Halmeen ja Matti Nykäsen kanssa ja tilasi
        pihvin. Entä vihannekset? kysyi tarjoilija. Ne ottaa saman,
        ilmoitti Frederik.
        -------------------------------------------------

        Mies epätoivoisena:
        Voi kun olisin syntynyt pölynimurina....Aina joku letkussa
        kiinni, säännöllinen pussin tyhjennys ja joskus jopa lainassa
        naapurin rouvalla!
        ---------------------------------------------

        Somali lauloi
        karaokessa: Olen suomalainen.
        Mustalaista alkoi moinen vituttaa
        ja hän
        meni laulamaan: Mä joka päivä töitä teen!
        --------------------------------------------

        Jakomäessä mies on
        parvekkeella Nortilla, kun viereiselle parvekkeelle tulee
        naapurin Abdul ja alkaa puistella mattoa. Mies kysyy
        Abdulilta:-Yritätkös mäkilähtöä?
        --------------------------------------------------

        Millainen on moskovalainen hissi?
        - Tsetseeni painaa nappia, ja
        kahdeksan kerrosta tulee alas.





   Hervotonta sanailua...


Miksi paavi rikkoi siveellisyyslupauksensa?
- Hän oli väsyneenä pannut maata.

Mitkä ovat AIDS:in ensioireet?
- Jyskyttävä kipu takapuolessa ja kuuma huohotus niskassa.

Mitä yhteistä on koiranpennulla ja likinäköisellä gynekologilla?
- Märkä nenä.

Kun itikka törmää 100km/h ajavan auton tuulilasiin, niin mitä liikkuu
viimeisenä itikan päässä?
- Persereikä.

Epäillyn syytelista lyheni pienikokoisen tietokoneruudun vuoksi.
- Syyttäjällä ei ollut tarpeeksi näyttöä.

Kääminsä polttanut elektroniikkaharrastaja toiselle:
- Anna kondensaattori tänne, äläkä vastusta!

Uusi työntekijä Boeingilla:
- Työpisteenne on tuolla toisessa siivessä.

Mitä eroa on terroristilla ja pomolla?
- Terroristin kanssa voi neuvotella...

Mikä on uusi EU-direktiivin mukainen jaottelu miesten sukuelimille?
- Pieni, Keskikokoinen, Iso, Herranjestas ja "Saako tätä valkoisena?"

Mikä on arabisotilaiden tunnuslause?
-Kamelia ei jätetä.

Mitä Michael Jackson sanoi, kun näki esikoisensa vaimonsa sylissä?
- Perkeleen akka, sähän olet ollut neekerin kanssa.

Minkälainen on ruotsalainen herrasmies?
-Hän vie tytön kolme kertaa ulos, ennen kuin rupeaa tekemään ehdotuksia tytön veljelle.

Miksi ruotsalaisilla on usein pää kipeä?
- Koska sairaus iskee yleensä kehon heikoimpaan kohtaan.

Mitä nykyajan nainen kysyy itseltään, kun alkaa suunnitella vakavaa seurustelua?
- Onko tämä se mies, jonka kanssa haluan lasteni viettävän joka toisen viikonlopun?

Millainen mies on rakastaja?
- Väärä mies oikeassa paikassa.

Kaksi naista puhuu enemmän kuin tuhat kuvaa.

Nainen todella rakastaa miestä, jos hän menee tämän kanssa sänkyyn
heti tultuaan kampaajalta.

Rumia naisia ei ole olemassakaan. Joskus on vain liian vähän viinaa.

Mikä on miesten käsitys sitoutumisesta?
- Okei, voin jäädä yöksi.

Mikä on miesten yleisin kolmiottelu?
- Yöjuoksu, huulenheitto ja syrjähyppy.

Teloittaja on tuomitun kanssa matkalla mestauspaikalle. Sataa kaatamalla.
- Koiranilma, mutisee tuomittu.
- Hyvähän sinun on, minun kun täytyy tulla vielä takaisinkin tässä sateessa.

Miksi naiset teeskentelevät orgasmeja?
- He luulevat, että miehet välittävät.

Miksi naiset teeskentelevät orgasmin?
- Koska miehet teeskentelevät esileikin.

Millainen on miehen katumuspilleri?
- Se muuttaa veriryhmän toiseksi.

Mitä yhteistä on hieromasauvalla ja soijapavuilla?
- Kumpaakin käytetään lihan korvikkeena.

Mikä se on, joka kulkee viisitoista kilometriä tunnissa ja jonka munat
ovat puolitoista metriä maan alla?
- Leskirouva, joka ajaa polkupyörällä.

Mitä itsensäpaljastaja sanoo onnistuttuaan?
- Nyt tuli takkiin.

Mikä on miehen mielestä turvaseksiä?
- Pehmustettu sängynpääty

Miksi miesten on vaikea säilyttää katsekontaktia naiseen?
- Koska silmät eivät sijaitse tisseissä.

Mitä yhteistä on miehellä ja mikroaaltouunilla?
- Valmista tulee 30 sekunnissa.





   AGGRESSIIVI

Suomen kielen vanhojen modusten rinnalle on puhekielessä vakiintunut
aggressiivi. Se taipuu persoonissa ja luvuissa ja kaikissa tempuksissa.
Aggressiivin tunnus on toistaiseksi hyvin vaikeasti mihinkään sanaluokkaan
määriteltävissä oleva VITTU. Vittu ei koskaan esiinny yksin, se edustaa
siis eräänlaista pohjarakennetta tai osamorfeemia. Vittuun agglutinoidaan
aina jokin persoona- tai relatiivipronomini. Jälkimmäiset esiintyvät
poikkeuksetta paikallissijoissa.

Vittu + pronomini -kombinaatio muodostaa siis aggressiiville tunnusomaisen
modusrakenteen. Aggressiivirakenteen rektio on sellainen, että se vaatii
peräänsä joko kieltomuodon pääverbin tai vaihtoehtoisesti
paikallissijamuotoisen (harvemmin partitiivimuotoisen) kielteisen
liitepartikkelin sisältävän pronominirakenteen. Funktioltaan
aggressiivirakenne on siis kieltoapuverbiä (en, et, ei) vastaava.

PREESENSTAIVUTUS
1.sg vittumä jaksa mitään myydä.
2.sg vittusä rupee mulle iniseen.
3.sg vittuse tullu ees paikalle, turhaan venasin.
1.pl vittume mitään pikkulapsia syödä, paskapuhetta.
2.pl vittute mihinkään raflaan tule, kunhan jauhatte.
3.pl vittune mistään mitään tiedä.
Persoonattomia:
Vittusiellä mitään ilmaista viinaa ollu.
Vittutäällä mikän kesä ole.
Vittutäällä jaksa pitempään notkua.

Muissa tempuksissa aggressiivi taipuu saman kaavan mukaan.
Imperfekti: Vittumä jaksanu sitä kissaa pelastaa.
Perfekti: Vittumä oo jaksanu kahteen viikkoon tiskata.
Pluskvamperfekti: Vittumä ollu jaksanu ees syödä päiväkausiin ennenku jouduin tiputukseen.

HUOM!
Lause
"Vittuse tippu tohon avantoon" ei ole aggressiivi, koska lauseen
imperfektimuotoinen predikaatti on indikatiivissa! Kyseessä on siis
tavallinen kirosanalla höystetty indikatiivilause, jonka nimeäminen
aggressiiviksi osoittaa sangen pitkälle kehittynyttä lingvistisen silmän
verkkokalvon rappeumaa.

AGGRESSIIVI MODUKSENA
Koska aggressiivi on modus, se ei voi esiintyä samassa lauseessa eri
modukseksi laskettavan predikaattimuodon kanssa. Aggressiivi, vanhan
kansan suussa ponsitapa, ilmaisee aktiivista närkästystä, kyllästymistä,
turhautumista, hermostumista ja suoranaista suuttumusta. Tarkemman
taustatunteen voi vastaanottaja päätellä kontekstista. Aggressiivin
yhteydessä käytetään eräissä piireissä tehokeinona elekieltä, jonka luonne
voi vaihdella sormimerkeistä aina täyskontaktimanööveriin. Tämänhetkisen
tietämyksen mukaan aggressiivia ilmaistaan samalla tavalla suurimmassa
osassa maailman viittomakieliä.

Vittu-sanan soveliaat käyttökerrat kautta maailmanhistorian asettavat
käytölle korkeat vaatimukset:

"Enpä arvannut että he suuttuisivat noin vitusti." - Osama bin Laden, 2001
"Hei halooo, kuka vittu siitä saisi tietää?!" - Bill Clinton, 1999
"Paikallisia sadekuuroja... ja vitut!!" - Nooa, 4341 eKr
"Missä vitussa me ollaan!?" - Amelia Earhart, 1937
"Haluatte MINKÄ tuohon vitun kattoon!?" - Michelangelo, 1566
"Miten vitussa sinä ratkaisit tuon!?" - Pythagoras, 126 eKr
"Onhan se niin vitusti hänen näköisensä!" - Picasso, 1926
"Joka vitun taukki ymmärtää tämän." - Einstein, 1905
"Mistä vitusta nuo kaikki intiaanit tuli?!" - Kenraali Custer, 1877
"Mikä vittu se oli?!" - Hiroshiman pormestari, 1945
"Vitut täällä mitään jäävuoria ole." - Titanicin kapteeni, 1912
"Kuka vittu jätti keulaportin auki?" - Estonian kapteeni, 1994
"Aja nyt vittu kovempaa!" - Prinsessa Diana, 1997
"Miks just mun pitää jäädä tänne vitun moduliin venaan?"
 - Apollo 11 -astronautti Michael Collins, 1969
"Vittu tää on pelkkä flunssa." - Aleksanteri Suuri, 323 eKr
"Ketään kiinnosta, jos me vallataan joku vitun Kuwait." - Saddam Hussein, 1990
"Kuka vittu laukaisi sen torpedon jo putkessa!?!" - Kurskin kapteeni Gennadiy P. Liachin, 2000
"Mitkä vitun hobitit?" - Sauron, 2945 kolmatta aikaa
"Mikä vitun riskianalyysi?" Kaj-Erik Relander (Sonera) 2001

Lopuksi: Käytänön esimerkki valotta asiaa myös niille, jotka eivät osaa lukea:

http://rmk.hamk.fi/~ruhanmi1/video/Palaute.swf





SAVOLAISTA HUUMORIA


 ** Minkä tähen munamankelj on naesta mukavempi ?
 Vaekka kuinka polokis se ee tule raskaaks kun vastamaessa !

 ** Arvi mänj raviloessa takarivviin eeka nähnä hevon vittua.  Tulj
 eturivviin ja näk vitun hyvin.

 ** Naesten mielesta naenti on kun lumisae.
 Etpa tiijä montako senttiä tulloo ja kaavanko kestää.

 ** Minkälaenen asento on 71 ?
 Samanlaenen kun kuusysi, mutta on vuan kaks sormee persiissä !

 ** 3 anatoomista ihmetta:
 1. Perse purroo paskan poekki iliman hampaeta
 2. Vittu pittää vetesä vaekka on suu alaspäen
 3. Mulukku seesoo iliman jalakoja.

 ** Mittee ruohtalaenen homo pelekee eniten ?
 Että elamä alakaa luisua päen vittua.

 ** Mittee sano savolaenen immeissyojä kun ruotsalaesta
 ukkoo järsi?
 Kovvoo hommoo!

 ** Minkä tähen plonti juuttu vitustasa pensapumppuun ?
 No kun siinä luki että kaekki maksutavat käop.

 ** Mittee erroo on plontilla ja pepsotentilla ?
 Pepsotentti vuahtoo kun sitä pannoo suuhun.

 ** Minka tähen ee kannata vettee perskännia homopuarissa ?  Voep
 herätä pussit silimiin alla.

 **Juuttaanko tähen plontilla on näppyloetä persiissä ?
 Siellä on sokkeille käättöohjeet...

 ** Mikä on Laihijalla himon huippu ?
 Kun jätkä toljottaa taksissa tyttöö eekä taksamittarija!

 ** "Virma nurin!" sano huora kun rappusilla kuatua ryllähti !






   UUSSI SANONTOI JA MUIT VIISAUKSI

Pyörii kuin ryssä Anttilassa.
Eihän tuolla naamalla voi muuta tehdä, kuin kusta muuntajaan.
Tuota ei nussis suksisauvallakaan.
Hauskaa on, kuin anopin hautajaisissa.
Parempi, kuin uusi venäläinen.
Niin kiero mies että pipokin pitää ruuvata päähän.
Niin kiero, että syö rautanaulan ja paskantaa ruuvin.
Pyörii, kuin hullun mulkku mielettömän perseessä.
Silmät on kuin Skodan jarrupalat.
Kiertää kuin pappi bordellia.
Kalpea kuin homo HIV-testissä.
Lähti liukkaasti kuin talonmies jäiseltä peltikatolta.
Tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna.
Pimeää kuin tontun perseessä.
Jätkä on kuin pystyyn paskannettu lapamato.
Kyttää kuin mykkä pillua.
Levis ku paska tuulettimeen.
Ulkona kuin tampaxin lanka.
Tarkkaa hommaa, kuin puuhevosen perseenreijän poraus.
Sopii kuin isä äitiin.
Vituttaa niin ettei veri kierrä.
Vituttaa kuin pientä oravaa, kun käpy jääty.
Niin tyhmä, että pitäis nussia uudestaan.
Seisoo kuin kikkeli häissä.
Imu on kuin seitsentoistakesäisessä.
Hauskaa kuin raastinraudalla runkkaaminen.
Seksikäs kuin maksalaatikko.
Kuollut kuin vuoden vanha hevosenpaska.
Mukava kuin kuminen muna.
Isorintaiset naiset tekevät mistä hyvänsä urheilulajista yleisölajin.
Kyllä skitsofrenia yksinolon voittaa.
Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.
Tänään on huominen, jota murehdit eilen.
Lets go, lutikat. Sänky palaa.
Jeesus oli juutalainen, mutta vain äidin puolelta.
Kauas on pitkä matka.
Jos olet korvaamaton, et voi saada ylennystä.
Painava pitää jättää akalle kantoon.
Kun rahat loppuvat, luovuus lisääntyy.
Ei hukkuva koira pure.
Ei kukkuva kettu käskien laula.
Minulla on valokuvamuisti, mutta linssinsuojus jäi päälle.
Ei terve ruumis työtä kaipaa, mitä nyt hautuumaata.
Epäilen, siksi mahdollisesti olen.
Parempi tossun alla kuin taivasalla.
Suomi on hieno maa: Poliitikotkin parhaita, mitä rahalla saa.
Parempi rikas ja terve kuin köyhä ja kipeä.
Ota vastoinkäymiset niin kuin mies: syytä niistä akkaasi.
Syö särkeä, niin paskasi on kuin risuaita.
Kissa kiitoksella elää, jätkä työttömyyskorvauksella.
Kohtuus kaikessa, kohtuudessakin.
Kohtuus kaikessa, pullo päivässä.
Kun juo pullon kossua joka arkipäivä ja käy pyhänä ehtoollisella, on viinankäyttö hollillaan.
Kukaan, joka vihaa koiria ja lapsia, ei voi olla läpeensä paha.
Hyvä antaa pahastakin, vaikka flunssan naapurilleen.
Viiltele ranteitasi, se alentaa verenpainetta.
Roina = Tavara, jonka heitämme pois.
Tavara = Roina, jonka säilytämme.
Kapitalismissa ihmiset riistävät toisiaan, mutta sosialismissa asia on juuri päinvastoin.
Hullu työtä tekee, viisas käy sossun luukulla.
Tuskin työnteko on ketään tappanut, mutta miksi ottaa riskiä.
Somalien heimotunnus - Rolex ranteessa.
Ole vapaa rotuennakkoluuloista, vihaa kaikkia tasapuolisesti.
- Siitä vaan, sanoi Sibelius ja tyrkkäsi Tsaikovskin joutsenlampeen.
Kukaan ei huijaa, kaikki vain muuttavat sääntöjä.
Sosialismi on ainoa ekologinen aate. Se hajosi itsestään.
Se ei riitä, että sinä voitat. Muiden täytyy hävitä.
Ei ole kansatieteilijän suu tuohesta, vaikka jalkineet olisivat.
Saan sähköpostia, olen siis olemassa.
Älä varasta, verottaja vihaa kilpailua.
Säästetty markka on verottajan moka.
Suomen maatalouden motto: Pani ukko, kukko tai halla, niin kyllä valtio maksaa.
Kaikilla on oikeus mielipiteisiini.
Väärä numero ei koskaan ole varattu.
Talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää on kuin hevonen ilman kivirekeä.
Juristi on poliitikon toukka-aste.
Tosiasiat ovat alkoholin puutteesta johtuvia illuusioita.
Maanantai on kauhea tapa viettää 1/7 elämästään.
Et opi kiroilemaan ennen kuin saat ajokortin, etkä rukoilemaan ennen kuin lapsesi saavat ajokortin.
Epäröivä on todennäköisesti oikeassa.
Positiivisella ajattelulla petyt yhtämittaa. Negatiivisella ajattelulla yllätyt aina iloisesti.
Kukaan ei kuuntele ennen kuin teet virheen.
Älä koskaan näytä korttitemppua niille, joiden kanssa pelaat pokeria.
Niin kauan kuin on kokeita, löytyy kaikilta koulutuksen tasoilta runoilijoita.
Vaihtorahat ovat välttämättömiä kaikkialla muualla paitsi automaateilla.
Yksi varastettu ajatus on plagiointia. Monta varastettua ajatusta on tieteellistä tutkimusta.
Kuolema kuittaa univelat.





   Taas lasten suusta

Tärkeintä meissä ovat varpaat. Niillä ohjataan. MATIAS 6 V

Kummitusten ruumis ei ole tehty lihasta vaan lakanasta. OLAV 5 V.

Kun kello on kaksitoista, kaikki kääntyvät Mekkaan päin ja
purevat maton hapsuja. RAYMOND 7 V.

Nenä on oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös
käyttää rään kuljettamiseen. EMIL 6 V.

Jos on metsässä ja aivot putoavat ulos, ei löydä enää kotiin koska ei voi
ajatella selvästi. MÅRTEN 4 V.

Jos Jumala olisi pitänyt sen lupauksensa että kaikki lapset saavat tulla
hänen luokseen, niin ei tarvittaisi päiväkoteja. NINA 9 V.

Jos ei olisi luita, olisimme matelijoita. Ja silloin kenkäkaupoissa ei
myytäisi paljon mitään. MIKAEL 6

Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni. NINA 5 V.

Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.
THERESE 6 V.

Minun äiti on ainakin hirveän kaunis, koska sillä on niin pitkät tissit.
MIA 4 V.

Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä. EMILIE 6 V.

Isoisä oli kullankaivajana Alaskassa. Mutta hän joi kaiken.
Sitten hän huuhtoi sen kurkustaan viinillä. THOMAS 5 V.

Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa
niitä uunissa. JOHANNA 6 V.

Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään. 
ARVID 6 V.

Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia.
ALLAN 5 V.

Eläimen ruumis on yleensä pään takana ja tassut roikkuvat alapuolella.
KETJA 6 V.

Koiran äidin nimi on koira ja koiran isän nimi on koira ja lasten nimi on
koiranpentu ja koiran nimi on koira. ALLAN 5 V.

Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia. 
STEFAN 6 V.

Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia. KARIN 5 V.

Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä. ANNA 7 V.

Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on jo neljä vuotta siihen tottunut.
SOHVI 4 V.

Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua. NINA 7 V.

Isänäideillä ja äidinäideillä on valtavan isot rintaliivit. Ne ovat niin isot,
että toiseen kuppiin mahtuu minun takapuoleni kokonaan ja molemmat polvet.
Toisessa on tilaa minun veljelle. KATJA 7 V.

Isoäiti on sellainen täti, joka lapsena oli äiti. CAROLINE 6 V.

Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, 
että hänellä olisi jotain purtavaa. SIRI 5 V.

Anoppi on isoäiti, joka ei ole kyseisen henkilön äiti. HANNELE 6 V.

Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa. 
PÅL 7 V.

Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin. LARS 6 V.

Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa muurista.
Se oli hirveän vanha ja romahtamaisillaan. JON 6 V

Jeesus käveli vetten päällä, koska hän ei halunnut kastella jalkojaan. OLOV 9 V.

On tyhmää että täytyy kuolla. Minusta ei ihmisiä tarvitsisi vaihtaa koko ajan.
Minä olen sitä mieltä, että jos täällä kerran ollaan niin ollaan sitten.
JOHANNES 8 V.





   Hävyttömyyksiä...

KONDOMI
Pikkupoika ilmestyi yllättäen makuuhuoneeseen ja näki isänsä kädessä kondomin.
- Mitä sinä oikein teet, poika kysyi?
- Häkeltyneenä isä vastasi, ööh yritän pyydystää kärpäsen.
- Mitä sä sitten teet, meinaaksä nussia sitä?

POIKAMIES
Mies kiertää supermarkettia. 
Hän ottaa ostoskärryynsä yhden hernekeittopurkin, yhden porkkanan, yhden 
perunan, yhden pizzan, yhdenlitran maitoa, yhden viilipurkin jne.

Kassaneiti tokaisee:
- Taidat olla yhä poikamies, vai mitä?
- Kyllä, mies vahvistaa, mistäs arvasit?
- Siitä kun sä olet niin saatanan ruma, vastaa kassaneiti.

RENKI-VITSI
Renki liikuskeli niityllä vanhat kengänranit jalassaan. Rovasti tuli paikalle ja totesi, 
että onpas huonot kengät.
Hän lupasi, että renki saa käydä hakemasta ruustinnalta rovastin vanhat kengät.
Renki riensi talolle.
Ruustinna ja hänen tyttärensä sattuivat olemaan juuri ovensuussa, ja renki sanoi naisille, 
että rovasti käski antaa pillua.
Ruustinna sitä siunaili ja väitti että ei usko.
Silloin renki huusi pellonlaitaan jääneelle rovastille että
- Ei se anna!
Tähän rovasti huusi takaisin, että 
- Se on annettava!
Tähän huusi renki jotta
- Toinenko vain?
Johon rovasti vastasi että
- Ei kun molemmat!!

NAISISTA PARHAIN
Nuorella miehellä oli ongelma. Hän seurusteli kolmen ihanan naisen kanssa ja hänen piti 
päättää kenen kanssa mennä naimisiin.

Hän päätti tehdä testin ja antoi heille kaikille 10 000 markkaa rahaa.

Ensimmäinen nainen meni kauneushoitolaan ja kampaajalle sekä osti täyden sarjan uusia 
vaatteita ja kenkiä. Miehelle hän sanoi: -
"Kultaseni, haluan olla mahdollisimman kaunis sinua varten koska rakastan sinua niin paljon."

Toinen nainen osti uudet golfmailat, rullaluistimet sekä täydellisen stereosarjan, videonauhurin 
ja kuusi koria olutta. Miehelle hän sanoi:
-"Rakkaani, ostin nämä sinulle lahjaksi koska rakastan sinua niin paljon"

Kolmas nainen investoi koko 10000 markkaa tuottaviin tekno-osakkeisiin ja moninkertaisti nopeasti 
sijoituksen arvon. Miehelle hän ilmoitti:
-"Armaani, panin rahasi kasvamaan, että ne turvaisivat parhaiten yhteisen tulevaisuutemme".

Mies oli mielissään noista kaikista vastauksista.
Huolellisen analyysin ja vaihtoehtojen objektiivisen punninnan jälkeen hän valitsi sen
kandidaatin, jolla oli suurimmat tissit.

ORGASMI?
Isäntä tuli tupaan ja emäntä luki pöydän ääressä Cosmopolitania.
Emäntä totesi isännälle:
"Ihminen on ainoa eläin, joka voi saada orgasmin. Mitäs meinaat, pitäisikö tätä oikein kokeilla?"
Isäntä kääntyi saman tien, tempaisi suutuspäissään karvalakin päähänsä ja lähti ulos.

Emäntä ihmettelemään, mistä se nyt noin suuttui.
Hetken päästä isäntä palaa hengästyneenä ja pää hiessä.
"Lehmä ei ainakaan saa, eikä lammas, siasta en ole ihan varma, mutta se nyt vinkuu aina muutenkin!"

IMPOTENTTI
Nainen tuli lääkäriin ja valitti, että hänen miehestään on tullut 300-prosenttinen impotentti.
Lääkäri ihmettelemään, että miten se nyt voi olla mahdollista? Ei hän ole kuullut kuin 
maksimissaan 100-prosenttisesta impotenssista.
Nainen selittää:
"Ennen mieheni oli 100-prosenttisesti impotentti, mutta eilen hän kaatui portaissa, katkaisi sormensa 
ja puri kielensä poikki."

SYNTYMÄ
-"Isi, miten lapset tulevat?"
-"No katsos, isillä on semmoisia lapsensiemeniä, joita se antaa äitille. Äiti sitten kasvattaa vauvan 
massussaan.
-"Vau! Nielläänkö ne siemenet, vai ?"
-"No joskus, jos äiti haluaa uuden auton tai turkin tai jotain."





   Seksin ja kalastuksen eroja:

1. Vaikka olisit kuinka viskissä, voit useimmiten kalastaa

2. Löysempikin vapa käy kalastukseen

3. Kalastuslehtiä ei tarvitse piilottaa

4. On täysin hyväksyttävää maksaa ammattilaiselle siitä, että saa kalastaa hänen kanssaan

5. Kymmenessä käskyssä ei puhuta kalastuksesta mitään

6. Jos kaverisi ottaa sinusta kalastuskuvia tai videota, ei tarvitse pelätä niiden päätyvän 
   esim. nettiin

7. Kalakaverisi ei välitä siitä kenen kanssa olet kalastellut aiemmin

8. Voit kalastaa myös tuntemattomien kanssa

9. Kun näet tosi taitavan kalastajan, ei sinun tarvitse potea huonoa omatuntoa siitä, että haluat 
   kalastaa hänen kanssaan

10. Jos vakio kalakaverisi ei pääse, voit kalastaa jonkun toisen kanssa

11. Kukaan ei väitä, että sokeudut, jos kalastelet yksiksesi

12. Kun kalastat ammattilaisen kanssa, ei tarvitse pelätä, että hän olisi siviilipoliisi

13. Ei ole olemassa kalastuksesta välittyviä tauteja

14. Kukaan ei oleta sinun kalastavan vain saman kaverin kanssa koko elämäsi aikana

15. Kukaan ei oleta sinun luopuvan kalastuksesta, vaikka kaverisi lopettaisi

16. Kalakaverisi ei sano: " Ei kai taas? Juurihan me viime viikolla kalastettiin. Etkö ikinä ajattele 
    muuta kuin kalastusta?"


   Seksin ja kalastuksen yhtäläisyyksiä:

1. Yksin kalastaessa tahtovat kädet väsyä kun oikein tulee ..

2. Joskus homma on märkää ja sotkuista

3. Onnistuneen saannin päälle on mukava vetäistä savut

4. Ihan pikainenkin reissu saattaa tuottaa tyydyttävän tuloksen

5. Jos koko ajan saa, häipyy hommasta paras hohto: jännitys

6. Kumiset asusteet ovat hyvä suoja, mutta heikentävät nautintoa

7. Krapulassakin voi harrastaa ja tuo ainakin hetkellisen helpotuksen

8. Luvankin kanssa mukavaa, mutta jostain syystä jotkut sortuvat luvattomillekin vesille, kai se 
   jännitys ja uuden kokeileminen

9. Voidaan harjoittaa rannalla/rannalta tai veneessä/veneestä

10. Sopivassa seurassa pitemmän päälle mukavampaa kuin yksin harrastaessa

11. Kokemusten karttuessa myös apuvälineiden käyttö lisääntyy

12. Uusia tapoja ja paikkoja mukava kokeilla aina välillä

13. Lämpimällä säällä mukavampi harrastaa, kylmällä säällä tahtoo munatkin jäätyä 
    (vanha suomalainen sanonta, kansanperinnearkisto)

14. Välineen pituus ei ratkaise, vaan taitava käyttö, väittävät ainakin lyhyttä vapaa käyttävät

15. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja saamamahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat

16. Liian nuoriin ja pieniin yksilöihin sekaantujat ovat alhaista sakkia ja kaiken arvostelun alapuolella

17. Mukavaa hommaa, kun vaan pääsis useemmiin harrastamaan, tuppaa vaan oleen vaimosta kiinni





   Uusia potilaskertomuksia...

Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.

Tulee vastaanotolle, koska on lyönyt vasemman isovarpaansa melkein irti. Henkilökunta ei saa kuitenkaan 
vetää varvasta irti, koska se sattuu.

Potilaan sydän todettiin hyväksi, mutta häntä kehotettiin tulemaan uudelleen, jos hän menettäisi tajuntansa.

Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.

Nämä potilaat jäivät lojumaan työpöydälleni.

Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat jalat selän päällä.

Potilas on raskaana 19. kuukaudella.

Potilaan mielestä oikea isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.

Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.

Potilaan ollessa väsynyt voivat kasvot vääntyä oikealle ja nytkähdellä
jonkin aikaa.

Vaimon oksentelu hävisi iltapäivällä, samoin mies.

On ollut tunturivaelluksella kunnon parantamiseksi. Jouduttu tuomaan alas helikopterilla.

Potilas on todettu epäyhtenäiseksi.

Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina toimii mies joka on vatsastapuhuja.

Jäi 1974 kaivinkoneen alle. Siitä lähtien korvat ovat soineet.

Ulosteessa pieniä verisiä ruokalusikallisia jopa 15-20 krt/pv.

Potilaalla on aikaisemmin ollut korvat, mutta ne ovat pudonneet pois.

Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoossa sosiaalitoimen avustuksella.

Siteen läpi tyngästä vuoti verta, minkä vuoksi se vaihdettiin.

Hyvässä kunnossa oleva kuorma-autonkuljettaja, joka ajaa tavallisesti 10 km hengästymättä.

Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti.

Kehotetaan tulemaan uudelleen, jos vaiva uusiutuu, ja soittamaan kuukautta ennen.

Tuli kävellen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen riippui vapaasti.

Isä ja äiti kuolivat kun potilas oli 12-vuotias. He eivät ole missään yhteydessä potilaaseen.

Mainittakoon lisäksi, ettei olennaista lämpöeroa ole havaittavissa jalkojen välissä.

Edellisellä viikolla potilaasta oli tuntunut, että näkö oli kadonnut metrossa. Nyt silmiä pistelee.

Potilas saa nokkoskuumetta varjoaineista, mansikoista ja katkaravuista, kuten useimmat lapset.

Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.

Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.

Ihottumakeräytymät ympäröivät potilasta.

Potilas virtsaa mielestään hyvin. Kuin hevonen (omien sanojensa mukaan)

Potilaalla on ihottumaa kasvoissa. Ihovaivoja ilmenee alushousujen käytön yhteydessä.

Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan vaimon käsitellä potilasta.

Potilaalla ei ole vilunväreitä, mutta miehensä ilmoittaa, että vaimo oli sängyssä hyvin kuumana 
edellisenä yönä.

Potilaan pitää pidättäytyä kaikesta seksuaalisesta kanssakäymisestä, kunnes minä voin ottaa hänet vastaan.





Important programming truths
Abstract

Important truths about programming that every budding programmer should know. 

1995, Lars Wirzenius (liw@iki.fi).

This page contains a number of important programming truths that every budding programmer should know about. These truths are self-evident, and need no explanations. 

If it compiles, it works.

If it compiles, it's correct.

If it runs, it doesn't have any bugs.

If it doesn't have any immediately obvious bugs, it's perfect.

If a bug doesn't show, it doesn't exist.

If it seems to work, it works.

Doing something right is easy. Avoiding errors only takes a bit of concentration.

The shorter the source code, the faster the program.

It's obvious how to optimize a program.

Prorammers don't make mistakes.

Run-time errors don't occur.

Users don't make mistakes.

I don't make mistakes.

Errors of any kind are rare.

Error handling can be done in version 2.

It's OK to crash on bad input.

It's OK to give incorrect output on bad input.

Portability isn't useful.

All the world's a VAX. Or, these days, an MS-DOS box

The length of the feature list is important.

Speed is good, features are better.

Slowness can be fixed in hardware.

The bigger a program is, the better it is.

Random changes to a program fix bugs.

Testing takes only a short while.

Finding bugs is easy. Fixing bugs is trivial.

Bug-fixes don't need to be tested.

Trivial changes of any kind don't need to be tested.

The first approach, idea, or version is always the best.

A 1% crash rate is actually pretty darn good.

Code is self-evident. Comments aren't needed.

Comments are meant for people other than the original author of the code.

Undocumented features are fun and useful.

It can always be fixed in the next version.

Surprised users are happy users.

Demonstrating for clients is the best debugging method.





   Amerikkalaisten valitut sanat 

USKOMATTOMIA JUTTUJA! 

"Aina, kun katson televisiosta köyhiä ja nälkäänäkeviä lapsia minua alkaa itkettää, tarkoitan, 
että minustakin olisi ihanaa olla niin laiha, mutta ilman kärpäsiä ja kuolemaa ja semmoista." (Mariah Carey) 

"En eläisi ikuisesti, koska meidän ei pitäisi elää ikuisesti, koska jos meidän olisi tarkoitus elää 
ikuisesti, me eläisimme ikuisesti, mutta me emme voi elää ikuisesti ja siksi minä en eläisi ikuisesti" 
(Miss Alabama 1994, kysymykseen "Jos voisit elää ikuisesti, eläisitkö, ja miksi?") 

"En ole tehnyt rikosta, minä en vain noudattanut lakia." (David Dinkins, New Yorkin pormestari) 

"Tupakointi tappaa, ja jos sinut tapetaan, olet menettänyt merkittävän osan elämääsi." ( Brooke Shields) 

"Henkirikoksia lukuun ottamatta Washingtonin rikostilastot ovat maan alhaisimpia." 
(Marion Barry, Washingtonin pormestari) 

"Minulla on omia mielipiteitä - vahvoja mielipiteitä - mutta en ole aina samaa mieltä niistä." 
(George Bush) 

"Saasteet eivät tuhoa luontoa, sen tekevät ilman ja veden epäpuhtaudet." (Dan Quale) 

"Me käännämme tämän joukkueen 360 astetta toiseen suuntaan." (Jason Kidd, valmentaja) 

"Huom: Viitta ei mahdollista käyttäjän lentämistä." (Varoitus lasten Batman-asussa) 

"Mies ampui naapurinsa viidakkoveitsellä." (Otsikko Miami Herald - lehdessä) 

"Internet on loistava keino päästä nettiin." ( Bob Dole) 

"Puolet tästä pelistä on 90-prosenttisesti henkistä." (Danny Ozark, valmentaja) 

"Lapsettomuus ei ole perinnöllistä." (Otsikko Montgomery Advertiser - lehdessä) 

"Jos Lincoln olisi elossa tänään, hän kääntyisi haudassaan." (Gerald Ford) 

"Presidentti on pitänyt kaikki ne lupaukset, jotka aikoikin pitää." (Clintonin neuvonantaja George 
Stephanopoulous suorassa TV-lähetyksessä) 

"Minulle annettiin lisätietoa, joka oli radikaalisti erilaista kuin totuus, minä keskityin sen version 
levittämiseen." (Oliver North) 

Jos emme onnistu, otamme epäonnistumisen riskin." (Dan Quale) 

"Minusta ei ole väärin, että veimme intiaaneilta maat. Suuri joukko ihmisiä tarvitsi elintilaa ja intiaanit 
yrittivät itsekkäästi pitää kaikki maat itsellään." (John Wayne)





Jokainen hormonihirviö tietää, että kerran kuussa tulee sellaisia päiviä, joina miehen ei tarvitse 
kuin avata suunsa ja hengenlähtö on lähellä.

Siksi jokaisen miehen tulisi tulostaa tämä pieni opas paperille ja säilyttää sitä lompakossaan ajokortin 
ja muiden tärkeiden papereiden joukossa.

VAARALLISTA: Mitä tänään syödään?
TURVALLISEMPAA: Voinko auttaa päivällisen valmistamisessa?
TURVALLISINTA: Minne haluaisit lähteä syömään päivällistä?
HUIPPUTURVALLISTA: Ota vähän suklaata.

VAARALLISTA: Mitä sulla oikein on päälläsi?
TURVALLISEMPAA: Wau, näytät hyvältä ruskeissa vaatteissa.
TURVALLISINTA: WAU!
HUIPPUTURVALLISTA: Ota vähän suklaata.

VAARALLISTA: Mikä nyt mättää?
TURVALLISEMPAA: Etkö nyt vähän ylireagoi?
TURVALLISINTA: Ota tästä 50 egeä.
HUIPPUTURVALLISTA: Ota vähän suklaata.

VAARALLISTA: Kannattaako tuota nyt syödä?
TURVALLISEMPAA: Olisi tuolla omenoitakin.
TURVALLISINTA: Ottaisitko lasillisen viiniä tuon kanssa?
HUIPPUTURVALLISTA: Ota vähän suklaata.

VAARALLISTA: Mitä sinäkin olet koko päivän tehnyt?
TURVALLISEMPAA: Toivottavasti et ole rasittanut liikaa itseäsi.
TURVALLISINTA: Näytät tosi hyvältä tuossa aamutakissa.
HUIPPUTURVALLISTA: Ota vähän suklaata.

Lähetä tämä piristykseksi kaikille hormonaalisille lajitovereillesi ja
varoitukseksi kaikille miehille.

Ja muista: Raha puhuu.....mutta suklaa laulaa!





   Uudistuneet sananlaskut

* Jos se ei tapa se vituttaa.

* Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.

* Odottavan aika on yleensä alle tunti.

* Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan kumpaakaan tilannetta?

* Ei tippa kait tapa, ja ämpäriin ei mahdu hukkumaan.

* Sen vie verottaja minkä kylvää.

* Niin makaa kun sattuu sammumaan.

* Laatta on heitetty.

* Ei naukku pahaa tee.

* Viina on viisaiden luoma.

* ABS miehen tiellä pitää.

* Omena anuksessa pitää homot loitolla.

* Itku pienestä kalusta.

* Kahden aina kalliimpi.

* Ken leikistä suuttuu, se ottakoon diapamin.

* Niin metsä vastaa kun hallusinaatiot haluaa.

* Velka on veli otettaessa, veljenpoika sen maksaa, kun takauksen antoi.

* Valheella on lyhet jäljet, ellei käytä väärää passia.





   pikkuvitsejä...

Pimeässä Kongossa oli ihmissyöjien herkkuliike. Eräs kannibaali astui sisään ja myyjä kehui 
juuri tullutta tuote-erää:
- Nyt sattui niin mukavasti, että saimme juuri ison lastin aivoja. Aivan tuoreita!
- Minkäs hintaisia ne ovat?
- Noo... riippuu kansalaisuudesta. Yhdysvaltalaisen aivot 12 helmeä kilolta, ranskalaisen 17 helmeä 
ja ruotsalaisen 499 helmeä.
- Kuinkas ne niin kalliita ovat?
- Etkö tiedä, kuinka helvetin monta ruotsalaista täytyy tappaa, ennen kuin saadaan kilo aivoja kasaan.

...

Suomalainen oli ruotsalaisessa pikkukylässä ja näki ruotsalaisen yrittävän kiivetä lipputankoon 
mittanauha kädessään.

- Mitä ihmettä oikein teet, hän kysyi.
- Mittaan lipputangon korkeutta, se vastasi.
- Eikö olisi helpompaa avata nuo pultit tuolta alhaalta, kumota tanko ja vasta sitten mitata se?
- Kuinka tyhmiä te suomalaiset oikein olette? Minä haluan mitata sen korkeuden enkä leveyttä.

...

Ruotsalainen oli ostanut 24 palan palapelin. Hän ahersi ja ahersi sen kanssa ja lopulta parin kuukauden 
päästä palapeli oli koottuna.
- Katso mitä tein, se kertoi kaverilleen.
- Onpa mahtava. Kauanko teit sitä?
- Pari kuukautta.
- Onko se lyhyt vai pitkä aika?
- Oletko hölmö? Katso laatikkoa, siinähän lukee, että 2-4 v.

...

Ruotsalainen turisti oli matkalla Englannin maaseudulla ja alkoi juoda lähteestä, jonka vieressä oli kyltti 
"Do not drink - toxic water!" 
Suomalainen turisti havaitsi tämän ja huusi:
- Hey! Don't drink! The spring is poisonous!!
Ruotsalainen kääntyi ja sanoi:
- Förlåt, men jag kan inte engelska. Vad sade du?
- Dricka med båda händer, det är snabbare.

...

Miksi ruotsalaispoliisien virkapuvussa lukee "Abba"?
Koska englantilaispoliisien asusteissa on teksti "Police".

...

Kaksi ruotsalaista avioparia oli kyllästynyt vakituiseen partneriinsa ja he päättivät kokeilla parinvaihtoa. 
Vaihdetut parit siirtyivät omiin huoneisiinsa ja hommat alkoivat.
Kesken tiimellyksen toinen naisista kohottautui ylös ja tuumi:
-Mitenkähän pojilla sujuu?

...

Ruotsalainen huoltomies meni vaihtamaan palanutta lamppua erään firman johtajan huoneeseen. Huoltohenkilö 
saapui mutaisilla kengillään ja mitään ajattelematta kapusi kenkineen johtajan pöydälle. Johtaja ehdotti:
- Mitä jos seisoisitte vaikka tämän paperin päällä?
- Mitä sitä suotta, vastasi huoltomies. Kyllähän minä muutenkin yletyn.

...

3 insinööriä, joista 2 ruåtsalaista ja 1 suomalainen, kävivät yhdessä dokaamassa pubissa Lontoossa. 
Parin kuukauden kuluttua suomalainen lähti Suomeen, ja kun ruåtsalaiset menivät kahdestaan pubiin suremaan
ystävänsä lähtöä, niin toinen ruåtsalaisista sanoi:
- Tiesitkö muuten, että suomalaisella oli kaksi persreikää?
- En, miten niin", kysyi toinen.
- Joo, joka kerta kun menimme kaikki yhdessä pubiin, niin pubi-isäntä tervehti: 
"There comes that brave Finn with the two assholes."





Nämä lasten riemastuttavat mietteet ovat peräisin gradusta, jossa tutkittiin lasten tietämystä käsitteistä. 
Lasten määritelmät ovat peräisin analyysiaineistosta.

AAMU: silloin heräillään ja ollaan vihaisia äidille.

ANOPPI: hieno rouva.

DEMENTIA: onko se ruokaa?

ELÄKE: mun molemmat mummit on eläkkeellä, paitsi toinen on nyt Espanjassa.

HELLYYS: ettei purista kättä vaan pitää löysästi.

HYGIENIA: sitä tarvitaan esimerkiksi kun mennään naimisiin.

ISÄ: se hoitaa lapsia, jos äiti on kaupungilla.

ISÄNMAA: se on kai semmoinen maa, jonka yllä on Jumala.

JUMALA:
a) Jeesuksen määrääjä, joka loi ehkä maata.
b) Miten jumalan isä ja äiti tuli maailmaan?
c) Minä olen miettinyt, että mikä oikeastaan on jalka. Mihin sitä tarvitaan? Ja nyt pitäisi vastata, 
että mikä on jumala, vaikka en tiedä mikä jalka on.

KESKI-IKÄ: kun on ensin ollut lukiossa.

KEVYTKENKÄINEN: ei ole sukkia lainkaan ja tulee paljon akkuloita.

KIIKARIT: jos on korkealla niillä voi suurentaa ihmisiä.

KUOLEMA: sydän ei enää hengitä eikä liiku.

LUOSTARI: siellä papit palvovat toisiaan.

MASOKISMI: tulee mieleen madot jotka rokkaa ja kissa joka tanssii.

MIELISAIRAUS: silloin saa miettiä pitkään ennen kuin tietää mitään.

MUSLIMI: ne on siellä missä soditaan.

NEUVOSTOLIITTO:
a) se on se maa, joka purkaantui.
b) se on muistaakseni Tsekkoslovakiassa.

PAPPI: se ei ole humalainen.

PLANEETTA: Ranska, Espanja ja Saksa ovat eri planeetoilla, mutta meidän planeetalla on myös Ruotsi.

RASISTI: pöhkö määräilijä, esimerkiksi Iiro Viinanen tai Martti Ahtisaari.

RISTIRETKI: toinen luokka menee retkelle vasempaan ja toinen oikeaan. Sitten ne kohtaavat ja toinen 
odottaa kalliolla.

ROTUSYRJINTÄ: jotakin koirarotua syrjitään.

SEKSI: se on tosi hienoa työtä, mutta isä ja äiti eivät ole kertoneet siitä tarkemmin, koska mä en ole 
kauhean kiinnostunut semmoisesta.

SOPIMUS: vuorotellaan lasten viemisestä.

TIETOKONE: sitä painellaan ja sitten näkee millaista siellä on.

TURISTI: paha, valkoinen ihminen joka matkustaa.

USKOTTOMUUS: Tao Tao meni rapakkoon, vaikka sitä kiellettiin. Se oli uskoton.

VAIHTOEHTO: syötkö vai menetkö huoneeseesi.

YDINVOIMALA: sinne ehkä mennään kun on niska kipeä ja sitten voimistellaan.

YLIOPPILAS: saadaan yksi ruusu ja mennään kihloihin ja sitten naimisiin.





   Mannevitsejä...

Manne oli käynyt kaupungissa ostoksilla. Hankintoihin kuului myös viinapullo. Kun mies saapui 
kotikyläänsä ja lähti kohti tanssilavaa, saapui paikalle myös virkavaltaa.
- Mitäs sinulla on siellä  laukussasi? kysyi virkapukuinen.
- Mitäs miul, karttahan siel, Manne  vastasi.
- Mutta kun se hölskyy selvästi, intti poliisi.
Johon Manne nopeasti:
- Katos se onkii merikartta.

...

Jalkapassissa ollut poliisi heilautti ylitäydessä heimolastissa Olleen mossen pysähtymään. Manne 
veivasi ikkunan auki ja ennen kuin poliisi ehti sanoa mitään, Manne sanoi:
- Miul on kuule ihan täyttä, mut Valte tulee Taunuksel peräs. Siihen pitäs yks mahtuu.

...

Manne Allanille:
- Hai, miepä lähen ens viikol metsäl pankinjohtajan kans.
- Hai, enpä tiennytkään, et ootte nii hyvii tuttui.
- Enpä miekään, mut se lähetti miulle ihan kirjeen, jossa luki, et eräpäivä on viiestoista päivä.

...

Rainer oli syytettynä kellovarkaudesta. Tuomarin ja syyttäjän ponnisteluista huolimatta hän itsepäisesti 
kiisti syytteen. Lopulta oikeuden oli pakko luopua ja tuomari julisti:
- Koska syytettä ei ole pystytty toteen näyttämään, syytetty vapautetaan edesvastuusta. Rainer kumarsi, 
kiitti ja kysyi:
- Tarkoitat sie, et mie saan omaksein sen kellon?

...

- Meijän poika on oikee rehellisyyen perikuva, Manne selitti kaverilleen.
- Jos joltakulta jotakii häviää, nii meijän pojalta se heti löytyy!

...

Mitä yhteistä on puhelinasentajalla ja mustalaisella?
- Kumpikin repii rahaa kelasta.

...

Miksi pienet mustalaistytöt haaveilevat tulevansa isoina?
- Mannekiineiksi.
...

Valte koputti maalaistalon oveen illalla.
Kun isäntä tuli avaamaan, Valte kysyi:
- Hai, sie isäntä, tarviit sie kuivii halkoi?
Johon isäntä vastasi tiukkaan säyyn:
- No, en varmasti tarvitse!
Aamulla, kun isäntä meni halkoliiteriin, se oli tyhjä.

...

Manne ajoi autolla. Yht äkkiä rengas puhkesi. Monipuolisena miehenä Manne kävi paikkaushommiin. 
Rengasta irroittaessa tuli paikalle toinen mustalaismies, pysäytti auton Mannen auton viereen ja kysyi:
- Mitä sie teet?
- Irrotan rengasta.
Silloin mies hyppäsi Mannen auton luo, löi tuulilasin rikki ja sanoi:
- Mie ainakin otan radion.

...

Miksi manne kuivattaa paitoja tuulisella säällä?  
No, pitäähän Joskus hihatkin laittaa heilumaan.

...

Mustalaispoika sanoi ehtoollisella: "Hai, sie pastor. Pane ihan tuplasti viiniä, kun mie en ota 
kakkua ollenkaa."

...

Kaks mustalaismiestä on kaupassa "ostoksilla". Kassalle saapuessaan toiselta putoaa takin sisältä 
pakastekana. Toinen manne huudahtaa:
- Hei, kuka heitti meiän Taistoo kanalla?

...

Mitä saa, kun ampuu pyöräilevän mustalaisen?
Hyvän mielen ja fillarinsa takaisin.

...

Mustalaisten triathlon: Juostaan uimahallille ja pyöräillään takaisin.

...

Mikä on pahinta, mitä naapuri voi sanoa sinulle?
Hai sie - mie muutin siun vieree asuu.

...

Rainer oli matkalla kauppaan, kun toinen manne pysäytti ja kysyi:
- Hai, mihin sie meet?
Rainer vastaa:
- Mie meen ostaan paian!
Johon toinen manne:
- Osta miulekkiiiii, jos et jää kiinni.





   JÄNKHÄLTÄ KUULTUA...

Toimittaja kysyi:
-Mitä täällä lapissa teette kesäisin?
Aslak vastasi:
-Kalastethan ja nussithan.
Punastunut toimittaja kysyi sitten:
-No mitä sitten koko pitkänä talvena teette.
Aslak toteaa siihen:
-Talavella ei kalastetha.

----------------

Lapin suunnalla pikkukylässä ukko täytti 100v. Paikallisradio lähetti toimittajan haastelemaan ukkoa 
juhlan kunniaksi. 
Toimittaja: - Sinulle kun tuota ikää on kertynyt niin kerroppa joku hauska muisto vuosien varrelta.
Ukko: - Noo kerran naapurilta karkas sika methän ja myö kokosimma sellaise etsintäpartion sitä hakemhan.
Kun sen löyshimme niin panthin sitä persheeseen.
- Hullu äijä! Eihän tollasta voi radiossa sanoa, eikö olisi mitään mukavampaa muistoa?
- Noo kerran naapurin nuori tytär eksyi metshän, myö kokosimma toas etsinthäparthion ja kun tytär löytyi 
niin panimma sitä persheeseen.
- Hullu!Hullu!!! eihän nyt tuollaista voi radioon laittaa! Kerro sitten vaikka joku ikävä muisto.
Ukko: - Kerran mie ekshyin methään..."

-----------------

- Mikä on saamelaisten mytologiassa esiintyvä ihmishirviö?
- Raitis saamelainen.
-----------------
Etelän mies oli lomamatkalla Lapissa. Iltanuotiolla hän kysäisi oppaalta:
- Kuulehan Aslak, onkos se poron tavara samanlaista kuin naisella?
- En mie tiiä. Kyshy Nilshiltä, se on saanu naistha!
No Aslak oli sitten myöhemmin syytteessä eläimeen sekaantumisesta.
Tuomari kysyi, että onko syytetyllä mitään sanottavaa puolustuksekseen, johon Aslak kertoi, että: 
"Herra tuomari enhän minä mitenkhän ole voinut poroon sekaantua. Jos minä poroa takaapäin lähestyisin, 
niin porohan heti askeleen eteenpäin ottaa, kun minä taas askeleen lähemmäs otan, niin poro taas askeleen 
eteenpäin astuu."
Tuomari kuunteli tarkkaavaisesti selostusta nyökkäili ymmärtäväisesti ja totesi, että: 
"Jo vain, niin se tekevi, niin se tekevi."

-----------------

Vanha ivalolainen mies keskustelee ravintolassa nuoremman ystävänsä kanssa tuopin äressä. 
"Poika, katsopas ulos. Näetkö tuon aidan? Katso kuinka hyvin se on rakennettu. Rakensin sen kivi kiveltä 
omin käsin. Tein työtä kuukausikaupalla. Mutta kutsuvatko ihmiset minua Aidanrakentaja-Partaseksi? 
Eipä tietenkään.." 
Seuraavaksi mies osoittaa ravintolaa. "Näetkö tämän Kultahippu-ravintolan?
Näetkö kuinka sileitä kaikki puupinnat ovat? Hioin noita puupintoja kipeällä selällä viikkoja.
Veistin puukoristeita käsin kuukauden. Mutta kutsutaanko minua Ravintolanrakentaja-Partaseksi? 
No eipä tietenkään.."
Sitten mies katsoo ympärilleen hermostuneesti ja yrittää puhua kiinnittämättä liikaa huomiota.
"Mutta annas olla kun satut kerran nussimaan yhtä poroa..". 





   Aina oikean ikäinen

Ei ole koiraa karvoihin katsomista, eikä naistyöntekijää hänen vuosiinsa! 

Usein kuulee sanottavan, että nainen on työelämässä aina väärän ikäinen: milloin liian nuori, milloin liian
keski-ikäinen, milloin liian vanha.

Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä nainen on aina oikean ikäinen. Jokainen vuosikymmen tarjoaa 
työnantajalle jotakin uutta. Jos työnantaja on niin tollo, ettei sitä hoksaa, olkoon se hänen häpeänsä.

20-vuotias — edustava käyntikortti

Juuri työelämään astunut nuori nainen kihisee innosta päästä näyttämään kyntensä. Hän jos kuka on motivoitunut 
ja joustaakin tarpeen mukaan. Kaksikymppisellä ei useimmiten ole vielä perhettä, joten hän saattaa jäädä ilolla
ylitöihin ja paiskia tarvittaessa hommia viikonloppuisin - ominaisuus, jota kannattaisi arvostaa toden teolla.

Kaksikymppinen on myös oppimishaluinen ja -kykyinen. Hänelle kelpaavat tylsinäkin pidetyt kurssit, eikä hän 
sano ei hanttihommillekaan. Pätkätyötkin kelpaavat. Tärkeintä on, että hän saa jalkansa työpaikan oven väliin.

Nuori ja energinen mimmi myös piristää työpaikan ilmapiiriä takuuvarmasti. Turha pelätä, että hän saapuisi 
töihin suoraan yöjalasta, ja jos saapuukin, ei se näy hänestä päällepäin. Kaksikymppinen on aina edustava, 
kaunis käyntikortti yritykselle kuin yritykselle.

30-vuotias — unelmista totta

Kolmekymppisellä on jo jonkin verran työ- ja elämänkokemusta, ja hän suhtautuu haasteisiin kunnianhimoisesti. 
Hän tietää, mitä haluaa ja on valmis tekemään työtä unelmiensa eteen.

Äitiyslomat saattavat toki kuulua asiaan, mutta eihän vauvan saanti naisesta huonompaa työntekijää tee. 
Päinvastoin, mammalomalta palataan uutta intoa puhkuen. Sekin, mikä ennen maistui puulta, tuntuu vaippaosaston
jälkeen silkalta ilolta.

Kolmekymppinen osaa myös organisoinnin jalon taidon, joka tuntuu olevan perusedellytys pärjäämiselle. Siinä 
missä hän jakaa elämänsä työn, kodin ja harrastusten kesken, jaottelee hän myös työssään jyvät akanoista.
Tarvittaessa hän osaa delegoida töitä myös muille, ja tähän kannattaisi pomoportaankin tarttua: ei muuta kuin
palkankorotusta peliin, ja ovet auki ylemmille oksille.

40-vuotias — firman valttikortti

Nelikymppinen on työjuhta vailla vertaa. Lapset on hankittu tai päätetty olla hankkimatta, ja ruutia riittää
työkentälle. Oppivuodet ovat takana, työkokemusta voi olla karttunut useammastakin ammatista.

Ikä myös lisää luottamusta. Niinpä nelikymppinen herättää väkisinkin arvostusta, ja hänen puoleensa on kaiken
ikäisten helppo kääntyä. Hän ei ole vielä niin vanha, etteikö heittäisi läppää nuorten kanssa, mutta hän ei 
ole myöskään niin nuori, etteikö juttelisi juurta jaksain vanhemmalle väelle.

Hän osaa puhua myös asiakkaat pyörryksiin ja taitaa small talkin monella kielellä. Hän ei ujostele isojenkaan
herrojen edessä, eikä häntä vedetä helposti höplästä. Tuleva presidentti, kenties.

50-vuotias — turvallinen äitihahmo

Viisikymppinen on työelämässä todellinen ässä, oman alansa löytänyt ja sille kaikkensa antava. Elämänkokemusta 
on kertynyt roppakaupalla, ja joka ei osaa sitä hyödykseen käyttää, syyttäköön itseään.

Lapset ovat jo teini-iässä tai lentäneet pesästä, eivätkä heidän tekemisensä häiritse työntekoa. Lamakin on 
koettu kahteen kertaan, joten synkätkään näkymät eivät viisikymppistä hetkauta. Myös turhat kotkotukset on 
kaakatettu; viisikymppinen taittaa peistä tosiasioiden kanssa, ja se jos mikä lisää tuottavuutta.

Osaamistaan viisikymppinen ei panttaa, vaan jakaa tietotaitoaan mieluusti nuoremmille. Hän onkin rakastettu 
työntekijä joka polvessa, äitihahmo nuoremmille, tuki ja turva vanhemmille. Pomonkin hän saattaa ottaa 
polvellensa ja paijata, jos tarvis on.

60-vuotias — kävelevä tietopankki

Kuusikymppinen on työpaikan kuningatar ja monesta syystä. Jos hän ollut samassa talossa pitkään, tuntee hän 
sen joka nurkan, luurankoineen päivineen. Hän on kävelevä tietopankki; hän muistaa senkin, mistä nuorilla 
esimiehillä ei ole hajuakaan.

Kuusikymppinen ei tuittuile kuukautiskipujen tai vaihdevuosivaivojen vuoksi, eikä hänelle kerry poissaoloja 
lasten sairastelun takia. Toki hän saattaa odottaa jo - ansaitusti - eläkepäiviä, mutta se ei merkitse sitä, 
että hänen työtehonsa laskisi. Hänhän painaa kesät talvet urakalla, sillä hän on sitä polvea, jonka mieleen 
on iskostettu, että ahkerat perivät maan. Kun hän on poissa, häntä tulee ikävä, ja moni pomo miettii 
murheissaan, miten häntä ilman selvitään. 





Tutkimus: Isolla autolla
ajaminen pidentää penistä

Osasto:   Kotimaa
Teksti: August Elokuu
Päivitetty klo 13:38

(VÄSTANFJÄRD) Vanha kansanviisaus isoista autoista “peniksenjatkeina”
saattaa olla virheellinen, kertoo tuore suomalaistutkimus. Jyväskylän
yliopiston kehäpäätelmätutkimuksen laitoksen tekemän selvityksen mukaan iso
auto ei kompensoikaan sukuelinten pienuutta, vaan se todellisuudessa
kasvattaa peniksen kokoa. Kasvun määräksi arvioitiin noin 0,4-1,7
senttimetriä riippuen automerkistä sekä keskinopeudesta.

“Mittaustemme perusteella suurin kasvu saatiin BMW:n 5-sarjalaisilla,
Mercedeksen S-malleilla sekä Jaguarin ja Maseratin tapaisilla
urheiluautoilla. Mutta myös eräillä Saabeilla ja Audeilla positiivinen
muutos oli selkeästi havaittavissa", kertoo laitoksen edustaja G.T.I.
Wankel.

Muutos peniksen koossa on kuitenkin Wankelin mukaan selvästi riippuvainen
ajonopeudesta. Pysyviä venymisiä saatiin aikaan vain yli 150 km/h
keskinopeuksilla. Myös korityypillä oli merkitystä; tehokkaimmiksi
pidentäjiksi huomattiin avoautot sekä coupet. Tuloksia pidettin täysin
yhteensopivina yleisen suhteellisuusteorian kanssa.

“Vastaavasti hyvin pienillä autoilla, kuten Fiatilla, ajaminen lyhentää
sukuelintä keskimäärin 0,5 cm verran", huomauttaa Wankel.


Vain hyviä puolia


Tutkimuksen tekijät muistuttavat, että peniksen pitenemisellä on pääasiassa
vain positiivisia sosioekonomisia vaikutuksia. He viittaavat viime
heinäkuussa niinikään Jyväskylässä julkaistuun tutkimukseen, jonka tuloksena
oli, että iso penis takaa pitkän ja hyvän elämän. Lehti uutisoi myös
kyseisen selvityksen 7.7.2004 numerossaan.

Ainoana haittapuolena Wankelin tutkimuksessa havaittiin, että
paisuvaiskudoksen määrän suurenemisesta seurasi virtsarakon pieneneminen.
Tämä johtaa puolestaan siihen, että isolla autolla ajavilla ureaa kertyy
myös muihin osiin ruumista, useimmiten päähän.





Miesten Päivän Perinnesäätiö järjestää viikonloppuleirin tosimiehille

Ilmoittautumiset Säätion konttoriin 15.08.2004 mennessä

Päiväohjelma

8.00 Aamusauna
- Oluenjuontia ja ähkimistä
- Käydään läpi lyhyesti keskeiset kirosanat.

9.00 Aamuverryttely
- Tehdään pieni metsäretki sukat jalassa.
- Avomaastossa kuseskelua
- Kädenvääntoä ja Koskenkorvaa
- Kivien heittelyä rannassa
- Ajetaan mopolla ympyrää ilman kypärää.

10.00 Hengen nostatus
- Lisää Koskenkorvaa
- Uhoamisen perusteet 1.01
- Painiottelu saunan takana

11.00 Pilkotaan Toyota Corolla -76 kulmahiomakoneilla palasiksi.

11.30 Lounas
- Makkaraa, hernekeittoa, olutta
- Vihanneksia ja muita ruohoja sen verran, että niitä voi lingota lusikalla
kaveria otsaan.
- Ruokaryypyt

12.00 Ruokalepo
- Mennään kengät jalassa sänkyyn
- Sängyssä puhutaan armeija/sivarijuttuja
- Unimusiikiksi kuunnellaan Antero Mertarannan selostus mm-kisoista -95.
- Haukutaan ruotsalaisia.
- Työnnetään käsi housuihin ja otetaan tirsat.
- Paitsi Leppänen, joka käy salaa Kossupullolla.

12.45 Tosihommat alkaa
- Siirretään iso kivi porukalla toiseen paikkaan.
- Juodaan kaljaa.
- Kehutaan kuinka kovia työmiehiä ollaan.
- Siirretään kivi takaisin.
- Juodaan Koskenkorvaa.

13.30 Ohjattua välineiden valmistelua
- Vuoleskellaan makkaratikut valmiiksi iltaa varten, koska puukot
takavarikoidaan klo 17.
- Valmistetaan Käpyritsat.

14.30 Käydään sakilla pelottelemassa lintubongareita

15.00 Haukutaan akat

15.30 Käydään vonkaamassa intimiteettiä mattopyykkäreiltä
- Palataan saamatta takaisin leiriin.
- Pohditaan, että se isotissinen olisi voinut antaakin, ellei Leppänen olisi
mennyt näyttämään sille nakkiaan.
- Haukutaan akat.
- Puhutaan omina kokemuksina kaikki naisjutut, joita kaverit on meille
valehdelleet.

17.00 Illallinen
- Makkaraa ja hernekeittoa
- Sinappia
- Olutta ja Koskenkorvaa

18.00 Räjäytetään jotakin
- Paitsi Leppänen, joka käy salaa Kossupullolla.

18.30 Lämmitetään sauna
- Jokainen kertoo vuorollaan, missä saunassa on Suomen parhaat löylyt.
- Juodaan koskenkorvaa.
- Käydään alasti uimassa.
- Seurataan salaa kenellä on seurueen suurin jorkka.
- Juodaan kaljaa ja Koskenkorvaa

19.00 Käydään kylän baarissa haastamassa paikallisten kanssa riitaa,
- Paitsi Leppänen, joka lukitaan siksi aikaa puuliiteriin.

20.00 Tehdään nuotio
- Juodaan Koskenkorvaa.
- Haukutaan akat.
- Paitsi Leppänen, joka unohtuu liiteriin.

21.00 Makkaranpaisto alkaa
- Haetaan Leppänen liiteristä
- Poltetaan makkarat tikun nokassa karrelle.
- Vedetään reilusti sinappia kyrsän syrjään
- Vedet silmissä kehutaan kuinka hyvää se on.
- Paitsi Leppänen, jonka makkara tipahtaa nuotioon.

22.00 Lauletaan Rosvoroope ja Kotkan Ruusu 17-äänisesti
- Juodaan kaljaa.
- Kehutaan akat.
- Paitsi Leppänen, joka on oksentamassa.

23.30 Iltatoimet
- Juodaan Koskenkorvaa.
- Kustaan nuotio sammuksiin.
- Kävellään kädet toistemme hartioilla kämpille.
- Ollaan toistemme parhaat kaverit.
- Pyyhitään sinapit hihaan.
- Mennään vaatteet päällä nukkumaan.
- Kaveria ei jätetä.
u- Paitsi Leppänen, joka sammuu jo tuntia aiemmin nuotiolle.





LIPSAHDUKSIA....

Nahkapusero, hirveä 595,-

VR kaavailee toisen miehen pudottamista veturista.

Yllättäkää vaimonne. Tehkää se matolla. (Seppo Ojalan Kutomo ky.)

Vaikutus oli sama kuin Paavo Nurmen olympiakullilla.(Ilta-Sanomat 24.6.1997)

Isänpäivän lounas tänään klo 11-15. * Lapsille mummonlihamureke.

Teemme kolarivauriot nopeasti ja ammattitaidolla.

Lihanleikkuukurssi 11.12.93 kello 8.00 - 16.00 (100 mk). Voidaan leikata myös kurssilaisten omia 
leimattuja ruhoja. (Ilmoitus Länsi-Savossa 28.11.93)

Vainajien omatoimisuutta hautojen siivoamisessa korostaa Hyvinkään seurakunnan ylipuutarhuri Antero Puurunen. 
(Hyvinkään Uutiset 26.4.94)

Terapiamessuilla etsitään vaihtoehtoja elämälle. (Otsikko Tamperelaisessa 20.4.94)

Voit myös tulla neuvottelemaan hiusongelmistasi, jotka henkilökuntamme toteuttaa Sinulle myöhemmin. 
(Kampaamoilmoitus Satakunnan Kansassa 14.4.95)

Ikuinen rakkaus -elokuvassa Oldman näyttelee reilut parisataa vuotta haudassa maatunutta säveltäjänero 
Ludwig van Beethovenia.(Ilta-Sanomat)

Kiitos kaikille, jotka autoitte auton ojaan ajossa tiistaina 5.1.

Nykäsen ongelmana on toinen hyppy. Hän ei ole saanut oikeastaan missään talven kilpailussa onnistumaan 
kahta hyppyä samanaikaisesti.

Pallosalama pyöri pihalla. - Henkilövahingoilta säästyttiin, vain sisällä ollut talon emäntä sai palovammoja.

Puheenjohtajavalintaa venytti se, ettei tällä kertaa ollut yhtään selvää ehdokasta.

Veteen ammuttaessa on varottava kimmokkeita ja veneestä on turvallisinta ampua yksi metsästäjä kerrallaan. 
(Pitäjäläinen 18.8.1997)

Huhtikuussa 1998 menehtynyt Linda meni myöhemmin naimisiin Beatlesin Paul McCarthyn kanssa.

12.25-12.50 Bon Appetit. Herkkuja mädistä ja makeista sitrushedelmistä. 
(TV-ohjelmaa Helsingin Sanomissa 15.2.1997)

Poliisi piiritti miehen ampuneen asunnon aamulla. (Otsikko Ilta-Sanomissa 14.12.93)

Edestakainen matka Finnairin suihkukoneella. Ohjaaja on mukana kaikilla matkoilla.
(matkatoimiston mainoksesta)

Ensiaputaitokin kuuluu erätaitoihin. Erkki ja Pasi Tuunanen paikkailivat kirveellä jalkansa loukannutta 
potilasta.

Mika Häkkinen pääsi purkamaan formulaviikonlopun pahimmat paineensa palkintopallille ja suoraan Belgian GP:n 
voittajan, Michael Schumacherin suuhun. (Kuvateksti Turun Sanomissa 25.8.1997)





   Viagraako...

Mies odotteli apteekkijonossa vuoroaan ja hieroi käsiään.
-Käsivoidettako laitetaan? myyjä kysyi.
-Ei, kun Viagraa, illalla tänne on tulossa bussilastillinen venäläisiä naisia, mies vastasi.

Aamulla sama mies odotteli jo ulkona apteekin aukeamista käsiään hieroen.
-Jaaha, lisää Viagraako laitetaan?
-Ei, kun sitä käsivoidetta, se bussi ei sitten tullutkaan...





   Viikon äijäjutut...

Mitä eroa on Koffilla ja Lapin Kullalla?
- Koff ei soittele perään.....

Nainen miehelle: Olet huonoin panoni tähän mennessä, johon mies: 
Tosi raukkamaista arvostella parin minuutin perusteella.

Mitä saadaan, kun neekeri ja mustekala risteytetään?
- Ei niin häävin näköinen tyyppi, mutta helvetin kova keräämään puuvillaa..

Mitä yhteistä on blondilla ja Ikean huonekaluilla?
- Hyvännäkoisiä, mutta heti kun viet ne kotiin, jalat leviää ja huomaat että ruuveja puuttuu...

Mitä eroa on vaimolla ja lokilla?
- Toinen rääkyy ja räkättää, sekaantuu kaikkeen, vie kamat ja nokkii. Toinen on lintu.

MAINOS:
Alkaako ikä painaa? Pelottaako impotenssi?
Unohda Viagrat tai poronsarvijauheet! Ota Pohjolan seisontavakuutus!


   Palveluammatissa asiakkaan omalla kielellä:

Mies meni pankkiin ja sanoi vanhemmalle, arvokkaan näköiselle pankkineidille: 
"Mä haluun avata vitun tilin tähän vitun pankkiin ja vähän vitun nopeesti."

Pankkineiti alkoi kakomaan ja rykimään ja hieman tuohtui kuullessaan moista kielenkäyttöä. 
Pankkineiti kysyi mieheltä: "Mitä te oikein puhutte??"

Mies vastasi pankkineidille: "Mä haluun avata vitun tilin tähän vitun pankkiin ja vähän vitun nopeesti."

Pankkineiti tuohtui enemmän ja naama punaisena sanoi miehelle: "Minä en tuollaista kielenkäyttöä kuuntele, 
minä haen pankinjohtajan paikalle."

Pankinjohtajakin saapui paikalle totisena. "Neiti tässä kertoi että te käytätte kovin karkeaa kieltä 
pankissamme. Mikä on ongelmanne?" johtaja kysyi mieheltä.

Mies vastasi: "Mää voitin vitun lotossa vitun 50 miljoonaa ja mä haluun avata vitun tilin tähän vitun 
pankkiin ja vähän vitun nopeesti."

Pankinjohtaja sanoi miehelle: "Ja tämä vitun nutturapäinen luuskako ei ymmärtänyt tätä vitun 
yksinkertaista asiaa???"





   Joskus tulee kiireessä kirjoitusvirheitä kaikille...

Taas ovat lääkärit ja sanelujen purkajat saaneet meille hyvät vitsit aikaiseksi...
  

Seuraavassa ei ole mitään virhettä vaan kertoo fiiliksestä etupäivystyksessä: 
Ummetuspotilas klo 02.00. "Tulosyy: potilas tulee aamuyöstä paskalle keskussairaalaan."
 
"Normaali musta tussu" (normaali muu status).
 
"Perussairauksina MCC, RR-tauti, jehovantodistaja"
 
"Juo virtsaa ja syö" (paikallissairaalasta kunnalliskodin sairasosastolle siirtyvän potilaan suorituskyvystä siirtoepikriisissä).
 
"Potilas taistelee ylipainoa vastaan toistaiseksi laihoin tuloksin"
 
"Obduktiossa selkeä liikerajoitus" (abduktiossa, tarkoittaa käden nostamista sivulle ja ylös kyljen suuntaisesti.
No, onhan rigor mortiskin liikerajoitusta).
 
"Potilas on tehohoidossa panomanian vuoksi "(tai pneumonian, sama asia).
 
"Asuu kahden masentuneen vaimonsa kanssa" (hieman komplisoitunut elämäntilanne).
 
"Lähete hamas-lääkärin konsultaatioon" (terroristejahan hamas-kollegat lienevät).
 
"Anemiaan popsitaan 100mg 1x2"(anemiaan Obsidan).

"Thyroxin 0.1 mg 172 tabl päivässä" (aikamoinen urakka, jotkut pärjäävät 1/2 tabletilla päivässä).
 
"Potilas on menettänyt lyhytjännitteisyytensä" (onko pinna nyt pitempi vai olematon?).
 
"Onko näytettä lainkaan ja eihän vain patoloogista? " (teksti patologian laboratorioon 
näytteen mukana).
 
"Potilas vasemman kikkelin murtuman kontrollissa..." (klavikkeli=solisluu)
 
"Potilaalla Reinon oireyhtymä." (Raynaud'n oireyhtymä).
 
"Hämmyks-lähete" (M1-lähete, konekirjoittajalle ei tullut mieleen kysäistä keneltäkään, "hämmyks" kuulostaa ihan OK:lta).
 
"Mutu diagnoosit" (muut dg:t tai sitten freudilainen lipsahdus).
 
"Potilas on ehkä kenties mahdollisesti saattanut hyötyä lääkityksestä..."
(hieman aavistuksenomaisesti jonkin verran epävarmuutta?).
 
"Yleistila hyvä, penis ja kivekset on." (miehen hyvinvointi lyhesti (määriteltynä)
 
"Potilaalla kalukooma" (kauhistuttava vaiva tai glaukooma =silmänpainetauti).
 
"Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan" (auts!)
 
"Potilas motorisesti levoton eli konttaa pöydän alla" (uupuneena psykiatrian päivystyksessä).

"Työterveyslääkäri soittaa, on hajanaisena ja sekavana työpaikallaan" (ei ihme jos potilaillakin on vaikeaa)

Huonokuntoista vastasyntynyttä oli kuljetettu aluesairaalasta keskussairaalaan. Lastenlääkärin teksti: 
"edelleen sininen ja huonosti hengittävä, vaikka koko matkan pamputettu (toivottavasti kuitenkin ambutettu)

"Pyydetään potilaasta parapsykologin konsultaatio" (pitäisi olla neuropsykologi, mutta kuvastaa epätoivoa 
kun muut keinot on jo käytetty).

"Diagnoosi: status post suicidi" (itsemurhan jälkeinen tila, ei itsemurhayrityksen. Potilas oli kyllä 
kävellen poistunut sairaalasta)

"Rintasyöpä, metästä saanut" (oikeesti pitäis olla metastasoinut eli lähettänyt etäpesäkkeitä)

"Perussairauksina sepelvaltimotauti, verenpainetauti, jehovan todistaja"

"Juo virtsaa ja syö" (paikallissairaalasta kunnalliskodin sairasosastolle siirtyvän potilaan suorituskyvystä
siirtoepikriisissä)

"Potilas taistelee ylipainoa vastaan toistaiseksi laihoin tuloksin"

"Potilas on tehohoidossa panomanian vuoksi" (tai pneumonian, sama asia...)

"Hiuksia lähtee harjatessa, ei käteen vetäessä"

"Nuhaa heinäaikaan, varsinkin kesäisin"

"Potilas tulee isoäidin kotoa karkaamisen vuoksi M1:llä (tapahtuma jostain syystä suistanut henkilön 
psykoosiin)

"Lääke tehoaa hyvin gram-negatiivisiin mikro-orgasmeihin" (vai liekö mikro-organismeihin)

"Asuu kahden masentuneen vaimonsa kanssa" (hieman komplisoitunut elämäntilanne)

"Lähete hamas-lääkärin konsultaatioon" (terroristeja?)

"Potilaan siat ovat järjestyneet hyvin..." (jonoon vai?)

"Potilas vasemman kikkelin murtuman kontrollissa..." (vai oisko klavikkeli=solisluu...)

"Potilas sai ja kaatui veneeseensä" (tarkemmin sanottuna sai TIA-kohtauksen ja kaatui...)

"Yleistila hyvä, penis ja kivekset on" (miehen hyvinvointi lyhyesti määriteltynä)

"Potilaalla kalukooma" (kauhistuttava vaiva tai glaukooma=silmänpainetauti)

"Potilas motorisesti levoton eli konttaa pöydän alla" (uupuneena psykiatrian päivystyksessä)

"Potilaan pää iskeytyi tuulilasiin ja kierähti siitä maahan" (auts)





   Stressiä?

Kukapa meistä ei olisi joskus ollut stressaantunut, tai ainakin hulluuden partaalla. 
Tunne ei ole kovin miellyttävä, mutta siitä on hyvinkin helppo päästä eroon. 
Tässä muutamia keinoja:

6 Tapaa vähentää stressiä:

1. Tuijota ihmisiä haarukan läpi ja kuvittele, että he ovat vankilassa. 
2. Laita liikkeelle ilkeä juoru ja yritä tunnistaa se, kun se tulee uudelleen kohdallesi. 
3. Kiillota autosi korvavaikulla.
4. Maksa sähkölaskusi kymmenpennisillä.
5. Teippaa pomosi kuvia vesimelooneihin ja tiputa melonit alas parvekkeelta.
6. Täytä veroilmoituksesi käyttämällä roomalaisia numeroita.

Niinpä, stressistä eroon pääseminen on yksinkertainen juttu. Mutta vaikka stressi on inhottava 
omalla kohdalla, on silti mukava aiheuttaa sitä muille (vahingonilo on sittenkin aidoin ilo). 
Tässä muutamia keinoja, joilla aiheutat ihmisille stressiä:

14 tapaa aiheuttaa ihmisille stressiä:

1. Menen juttelemaan tyhjänpäiväisiä ventovieraille ihmisille. 
2. Älä koskaan katso ihmisiä silmiin. 
3. Katso herkeämättä ihmisiä silmiin. 
4. Käytä aina neon värisiä vaatteita.
5. Kiinnitä vaatteisiisi kulkusia.
6. Pidä lippista, jossa lukee "loistoyksilö".
7. Hyräile jatkuvasti Batmanin-elokuvan tunnusmusiikkia.
8. Nimeä koirasi Koiraksi ja kissasi Kissaksi.
9. Opettele morseaakkoset ja puhu ihmisille niitä käyttäen: "piip pip pip piiip pip"
10. Jätä teknokasetti jonkun kasettisoittimeen ja säädä volyymi täysille.
11. Sovi kaikki tapaamiset helmikuun 30 päiväksi.
12. Pidä jouluvaloja ikkunoissa syyskuuhun asti.
13. Jätä tarjoilijoille tipiksi Bolivian valuttaa.
14 Lähetä ihmisten sähköpostiosoitteisiin ketjukirjeitä.

Eli, päästäksemme eroon ja aiheuttaaksemme stressiä muille, lähetä nämä stressivinkit kolmelle 
sadalle henkilölle kolmen minuutin kuluessa. Jos katkaiset tämän ketjukirjeen, seuraa stressi sinua 
loppuelämäsi ajan.Ja tämä tarina on tosi. Katkaiskoon ketjun ken uskaltaa.....





   Tarinoita tossun alla olemisesta...

Mikä on tossun alla olemisen huippu?...
Mies ei uskalla kertoa raskaana olevalle vaimolleen, että on steriili.

Mies kaverilleen: - Olemme vaimoni kanssa viimeinkin yhtä mieltä siitä,että meidän on säästettävä.
- Miten te sen teette?
- Yksinkertaisesti. Tästä lähtien en saa enää polttaa enkä juoda.

Mies lakaisee rappusia.
Naapuri utelee: - Eikö tuo ole vaimosi hommia?
- No, tuumaa mies, en halua olla pikkumainen, auttaahan hänkin minua välillä tiskaamisessa.

- Mikset tullut eilen firman juhliin?
- Vaimoni mielestä minun ei tehnyt mieli.

- No terve! Sinullapas tuntuu olevan kiire! tokaisee mies kaverilleen.
- Joo, täytyy painella kotiin laittamaan vaimolle ruokaa.
- Onko hän kipeä?
- Ei kun nälkäinen.

Pienikokoinen aviomies luuttusi keittiön lattiaa.
Äkkiä hän paiskasi rätin kädestään karjaisten voimiensa takaa:
- Jumaliste, nyt se on loppu!
Vaimon kookas olemus ilmestyi ovelle:
- Että mikä on loppu?
- Mäntysuopa, rakkaani, mäntysuopa...

- Sietääkö sinun vaimosi vastaansanomista?
- En todellakaan osaa sanoa.

Vaimo haasteli sohvalta miehelleen:
- Oikein sydäntä särkee katsoa, kun sinä siellä keittiössä kokkaat ja tiskaat, silität ja siivoat. Sulje se ovi heti paikalla!





   Miesten kostoisku naisille...

Miksi Jumala loi naisen?
- Jonkun pitää kantaa siemenneste makuuhuoneesta vessaan.

Kuinka monta miestä tarvitaan avaamaan olut?
- Ei yhtään, akan pitää se tuoda valmiiksi avattuna.

Miten kissasta tehdään lehmä?
- Mene naimisiin sen kanssa.

Mitä eroa on patterilla ja naisella?
- Patterissa on positiivinen puoli.

Miten kolme kiloa läskiä saadaan näyttämään hyvältä?
- Laitetaan siihen nänni.

Miksei kuussa ole käynyt yhtään naista?
- Se ei ole vielä siivouksen tarpeessa.

Nymfomaani soitti sähkölaitokselle.
- Lähettäkää pian tänne oikein riski sähkömies.
Minä olen joutunut olemaan jo kolme päivää pelkän kynttilän varassa.

Vaimo huusi miehelleen kotiovella:
- Tule pihalle auttamaan minua. Saat siirtää autotallin siihen paikkaan,
mihin olen ajanut autoni.

Miksi morsian pukeutuu valkoiseen?
- Tiskikone, liesi ja jääkaappikin ovat valkoisia.

Miksei kannata iskeä naista automaattipesulassa ?
- Jos naisella ei ole varaa omaan pesukoneeseen, niin eihän se pysty
miestäkään elättämään.

Mistä tietää että vaimo on kuollut?
- Seksi on kuten ennenkin, mutta tiskiallas täyttyy.

Miksi naisella on lyhyemmät jalkaterät kuin miehillä ?
- Evoluutioon perustuva asia: näin nainen voi seistä lähempänä tiskiallasta.

Mitä kolmea sanaa et halua kuulla rakastellessasi?
- Kulta, olen kotona!

Miten korjaat naisen rannekellon ?
- Ei tarvitse, hellassahan on kello.

Jos koirasi haukkuu takaovella ja vaimo etuovella, kumman päästät sisään?
- Koiran tietenkin - sehän lopettaa heti sisään päästyään.

Mikä on pahempi kuin sovinistisika ?
- Nainen, joka ei tee niin kuin käsketään.

Tiedemiehet ovat keksineet ruuan, joka vähentää naisten seksuaalista
halukkuutta 90 prosentilla.
- Sitä kutsutaan hääkakuksi.

Miksi miehet kuolevat ennen vaimojaan ?
- Koska he haluavat niin.

Miksi naiset käyttävät bikineitä?
- Koska liha ja kala on pakattava eri pakettiin.





   Ja lisää pikkuvitsejä

Paviaaniuros parittelee vain 10-12 sekuntia, jonka aikana se työntää
vain 4-8 kertaa. Kuulostaako tutulta?

Naisilla on huulet kahta tarkoitusta varten: ylähuulet vittuilua ja
alahuulet anteeksipyyntöä varten.

Hyvä seksi on sitä, kun nainen ratsastaa illalla ylväänä kuin Mannerheim 
ja astelee aamulla kuin Ahtisaari.

Miksi laihialaismieskarjahtaa sydämensä pohjasta saadessaan orgasmin?
Hän tajuaa viime hetkellä, että kaikki menee nyt omasta pussista.

Mitä vastaat naiselle, joka katsoo syvälle silmiisi ja kysyy:
"Gligläägö glug glieglä glaigli"?
Vastaat tietysti: "Tottakai sun pitää niellä kaikki!"

Mitä eroa on blondilla ja vessanpöntöllä?
Wc-pönttö ei seuraa kahta viikkoa perässä, kun sitäon kerran vetänyt.

Miksi vanhemmat miehet haluaa pelata golfia?
Se on ainut tapa, millä kepin päästä saa lentämään jotain valkoista.

Ilotyttö Kalliosta päätti ottaa oppia Linnanmäen uudesta markkinoinnista
ja pani lehteen ilmoituksen: "Sisäänpääsy ilmainen, mutta liikkuminen
laitteessa maksaa".

Mitä eroa on hyttysellä ja blondilla?
Hyttynen tajuaa lopettaa imemisen kun ensimmäisen kerran läpsäyttää.

Mikä on vironkielellä "Älä tee huorin"?
Sinu ei pidä tula humpsuttelema toise tupsuka juures.

Mitä on vahva itsetunto?
Se on sitä, kun muurahainen ui selkää Thames-jokea etelään muna pystyssä ja huusi 
Lontoon kohdalla, että sillat ylös!

Pikku-Kalle hiipi vanhempien makuuhuoneeseen. Seurattuaan hetken tapahtumia 
hän karjaisi:
"Sillä lailla ! Ja minua kun oltiin viemässä psykiatrille, kun minä imin peukaloa.
 
Rohkeuden huippu? Paskannat ison neekerin oven eteen, soitat ovikelloa ja sanot 
et sen poika on sulanu auringossa.

Aivosolu eksyi miehen päähän, jossa oli pimeää ja tyhjää. Hetken päästä toinen aivosolu 
ilmestyi paikalle ja sanoi: "Tule mukaan, me olemme kaikki tuolla alhaalla..."

Kaksi neekeriä istui laiturilla. Toinen laittoi vehkeensä veteen ja totesi:
"Vesi on 21-asteista."
Toinenkin laittoi vehkeensä veteen ja totesi: 
"Ja tässä on 40 sentti syvää."

Äiti- ja poikahauki uiskentelivat kaislikossa kun uistin viiletti ohi.
Poikahauki kysyi: "Äiti, mikä toi oli?"
Äitihauki: "Se oli se Rapalan huora jonka mukaan isäsi lähti viime kesänä."

Mitä Aatami sanoi Eevalle kun sai ensimmäisen stondiksen?
-Viittiks siirtyä vähän kauemmaks, kun ei yhtään tiedä miten iso tästä tulee..

Kameli ja norsu tapasivat.
Norsu kysyi: miksi ihmeessä sinulla on tissit selässä?
Kameli vastasi: Tyhmä kysymys sellaiselta, jolla on kyrpä keskellä naamaa.
  
Mitkä ovat eläviä todisteita siitä, että ahvenanmaalaiset ovat naineet hylkeitä?
No turkulaiset tietenkin..!

Tyttö kysyi lääkäriltä, voinko olla raskaana, kun on pantu vain perseeseen?
Lääkäri: Kyllä voit, täytyyhän insinöörejäkin jostain tulla..!

Pohjalainen olla-verbin taivutus: 
Moon oikias, soot vääräs, soon kans vääräs.
Moomma oikias, tootta vääräs, noon aivan mettäs!

Mustalaiset valittivat YLElle, että tv:stä tulee liian vähän heitä käsitteleviä 
ohjelmia. YLE korjaa tilanteen lähettämällä Poliisi-TV:n kolme kertaa viikossa.

Miten mustalaisperheen saa tapettua nälkään?
Piilota sossun ruokakupongit isän työkenkien alle!

Viikon aforismi: Vaikka maailma on millä mallilla tahansa, niin sutenööri se vaan 
vitut välittää.

Mies epätoivoisena: Voi kun olisin syntynyt pölynimurina.... 
Aina joku letkussa kiinni, säännöllinen pussin tyhjennys ja joskus jopa lainassa 
naapurin rouvalla!
 
Somali lauloi karaokessa: Olen suomalainen.
Mustalaista alkoi moinen vituttaa ja hän meni laulamaan: Mä joka päivä töitä teen!

Kaksi lappalaista oli Thaimaassa.
Opas: 50 %:lla väestöstä on tuberkuloosi ja 50 %:lla AIDS.
Toinen lappalainen kysyi kaveriltaan: Mitä se sano? Johon kaveri - naithan niitä, 
jotka rykivät!

Hervannassa mies on parvekkeella Nortilla, kun viereiselle parvekkeelle tulee naapurin 
Abdul ja alkaa puistella mattoa.
- Yritätkös mäkilähtöä?

Millainen on moskovalainen pikahissi?
Tsetseeni painaa nappia, ja kahdeksan kerrosta tulee alas.





Sanoja, jotka on vaikea lausua jurrissa:

     * Suuryritysrypäs;
     * Kulttuuriministeriö;
     * Prikaatinkenraali;
     * Karnevaalikaravaani;
     * Keskuskauppakamari.


Sanoja, jotka on h y v i n vaikea lausua jurrissa:

     * Spesialistipsykologi;
     * Cogito ergo sum;
     * Objektiviteettiperiaate;
     * Konstitutionalismi;
     * Porfyyrigraniittiroso;
     * Transsendentaalifilosofia;
     * Bronkopneumonia.


Sanoja, joita on liki mahdoton sanoa jurrissa:

     * Kiitos: en halua seksiä;
     * Ei enää viinaa minulle;
     * Ikävä kyllä et ole tyyppiäni;
     * Iltaa, konstaapeli: anteeksi aiheuttamani häiriö;
     * Ei, ei: en minä osaa laulaa!





Juomatutkimus

Seitsemältä baarimikolta tiedusteltiin, pystyisivätkö he tunnistamaan tai määrittelemään ihmisen 
persoonallisuuden sen perusteella, millaisia alkoholijuomia tämä valitsee. 
Vaikka baarimikkoja haastateltiin erikseen, heidän vastauksensa olivat monilta osin miltei täysin 
yhtenevät.

Tulokset:

Naiset

Juoma: olut.
Persoonallisuus: arkinen, vähäkulutuksinen, jalat maassa tyyppi.
Lähestymistapa: Haasta hänet biljardipeliin.

Juoma: cocktaileja tai muita sekoitusjuomia, joissa on pikku sateenvarjot.
Persoonallisuus: pinnallinen, kiusallinen höperö, oikea kiusankappale.
Lähestymistapa: Vältä häntä - ellet sitten halua olla hänen "leikkikalunsa".

Juoma: erilaisia juomia - ilman sateenvarjoja.
Persoonallisuus: kypsä nainen, tarkka, vaativa maku; tietää, mitä haluaa.
Lähestymistapa: Jos tämä nainen haluaa sinut, hän lähettää sinulle drinkin.

Juoma: viini (pulloissa).
Persoonallisuus: konservatiivinen, hienostunut, sivistynyt.
Lähestymistapa: Yritä saada kiedottua Pariisi ja pukeutuminen keskustelunaiheisiin.

Juoma: Bacardi Breezer, Smirnoff vedellä, raaka vodka jne.
Persoonallisuus: helppo, uskoo olevansa trendikäs ja sivistynyt, mutta tosiasiassa hänellä 
ei ole yksinkertaisesti mitään käsitystä viimeisimmistä villityksistä ja uusista tuulista - 
puhumattakaan, että hän olisi sivistynyt.
Lähestymistapa: Yritä saada hänet tuntemaan itsensä viisaammaksi kuin hän onkaan ja homma 
on hanskassa.

Juoma: Baileys.
Persoonallisuus: pitkästyttävä-ääninen nyrpistelijä.
Lähestymistapa: Seiso aivan naisen lähellä ja mainitse pubin vieressä olevasta kujasta...

Juoma: erilaiset shotit.
Persoonallisuus: roikkuu miesseurassa tai haluaa vetää kunnon kännit ja päästää sänkyyn.
Lähestymistapa: Pubin helpoin nakki. Ei tarvitse tehdä muuta kuin odottaa.


Miehet

Siideri: Hän on todennäköisesti alaikäinen ja haluaa saada naista.

Halpa kotimainen olut: Mies on köyhä/opiskelija ja haluaa saada naista.

Paras kotimainen olut: Mies pitää hyvästä oluesta ja haluaa saada naista.

Bitter: Mies on vanha, pitää hyvästä oluesta ja haluaa saada naista.

Tuontiolut: Mies pitää kalliista oluesta ja haluaa saada naista.

Guinness: Mies on raiskaaja-tyyppiä ja saa naista tavalla tai toisella.

Viini: Mies toivoo, että viininjuonti antaa hänestä sivistyneen mielikuvan ja auttaa 
häntä saamaan naista.

Vodka tai brandy: Tämä mies on äärimmäisen himokas ja tekee mitä vain saadakseen naista.

Portviini: Mies uskoo olevansa sivistynyt, pitää salaa miehistä ja haluaa saada naista.

Viski: Mies ei välitä paskaakaan yhtään mistään ja lyö ketä tahansa, joka asettuu hänen tielleen 
silloin, kun hän on saamassa naista.

Jack Daniels: Tämä mies ei ole aivan yhtä maskuliininen kuin perinteinen viskinjuoja. Saadakseen 
naista tämä mies on valmis ryhtymään naisen kanssa pitkäänkin keskusteluun, 
vaikka se koskisi erilaisia naisten touhuja (kutominen, virkkaaminen jne.) - vain
päästäkseen luikahtamaan naisen vuoteeseen.

Tequila: Haluaa saada aikaiseksi tappelun miltei yhtä paljon kuin haluaa saada naista.

Bacardi Breezer, Smirnoff vedellä, raaka vodka jne.: Hän on homo (ilmiselvästi). 





1. Jos pikkulapsi on tukehtumassa jääkuutioon, älä säikähdä. Kaada vain kannullinen kuumaa vettä lapsen 
kurkkuun, niin jääkuutio poistuu lähes välittömästi.

2. Hiirenloukku laitettuna herätyskellon päälle estää helposti nukahtamisesi uudestaan.

3. Oletko kömpelö? Vältä leikkaamasta itseäsi sormeen vihanneksia paloitellessasi pyytämällä joku muu 
pitämään vihanneksia kun pilkot niitä.

4. Pidä viereinen penkki vapaana junassa tai bussissa hymyilemällä ja nyökkäilemällä käytävällä kulkeville 
ihmisille.

5. Painonvartijat. Välttäkää suuri kiusaus syödä suklaapatukka kaapista tai jääkaapista jättämällä ostamatta 
se saatanan patukka senkin läskit paskiaiset.

6. Säästä alkoholissa juomalla iltaisin kylmää teetä viskin sijasta. Seuraavana aamuna voit hankkia krapulan 
helposti juomalla lasillisen kissan virtsaa ja hakkaamalla päätäsi seinään yhtäjaksoisesti 20 minuuttia.

7. Koe tunne kunnallisesta uima-altaasta kotonasi täyttämällä kylpyamme kylmällä vedellä, lisäämällä veteen 
kaksi pulloa kloriittia ja virtsaamalla veteen ennenkuin menet ammeeseen.

8. Älä turhaan osta kalliita juomukondomeja, osta vain tavallisia kondomeja ja ennen käyttöä sujauta kondomin 
sisään kourallinen pakasteherneitä.

9. Salaiset kansiot-fanit. Luo tunne kaapatuksi joutumisesta juomalla kaksi pulloa viinaa. Heräät varmasti 
oudosta paikasta seuraavana aamuna ja muistisi on kummallisesti tyhjentynyt.

10. Älä turhaan tuhlaa rahaa kalliisiin kiikareihin. Seiso vain lähempänä katsottavaa kohdetta.

11. Laittamalla sopivan määrän viinaa akvaarioosi saat kalojesi silmät turpoamaan ja saat ne uimaan hassulla 
tavalla.

12. Säästä aikaa ylittäessäsi yksisuuntaista katua katsomalla vain siihen suuntaan, josta autot tulevat.

13. Sakeuta juoksevaa rasvatonta jogurttia sekoittamalla siihen lusikallinen paistinrasvaa.

14. Anorektikot, kun polvesi ovat paksummat kuin reitesi, ala syömään kakkuja uudestaan.

15. Naapurin autonantennista huolellisesti taiteltuna saat hyvän henkarin hätätapauksia varten.

16. Lentokonekaapparit, välttäkää pitkää piiritystilannetta, pidätysriskiä, vankeutta ja kuolemaa varaamalla 
lentolippunne oikeaan paikkaan.

17. Tyhjästä alumiinisesta sikarituubista saat kätevän vibraattorin, kun täytät sen vihaisilla mehiläisillä.

18. Olympiaurheilijat. Välttäkää kiinnijäämisriski dopingista juoksemalla hieman hiljempaa.

19. Mies. Vältä turhat kiistat WC-kannen laskemisesta virtsaamalla lavuaariin.

20. Kasvissyöjiä tulossa päivälliselle? Tarjoa vieraille yksinkertaisesti härkää tai vasikkaa. Koska he aina 
kehuvat, että tofu tai muu lihankorvike maistuu aivan lihalta, he eivät huomaa eroa.

21. Onko sinut kutsuttu kasvissyöjien luo päivälliselle? Kerro heille, että koska he ovat ilmoittaneet 
sinulle erikoisruokavaliostaan, voit omasta mielestäsi kertoa omistasi ja pyydä pihviä.

22. Piristä seksielämääsi kokeilemalla rodeoseksiä. Ota naisesi takaapäin ja pidä tiukasti hänen rinnoistaan 
kiinni. Tämän jälkeen kutsu häntä hänen parhaan ystävänsä nimellä ja ota aikaa, kuinka pitkään "pysyt selässä".

23. Ennenkuin alat poistamaan itsepäisiä tahroja vaatteista, tee tahran ympärille ympyrä tinneritussilla. 
Näin pystyt helposti pesun jälkeen tarkistamaan, lähtikö tahra.





   Raamatun opit lasten kertomina

Joosef ei ollut Jeesuksen isä. Sillä oli joku juttu aasin kanssa,
mutta en muista mikä.
Sofie 6v.

Ei, ei kun se oli näin: Kun Joosef osti aasin, Maria tuli niin
iloiseksi, että hän tuli raskaaksi ilman kenenkään apua.
Jossan 7v.

Minä osaan raamatun, koska käyn pyhäkoulua. Joosef katosi Jeesuksen
elämästä, ja minä luulen että hän hankki uuden vaimon, joka oli vähän
tavallisempi kuin se Maria. Ne makasivat vierekkäin ja sitten tuli
lapsia, ihan ilman Jumalaa. Puusepät haluavat yleensä, että asiat
tehdään ihan tavallisesti.
Linn 9v.

Jumala teki Marialle lapsen ja painui sitten taivaaseen. Sitten
Joosef sai syyt niskoilleen.
Moa 6v.

Maailmankaikkeus ei lopu koskaan. Tai sitten se loppuu siihen
kohtaan, missä Jumalan koti alkaa, ihan siihen aidan viereen.
Rasmus 7v.

Enkelinä oleminen on yleensä naisten ammatti.
Louise 7v.

Enkelit ovat ihan tavallisia taivaassa. Epätavallisia
tuolla ylhäällä ovat miehet.
Zindy 7v.

Enkeliä en ole koskaan nähnyt, mutta olen nähnyt hammaslääkärin.
Mimmi 8v.

Joku heitti hänen haudalleen kiven. Siksi Jeesus nousi ylös ja rupesi
juutalaiseksi. Siitä alkoi yleinen ylösnousemus.
Sofia 9v.

Jeesus kuoli pitkänäperjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti
opetuslapsia, mutta kun hän oli kuollut, ne kävivät pitkälleen. Siksi
sitä sanotaan pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä heistä
oli mukavaakin lekotella vähän aikaa.
Kevin 8v.

Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koska hänellä ei ollut taskuja.
Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella huonosti.
Kevin 8v.

Taivaskin on ulkomaata. Jos ei käyttäydy hyvin, ei pääse taivaaseen.
Mutta ei sillä ole väliä, minä haluankin mieluummin olla kotona.
Nina 7v.

Kissojen taivaassa Jumalalla on turkki.
Lydia 7v.

Voi olla, että Jumala on täti. Ehkä hän pitää pilviä hameena.
Karoline 8v.

Ristiin voi ripustaa joulukuusen palloja, niin että Jeesuksellakin on
vähän hienompaa ja hän saa riippua hyvässä seurassa.
Tomas 7v.

Mooses on kaikkein kovin. Mooses pystyy kävelemään meren pohjalla.
Allahilla on vaan lentävä matto.
Daniel 7v.





   Lääkärisaneluita...osa 2

Seuraavassa otteita lääkäreiden saneluista (tositapauksia):

-Kontrolli 3 viikkoa. Jos kaasukupla on poissa, potilas voi lentää.

-Kliinisesti maha pömppö ja iltamatäyteinen.

-Kyseessä 60-vuotias nuorukainen (synt.vuosi -60).

-Huom! Koko ajan kyseessä vasen polvi vaikka olisi välillä oikeasta puhe.

-Potilas kertoo olleensa aikoinaan muumio, tullut Tellukselle.

-Omatoimisesti noin 10 tuntia sitten pahoinpidelty.

-Ihmettelee vatsansa muotoa, joka pömppö. Vatsa pehmeä, rauhallinen kaljamaha.

-Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi.

-Niskakivun vuoksi otettiin kaularanka-rtg, jota katsoin yhdessä kir. päivystäjän kanssa, joka oli 
 mielestäni normaali.

-Ei vaikuta allergiselta venäläiselle viinalle.

-Tällä hetkellä vainaa.

-Lyönyt päänsä ja ottanut siihen 18 kpl 800 mg tabletteja ja viinaa.
 Alcometer 2.8 promillea. Päätä särkee yhä.

-Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä.

-Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä.

-Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve.

-Tulosyy: Virtsan haju hengityksessä, pää tuntuu tohelolta.

-Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee apinamaisesti. Kotona kävelee seiniä pitkin.

-Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Tuolloin tullut kumma tunne siitä, että ollut siellä aikaisemminkin.

-Itsenäisyyspäivänä pudonnut WC-pytyltä ja 118 tullut apuun.

-Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että 
 yrittänyt itsemurhaa.

-Eilen ei muista syöneensä mitään sopivaa.

-Tänään taas huimailua ja nimenomaan jalkeilla ollessa kaatuilua.

-Potilas on turkulainen nuori mies, ei muuta vikaa.

-Potilas on tulossa nyt pyörätuolilla Imatran aluesairaalasta.

-Kotona koira, joka aivan normaali.

-Kyseessä siis ainoa silmä, joka kaihileikkaukseen ei mielellään lähde niin kauan kuin toimeen tulee, 
 eikä potilas itsekään tässä vaiheessa ole leikkaukseen halukas.

-Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.

-Alaraajoissa todetaan 1,5 metrin pituusero..

-Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe.

-Kotitilalla tehty sukupuolen vaihdos, joten työt vähenemässä.

-Potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä.

-Kertoo, että korvalehdet saattavat aamulla olla kovin kivuliaat, kun ne nostetaan tyynyltä.

-Deporino-nenätipat pään ollessa ylösalaisin x 3.

-Juonut kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen.





Erään maailman liikakansoitukseen kannustavan lehden kyselypalstalta poimittuja yleisimpiä 
kysymyksiä ja niiden vastauksia.

Q: Tulenko varmemmin raskaaksi, jos mieheni käyttää boxereita eikä tangoja?
A: Kaikkein varmimmin tulet raskaaksi, jos miehesi ei käytä mitään.

Q: Mikä on varmin tapa tietää, milloin on tullut raskaaksi?
A: Harrasta seksiä vain kerran vuodessa.

Q: Mitä raskaana olevat naiset eniten toivovat?
A: Että se olisikin miehet, jotka tulevat raskaaksi.

Q: Veriryhmäni on 0+, mieheni veriryhmä on A-. Mitä tapahtuu, jos lapseni veriryhmä on AB+?
A: Miehesi suuttuu.

Q: Sekä mieheni että minä olemme erittäin hyvännäköisiä ja olen varma, että lapsistammekin tulee niin
   hyvännäköisiä, että he sopivat malleiksi. Mihin minun pitäisi ottaa yhteyttä?
A: Psykiatriin.

Q: Mistä tietää, että pahoinvointi johtuu raskaudesta eikä vaikka flunssasta?
A: Jos se on flunssa, paranet.

Q: Veljeni sanoo: "Koska miehelläni on iso nenä, todennäköisesti lapsillemmekin tulee isot nenät. 
   Isonenä-geeni on dominoiva." Voiko tämä olla totta?
A: On todennäköisempää, että veljellesi tulee musta silmä.

Q: Sen jälkeen kun tulin raskaaksi ovat rintani, peppuni ja jalkani suurentuneet. Muuttuuko joku paikka
   pienemmäksi raskauden aikana?
A: Virtsarakkosi.

Q: Kun tulin raskaaksi, aloin illalla nukkumaan mennessä tuntea vastustamatonta halua friteerattuihin 
   sipulirenkaisiin. Onko tämä normaalia?
A: Riippuu siitä, mitä haluat niillä tehdä.

Q: Mitä pitemmälle raskauteni etenee sitä enemmän toiset naiset hymyilevät minulle. Miksi?
A: Olet paksumpi kuin he.

Q: Rakastanko vähemmän koiraani kun olen saanut lapsia?
A: Et, mutta miehesi käy enemmän hermoillesi.

Q: Mikä ero on Playboyn keskiaukeaman tytöllä ja yhdeksättä kuukautta raskaana olevalla naisella?
A: Ei mikään, jos raskaana olevan naisen puoliso tietää, mikä on hänelle hyväksi.

Q: Kätilö väitti, että en tule tuntemaan kipua synnytyksen aikana vain pikkuisen paineen. Pitääkö paikkansa?
A: Kyllä, jos kätilösi kutsuu hirmumyrskyä puhallukseksi.

Q: Milloin on sopivaa alkaa pyytää mieheltä selkähierontaa?
A: Heti, kun olet varma, että olet raskaana.

Q: Onko mitään syytä, miksi minun pitäisi olla mukana synnytyksessä?
A: Kyllä, avioero ja ylläpito.

Q: Olen aika ujo ja haluaisin tietää ketkä kaikki näkevät minut synnytyssalissa?
A: Ainoastaan tarvittava henkilökunta: Lääkäri, hoitajat, apulaiset, siivoajat, valokuvaajat, 
   lehtimiehet ja kuka tahansa joka sattuu kulkemaan ohitse.

Q: Missä on parasta säilyttää rintamaitoa?
A: Rinnoissa

Q: Onko rintapumpuille vaihtoehtoa?
A: Kyllä, vauvan huulet.

Q: Miten pidän nännini puhtaina?
A: Käy päivittäin suihkussa ja käytä puhtaita rintaliivejä. Se on paljon helpompaa kuin niiden liottaminen
   kiehuvassa vedessä.

Q: Milloin on sopivaa lopettaa imettäminen?
A: Kun saat purentajälkiä.

Q: Lajittelemme jätteemme ja haluaisimme tietää, mitä tapahtuu roskiin laitetuille vaipoille?
A: Ne varastoidaan kemiallisen sodan varalta.

Q: Pitääkö minun hankkia vauva-amme?
A: Ei, jos olet salamannopea vaippojenvaihtaja.

Q: Mitkä asiat aiheuttavat eniten riitoja odottaville pariskunnille?
A: Ruskettuneet, hoikat naiset.

Q: Mitä on koliikki?
A: Biologinen muistutus ehkäisymenetelmien eduista.

Q: Mitkä ovat vastasynnyttäneen äidin pahimpia painajaisia?
A: Hirvittävä uni, jossa tuore äiti lulee, että hän on taas raskaana.

Q: Lapsemme syntyi viikko sitten. Milloin vaimoni alkaa tuntea itsensä taas normaaliksi?
A: Heti, kun lapsi muuttaa pois kotoa.






* * * * * LÄJÄ VITSEJÄ - VAATII VIELÄ PERKAAMISTA * * * * *


Intohimoinen kotijumppari suoritti päivittäista aerobicharjoitustaan kotinsa olohuoneessa seuraten ohjeita 
videolta. Kotona kun oltiin pystyi rouva suorittamaan kuntoilunsa alasti, likaamatta suotta urheiluvaatteitaan. 

Vauhdikas aerobicsessio videolta päättyi ohjaajan lennokkaaseen spagaattiin, joten kotijumppari-rouva päätti
seurata esimerkkiä ja venytti hienon ja lennokkaan spagaatin. 

Kuinka ollakaan paljaalla parketilla suoritettu spagaatti johti siihen, että rouvalla "imukuppi" otti kiinni, 
ja rouva istua jökötti spagaatissa eikä päässyt irti. 

Kului hetki ennenkuin aviomies saapui kotiin ja löysi vaimonsa hajareisin kiinni parketissa keskellä olohuoneen
lattiaa. 

"Mita sinä siinä keskellä lattiaa venyttelet?" - mies kysyi. 

"Olen juuttunut kiinni, auta minut ylös" - sanoi rouva. 

"Miten niin juuttunut kiinni?" 

"No, kiinni kuin kiinni, tussustani luulisin" 

"Odota niin nostan sinut ylös" 

Ja niin mies kiskoi ja kiskoi, mutta ei vaan imukuppi irronnut. 

"Naapurissa asuu insinööri. Käyn kysymässä häneltä, odota hetki" - mies sanoi, ja lähti naapurin insinöörille
selittämään tilannetta. 

Insinööri kuunteli tarinan ja sanoi tulevansa katsomaan. Saavuttuaan paikalle ja todettuaan tilanteen hän 
ehdotti, että he menisivät kellariin ja poraisivat sielta reiän, jolloin imukuppiin pääsisi korvausilmaa ja
tilanne ratkeaisi. 

"Ei helvetissä porata uutta parkettia rikki, se oli niin kalliskin", sanoi aviomies. 

Hetken mietittyään insinööri alkoi yhtäkkiä kopeloimaan ja hieromaan rouvaa rinnoista. Tästä suivaantuneena
aviomies kysymaan: 

"Mita hittoa sä teet? Kopeloit meikäläisen vaimoa?" 

Ja insinööri vastasi: "Mä koitan saada sen niin liukkaaksi, että saataisiin se vedetyksi keittiöön, koska 
siellä näyttää olevan halvempi lattia". 


------------------------------------------------


Kokenut gynekologi jäi työttömaksi, mutta toiminnan miehenä hän päätti hakea työtä myös oman koulutuksensa 
ja työkokemuksensa ulkopuolelta. Juostuaan työhöyottohaastatteluissa, hän päätyi töihin erääseen maalausfirmaan.

Pomo kertoi, että aloitetaan hommat heti maanantaina maalaamalla eräs huoneisto keskikaupungilla. Pomo antoi 
gynekologille osoitteen ja maalausvälineitä, ja sanoi että tavataan sitten tasan kahdeksalta.

Maanantaiaamuna gynekologi oli kahdeksalta paikalla , mutta pomoa ei näkynyt missään. Pomo tuli paikalle 
yhdeksältä, ja valitteli kiireistä aamuaan konttorilla.

"Mä oon tosi pahoillani, mut oli hirvee hässäkkä duunissa. No sulla tuli varmaan aika pitkäks mua odotelles, 
ku sul ei ollu avaimii", johon gynekologi " ei tässä mitään herra työnjohtaja, minä maalasin jo eteisen tuosta 
postiluukun kautta".


-------------------------------------------------


Miksi miehillä ei ole keski-iän kriisejä?
* He juuttuvat teini-ikään .

Miksi miehet jahtaavat naisia, joita heillä ei ole aikomuskaan viedä vihille?
*Samasta syystä kuin koirat jahtaavat autoja, joita niillä ei ole aikomuskaan ajaa.

Mikä on miehen mielestä turvaseksiä?
* Pehmustettu sängynpääty.

Mistä tietää onko mies onnellinen?
* Kuka siitä piittaa?!

Mitä yhteistä on miehellä ja parkkiruudulla?
* Hyvät ovat aina varattuja.
* Vapaat ovat liian pieniä tai mahdottoman matkan päässä.

Mitä eroa on kapakalla ja klitoriksella?
* Miehellä ei ole mitään hankaluuksia löytää kapakkaa.

Mitä saadaan aikaiseksi jos risteytetään mies ja sika?
* Ei mitään. Eivät siat sentään kaikkeen suostu.

Miksi mies ei vaihtanut vauvalle vaippoja viikkoon?
* Vaippapaketissa luki "15 kiloon asti".

Kuulitko jo vauvasta jolla oli syntyessään sekä pojan että tytön vehkeet?
* Sillä oli sekä penis että aivot!
 
Miksi miesten on vaikea säilyttää katsekontaktia naiseen?
* Koska silmät eivät sijaitse tisseissä.

Mitä yhteistä on miehellä ja mikroaaltouunilla?
* Valmista tulee 30 sekunnissa.

Törmäsin ex-mieheeni eilen.
* Ai, mitäs sitten tapahtui?
* No peruutin ja ajoin uudestaan yli!
 
Osta uusin villitys: avioero-Barbie! Mukana kaikki Kenin tavarat!


------------------------------------------------------


Maajussilla oli mieli maassa, kun kanalaan ei ilmestynyt juurikaan uusia tipuja. 
KUKKO PERKELE oli laiskistunut... ei panohommat kiinnostaneet. Maajussi epätoivoissaan 
jauhoi omat viagransa, liotti kukon jyvät viagralla kyllästetyllä nesteellä ja antoi 
kukolle illalla.

Yö kului ja maajussi lähti aamulla kanalaan tarkistamaan tuloksia...
KAIKKI KANAT PANTU HENGILTÄ ja kukko röyhistelee rintaansa. Tuloksesta selvittyään päätti isäntä 
jatkaa kokeilujaan ja antaa hieman lisähaasteita kukolle... Ja vei kukon hanhitarhaan.

Seuraava päivä koitti ja isäntä lähti katsomaan kuinka oli kukolle käynyt. Aamuisessa hanhitarhassa 
odotti sama tulos, kukko oli vain entistä ylpeämpi tuloksistaan. Mutta haasteita jatkettiin, koska 
kukolla selkeästi oli vauhti päällä. Kukko tungettiin strutsitarhan portista sisään.

Aamulla isännän mentyä strutsitarhalle, totesi hän tutun näyn. Kaikki strutsit oli pantu hengiltä. 
Mutta myös kukko makasi liikkumatta keskellä tarhan pihaa. Ainoa liike koko seutuvilla oli muutama 
korppikotka kiertelemässä taivaalla... 

Isäntä lähti kukon luokse ihmettelemään, jotta mitä oikein oli tapahtunut. 
Hän yritti ravistella kukkoahereille, jospa se siitä virkoaisi, ja kysyi samalla: 
"Ookkonä hengissä?".

Tällöin kukko raottaa hieman toista silmäänsä ja tiuskaisee: "Turpa kiinni, pillua taivaalla!!"


------------------------------------------------------------


In an airplane the captain told the passengers:
"This is your Captain speaking. We are loosing height and we do not have fuel enough for 
reaching land. Therefore, we have to throw all baggage out of the airplane."
The airplane got height again.
Half an hour later the airplane lost height again and the captain was on the loudspeakers 
once more:
"This is your captain speaking. We are still loosing height, and we can not reach land without 
having some passengers thrown out the plane.
It is a bad situation but we will do this in an honest and democratic way
- we will use the alphabet - starting with the letter A.
"Are there any African passengers?" No one answered.
"Are there any Black passengers?" Still no one answered.
"Are there any Coloured passengers?" Still no one answered but back in the airplane a little boy 
asked his father:
"Dad, you have always told me to be honest. We are both from Africa and have black coloured skin."
"Yes, my son. That is right. But today we are Niggers"


--------------------------------------------------------------


Pikku Kalle laitettiin illalla sänkyyn nukkumaan. Kalle näki kuitenkin painajaisunta, nousi ylös sängystään 
ja lähti vanhempiensa makuuhuonetta kohti. Päästyään sinne hän näki äidin kummasti pomppivan isän päällä. 
Kovasti siitä säikähtäneenä ja isän hänet huomattua Kalle säntäsi takaisin omaan huoneeseensa. Äiti nousi 
ylös, laittoi yöpaidan päällensä ja lähti Kallen huoneeseen.

Kalle oli sängyssään ja äiti istahti viereen istumaan. Kalle kysyi: "Äiti, mitä sinä teit isälle ?" 
Äiti vastasi, "No, isäsi oli huomannut että hänen vatsansa oli kasvanut suuremmaksi. Niinpä minä yritin 
painaa sitä pienemmäksi pomppimalla sen päällä."

"Ai sitä te olittekin tekemässä. Mutta äiti, sinä haaskaat kyllä siinä aikaasi," Kalle sanoi. 
"Kuinka niin ?" äiti kysyi. 
"Koska joka päivä kun sinä lähdet töihin naapurin täti tulee kylään, menee polvilleen ja puhaltaa sen taas täyteen." 


---------------------------------------------------------------


Secrets to a Happy Marriage:

1. It is important to find a woman who likes to cook and clean. 
2. It is important to find a woman who makes good money. 
3. It is important to find a woman who loves to have sex. 
4. It is important that these three women never meet . . .


---------------------------------------------------------------


Halusin taannoin ostaa syntymäpäivälahjan tyttöystävälleni. Koska kyseinen mimmi on 
tunnetusti herkästi kiivastuvaa sorttia ja lahjojen suhteen kranttu päätin yrittää 
kerrankin olla tahdikas ja käyttää harkintaa. Mietittyäni asiaa päätin ostaa vaaleat 
hansikkaat; romanttinen, muttei liian henkilököhtainen lahja.

Tyttöystäväni pikkusisko lupautui lähtemään kanssani Sokokselle valitsemaan naisten käsineitä. 
Sisko osti samalla itselleen pikkupöksyt. Kassalla myyjä ilmeisesti sekoitti ostokset;
pikkuhousut joutuivat tyttöystäväni pakettiin ja hansikkaat lähtivät siskon mukaan.
Erhettä kuitenkaan silloin huomaamatta lähetin syntymäpäivälahjan tyttöystävälleni Turkuun 
ja kirjoitin korttiin: "Valitsin nämä, koska olen huomannut, ettei sinulla kovin usein ole niitä, 
kun menemme ulos iltaisin. Muistan myös, että kun kerran pitelin sinun vanhojasi, jotta olisit 
voinut paremmin maksaa taksikuskille, ne näyttivät jo aavistuksen verran kuluneilta. Olisin ostanut 
pitkät vetoketjulliset, mutta siskosi pitää lyhyitä, helpommin riisuttavia ja hän suositteli niitä 
ja näytti miten helppo ne on riisua, kun on kiire. Nämä ovat kyllä aran väriset, mutta myyjätär 
näytti minulle omansa, joita hän oli pitänyt jo kolme viikkoa, eivätkä ne olleet kovin pahasti 
likaantuneet. Hän sovitti vielä tätä sinun lahjaasi ja näytti oikein fiksulta.
Myyjä kuitenkin varoitti, että kun työnnät sormesi niihin et saa käyttää voiteita, koska rasva 
saattaa tulla ikävästi pinnan läpi. Varo myöskin hankaamasta niitä mitään kovaa vastaa, koska ne 
ovat ohuet ja saattavat mennä kovasta hankauksesta puhki. Kunpa voisinkin olla paikalla sovittamassa 
niitä sinulle ensi kertaa, koska niin monet kädet saavat koskea niitä, ennenkuin tapaamme seuraavan 
kerran. Kun riisut ne, muista puhaltaa niihin kevyesti, sillä ne ovat varmastikin kosteat pitämisen 
jälkeen. Myyjä sanoi, että ne saattavat tuntua alussa vähän tiukoilta, muuta koon pitäisi kyllä olla 
oikea. Jos et kuitenkaan jaksa odottaa, että ne venyvät, voit pyytää isääsi tai veljeäsi työntämään 
kätensä varovasti niihin. Toivottavasti panet ne minua varten perjantai-illaksi.

Hellästi sinua ajatellen, Mussukkasi


-------------------------------------------------------------


Kaveri lähti hommiin Afrikkaan ja otti vihikoiransa mukaan.
Siellä oli paljon haisteltavaa ja niinpä vihikoira eksyi viidakkoon.
Kohta koira huomasi että leopardi havitteli siitä lounasta ja niinpä olivat hyvät neuvot tarpeen. 
Koira nappasi luun maasta, käänsi selkänsä leopardille ja juuri kun leopardi oli hyökkäämässä, 
vihikoira sylkäisi luun suusta ja sanoi, "huh huh olipas pahanmakuinen leopardi, onneksi se on nyt syöty".
Leopardi kiitti onneaan, ettei ollut ehtinyt hypätä kimppuun ja lähti tiehensä.
Apina oli kuitenkin puussa ja näki kaiken.
Apina ajatteli, että  jos hän käräyttää vihikoiran, hän saa leopardista ystävän, eikä tämä enää  yrittäisi syödä apinaa.
Apina meni kertomaan leopardille kuinka tätä oli älytetty.
Leopardi suuttui silmittömästi ja huusi apinalle "hyppää selkään ja tule mukaan katsomaan kuinka höynäyttäjälle käy".
Vihikoira näki leopardin juoksevan apina selässään häntä kohti.
Mikäs nyt neuvoksi? Vihikoira käänsi taas selkänsä ja sanoi suureen ääneen: "Missä helvetissä se 
apina viipyy. Minähän lähetin sen hakemaan uutta leopardia jo puoli tuntia sitten. Nälkähän tässä tulee." 


---------------------------------------------------------------


- Bubbe ja Börje menivät ortodoksiseen kirkkoon ja paikalle saapui pappi kaapuineen ja 
suitsukeastiaa heiluttaen. Bubbe tönäisi Börjeä ja tokaisi: 
- Kato, ton transun käsilaukku palaa!

- Jöran ja Håkan riitelivät. Håkan lähti keittiöön mököttämään ja Göran pieraisi olohuoneessa. 
Håkan huusi keittiöstä: - Tähän ei kuule lentosuukot auta!

- Miksi ruotsalainen blondi ei käytä minihametta? - Munat jäätyvät.

- Miksi ruotsalainen ei saa pyöränsä kumeihin ilmaa? - Hän ei saa päätä pinnojen väliin.

- Miksi ruotsalaismiehet kuljettavat pesäpallomailaa mukanaan?- Tällöin he voivat maanmiehensä 
kohdatessaan katsoa hutunkeitolla, kumman vuoro on ensin olla sisällä.

- Millainen on jääkiekossa käytetty erikoistaktiikka nimeltä "ruotsalainen hyökkäys"? 
- Pitkä pystyyn ja perään.

 Ruotsalainen kaverilleen:

- Minulla oli huonoa tuuria sähkökatkon aikana. Jäin hissiin kolmeksi tunniksi. 
- Eihän tuo vielä mitään. Minä jäin rullaportaisiin kuudeksi tunniksi.

Ruotsalainen kuoro lauloi kirkossa:
- Luj, luj.
- Toopet, johtaja sanoi. Kääntäkää se kirja, siinähän lukee Jul, jul...

Ruotsalainen tietokilpailu:

- Mistä lasisilmä on tehty?
- En tiedä.
- No lasista.
- Ai niin, eihän siitä muuten näkyisi läpi.

Ruotsalaiseen perheeseen tuli vieras.

- Panenko kahvinkeittimen päälle?
- Älä, näytät paremmalta tuossa asussa.

Ruotsalaiselle jalkapallostadionille asennettiin uusi nurmikko.

Miehet kävivät työhön ja toistelivat: VPY, VPY, VPY...
- Mitäs tuo tarkoittaa? kysyi stadionin omistaja?
- Minä keksin meille muistisäännön, sanoi työnjohtaja. 
Sen avulla muistamme, että Vihreä Puoli Ylöspäin.

Ruotsalaispariskunta huomasi vuosien mittaan, että yhteiselämä oli muuttunut pelkäksi rutiiniksi. 
Ja koska seurapiireissä oli tullut muotiin parinvaihto, jonka sanottiin piristävän puolisoita myös
keskinäisissä askareissaan, he päättivät hankkiutua samanhenkisen pariskunnan tuttavuuteen. 
Se kävi helposti. Ja niin kokoonnuttiin muutamana viikonloppuna kokeilemaan konstia. Aamulla toinen 
rouvista heräsi erittäin tyytyväisenä, ojenteli itseään ja lausui:
- Tämähän oli hyvä idea. Toivottavasti pojat ovat samaa mieltä.
Ruotsalaisperhe oli ostanut porukalla itselleen marjanpoimurin joululahjaksi. 
- Nyt saadaan paljon marjoja, kun on kone millä kerätä, ilakoi vaimo. 
- Niin, yhtyi mieskin iloon. Rämäytäpäs se kone nyt käyntiin!
Ruotsalaisturistit näkivät New Yorkissa kojun, jossa myytiin hot dogeja.
- Syövätkö amerikkalaiset koiria?
- En tiedä.
- No, nyt me olemme Amerikassa, joten meidän on elettävä heidän tavallaan.
Niin he ostivat hot dogit ja lähtivät läheiseen puistoon syömään niitä.
Toinen katsoi epäluuloisena paperikäärön sisään ja kysyi:
- Minkä osan koiraa sinä sait?


----------------------------------------------------------------


Manne jäi kiinni koruvarkaudesta ja joutui käräjille. Syyttäjän syytettyä, tuomari kysyi:
- Onko syytetyllä jotain sanottavaa puolustuksekseen?
- Hai sie tuomar, mie otin ne korut iha vahingos.
- Miten niin vahingossa? Perustelkaa tarkemmin.
- Mie ku luulin, jot ne ol kultaa.

*******************************************

MAINOKSIA, LEHDISTÄ, TV:stä :

Kuolinilmoitus lehdessä: Syvästi kaivaen, lastenlastenlapaset
Lehti:"Lindhin murhasta pidätettyä vartioidaan itsemurhan ehkäisemisen välttämiseksi"
Asuntoilmoitus: 3 huonetta, keittiö, kakkahuone ja kylpyhuone
TV:  Kursk edelleen merenpohjassa. Ankkureina Leena Kaskela ja Urpo Martikainen
Mainos lehdessä: "Yllätä vaimosi, lähde matkalle!"

*****************************************************
Pohojalaasten miästen viimmeisiä sanoja:

"Perkeles täs mitää sähkömiästä tarvita...."
"Eiks oo hianot sukellusvehkehet, ja halavat!"
"Ja ny iskä ampuu vähä rakettia..."
"Pitääs joskus koriata tuo sirkkelinteränsuajus..."
"Katto rantakäärme..."
"Kysytähän nualta neekeriiltä tiätä Harlemihin..."
"Rakastan, rakastan Maija... eiku Jaana?"
"Periaattehes näin lähellä ammusvarastoja ei sais tupakoora."
"Tutustutahan näihin turvaohojeesihin sitte jäläkihinpäin..."
"Luantaaslääkkeeren haittavaikutuksia liiootellahan jatkuvasti."
"Oottakos te porarit oikiasti kaikki homoja?"
"Vai teollisuusvartija, et sitte päässy poliisiks vai?"
"Hankin erullista venäläästä pirtua hääpoolihin, jotta saa koko suku juara kunnolla..."
"Perkelehen pelastusliivit, mää en kyllä viitti pitää..."
"Katto ny tua karhunpentu on varmahan täällä mettäs aiva yksiksensä..."
"Helevetin nopia kairata, ku jää on nuin ohutta..."

***********************************************

Joosefilla ja Marialla on ongelma Jeesuksen kanssa. Hän on jo 30-vuotias ja vieläkin neitsyt, 
ei tyttöystävää jne. Jotain täytyy tehdä. He miettivät päänsä puhki. Lopulta Joosef keksii, että
lähetetäänpä poika Maria Magdaleenan luokse, joka on alan naisia.
Niinpä Joosef vie Jeesuksen hänen luokseen. Ei kulu viittä minuuttia, kunnes Maria Magdaleena 
juoksee kirkuen huoneestaan.
"Mitä ihmettä teit taas, Jeesus?"
Jeesus vastaa: 
"En tiedä itsekään, mikä hänen on. Hän näytti minulle haavaansa, ja minä paransin sen!"


---------------------------------------------------------


- Anna nyt, mies mankui vuoteessa vaimoltaan.
- Enkä anna. Sitä säästetään perhejuhlia varten.
- Kuule, antaisit nyt. Mulla on niin paha olo.
- Sen siitä saa, kun sillä lailla ryyppää. Krapula on sinulle ihan oikein.
- Anna nyt.
- Minä en enää jaksa sinun kanssasi. Ota sitten, omapa on asiasi.

Mies ryntäsi riemuissaan jääkaapille, avasi huushollin ainoan 
samppanjapullon ja kuului valtava pamaus, kun korkki lensi kattoon.

Silloin kuului lastenhuoneesta moittiva ääni:
- Olisit vaan antanut sille, mutsi. Nyt se meni ja ampui itsensä.


---------------------------------------------------------


 K. Miksi Jumala antoi miehille peniksen?
 V. Jotta heillä olisi edes yksi keino tukkia naisen suu.

 K. Mitä eroa on palkkapussilla ja penikselläsi?
 V. Sinun ei tarvitse anella vaimoasi hipelöimään palkkapussiasi.

 K. Mitä eroa on naisella ja ruumisarkulla?
 V. Toiseen sinä pyrit ja toiseen sinä joudut.

 K. Miksi naiset pyrkivät sulkemaan silmänsä rakastelun aikana?  v. He eivät voi katsoa, kun miehellä on hauskaa.

 K. Miksi US-army lähetti niin paljon naisia kuukautisvaivojen aikaan 
Persianlahden sotaan?
 V. He tappelivat kuin eläimet ja pärjäsivät 4 päivää juomatta.

 Q. What's the difference between your wife and your job?
 A. After 5 years your job will still suck.

 K. Minkä vuoksi pyörremyrskyt nimetään aina naisten mukaan?
 V. Kun he tulevat, he ovat kosteita ja villejä ja kun he lähtevät he vievät 
auton ja talon mukanaan


----------------------------------------------------------


Wanna buy a car :)  
 
   
 
 Moi,

Sinulla on Mazda Familia N**-7* myynnissä
webissä. Toivottavasti jaksaisit
vastata muutamaan oleelliseen
tietoon.

Olisin kiinnostunut tarkemmista tiedoista:
- Sarjanumero, VIN
- Värikoodi?
- Montako omistajaa?
- Mistä ja milloin ostettu?
-
Paljonko ostettaessa kilometrejä?
- Vakuutatko kirjallisesti kilometrilukeman paikkansapitävyyden?
- Onko kolaroitu? Pukkailtu, pökkäilty, jouduttu kolhituksi?
- Katsastuksessa 6/2005 annetut huomautukset?
- Missä katsastettu 6/2005?
- Pakokaasumittauksen mittaustulokset?
- Mitä 100k:n huollossa vaihdettiin tai säädettiin: Jakopään hihna?, venttiilisäädöt?
- Onko käytetty missä huollossa? Säännöllisesti?
- Onko huoltohistoria/Huoltokirja kunnossa?
- Vaihdelaatikon öljyt?
- Milloin uusittu ilmansuodatin, tulpat, tulpan johdot?
- Iskarien kunto? Milloin uusittu, jos uusittu?
- Renkaiden kunto? Milloin ostettu? Paljonko ajettu?
- Ovatko renkaat kuluneet tasaisesti vai epätasaisesti?
- Ovatko talvirenkaat kitkat/nastat?
- Renkaiden koko ja merkit?
- Jarrujen kunto? Milloin vaihdettu palat eteen?
- Ulompien ja sisempien vetonivelien kunto? Onko vaihdettu?
- Pakoputken kunto?
- Sisustan, istuimien kunto?
- Sisämuoviosien kunto? Mattojen kunto?
- Onko tupakoitu/kuljetettu turkiseläimiä?
- Toimiiko ilmastointi, pitääkö meteliä, onko ilmastointiritilät ehjät?
- Maalipinnan kunto fiksaamatta?
- Onko naarmuja maalipinnassa?
- Onko pohjamaaliin/peltiin ulottuvia naarmuja/kiveniskeymiä?
- Onko ruostetta maalipinnassa?
- Onko vahingoitettu, naarmutettu,lommotettu, hitsattu, maalattu, onko lasikuitu/tekometallipaikkauksia?
- Muoviosien kunto; Etu- ja takapuskuri, spoilerit
- Alustan kunto?
- Onko ohjauslaitteet kunnossa, nivelet, suojakumit, hammastanko, ohjausvaihde?
- Onko alustan suojaus kunnossa? Ruostetta?
- Onko alustaa huollettu?
- Onko tuulilasissa/takalasissa/ikkunoissa naarmuja/säröjä?
- Toimiiko rattilukko? Aina?
- Toimiiko tilttaava ratti?
- Toimivatko kaikki turvavyöt?
- Toimiiko ohjaustehostin?
- Milloin vaihdettu moottoriöljy/suodatin?
- Vaihdettiinko vaihdelaatikon öljy 90k:n huollossa vai nyt 100k?
- Milloin tulpat/tulpanjohdot vaihdettu?
- Milloin uusittu virranjakajan kansi/pyörijä?
- Ilmansuodatin uusittu milloin?
- Uusittiinko jakopäänhihnan vaihdon yhteydessä muutkin hammashihnat?
- Entä vesipumppu?
- Milloin vaihdettu jarruneste, kytkinneste, ohjaustehostimen öljy?
- Milloin viimeksi jäähdytysjärjestelmä on tyhjätty, puhdistettu ja uusi jäähdytysneste
vaihdettu?
- Pakoputkiston kunto? Vuotaako? Onko vaihtotarvetta?
- Moottorin kunto?
- Vaihdelaatikon ja vaihteensiirtimen kunto?
- Kytkimen kunto? Luistaako? Onko säädetty?
- Onko auto kaikinpuolin liikennöintikelpoinen?
- Millainen ajotapa sinulla on kuskina?
- Minkä ikäinen olet? Koulutus ja ammatti, jos ei kysymys ole liian
privaatti : -)
- Jos koeajaisin auton nyt, minkälaiselta auto kuulostaisi? Olisiko ylimääräisiä ääniä?
- Suhinoita? Kitinöitä? Voimakasta moottoriääntä?
- Onko sinulla tiedossa jokin pakosta lähimmän 6kk/5000 kilometrin sisällä tehtävä korjaustoimi tai osan uusiminen? Arvon esim. yli 150?.
- Onko autolla ajettu kilpaa/rallia/Muuten kaskon varassa älyttömästi?
- Ketä ovat M*** O****** ja A***** H*****?

Miksi myyt juuri nyt, kun tärkeä 100k huolto tehty ja auto juuri katsastettu? Onko siinä jokin sellainen tiedossasi oleva vika, jonka vuoksi siitä on päästävä eroon?

Itse olen Oulusta. Jos tarkastaisin auton, testaisin moottorin ja nostaisin pukille, onko sinulla tiedossa mitään sellaista oleellista tietoa, joka mahdollisesti olisi kaupan este?

Maksaisin auton ilmeisimmin käteisellä, joten mikähän olisi viimeinen hinta, jolla vaunu suuntaisi Oulua kohden.

Ystävällisesti

T***** A**********


############

Tässä poika on vastannut ostajaehdokkaalle isänsä puolesta.


Sent: Friday, August 12, 2005 12:33 AM
Subject: Re: N**-7* tutuksi


Ja Vastaus:

Romaani, n. 1000sivua, Mazda N**-7* -Elämäni autona, myydään kappalehintaan 2300,- ja vain tukkuerissä (15kpl). Pakkaus sisältää lukulasit ilman sankoja tai linssejä tai ilman koko vitun rillejä. Tarjous vain sinulle ja vain tämän viikon ajan: Kaupan päällä Olen Oululainen Insinöörirunkkariurpo -setti. Sisältää Varastetun (3 vuotta sitten, eli tuskin kukaan kysyy perään) Joulukuusen ilman jalkaa, jonka voit kätevästi vaikka työntää
perseeseesi, ilman turhia ruuvailuja, sekä todella käytännöllisen Pesäpallomailan, jolla voit lyödä itseäsi päähän joka kerta, kun meinaat vaihtaa autoa, sekä helvetin ison ruuvimeisselin, jolla teet selvää tietokoneesi näppäimistöstä, ettei kenenkään enää tarvitse lukea meilejäsi, sekä isot sivuleikkurit joilla voit katkoa sormesi, jotta voit varmistaa edellisen, sekä putkitongit, joilla on kätevä repiä leukaluusi irti, ettei kenenkään tarvitse kuulla tyhmiä kysymyksiäsi. Eikä tässä vielä kaikki, Nyt bonuksena vielä yhden hengen annos syanidia, jolla voit kätevästi varmistaa, että maailma paranee!

xxx xxxx psta.

Terveisin

Ja kommentteja

Ps. Kyseessä on käytetty auto, jossa ei kummittele, eikä siellä kasvateta minkkejä, se kuulostaa aivan autolta. Itse en viitsi allekirjoittaa vakuutusta, mutta meidän naapurissa
asuu narkkari-mustalainen, joka kyllä allekirjoittaa mitä vaan pikku korvausta vastaan ja vitustako minä tiedän keitä kyselemäsi henkilöt ovat, kysy niiltä.

Pss. Auto on myyty, mutta Romaanit on vielä kaupan, naapurini myös, joten ole nopea, ettei niitäkin viedä käsistä.

http://www.student.oulu.fi/~targilla/

Tämän sivun sisällön osittainenkin kopioiminen ja julkaiseminen on kielletty.

Copyright ©2005 Tapani Argillander.All rights reserved.
 

------------------------------------------------------


Oiva Sarkkinen;
MIKÄHÄN PIRU SIINÄKIN ON, KUN EI TAHO NAISET OIKEIN PYSYÄ ?

Näin kevätpuolella talvea tulee terveelle miehelle mieleen ne elämän perusasiat. Mahla alkaa virtailla, 
vai mitenkä sitä sanotaan. Suoranaista yksinäisyyttä ei tietenkään ole, kun on tuo koira. Kavereita on 
aina sen verran, että saadaan korttirinki kasaan ja kiljuun kimppasokerit kerran kuussa.

Vaan joitain kummallista ylimääräistä kaipuuta se pukkaa kevät karunkin uroon munaskuihin. Mikä siinä 
auttaa, sanottu ja tehty.

Pistin Helsingin Sanomiin ilmoituksen: "Katseenkestävä, huumorin-tajuinen nainen. Sinua etsii 
tositarkoituksella rehellinen suomalainen mies. Myös hellien takkailtojen mahdollisuus. Alko ja savuttelu 
eivät hallitse elämääni. Harrastuksina autoilu, aerobic ja metsästys. Saanhan kohdata sinut keväässä? 
Nimimerkki: Yksinäinen tulppaani."

Yks Kejonen siinä ilmoituksessa vähän konsultoi. Se on taksikuski, ja nehän tuntee kyllä naiset. 
Sama Kejonen kirjoitti naisille ne muutamat kirjeetkin vastaukseksi. Tehokkaita täkyjä, romantiikkaa. 
Vähän epäilen sitä Kejosta homoksi, kun se osaa niin monta runoa ulkoa ja sillä on tietokone.

Oisko mennyt kuukauden päivät kun yksi leidi oli sitten tulossa käymään. Lähdin asemalta Ladalla hakemaan. 
Pistin vähän siistimpää päälle: pikkutakin ja salihousut. T-paidassa luki pikkusen huumoria: Ellun Piriste.

Deodorantti oli taas kateissa; suhautin kainaloon Raidia, sama se mikä haju. Minulla oli siinä matkan 
varrella, kaverin pajassa, kesärenkaat pinnoitettavina, piti käydä ne hakemassa. Myöhästyin asemalta 
melkein tunnin. Kaks kertaa muistin siinä hötäkässä sen naisen nimenkin väärin. Vaan paskaakos tuosta, 
ei se pahoittanut mieltänsä, niin reippaastihan tuo kanteli matkalaukkunsa autolle, kun minä kävin 
täyttelemässä lottokupongin.

Laiton sen takapenkille istumaan pitkäsiimalaatikon päälle, kun minun koira istuu aina edessä.

Tuli se Kejonen siihen irvistelemään, että onkos toimitettu tavara tuoretta. Piti tarjota sille baarissa 
pari kaljaa, sellainen oli sopimus. Nainen odotteli koiran kanssa autossa.

Ostin lähtiessä grilliltä lihapiirakan lenkinpätkällä, kaikki mausteet, extra sipuli ja maitoa. 
Söin itse, annoin osan koiralle, ja kyselin, että ottaako se takapenkkiläinen kanssa. Se sanoi junassa 
syöneensä. Otin siinä ajellessa tekarit suusta ja nuoleskelin puhtaaksi.

Sitä naista rupesi oksettamaan, piti pysähtyä. Tietää ne junien ruuat. Loppumatka meni kuitenkin ihan 
mukavasti. Selailin Jallua ajellessa, enkä meinannut huomata yhtä kollia, piti ihan koukata, että sain 
sen pyörän alle. Nyljin mirrin näppärästi rukkastarpeiksi, pyyhin kädet koiraan ja eikun taas matkaan.

Tarjoilin hieman tunnelmamusiikkia. Frederikin "Mä tahdon takoa sun markkinarakoa" on lempikappaleita. 
Se ehti tulla kahdeksan kertaa ennen kuin oltiin kotipihassa.

Oli siinä vaiheessa jo niin seksuaalisesti ylivirittynyt tunnelma, että piti juoksulla mennä vessaan. 
Oli meillä myöhemminkin semmosta estottoman kodikasta tunnelmaa. Kopeloin sitä "vaimoehdokasta" kokeeksi 
sieltä täältä, tullen mennen, kun se kanteli vettä kaivolta, luutusi lattioita ja pesi nyrkkipyykkiä.

Puolilta päivin kävi poliisi kyselemässä ulosottomiehen kanssa saataviaan. Niillä oli koira mukana, ja 
se oksensi, kun näki minun ruokailevan. Täällä ei turhaan hienostella!

Lainasin siltä naiselta käsilaukusta pari satasta, että näkevät viranomaisetkin, ettei tässä ihan 
yhteiskunnan siivellä eletä.

Illalla soittelin kaverit paikalle "Barbaraa" katsomaan. Pidettiin perinteinen piereskelykilpailu. Minä 
voitin, vaikka Simanaisen Oskari soitti porilaisten marssista ensimmäisen säkeistön melkein kokonaan ennen 
kuin sillä pärähti henki materiaksi! Sen kunniaksi päätettiin lähteä kylillä pyörähtämään. Tehtiin oikein 
lista kaikista hauskuuksista, mitä nyt sellainen äijäporukka pikkupäissään keksii.

Barbaralle päsähti ärhäkkä päänsärky, ja se jäi kotiin. Soittelin sille myöhemmin aamuyöstä monta 
lämmittelypuhelua kotiin eikä tosiaankaan mitään pyhäkoulutekstiä.

Oisko se kello ollut jotain kolme, kun tulin kotiin. Barbara nukkui matkalaukkujensa päällä, omituisia 
ovat etelän tavat! Mukava oli silti tulla; kyllä se naisen käsi on, joka huushollissa näkyy.

Minun piti se Barbara kuitenkin herättää. Sai maksaa taksin ja siivota takapenkin, kun minä en millään 
jaksanut.

Aamulla tuli äitimuori käymään, kuului heti ovelta sanovan, että meidän poika pärjää ihan hyvin ilman 
tuollaisia meikattuja kaupunkilaisvosujakin.

Ja niinpä se lähti Barbara. Laukut jäi ja kaikki. No, oli miten oli. Kyllä se on justiinsa se huumorintaju, 
mikä pittää meikäläisen naisella olla kohallaan. Ja ulukonäkö tietenki.


Oiva Sarkkinen on edelleen poikamies.


--------------------------------------------------------


Mikä on nopeimmin suoritettava elimen siirto?
Puntista toiseen.

*****************************
Mitä Blondi sanoi Onnenpyörässä?
- Ostaisin vokaalin E niin kuin pilleri.

*****************************
Blondi kysyi kirurgilta: Koska voin taas aloittaa sukupuolielämän?
- En tiedä, ensimmäistä kertaa tuota kysytään nielurisaleikkauksen jälkeen.

******************************
Mies matkusti Espanjaan ja meni madridilaiseen ravintolaan myöhäiselle illalliselle. 
Hän tilaa "talon erikoisen" ja tarjoilija tuokin lautasen, jolla on perunoita, maissia ja 
kaksi lihan näköistä möhkälettä.
- Mitä nämä ovat, hän kysyy.
- Cojoneita, senor, vastaa tarjoilija.
- Mitä cojonit ovat?
- Ne ovat sen härän kivekset, joka hävisi iltapäivän härkätaistelussa. Ensin miestä yökötti, 
mutta kun seikkailijatyyppiä oli, päätti maistaa tätä paikallista erikoisuutta. Hämmästyksekseen 
huomasi, että sehän oli herkullista. Itse asiassa niin herkullista, että päätti tulla seuraavana
iltana uudestaan nautiskelemaan. Tälläkin kertaa lautasella oli perunoita, maissia ja lihamöhkäleet, 
tosin vain paljon pienemmät kuin edellisenä iltana.
- Mitä tämä on, hän kysyy tarjoilijalta.
- Cojones, senor.
- Ei ei, söin niitä eilen ja ne olivat paljon isompia.
- Senor, se ei ole aina härkä, joka taistelun häviää.

*************************
Gallup

Suomen Gallup oli tekemässä tutkimusta maalla asuvien eläkeläispariskuntien seksielämästä. 
No, nuori tyttö laitettiin asialle. Hän kierteli pitkin syrjäteitä maalla, ja katseli 
luettelostaan sopivaa pariskuntaa, ja sattuihan semmoinen löytymään. Tyttö koputteli oveen, 
ja vanha papparainen tuli avaamaan ja pyysi tytön sisälle - peremmälle vaan. 
Millähän asioilla se tyttö mahtaa liikkua kun näin syrjäiselle seudulle on eksynyt?
- En oikein tiedä, miten aloittasin, saanko kysyä suoraan? Siihen papparainen.
- Kaikki vaan, ei meillä oo ennenkään ujosteltu.
- No kun olen semmoisella asialla, että teen tutkimusta eläkeläisten seksielämästä. Siihen tuvan 
nurkasta kuuluu muorin ääni: 
- Tuuhan tänne oikein istumaan niin poristaan.
No, tyttö meni sinne mummelin viereen, ja mummo aloitti:
- Aina kun me aamulla herätään, niin aletaan poriseen siitä, että kumpikohan se tänä aamuna 
keittää aamukahvit, ja kun asiasta ei...
- Minä siitä teidän seksielämästä, keskeyttää tyttö.
Mummo siihen:
- Sitähän minä olin alkamassa kertomaan. Jos sitä ei päästä puhumalla yksimielisyyteen 
kahvinkeitosta, niin minä panen käden sinne täkin alle, kokeilen ukkoni kalua, ja nostan pystyyn 
ja löysään irti, jos se kaatuu ukon puolelle, niin hän keittää kahvit, mutta jos se kaatuu minuun
päin, niin minä keitän. Ja jos käy niin, että se ei kaadu, niin kahvinkeitto viivästyy.....


---------------------------------------------------


Lappalaista erotiikkaa:
Aslak luki kirjaa sängyssä. Käsi käväisi vaimon pimpissä. Seksiäkö haluat? -kehräsi vaimo. 
-Ei kun kastelin sormen kun käänsin sivua...

Mustalaisakka miehelleen:"Minä taidan olla raskaana."
"Mistä tiedät?", kysyypi mies.
"Aamulla kun pillua pesin niin jo saippuan varasti..!!"

Dildo ja banaani makasivat yöpöydällä.
Banaani tiuskaisi dildolle:"Vittuako siinä täriset minuthan tässä kohta syödään!".

Papukaijan isäntä jätti Viagra-purkin auki ja papukaija söi koko purkillisen. Ahdisteli puluista puutiaiseen. 
Isäntä pisti otuksen pakastimeen rauhoittumaan. Avattuaan pakastimen, oli otus ihan hiessä ja totesi: "
... koeta itse levittää pakastebroilerin reisiä...!"

Ranskalainen, englantilainen ja suomalainen keskustelivat lempiasennoistaan.
Ranskalainen: "Päällä, jotta näen hänen kauniit kasvonsa".
Englantilainen: "Alla, jotta näen hänen ihanat rintansa".
Suomalainen: "Takaapäin".
Mitä sinä sieltä näet?!
"No, se vaihtelee. Viimeksi näin lätkämatsin".





Kaikkea hyvää tiedossa vuonna 2004

Tiesitkö, että...
ensi vuosi 2004 on karkausvuosi?
Siis yksi päivä enemmän töitä.

...ensi vuonna vappu osuu lauantaille?
Siis yksi päivä enemmän töitä.

...ensi vuonna 25./26 joulukuuta osuu
lauantaille/sunnuntaille? Siis kaksi
päivää enemmän töitä.

...että 1./2. tammikuuta 2005 osuu
lauantaille/sunnuntaille? Siis kaksi
päivää enemmän töitä.

Siispä, 1+1+2+2 = tekee 6 työpäivää eli reilun työviikon lisää!!





   *Känni- ja krapulatiloja*

    * Hannu ja Kerttu krapula:
      Aamulla voit kätevästi suunnistaa vessaan yöllä oksentamaasi vanaa
      seuraten.
    * Tuhkimokänni:
      Tulet kotiin ilman toista kenkää.
    * Lumikkikrapula:
      Heräät aamulla seitsemän miehen kanssa.
    * Punahilkkakrapula:
      Heräät isoäidin kanssa samasta vuoteesta.
    * Ruususkänni:
      Sammut sadaksi vuodeksi.
    * Keisarin uudet vaatteet-krapula:
      Heräät aamulla alasti kadulta.
    * Pieni merenneito-känni:
      Jalat eivät irtoa toisistaan ja haisevat silakalle.
    * Ruma ankanpoikanen-krapula:
      Aamulla on vierellä väärät munat.
    * Nalle Puh-krapula:
      Aamukankeudessa et saa sormia varpaisiin ja hampaissasi on paksu
      venyvä plakki kuin olisit pessyt ne hunajalla.
    * Roope Ankka-krapula:
      Olet hommannut ilman housuja ison kasan rahaa.
    * Iso Paha Susi-krapula:
      Henkesi haisee niin pahalle, että puhaltamalla kaataisit ladon.
    * Mikki Hiiri-krapula:
      Korvasi on turvonneet palloiksi, käsissäsi on valkoiset
      hansikkaat, mutta frakista ei ole tietoakaan.
    * Kristoffer Kolumbus-känni:
      Et tiedä minne olet matkalla, eikä sinulla ole perillä hajuakaan
      missä olet, mutta koko reissu menee valtion piikkiin.
    * Muumi-krapula:
      Aamulla olet kalpea ja turvoksissa





   Mainoksista, lehdistä, tv:stä...

-Kuolinilmoitus lehdessä:
Syvästi kaivaen, lastenlastenlapaset

-Lehti: "Lindhin murhasta pidätettyä vartioidaan itsemurhan ehkäisemisen välttämiseksi"

-Asuntoilmoitus: 3 huonetta, keittiö, kakkahuone ja kylpyhuone (olisiko kuitenkin takkahuone...)

-TV: "Kursk edelleen merenpohjassa. Ankkureina Leena Kaskela ja Urpo Martikainen."

-Lehden otsikko: "Siniristipillumme liehuivat itsenäisyyspäivänä"

-Mainos lehdessä: "Yllätä vaimosi, lähde matkalle!"

-Lehden kuvateksti: "Timo TA Mikkonen ja hänen perseensä" (Perheensä)


Tässä muutamat kootut kirjotusvirheet vuosien varrelta...

KAUPASSA:

-Gogacolaa, 1,5l pullo

-Mämmiä saatana! (saatavana) mainos kaupan ikkunassa

-Gifu -aski (Sisu -aski)

-Mansi- ja mustikoita

-Äidinpakastus pusseja

-Roilerinleike

-Naistennahka hanskat

-Kodinkoneliike mainostaa: Pakastinarkku ja ruhonleikkaaja

-lasten päästä vedettävä sänky

-Abbelsiinit

-Joulukusimyynti

-Mahdolliset puutteet ja virheet hinnassa huomioitu

-Tamppoonitarjous, koot mini, maxi ja meedio

-Äitiys-hortsit

-Kissanliha pullia

-Torin kalamyyjä mainostaa: Tuoretta mulkkua (muikkua)

-Torin kahvilanpitäjä mainostaa: Luteeton piirakka (Gluteeniton)

-Kukkiva ruukkupervo, pekonia (kukkakaupassa)

-Mainos tienvarressa: "Poikkeaville kukkia" 





JOS VAUVAKUUME ISKEE
ON HAIKARAN TULOON SYYTÄ VARAUTUA HUOLELLISESTI
 
1.
 
NAINEN: Harjoittele äitiyttä pukeutumalla aamutakkiin, jonka vyön alle tunget hernesäkkiä. 
Pidä säkkiä vatsaa vasten seuraavat yhdeksän kuukautta. Yhdeksän kuukauden kuluttua poista 
10% herneistä.
 
MIES: Harjoittele isyyttä poikkeamalla apteekkiin. Kumoa lompakkosi sisältö tiskille ja pyydä 
farmaseuttia käymään siihen käsiksi. Siirry sitten lähikauppaan ja järjestä niin, että palkkasi 
maksetaan suoraan myymäläketjun pääkonttoriin.
 
2.
 
Jotta osaisit varautua tuleviin öihin, kävele ympäri olohuonetta viidestä iltapäivällä kymmeneen 
illalla kantaen märkää kassia, jolla on painoa kolmesta ja puolesta kilosta viiteen ja puoleen kiloon.
Iltakymmeneltä laita kassi pois, aseta kello herättämään puolilta öin ja mene nukkumaan. Herää
kahdeltatoista ja kävele märän kassin kanssa ympäri olohuonetta yhteen saakka aamuyöllä. Laita 
herätyskello soimaan kolmelta. Koska et saa unta, nouse ylös kahden aikoihin aamulla ja juo jotakin. 
Varttia vailla kolme mene takaisin sänkyyn. Nouse ylös, kun kello pärähtää soimaan kolmelta. 
Lauleskele lauluja pimeässä neljään saakka. Laita kello soimaan viideltä. Nouse ylös. Tee aamiaista. 
Jatka samaa rataa seuraavat viisi vuotta.
Näytä iloiselta.
 
3.
 
Koverra meloni ontoksi ja tee sen kylkeen noin golfpallon kokoinen reikä. Ripusta meloni roikkumaan
narunpätkästä kattoon ja laita se heilumaan edestakaisin. Ota kulhollinen puuroa ja yritä lusikoida
sitä heiluvaan meloniin matkien samalla lentokonetta. Jatka kunnes olet käyttänyt puolet puurosta. 
Kaada loput syliisi. Olet nyt valmis syöttämään yksivuotiasta lasta. Harjoitellaksesi leikki-ikäisiä 
varten hiero banaania sohvaan ja hilloa ikkunaverhoihin. Piilota kalapuikko stereoiden taakse ja 
jätä se sinne muutamaksi kuukaudeksi.
 
4.
 
Pienten lasten pukeminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. Aloita hankkimalla mustekala ja 
verkkokassi. Yritä tunkea mustekala kassiin niin, että kaikki sen lonkerot pysyvät kassin sisällä. 
Aikaa voit käyttää koko aamupäivän.
 
5.
 
Heitä haaveet urheiluautosta ja osta tilava perheauto. Äläkä luule, että se odottelee sinua pihatiellä
moitteettoman puhtaana ja kiiltävänä. Perheautot eivät näytä sellaisilta. Osta siis suklaajäätelöä 
ja laita se hanskalokeroon. Jätä jäätelö sinne. Tunge cd-soittimeen kymmenen markan kolikko. Murenna 
takapenkille jättipakkaus suklaakeksejä. Viimeistele auto juoksuttamalla haravaa pitkin kumpaakin 
kylkeä.
 
6.
 
Valmistaudu uloslähtöön. Odota vessan oven takana puoli tuntia. Mene ulos etuovesta. Palaa takaisin 
sisälle. Mene taas ulos ja kävele jonkin matkaa tielle päin. Käänny takaisin talolle. Kävele taas 
tielle päin. Maleksi tietä pitkin hyvin hitaasti viiden minuutin ajan. Pysähdy matkan varrella 
tutkimaan perusteellisesti jokaista tupakan tumppia, purukumia, likaista nenäliinaa ja kuollutta 
hyönteistä. Palaa omia jälkiäsi takaisin. Kilju ääneen, että kärsivällisyytesi alkaa olla lopussa, 
kunnes naapurit ilmestyvät tuijottamaan sinua. Olet nyt valmis viemään pikkulapsen kävelylle.
 
7.
 
Poikkea kauppaan ja ota mukaasi jotakin, mikä muistuttaa mahdollisimman paljon alle kouluikäistä
lasta - vuohi käy hyvin. Mikäli aiot hankkia enemmän kuin yhden lapsen, ota mukaasi useampi vuohi. 
Tee viikon ostokset päästämättä vuohia hetkeksikään silmistäsi. Maksa kaikesta, mitä vuohet syövät ja
tuhoavat.
 
8.
 
Opettele ulkoa kaikkien pokemonien, teletappien ja prätkähiirten nimet. Kun huomaat laulavasi muumien
tunnussäveltä suihkussa, sinusta on tullut kelpo äiti tai isä.
 
9.
 
Toista kaikki sanomasi ainakin viiteen kertaan.
 
10.
 
Ennen kuin lopulta ryhdyt hankkimaan lapsia, etsi käsiisi pariskunta, joilla on jo lapsia. Arvostele
ääneen heidän kasvatusmetodejaan, lyhyttä pinnaansa ja sitä, miten huonoja he ovat asettamaan rajoja
kurittomille ja huonotapaisille lapsilleen. Neuvo, miten he voisivat korjata lastensa unirytmiä, 
tehostaa pottaharjoittelua ja parantaa villikkojensa pöytätapoja. Nauti täysin rinnoin, sillä tämä on
viimeinen kerta elämässäsi, kun tiedät kaiken.





Korillisen verran syitä miksi olut on parempi kuin kristinusko

1. Pienellä paikkakunnalla voi olla vain yksi kristillinen
seurakunta --  pienimmästäkin esson baarista löytyy oluita vähintään
viittä,
ja lähimmän Alkon kautta lähes kahta sataa lajia.

2. Eri olutlaatujen kannattajat eivät tapa toisiaan.

3. Jos joku olut ei miellytä, voi vaihtaa toiseen laatuun ilman että
sukulaiset ja kaveripiiri hylkää ja joutuu entisen yhteisön
ulkopuolelle.

4. Kumman teltassa viihtyy paremmin: Koffin vai Jehovan todistajien?

5. Oluenjuojat toki pitävät siiderinlitkijöitä hintahtavina
pervertikkoina, mutta yleisesti ottaen muiden juomien juojia ei yritetä
polttaa roviolla.

6. Oluenjuojat eivät tule tarjoamaan ilmaisia pullojaan
sunnuntaiaamuna ovelta ovelle; tai vaikka tulisivat, niin mikäs sen
parempaa!

7. Oluen juominen kristillisissä piireissä on paheksuttavaa,
mutta silti hyvin yleistä. Kristinuskon harjoittaminen olutta juodessa
on toki myös paheksuttavaa, mutta onneksi se ei tulisi kenellekään
mieleenkään.

8. Nuorten saamiseksi kiinnostuneiksi oluesta ei tarvita
epätoivoisia kampanjoita.

9. Pullonavaajissa on miljoonia eri muotoja, värejä ja
malleja ja kuka tahansa löytää tyyliinsä sopivan; rististä löytää
parhaimmillaankin pari- kolme variaatiota.

10. Uusien olutlaatujen kokeileminen on paitsi hyväksyttyä, myös
suositeltavaa.

11. Baareissa tapaa mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä.
Kirkoissa tapaa yleensä olla aika vitun tylsää.

12. Lestadiolaistapaamisissa kyräillään koko ilta. Normaalin
baari-illan yhteydessä tämä vaihe tapahtuu vasta seuraavana aamuna.

13. Voit kehua oluen erinomaisuutta kavereillesi ja suositella heitä
maistamaan ilman että he alkavat etsiä katseellaan uloskäyntiä ja
pyyhkivät numerosi kännykästään.

14. Oluenjuontia pidetään yleisesti hyväksyttynä ja normaalina
tapana olla sosiaalinen.

15. Kristinusko perustuu käytännössä yhteen legendaan. Olutkoriin
Legendoja mahtuu jopa 24!

16. Oluessa pahinta: muutaman tunnin krapula. Kristinuskossa
pahinta:iäinen kidutus Helvetin tulessa.

17. Kristinuskossa tuomitaan nautintohakuinen juominen.
Nautintohakuisessa juomisessa ei olla yhtä rajoittuneita.

18. Jos viime aikoina on jäänyt pari olutta juomatta, ei kenenkään
tarvitse kärsiä.

19. Kristitty maksaa elämänsä aikana keskimäärin 20 000 euroa
kirkollisveroa. Tällä hän saa hautapaikkamaksuissaan alennusta kunhan
on ensin kuollut. Samalla rahalla saisi jo eläessään olutta
16 000 pulloa (joiden palautuspulloillakin saisi uudet pari tuhatta
pulloa).

20. Oluenjuojalle jo yhdestä puolen litran Karhusta riittää
iloa puoleksi tunniksi; kristityille monisatakiloinen leijonakaan ei
riittänyt kuin minuuteiksi.

21. Oluenjuojaksi paljastumisessa ei ole mitään noloa.

22. Mitä pidempään illalla baarissa viihtyy, sitä kauniimmalta
naiset ympärillä alkavat näyttää. Näin ei ole tilanne
herätyskokouksissa...

23. Olutta voi juoda joka päivä -- kirkossa tavataan käydä
tiheimmilläänkin vain kerran viikossa.

24. Oluella on vaiherikkaan historian lisäksi lupaava tulevaisuus. 





   Seksin jälkeen:

OINAS: Uudestaan!
HÄRKÄ: Ruokaa...
KAKSONEN: Missä kaukosäädin on?
RAPU: Milloin pidetään häät?
LEIJONA: Enkö ollutkin fantastinen?
NEITSYT: Ylös,lakanat on vaihdettava.
VAAKA: Pidin äskeisestä, jos sinäkin pidit!
SKORPIONI: Hetki, etsin avaimen ja avaan käsirautasi.
JOUSIMIES: Soitan sulle.
KAURIS: Oisko sulla käyntikorttia?
VESIMIES: Uusiks, mut nyt ilman vaatteita!
KALAT: Mikä sun nimes olikaan?





   Lasten suusta

Sisarus on sellainen, jota sekä vihaa että rakastaa. Ihan vaan hirveän rakas paskapää.
Filip 7v.

Perheessä voi sanoa ihan mitä ajattelee eikä tarvitse pelätä, että joku ajattelee samalla tavalla.
Håkan 6v.

Se joka saa hyvän kasvatuksen, siitä tulee kiltti. Sellaisella joka saa huonon kasvatuksen on kivaa.
Tony 6v.

Aviomies on oikeastaan samanlainen kuin isä, paitsi vähän kalliimpi.
Nelly 5v.

Isän piti muuttaa maalle, siksi minulle tuli uusi isä joka pysyy kaupungissa.
Selma 7v.

Olen perinyt silmät isältä ja hiukset äidiltä. Toppatakin olen perinyt naapurilta.
Sylvia 7v.

Pojat syntyy suurisuisempina kuin tytöt. Poikien sisällä asuu hirveästi hohotusta, jonka pitää päästä ulos. 
Tyttöjen sisällä on pieniä asioita, ja heille riittää, että nauraa ja juoksee pikkuisen, niin ulkopuolella 
tuntuu samalta kuin sisäpuolella.
Sofie 8v.

Tyttökavereiden kanssa voi puhua kaikesta. Poikien kanssa voi myös puhua, mutta se on vaikeampaa, koska 
sanojen väliin tulee niin paljon hihitystä.
Sofie 6v.

Naimisiin mennään siksi, että rakastaa jotain toista enemmän kuin itseään. Minusta tuntuu, ettei se tule 
olemaan kovin helppoa..
Ellen 7v.

Avoliitto ja avioliitto on melkein samaa, paitsi että toinen on pakollista ja toinen on vapaaehtoista.
Siri 7v.

Minä en halua saada lapsia. Kinaa tulee ihan tarpeeksi nukkejen kanssa. Parempi olisi saada käytetty eläin 
eläintensijoituslautakunnalta.
Mina 7v.

Pappi kysyyy tahdotko mennä naimisiin sen kanssa, joka seisoo siinä vieressäsi, vai haluatko mieluummin 
jonkun muun. Useimmiten siinä ei ole ketään toista, niin että vastataan tahdon.
Emil 7v.

On kumma miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä.
Pauline 8v. (todellinen elämänohje )

Ei mielikuvituksen ja todellisuuden välillä ole mitään eroa. Ei ainakaan mielikuvituksessa, todellisuudessa 
vain.
Martin 9v.

Rikkaudessa ja köyhyydessä on suuri ero. Köyhillä ei ole mitään, rikkaat luulevat ettei heillä ole mitään.
Ingrid 9v.

Jos opettajatkin kävisivät töissä, niin lapsilla ei olisi mitään paikkaa mihin mennä.
Hanna 7v.

Enkelinä oleminen on yleensä naisten ammatti.
Louise 7v.

Enkelit ovat ihan tavallisia taivaassa. Epätavallisia tuolla ylhäällä ovat miehet.
Zindy 7v.

Enkeliä en ole koskaan nähnyt, mutta olen nähnyt hammaslääkärin.
Mimmi 8v.

Poliittinen elin on esimerkiksi pääministerin perna.
Odd 6v.

Joku heitti hänen haudalleen kiven. Siksi Jeesus nousi ylös ja rupesi juutalaiseksi. Siitä alkoi yleinen 
ylösnousemus.
Sofia 9v.

Jeesus kuoli pitkänäperjantaina. Kun hän eli, hän aina hoputti opetuslapsia, mutta kun hän oli kuollut, 
ne kävivät pitkälleen. Siksi sitä sanotaan pitkäksiperjantaiksi. He itkivät, mutta kyllä heistä oli mukavaakin 
lekotella vähän aikaa.
Kevin 8v.

Jeesuksella ei ollut lompakkoa, koka hänellä ei ollut taskuja. Vaipat vaan koko ajan. Sitten kävi todella 
huonosti.
Kevin 8v.

Ennen mies ei tiennyt, missä lapset olivat tai mistä ne tulivat. Isänpäivänä juhlitaan sitä, että hän on 
vihdoin ymmärtänyt tämän asian.
Nina 7v.

Belgiassa kaikki kotieläimet ovat harmaita. Tai sitten se lehti oli mustavalkoinen.
Matilda 7v.

USA:ssa on lähetetty hurjan monta miestä kuuhun. Niitä pitäisi lähettää lisää, ehkä kaikki.
Moa 6v.

Taivaskin on ulkomaata. Jos ei käyttäydy hyvin, ei pääse taivaaseen. Mutta ei sillä ole väliä, minä haluankin 
mieluummin olla kotona.
Nina 7v.

Jumala ripusti Jeesuksen ristille, koska hän halusi hallita yksin.
Tilda 7v.

Kissojen taivaassa Jumalalla on turkki.
Lydia 7v.

Voi olla, että Jumala on täti. Ehkä hän pitää pilviä hameena.
Karoline 8v.

Ristiin voi ripustaa joulukuusen palloja, niin että Jeesuksellakin on vähän hienompaa ja hän saa riippua 
hyvässä seurassa.
Tomas 7v.

Mooses on kaikkein kovin. Mooses pystyy kävelemään meren pohjalla. Allahilla on vaan lentävä matto.
Daniel 7v.

Joosef ei ollut Jeesuksen isä. Sillä oli joku juttu aasin kanssa, mutta en muista mikä.
Sofie 6v. (eeiih! )

Ei, ei kun se oli näin: Kun Joosef osti aasin, Maria tuli niin iloiseksi, että hän tuli raskaaksi ilman 
kenenkään apua.
Jossan 7v.

Minä osaan raamatun, koska käyn pyhäkoulua. Joosef katosi Jeesuksen elämästä, ja minä luulen että hän hankki 
uuden vaimon, joka oli vähän tavallisempi kuin se Maria. Ne makasivat vierekkäin ja sitten tuli lapsia, ihan 
ilman Jumalaa. Puusepät haluavat yleensä että asiat tehdään ihan tavallisesti.
Linn 9v.

Jeesus uskoi Jumalaan niin taivaallisen paljon, että hänen kaverinsa pitivät häntä vähän hölmönä. Sitten he 
tekivät hänelle tylsiä juttuja, ripustivat hänet ristille ja vähän muutakin.
Nicole 7v.

Jumala teki Marialle lapsen ja painui sitten taivaaseen. Sitten Joosef sai syyt niskoilleen.
Moa 6v.

Maailmankaikkeus ei lopu koskaan. Tai sitten se loppuu siihen kohtaan, missä Jumalan koti alkaa, ihan siihen 
aidan viereen. 
Rasmus 7v.





   Rakkaus ja avioliitto 
 
Avioliitto (Osa I) 

Perustavallinen macho mies meni naimisiin hyvän näköisen naisen kanssa. 
Ja häiden jälkeen hän kertoi muutaman säännön: "Minä tulen kotia milloin haluan, jos haluan ja 
siihen aikaan kun haluan. Enkä odota riitaa sinulta. Minä odotan mahtavan illallisen olevan pöydässä 
ellen ole kertonut, että en tule illalliselle kotiin. Lähden metsästämään, kalastamaan, ryyppäämään 
ja pelamaan korttia silloin kun haluan vanhojen kavereideni kanssa ja äläkä vaan nalkuta siitä. 
Nämä ovat sääntöni. Kommentteja?" 

Hänen uusi morsiamensa sanoi, "Ei, se käy ihan hyvin minulle. Kunhan ymmärrät, että täällä 
harrastetaan seksiä joka ilta seitsemältä... olit sinä täällä taikka et." 

(HELVETTI ETTä, NAINEN ON HYVä!) 

Avioliitto (Osa II) 

Aviomiehellä ja vaimolla oli katkera riita heidän 40-vuotishääpäivänään! 
Aviomies huutaa, "Kun sinä kuolet, minä hankin sinulle hautakiven missä lukee, 
'Täällä makaa vaimoni - Alati kylmänä.'  "Mitäs siihen sanot?" 

Vaimo vastaa. "Kun sinä kuolet, minä hankin sinulle hautakiven, jossa lukee: 
'Täällä makaa aviomieheni kovana - vihdoinkin'. 

(AVIOMIES KERJÄSI TÄTÄ!) 
 
Avioliitto (Osa III) 

Aviomiehellä (lääkäri) ja hänen vaimollaan oli riita aamiaispöydässä. 
Aviomies nousee raivoissaan ja sanoo: "Sinusta ei ole mihinkään sängyssäkään." 
Ja lähtee ulos talosta rajuilman lailla. Jonkin ajan jälkeen hän tajuaa, että oli kurja, ja päättää 
korjata asian ja soittaa vaimolleen. Vaimo tulee puhelimeen vasta monen soiton jälkeen ja närkästynyt 
aviomies sanoo: "Miten kesti noin kauan vastata puhelimeen?" Aviovaimo sanoo olleensa sängyssä. 
"Sängyssä näin aikaisin, tekemässä mitä?" 
"Saamassa toista mielipidettä!" 

(YEP, TÄTÄ AVIOMIEHEN OLISI PITÄNYT OSATA ODOTTAA!) 

Avioliitto (Osa IV) 

Miehellä oli kuusi lasta ja hän oli erittäin ylpeä heidän saavutuksistaan. 
Hän on niin ylpeä itsestään, että alkaa kutsua vaimoaan "Kuuden äidiksi" huolimatta vaimon estelyistä. 
Yhtenä iltana, he menivat juhliin. 
Mies päättää, että on aika lähteä kotiin ja haluaa tietää onko hänen vaimonsa myös valmis lähtemään. 
Mies huutaa suurella äänellä, "Lähtisimmekö kotiin kuuden äiti?" 
Hänen vaimonsa närkästyi hänen aviomiehensä tahdittomuudesta ja huutaa saman tien takaisin: "Ihan 
milloin vain, neljän isä." 

(NÄIN SITÄ PITÄÄ, NAINEN!) 
 
Jumala on ehkä luonut miehen ennen naista mutta aina ensimmäiseksi pitää tehä 
luonnos ennen mestariteosta. 





Jos mies avaa naiselle auton oven, niin nainen tai auto on uusi.

Miksi miesten palkat eivät riitä mihinkään?
Koska taloustutkimusten mukaan naiset saavat 2/3 miesten palkoista.

Miksi naisella on yksi kromosomi enemmän kuin lehmällä?
Ettei se tiskatessa paskantaisi lattialle.

Miksi kiltti tyttö on sängyssä jo kahdeksalta?
Koska hänen täytyy olla kotona kymmeneltä.

Tiedemiehet ovat keksineet ruoan, joka vähentää naisten seksuaalista halukkuutta 90 prosentilla. 
Sitä kutsutaan hääkakuksi.

Miten muutat tiskikoneen lumilingoksi?
Anna vaimolle lapio.

Miksi naiset eivät voi pelata taskubiljardia?
Pöytä on halki, pallot hukassa ja mailakin puuttuu!

Mistä tietää, että on tullut vanhaksi?
Kun entiset tyttöystävät tulevat potkukelkalla vastaan - kesällä.

Pelkääkö vaimosi kummituksia?
Ei, hänhän istuu kaiken aikaa peilin ääressä!

Mies: Mitä haluat syntymäpäivälahjaksi?
Vaimo: Avioeron!
Mies: Ajattelin kyllä jotakin halvempaa.


Mies toiselle: Miten on mahdollista, että vaimoni näkee vaalean hiuksen 20 metrin päästä,
mutta ei autotallin ovea kahdesta metristä?





   Minäkö keski-ikäinen?

- Paino ei ole noussut, se on vain laskeutunut hartioilta vyötärölle.
 
- Rinnat ovat edelleen pystyt - kun olet kontillaan lattialla.
 
- Rinnat ovat muodoltaan kuin kananmunat - paistetut sellaiset.
 
- Kylmä kahvi kaunistaa, mutta maha ei kestä niin paljon kuin naama vaatisi.

- Ikäisiäsi alkaa olla vain mainoksissa, joissa mainostetaan vitamiineja ja muita tuotteita 
  verenpaineeseen, ummetukseen, masennukseen ja unettomuuteen.
 
- Kaikesta kivasta alkaa olla ainakin 20 vuotta. Voi sanoa yhä useammalle:
  "Kun minä olin sinun iässäsi.."
 
- Alkaa ostaa housuja, joissa vyötäröllä on kuminauha.
 
- Kauneus on vain valokatkaisijan päässä.
 
- Kuorsaasinen on tapa osoittaa vierustoverille, että on elossa.
 
- Ei enää mistään hinnasta haluaisi yöpyä muualla kuin omassa sängyssä.
 
- Luulee, että on tapahtunut jotakin ihmeellistä, jos puhelin soi illalla klo 9:n jälkeen.
 
- Pitää kaiteesta kiinni, kun menee alas rappuja.
 
- Ennen vanhaan sattui ja tapahtui: nykyään ei tapahdu mitään, mutta joka paikkaan sattuu kyllä.
 
- Elämän korkeat arvot tarkoittavat kolesteroli-arvoja.
 
- Lääkäri kysyy, mitä hyvää syö ja juo ja mitä hauskaa harrastaa ja sen jälkeen kieltää ne samassa 
  järjestyksessä.
 
- Joka paikkaan koskee ja se mihin ei koske, ei toimi. Olo on kuin rilluttelun jäljiltä, vaikka ei 
  ole käynyt missään.
 
- Työkaverin kanssa ei puhuta enää maanantaina, mitä kaikkea viikonloppuna on touhunnut. Keskustellaan 
  enemmänkin siitä, mitä paikkoja on kolottanut ja mitä ruumiinosaa särkee tänään ja kuinka vatsa on toiminut.
 
- Lääkärit ovat lähes aina tyttösiä ja poikasia.
 
- Silmään syttyy tuli vain silloin, kun aurinko osuu silmälaseihin.
 
- Ei enää välitä, jos ajatukset alkavat karkailla, kunhan tulevat takaisin.
 
- Kirjoittaa muistilappuja, mutta unohtaa, mihin ne on laittanut.
 
- Kun löytää etsimänsä tavaran, on jo unohtanut, miksi se piti löytää.
 
- Tekee kolmea asiaa yhtä aikaa, mutta unohtaa, mitä ne kaksi muuta olivatkaan.
 
- Seksi maistuisi useamminkin, mutta esileikit vievät kaikki voimat.
 
- "Kahdesti yössä" - tarkoittaa vessassa käyntejä.
 
- Alkaa ostella kevyttuotteita ja huomaa, kuinka pienellä tekstillä kaikki käyttöohjeet on kirjoitettu.
 
- Ei koskaan punnitse itseään aamulla, sillä silloin silmäluomet ovat raskaimmillaan.
 
- Ja lohdutukseksi ikääntyville: kaikilla on valokuvamuisti, joillakin ei vain ole filmiä.





   Koska olen mies

Koska olen mies, auton kulkiessa vaivalloisesti, avaan konepellin ja tuijotan moottoria 
ikään kuin tietäisin mitä katson. Jos toinen mies ilmestyy paikalle, toinen meistä sanoo 
toiselle: "Ennen olisin osannut korjata tämän, mutta nyt kun on kaikkia noita tietokonejuttuja, 
niin en tiedä mistä aloittaa." Tämän jälkeen me juomme olutta.

Koska olen mies, vilustuessani tarvitsen jonkun, joka kantaa minulle keittoa ja huolehtii 
minusta sillä aikaa, kun minä makaan sängyssä ja valitan. Sinä et tule koskaan niin kipeäksi 
kuin minä, joten siitä ei tarvitse tehdä mitään numeroa.

Koska olen mies, minut voi lähettää ruokakauppaan ostamaan perustarvikkeita, kuten maitoa 
ja leipää. Minun ei voi olettaa löytävän sellaisia eksoottisuuksia kuin kuminaa tai tofua. 
Minun mielestäni ne tarkoittavat samaa asiaa. Äläkä koskaan, missään olosuhteissa, oleta, 
että toisin kaupasta mitään naisten hygieniatarvikkeita.

Koska olen mies, jonkin kodinkoneemme rikkoutuessa vaadin sen purkamista, huolimatta siitä 
tosiasiasta, että joudun maksamaan puolet enemmän sitten kun kodinkonekorjaaja tulee taas 
kokoamaan osat.

Koska olen mies, minun täytyy pitää kaukosäädintä kädessäni katsoessani TV:tä. Jos säädin on 
kateissa, saattaa koko ohjelma jäädä näkemättä etsintöjeni takia (kerran tosin selviydyin 
pitelemällä laskinta kädessäni).

Koska olen mies, ei ole mitään syytä kysyä, mitä ajattelen. Vastaus on joko seksiä, rallia 
tai jalkapalloa, vaikkakin minun pitää miettiä jokin muu vastaus kun sinä sitä kysyt. 
Joten älä kysele.

Koska olen mies, en tahdo vierailla äitisi luona, enkä tahdo että hän tulee meille. En myöskään 
halua jutella hänen kanssaan kun hän soittaa, tai ajatella häntä yhtään sen enempää kuin on pakko. 
Mitä tahansa ostat hänelle äitienpäivän lahjaksi kelpaa, minun ei tarvitse nähdä sitä. 
Äläkä unohda ostaa jotain myös minun äidilleni!

Koska olen mies, sinun ei tarvitse kysyä pidinkö elokuvasta vai en. 
Se on niin, että jos sinä itket elokuvan lopussa, minä en pitänyt siitä.

Koska olen mies, minun mielestäni se mitä on päälläsi on hyvä. 
Mielestäni myös se asu, joka oli päälläsi viisi minuuttia sitten, oli hyvä. 
Kummatkin kengät ovat ihan hyvät. Vyön kanssa tai ilman, kumpikin näyttää hyvältä. 
Hiuksesi näyttävät hyvältä. Sinä näytät hyvältä. Voidaanko jo mennä?!!

Koska olen mies, jaan kotityöt tasapuolisesti. Tee sinä pyykkäys, ruoanlaitto, puutarhanhoito, 
siivous ja tiskaus. Minä hoidan loput.





Naisten Päivän Perinnesäätiö järjestää viikonloppuleirin tosinaisille.

Ilmoittautumiset Säätion konttoriin 15.09.2004 mennessä

Aika: 3.-5.9.2004
Paikka: Espoo

Päiväohjelma

6.00 Aamutoimet
 - Meikkausta ja hiusten laittoa
 - Käydään läpi lyhyesti yöunien keskeytyssyyt
 - Haukutaan Merja ja Marjo, jotka eivät vieläkään ole  saapuneet paikalle

9.00 Aamupala
 - Tehdään aamupala salaatista, juureksista ja retiisimehusta
 - Jatketaan ehostustoimia
 - Manikyyri varpaille
 - Halukkaat menevät aamusaunaan
 - Saunassa haukutaan ne, jotka eivät lähteneet saunaan ja tuvassa haukutaan
ne jotka menivät saunaan

10.00 Hengen nostatus
 - Saunasta tulijat tekevät toisen meikkauksen ja hiusten laiton
 - Yleistä miesten morkkaamista ja naapureista juoruamista
 - Merja ja Marjo saapuvat paikalle taxilla ja pahoittelevat myöhästymistään

11.00 Käydään yhdessä liiteristä hakemassa Essolta sinne  tilatut koivuhalot

11.30 Lounas
 - Yritetään sytyttää liesi ja ihmetellään ohjeessa olevaa  ohjetta "avaa
pelti ennen kuin sytytät lieden"
 - Tuuletetaan tuvasta savut pois
 - Päätetään pysyä salaattilinjalla ja lisäksi syödään ranskalaisia
pilaantuneita maitotuotteita (juustoja) ja pilaantunutta espanjalaista
herukkamehua (valkoviiniä)
 - Kerrotaan mehevimmät työpaikkajuorut

12.00 Ruokalepo
 - Tilataan pitsat lähimmästä kaupungista
 - Nukutaan kauneusunet
 - Ne joita ei nukuta nälän takia haukkuvat ne jotka nukkuvat

12.45 Tosihommat alkaa
 - Pikasuihku ja ehostusta
 - Ihmetellään että lämmin vesi ei riittänytkään kaikille
 - Luetaan tuvan käyttöohjeesta, että boileri täytyisi laittaa päälle???
 - Päätetään laittaa suihku käyttökieltoon
 - Juodaan argentiinalaista pilaantunutta punamehua

13.30 Ohjattua välineiden valmistelua
 - Ajetaan Brasilialainen häpykarvojen poisto
 - Kulmakarvojen nypintää
 - Pitsat saapuvat, kerätään kolehti ja loppu maksetaan Tertun
rinnakaisvisalla = Reinon visa
 - Kinastellaan siitä kuka tilasi Amerikaanon valkosipulilla
 - Haukutaan kaikki ulkomaalaiset josta Terttu, Erja ja Elsa suuttuvat koska
heidän miesystävänsä ovat mutumaaneja
 - Haukutaan muut ulkomaalaiset paitsi mutumaanit johon myös  Terttu,  Erja
ja Elsa yhtyvät
 - Katsotaan saippuasarjoja 14:00- 17:00
 - Haukutaan suomalaiset saippuasarjat

17.00 Illallinen
 - Kylmää hernekeittoa ja näkkileipää
 - eteläafrikkalaista pilaantunutta marjamehua
 - Haukutaan suomalainen elintarviketeollisuus

18.00 Ehostusta
 - Haukutaan naapurin pennut ja kehutaan omia lapsia

18.30 Lämmitetään sähkösauna koska kukaan ei uskalla sytyttää rantasaunaa
 - Jokainen kertoo vuorollaan, missä saunassa on kenenkin  kanssa käynyt
 - Juodaan unkarilaista pilaantunutta marjamehua
 - Käydään alasti uimassa
 - Seurataan salaa kenellä riippuu eniten ja maha pömpöttää ja  onko
millaista selluliittiä
 - Valitetaan omia riippuvia, pömpöttäviä ja muitakin löysiä paikkoja
 - Ehostusta

19.00 Päätetään lähteä latotansseihin
 - Paitsi Mirja, Anne ja Aune koska heillä ei ole mitään päälle pantavaa
 - Yritetään yhdessä vaatettaa ko. naiset

20.00 Perutaan solidaarisista syistä latotanssit
 - Juodaan saksalaista pilaantunutta marjamehua
 - Haukutaan latotanssit ja kaikki maalaiset
 - Paula ja Vieno pahastuvat koska he asuvat maalla
 - Haukutaan tasapuolisuuden nimissä myös kaikki kaupunkilaiset

21.00 Makkaranpaisto alkaa
 - Tyydytään pelkkiin perunalastuihin koska polttopuut ovat kastuneet
sateessa
 - Syödään salaa omia suklaita puuceessä
 - Haukutaan aina vuorollaan puuceessä olija
 - Kyynelehditään yhdessä menneitä ensirakkauksia
 - Haukutaan nykyiset puolisot

22.00 Lauletaan Karaokea
 - Juodaan kaljaa ja syödään kylmää makkaraa
 - Kehutaan suomalaiset miehet miten fiksuja he ovat kun  nälkäkin lähti
näillä eväillä
 - Paitsi Minna, Jaana ja Pirjo jotka ovat oksentamassa
 - Päätetään sittenkin lähteä latotansseihin ja käynnistetään  n. 20 fööniä
yhtäaikaa. Sulake palaa ja perutaan lähtö toistamiseen

23.30 Iltatoimet
 - Juodaan Koskenkorvaa kynttilän valossa
 - Halaillaan ja kyynelehditään yhdessä
 - Kikatetaan
 - Ehostetaan ja mennään vaatteet päällä nukkumaan. 





   Kielikuvia

Naisen sukupuolielimet:
Nahkaliiteri
Karva-Visa (maksuvälineenä)
Nakkikammio
Villapiirakka
Hajurako

Miehen "elin"
Kusisuoli
Rippikoulukaveri
Limalinko

Akti
Vauhditon seiväshyppy
Vaakatason valssi
Patjatanssi
Kuivapesu/rasvahuuhtelu
Piimät pajatsoon

Homot
Hiljaiset seiväshyppääjät
Tuhkaluukkuklubi

Kuukautiset
Lappu luukulla
Kuukauden suositut
Rättärit
Happy days
Kukinta-aika
Puolukkapäivät





   Jos masentaa, niin teepä parit jipot:

* Mene lounasaikaan istumaan autoosi ja osoittele ohi ajavia tukankuivaajalla
* Aina kun joku pyytää sinua tekemään jotain, kysy 'saako olla ranskalaiset myös'
* Järjestä työpaikallasi improvisoitu laulu- ja leikkituokio joka iltapäivä
* Laita kahviautomaattiin kofeiinitonta kahvia kolmen viikon ajan. Kun kaikki vapisevat 
  rauniot ovat päässet irti addiktioistaan, täytä automaatti tuplaespressolla
* Kirjoita aina pankkisiirron selityssarakkeeseen 'seksuaalisista palveluista'
* Vastaa aina pomollesi 'niinhän sinä luulet'
* Lopeta lauseesi aina sanoihin 'näin on ennustuksessa kirjoitettu'
* Säädä näyttösi kirkkaus äärimmilleen niin että se valaisee koko työpisteesi ja sano 
  ihmettelijöille että pidät siitä juuri tuollaisena
* Hyppele aina kun voit
* Kysy ihmisiltä mitä sukupuolta he edustavat
* Laula aina oopperassa mukana
* Sano pomollesi että kuulet ääniä sisälläsi, mutta eivät ne pahemmin häiritse
* Mene runoiltaan ja kysy 'oletko koskaan kuullut loppusoinnuista'
* Sano pomollesi että sinua häiritsevät äänet joita kuulet hänen päästään
* Ota selville pomosi käyttämä vaatekauppa tai räätäli ja osta täsmälleen samanlainen asu. 
  Aina parempi jos olette eri sukupuolta * Lähetä aina sisäinen sähköposti kun menet vessaan: 
  'olen vessassa, jos joku kysyy'
* Levitä hyttysverkko työpisteesi ylle
* Kun sinua pyydetään juhliin, jotka ovat ensi viikolla, sano ettei sinua juuri silloin huvita
* Soita selvänäkijälle ja sano 'arvaa'
* Jos pankkiautomaatilla takanasi on jonoa, huuda aina 'mä voitin! Mä voitin taas! Kolmas kerta 
  tällä viikolla!'
* Kun tulet Korkeasaaresta kohti pysäköintialuetta, pinkaise juoksuun ja huuda: 
  'Juoskaa henkenne edestä! Ne pääsivät vapaaksi!'
* Ilmoita lapsillesi ruokapöydässä että taloudellisen tilanteesi takia yksi heistä joutuu lähtemään
* Aina nähdessäsi luudan sano : 'rakas, äitisi on taas täällä'
* Ja kaiken huipennukseksi: lähetä tämä kaikille ihmisille joiden osoite sinulla on, huolimatta 
  siitä että he ovat kieltäneet lähettämästä roskapostia.





   LASTENSUUSTA

Hevosleikkiä

Hakiessani maanantaina Joonaa tarhasta, totesi hoitotäti, että teillä on viikonloppuna leikitty 
hevosleikkejä. Kummastelin asiaa ja totesin ettei olla leikitty. Hoitotäti lisäsi, että Joona 
heittäytyi leikkitunnilla selälleen patjalle ja pyysi tyttöjä tulemaan päälleen ratsastamaan, ja 
Joona sitten sitten hevosena hirnui ja huusi että minä tulen. Kyllä äitiä siinä Joonan vierellä 
nolotti.

Peli-ilta

Olin Bussissa 11 v. poikani kanssa, ja ehdotin illaksi monopolin peluuta ja vähän karkkia vain me kaksi.
Poika hihkasi isoon ääneen: joo, äiti, pidetään vaan kimppakivaa. Vain me kahdestaan. Kyllä oli noloa 
siinä sitten selittää, että kimppakivalla on toinenkin merkitys, selitin sen olevan aikuisten 
pussailujuttuja.

Tarhassa

Neljä vuotias tyttäremme oli alottanut uudessa tarhassa ja ekan viikon jälkeen perjantaina hain häntä 
kotiin. Hoitaja kysyi tytöltä minun odottaessa että hän pukeutuu: -Mitäs meinasitte tehdä viikonloppuna?
Fiksu tyttäreni vastasi tähän neljävuotiaan arvokkuudella ja viisaasti kuin mikäkin: 
-En mä tiedä vielä. Äiti ja isi juo tänään ja huomenna viinaa ja mä olen varmaan omassa huoneessa. 
Niin meillä on joka viikonloppu. Tytär jatkoi pukemista ja hoitaja katsoi minua siitä eteenpäin 
jokseenkin pahalla silmällä. Kyse oli siitä, että meillä oli tapana ottaa viikonloppuisin ruoan kanssa 
viiniä ja tyttäremme kutsui sitä viinaksi eikä suostunut ymmärtämään eroa.

Orava

Meillä mummi keräsi ensin sellaset pienet oravat tyttärilleni. Lapset nimittivät niitä orkuiksi 
sitkeesti kielloistani huolimatta. Aloin keräillä niitä hiton merkkejä tosissani koska halusin 
itselleni sellaisen ison oravan, kuuskyt merkkiikö siihen tarvittiin. No, kerran kaupassa 
talouspaperiosastolla muksut hokas et siellähän ois merkkejä pilvin pimein pusseissa. 
"Sais äiti vihdoin sen haluamansa ison orkun", kailotti 4-vuotias...ja arvatkaa oliko monta kuulijaa 
ja äiti punainen. Siinä kaupassa ei kehdattu hetkeen käydä.

Lapset pois parisängystä

Kotona opetettiin muksuja nukkumaan omissa sängyissään, iskän ja äidin sängyssä kun tahtoi olla 
ahdasta jos kolme muksua änkesi yöllä sinne nukkumaan. Sopimuksesta pidettiin aika hyvin kiinni, 
paitsi silloin kun iskä oli työmatkalla. Asiasta puhuttiin ja muistutettiin muksuja, että jos nyt 
kuitenkin nukuttaisiin omassa sängyssä, vaikka isi olisikin yötä poissa. Eräällä kauppareissulla, 
tuollaisen työmatkan jälkeen nuorin tytöistä ilmoitti kovaan ääneen: "Isi, isi. Kukaan ei ollut nyt 
äidin sängyssä kun sä olit poissa!"

Lihatiskillä

Poikani oli kuusivuotiaana isänsä kanssa kaupassa ja sanoi lihatiskillä kovaan ääneen,että kato isä, 
tuossa on ihan samanlainen jortikka kuin sulla. Ympärillä ihmiset hiljenivät, ja isä helotti punaisena 
kun he ensin katsoivat pojan osoittamaan suuntaan nähdäkseen, että millainen "jortikka", ja sitten 
vaivihkaa vilkaisivat isää nähdäkseen että millaisella miehellä.

Vielä kun..

Olin hakemassa poikaani (3 v) tarhasta kotiin. Kysyin hoitajilta, että miten päivä oli mennyt. 
Lounaalla oli Jani syötyään ensin todennut, että olipa hyvää ruokaa ja samaan hengenvetoon todennut... 
vielä kun pillua sais. Voitte kuvitella, että pikkaisen alkoi iskän poskia kuumottaa.

Salaisuus

Olimme lähikaupassa vaimoni ja tyttäremme, 4v kanssa.
Kävimme siellä usein ja tyttärellä oli tapana jutella kassatädin kanssa. No, tällä kertaa hän sanoi 
kassalle, että hänellä on salaisuus. Kassa pyysi, että kertoisitko minullekkin. Tyttöpä tietysti kertoi 
sellaisella äänenvoimakkuudella,että koko kauppa kuuli salaisuuden: "Minäpäs näin eilen illalla, kun 
äiti pussasi isin pippeliä". Kävimme sitten vähän aikaa toisessa kaupassa.

Sisko tai veli tulossa

Roope 3v kertoi tarhantäteille innoissaan, että hän saa nyt pikkuveljen 
tai -siskon, kun äitissä on se penikkatauti... Oltiin kotona puhuttu 
vauvakuumeesta ja mahdollisesta pikkusisaruksesta. Mistähän lie poika 
tuon penikkataudin keksinytkään. Mutta kyllä oli hauskaa.

Kaljaa

2-vuotias poikani huusi kerran kaupassa suureen ääneen, että "nää 
kaljat on sitte meijän iskälle!"

*********************************************

Ovikello soi ja 2-vuotias Tapio meni avaamaan ulko-ovea. Ulkona oli jo pimeää, sillä oli talvi-ilta. 
Oven takana seisoi tummapintainen mieshenkilö, jolla päässään valkoinen pipo ja valkoinen takki. Mies 
myi julisteita ja kysyi onko isä tai äiti kotona. Tapio tuli aika järkyttyneen näköisenä sisälle ja 
meni äidin luo: "Siellä ovella on vain takki ja pipo..."

Matkustaessani junalla koirani kanssa, monet ihmiset tulivat jututtamaan meitä. Niin myös eräs 
pikku-neiti, joka oli isänsä kanssa matkalla. Tyttö kyseli koirastani kaikenlaista; nimeä, ikää jne. 
Sitten tyttö kysyi suureen ääneen mistä minä tiesin, etta koira on poika. Junavaunu hiljeni ja kaikki 
ikään kuin odottivat vastaustani. Hieman punastellen kerroin, mistä asianhuomasi. Tyttö kurkkasi koiran
mahan alle ja vähätellen totesi: "Voi kuinka on pieni pippeli! Mun isillä on paljo isompi, näytä isi!!"
Siinä sitä punasteltiin porukalla...

Olin juuri puhdistanut hiusharjastani melkoisen kasan hiuksia ja heitin ne vessan pönttöön. Silloin 
noin kolmevuotias Heidi-tyttäreni tuli käymään vessassa, kurkisti pönttöön ja nähdessään hiustukon 
sanoi järkyttyneenä:
"Voi sentään äiti, sun pimppisi on pudonnut pönttöön!"

Aleksi, 5 v. ja Irja-mummo olivat joulun alla kävellen matkalla Stockmannille. Kumpaisellakin oli 
juhlatunnelma. Aleksilla siksi että nyt hän pääsisi katsomaan jouluikkunoita, Irja-mummolla siksi, 
että hänellä oli ensimmäistä kertaa uusi turkki päällään. Iloisena mummo kysyi:"Huomaatkos Aleksi, 
että mummolla on uusi turkki!" Tähän Aleksi innoissaan: "Ransu-koirallakin on samanlainen!"

On aamu ja Samulilla 4v on kuulemma nälkä. Äiti sanoo, ettei meillä nyt ole mitään ja että puetaan 
nopeasti niin päästään hoitajan luo puurolle. Samuli alkaa itkeä kovemmin ja huutaa, että hänellä on 
nälkä. Kun tätä on jatkunut vähän aikaa, iskä hermostuu ja sanoo: "Tästä lähtien sinä syöt iltaisin 
puuroa, niin ettei aamuisin ole nälkä ja että nyt saat kärsiä..." Johon Samuli että: 
"Mitä minä saan..?" Isä ja äiti sanovat: "Saat kärsiä!", jolloin Samuli alkaa itkeä vielä kovemmin ja 
sanoo: "Minä en halua syödä kärsiä...!!"

Samin 3-vuotis synttäreille oli tehty muumimamma-täytekakku. Kun pikkusiskon, joka on kananmuna-
allergikko, synttärit lähestyivät, mietti äiti ääneen, että mitähän sitä Satulle keksisi? 
Siihen Sami sanoi: "Tehdään munaton muumipappa!" Eikä käsittänyt, mikä siinä meitä oikein nauratti...

Samuli oli paikallisessa pikkuteatterissa katsomassa Peppi Pitkätossu esitystä. Näyttämölle oli 
rakennettu laudoista talo, joka oli tietysti Huvikumpu. Kun näytelmä loppui, Samuli sanoi kovalla 
äänellä äidilleen: Oli sillä Pepillä se hevonenkin mukana, minä näin kun se kurkisti sieltä 
paskahuussin ikkunasta.

6-vuotias Jaakko ajeli pienellä mönkiällään yrityksen pihassa olevissa kurakuopissa, jolloin isä 
useasti torui" Tule nyt heti sieltä vesilätäköistä pois tai kastelet pian asiakkaatkin". Viimein poika 
kyllästyi torumisiin ja vastasi "Ole sinä vaan siellä hiljaa tai äiti pistää sut taas ensi yönä 
sohvalle nukkumaan".

Terveyskeskuksen odotushuoneessa oli kaksi lasta ja punkkari. Lapset leikkivät aikansa keskenään, 
kunnes toisella välähti: "Nyt minä tiedän, miksi tuo peikko on täällä! No, tietysti siksi, ettei 
sillä ole häntää!"

Asta 5v. ei jaksanut intensiivisesti seurata, kun pientä pikkuserkkua kastettiin. Äiti kuiskasi, 
että kuuntele nyt tarkkaan, että tiedät mitä vauva saa nimeksi. Asta yritti kuunnella ja alkoi 
näyttää hämilliseltä. Lopulta Asta kirkkaalla äänellä kysyi:" Ei kai vaan sille annettu nimeksi 
Jeesus Kristus..."

Olimme saunassa lasten kanssa ja pukuhuoneessa 3-vuotias Anu itsekseen höpisi että "isi on poika, 
isillä on pippeli, velikin on poika, veljellä pippeli, Anu on tyttö..." Hetken aikaa hän tuntui 
pohtivan tarkasti mikä hänellä on. Vastaus tuli pian: "Anu on tyttö, Anulla on vain peese."





   Drinkkivinkkejä

Mansikkabooli: 1 litra kossua, 1 mansikka (sekoitetaan)

Vihannesbooli: 1 litra kossua, 1 HK:n Sininen lenkki (sekoitetaan)

Laihialaisbooli: 1 litra vettä, 1 jääpala (ei sekoiteta) 

Talon siideri: 1 kori siideriä (juodaan heti)

Vichybooli: 1 litra kossua, 1 litra kossua (varaa aamuksi 2 litraa vichyä)

Inkkaribooli: 1 litra kossua, 1 sulka (juodaan hevosen selässä)

Latinohurmuri: 1 cl kossua, 4 dl sokeria (juodaan nopeasti käsiä samalla taputtaen)

Baijerin booli: 1 litra kossua, 1 nahkashortsit (juodaan samalla jodlaten) 

Pikku venäläinen: 1 litra kossua, 1 litra vodkaa (lisätään alkoholia maun mukaan)





   Vittu-sanan ainoat soveliaat käyttökerrat kautta maailmanhistorian:
 
"Kuka vittu jätti keulaportin auki?"
- Estonian kapteeni, 1994 
 
"Aja nyt vittu kovempaa!"
- Prinsessa Diana, 1997 
 
"Miks just mun pitää jäädä tänne vitun moduliin venaan?"
- Apollo 11 -astronautti Michael Collins, 1969 
 
"Vittu tää on pelkkä flunssa."
- Aleksanteri Suuri, 323 eKr 
 
"Ketään kiinnostaa, jos me vallataan joku vitun Kuwait."
- Saddam Hussein, 1990 
 
"Kuka vittu laukaisi sen torpedon jo putkessa!?!"
- Kurskin kapteeni Gennadiy P. Liachin, 2000 
 
"Mitkä vitun hobitit?"
- Sauron, 2945 kolmatta aikaa 
 
"Paikallisia sadekuuroja... ja vitut!!"
- Nooa, 4341 eKr 
 
"Miten vitussa sinä ratkaisit tuon!?"
- Pythagoras, 126 eKr " 
 
"Haluatte MINKÄ tuohon vitun kattoon!?"
- Michelangelo, 1566 
 
"Mistä vitusta nuo kaikki intiaanit tulivat?!"
- Kenraali Custer, 1877 
 
"Vitut täällä mitään jäävuoria ole."
- Titanicin kapteeni, 1912 
 
"Onhan se niin vitusti hänen näköisensä!"
- Picasso, 1926 

"Missä vitussa me ollaan?!"
- Amelia Earhart, 1937
 
"Joka vitun taukki ymmärtää tämän."
- Einstein, 1938 
 
"Mikä vittu se oli?"
- Hiroshiman pormestari, 1945 
 
"Hei halooo, kuka vittu siitä saisi tietää?!"
- Bill Clinton, 1999 
 
"Enpä arvannut että he suuttuisivat noin vitusti."
- Osama bin Laden, 2001 
 
"Mikä vitun riskianalyysi?"
- Kaj-Erik Relander (Sonera) 2001

"Missä vitussa se kassi on?"
- Kari-Pekka Kyrö, 2001





   Tunnistatko itsesi??

TYÖPAIKAN TYYPIT

KÄKKÄJÄÄRÄ: Vastustaa kaikkea muutosta. Istuu aina samalla paikalla ja juo samasta 
kahvimukista. Hän pitää vallitsevaa organisaatiota ja työtapoja ainoana oikeana, 
paitsi että ennen vanhaan asiat olivat vielä paremmin.

HYPERNANO: Käkkäjäärän vastakohta. Innostunut visionääri, jonka katse on tiukasti 
tulevaisuudessa. Hän pursuaa villejä innovatiivisia ideoita. Eiköhän hommata koko 
perheelle älyvaatteet ja GPS- paikannin.

DYYKKARI: Rakastaa työpaikan henkisten likakaivojen tonkimista. 
Dyykkari nauttii ristiriitatilanteista. Hän kaivaa kerta toisensa jälkeen samat 
ongelmat esiin ja etsii vikoja kollegoista.

PAPATTI: Työpaikan tietotoimisto, erikoistunut juoruihin. Papatti tietää kuka pettää 
ketä ja kenen kanssa, kuka sairastaa mitäkin ja kenellä on pullo pöytälaatikossa.

STAND UPPARI: Supliikkisankari viimeisen päälle. Häneltä irtoaa kasku tilanteessa, 
kuin tilanteessa ja hän saa porukan nauramaan. Tyypillistä on, että hän heittää herjaa 
muista, mutta ei kestä itseensä kohdistuvia vitsejä.

KAIKKITIETÄVÄ: Yksi vihatuimmista lajeista. Besserwisser, joka tietää kaikki asiat 
paremmin kuin kukaan. Yleensä esitelmöi aiheesta, josta ei tiedä hönkäsen pöläystä, 
esim. jos kaikkitietävä mies kuulee puhuttavan sukkahousuista, niin hänellä on otsaa 
alkaa luennoimaan aiheesta.

GURU: Mielipidevaikuttaja ja vahva ihminen, jonka sanomisia ja mielipidettä kunnioitetaan 
ja kuunnellaan aidosti.

EMO: Ihana ja empaattinen huolehtija, joka hoivaa työkavereitaan, kun poikasiaan. 
Hän huomaa tarkkasilmäisenä, jos jollakulla ovat silmät itkusta turvoksissa. Emo keittelee 
kahvit ja kuuntelee.

MARTTYYRI:  Tekee töitä enemmän, kuin laki sallii. Tekee myös muiden töitä ja saattaa 
kaikkien tietoon, kuinka suuresta uhrauksesta on kyse. Jos kukaan muu ei tiskaa 
taukohuoneessa, niin martyyri tiskaa ja valittaa, tiskaa ja valittaa,tisk........

KONTTORIKAKADU:  Useimmiten naaraspuolinen. Tätä lajia tavataan vain toimisto-olosuhteissa, 
sillä kakadu viihtyy lämpimissä ja siisteissä olosuhteissa. Kakadu on se, joka astelee 
muitta mutkitta kollegoidensa työpisteeseen, istahtaa pöydälle, niin että heilahtaa ja alkaa 
sirkuttaa. Kakadu puhuu harvemmin mistään työhön liittyvästä. Kakadua kiinnostavat tulevat 
bileet ja ihana syysmuoti. Hän käy tarkastamassa joka välissä, onko huulipuna kohdallaan.

MÖRÖKÖLLI:  Ei hymyile koskaan ja murjottaa omissa oloissaan. Kun sanot hänelle huomenta, 
saat urahduksen vastaukseksi. Pysyy visusti poissa kaikista yhteisistä bileistä esim. 
pikkujouluista.

UWO (UNIDENTIFIED WORKING OBJECT): Tästä lajista ei saa mitään otetta. 
UWO ei puhu henkilökohtaisista asioistaan kenellekkään, virnistelee oudoille asioille, 
eikä naura yhteisille vitseille. UWO ei vetäydy syrjään, kuten mörökölli, mutta ei ole 
varsinaisesti mukanakaan missään. Hän tulee ja menee vähän miten sattuu, mutta tekee myös 
jossakin välissä työnsä erinomaisesti.

MUNAHAUKKA/PUKKI: Kyltymättömiä valloittajia. He testaavat omaa seksuaalista vetovoimaansa 
hanakasti myös työpaikoilla ja työaikana. Parhaimmillaan he nostavat kollegoidensa 
itsetuntoa flirttailullaan, mutta pahimmillaan aiheuttavat mustasukkaisuutta ja ahdistusta





   Tässä kivoja kulutusohjeita

Siinä tapauksessa ettet ole vielä vakuuttunut siitä, että ihminen on tuomittu tyhmyyteen, 
tässä on muutama esimerkki. Ohjeet ovat aitoja, kulutustavaroissa nähtyjä.


*Hiustenkuivaajassa: "Älä käytä nukkuessa." 
 (Hitto, se onkin ainut aika jolloin laitan hiuksiani.)

*Saippuapalassa: "Ohjeet: käytä kuten tavallista saippuaa." (Eli?)

*Sipsipussissa: "Voit olla voittaja! Ei ostopakkoa. Ohjeet pussin sisällä."
 (Myymälävarkaan erikoinen)

*Pakaste-valmisruoka-annoksessa: "Tarjoiluehdotus: sulata." (siis "ihan vaan" ehdotus)

*Silitysraudan pakkauksessa: "Älä silitä vaatteita päälläsi." (Mutta eikö se
 säästäisi paljon aikaa?)

*Tiramisu-jälkiruuan POHJASSA: "Älä käännä ylösalaisin." (Liian myöhäistä...)

*Unilääkkeessä: "Varoitus: saattaa aiheuttaa uneliaisuutta." (Toivoa sopii)

*Uunivanukkaassa: "Tuote on kuuma lämmityksen jälkeen." (eikös se yö seuraa päivää?)

*Maapähkinöissä: "Varoitus: tuote sisältää pähkinää." (Kuka oli näin fiksu?!!)

*Lasten yskänlääkkeessä: "Älä aja autoa tai käytä muita koneita." 
 (Liikenneonnettomuuksia voitaisiinkin vähentää rutkasti, kun saataisiin kaikki 
 ne 5-vuotiaat hurjapäät pois ratista)

*Lentokoneessa tarjoiltavan maapähkinäpussin kyljessä: "Ohjeet: avaa pussi, syö pähkinät." 
 (3. Lennä Deltaa.)

*Useimmissa jouluvaloissa: "Vain sisä- ja ulkokäyttöön." (Ja muita vaihtoehtoja on?)

*Lapsen Supermies-asussa: "Tämä puku ei mahdollista lentämistä." 
 (No tästä nyt ei voi yhtiötä syyttää.)

*Japanilaisessa tehosekoittimessa: "Ei saa käyttää siihen toiseen tarkoitukseen." 
 (Nyt nimittäin heräsi uteliaisuus, täytyy tunnustaa.)

*Ruotsalaisessa moottorisahassa: "Älä yritä pysäyttää sahaa käsilläsi tai sukupuolielimilläsi." 
 (Onko sellaista tapahtunut paljonkin?!!)





   10 syytä, miksi tietokoneen täytyy olla nainen

1) Kun olet yhden kanssa yksiin lyöttäytynyt, parempi versio on heti saatavilla.

2) Sen sisäistä logiikkaa ei Luojan lisäksi voi ymmärtää kukaan muu.

3) Pienikin virheesi tallentuu välittömästi muistiin myöhempää käyttöä varten.

4) Kuten ei tietokoneiden, ei myöskään naispuolisten lajikumppaneiden keskinäinen kieli 
   avaudu ulkopuolisille.

5) Tietokoneen viesti "Bad command or file name" on yhtä informatiivinen kuin naisen 
   kommentti "Jos et tiedä miksi kiukuttelen sinulle, en aio sitä sinulle kertoakaan".

6) Heti kun saat hankittua parhaan version varusteineen, huomaat että naapurillasi on 
   vielä paremmin varustettu versio.

7) Heti kun olet yhteen versioon sitoutunut, huomaat käyttäväsi puolet tilistäsi sen 
   lisävarusteisiin.

8) Silloin kun sinulla on suurin tarve, tietokoneesi ei millään käynnisty.

9) Vaikka uuden tietokoneen hankkiminen kiehtoo, ei vanhastakaan raski luopua, koska on se 
   tähänkin asti tarpeisiisi riittänyt.

10) Jos kuitenkin hankit uuden tietokoneen, on vanhasta tosi vaikea päästä eroon.


Tietokoneongelmissa kaverin neuvot ovat usein tarpeen, mutta hän ei
kuitenkaan pidä siitä jos menet räpläämään hänen konettaan.





   Miksi mies on parempi kuin tietokone...

Joskus näinkin päin....

1) Mies ei herjaa sinua invalidiksi.

2) Mies ei vaadi keksimään uusia mitään merkitsemättömiä sanoja joka kuukausi.

3) Kun miestä napauttaa muutaman kerran nyrkillä, se useasti korjaa toimintaansa.

4) Kun mies kaatuu, se useinkin nousee itsekseen taas ylös.

5) Jos potkaiset miehen kumoon, ei siinä mene kuukauden työt hukkaan ja kunnostuskin
   sujuu yleensä muutamassa minuutissa.

6) Miehen virustilannetta ei tarvitse tarkistaa joka aamu.

7) Vakikäytössä olevan miehen saa toimintakuntoon muutamassa minuutissa.

8) Jonkun toisen miestä voit käyttää tilapäistarpeeseen ilman monimutkaisia prosesseja.

9) Mies, joka on yhteiskäytössä, ei kysele joka kerta tavatessa, kuka nykyinen käyttäjä on,
   eikä kerro, kuka sitä käytti viimeksi ja milloin.

10) Käytetyn miehen poistamisesta ei tule
    ympäristöongelmaa, vaan se menee kierrätykseen.

11) Miehen kanssa ei tarvitse jatkuvasti päivittää virustorjunta ohjelmaa, eikä tarvitse
    kaikenmaailman palomuureja, pelkkä kortsu riittää.





TYÖSTÄ POISSAOLOMÄÄRÄYKSET MUUTTUIVAT 1.1.2004 ALKAEN

Voimaan astuvat uudet ohjeet ovat selkeät ja yksiselitteiset:

SAIRAUS EI OLE MIKÄÄN SYY
Lääkärintodistusta ei hyväksytä; jos pääsee lääkäriin niin pääsee myös töihin.

VIRKAVAPAATA LEIKKAUKSEN TAKIA
ei enää anneta. Jokainen leikkaukseen aikova on saatava luopumaan aikeestaan, 
sillä kaikelle, mitä työntekijällä on, löytyy käyttöä. Palveluksessa on oltava sellaisena 
kuin on sinne tullutkin. Jos jotakin poistetaan, niin asianosaisen voidaan tehdä poikkeuksia 
edellyttäen, että vastaavasti palkka laskee.

HAMMASLÄÄKÄRISSÄ KÄYNNIT
Palvelukseen otetaan vain henkilöitä, joilla on tekohampaat, koska silloin voidaan hampaat 
lähettää postitse korjattaviksi jatkuvan hammaslääkärissä ravaamisen sijasta.

RASKAUSTAPAUKSET
Ovat ehdottomasti kielletty. Työaikana on istuttava jalat ristissä. Esimiesten on 
varmistettava, että toimihenkilöillä on riittävästi ehkäisyvälineitä saatavilla.

KUOLEMANTAPAUS (TOISEN)
Kuolemantapaus ei ole mikään syy poissaoloon. Kuolleiden puolesta ei ole enää mitään 
tehtävissä. Joku toinen vähäpätöisemmässä asemassa oleva voi hoitaa kaiken tarpeellisen. 
Jos hautajaiset pidetään myöhään iltapäivällä, voivat työntekijät kuitenkin poistua 
aikaisemmin edellyttäen, että työt ovat niin hyvällä mallilla, ettei mitään tule laiminlyödyksi.

KUOLEMANTAPAUS (OMA)
Oma kuolemantapaus hyväksytään poissaoloksi. Työnantajan tulee kuitenkin tietää asiasta 
kaksi viikkoa aikaisemmin, koska asianomainen on velvollinen opettamaan työnsä seuraajalleen.

MUUTA
Vessassa menee liikaa aikaa; tästä lähtien vessassa käydään aakkosjärjestyksessä.

HUOM!
Gynekologilla käynnin välttämiseksi istahda kopiokoneen päälle, ota kuva ja lähetä lääkärille. 
Sama koskee myös miehiä. Suurennus kielletty, äläkä laita kantta kiinni, ettei kuva muistuta 
majavan häntää.





Ei ole ollenkaan vaikeaa tehdä naista onnelliseksi...

Tarvitsee vain olla:
1. ystävä
2. kumppani
3. rakastaja
4. veli
5. isä
6. opettaja
7. kasvattaja
8. rippi-isä
9. uskottu
10. kokki
11. mekaanikko
12. asentaja
13. sähkömies
14. kuljettaja
15. kantaja
16. siivooja
17. hovimestari
18. hydraulikko
19. puuseppä
20. malli
21. sisustusarkkitehti
22. seksologi
23. psykologi
24. psykiatri
25. psykoterapeutti

Myös luonteenpiirteet ovat tärkeitä. Tarvitsee vain olla:
1. miellyttävä
2. urheilullinen mutta
3. älykäs mutta
4. voimakas
5. hyvätapainen mutta
6. luja mutta
7. lempeä
8. herkkä mutta
9. päättäväinen mutta
10. romanttinen mutta
11. miehekäs
12. vitsikäs ja
13. iloinen mutta
14. vakavasti otettava ja
15. arvokas
16. rohkea mutta
17. nallekarhu mutta
18. energinen
19. huolehtiva
20. luova
21. idearikas
22. taitava mutta
23. vaatimaton ja
24. ymmärtäväinen
25. elegantti mutta
26. johdonmukainen
27. lämmin mutta
28. viileä mutta
29. intohimoinen
30. suvaitsevainen mutta
31. periaatteellinen mutta
32. kunniallinen ja
33. jalo mutta
34. käytännöllinen ja
35. pragmaattinen
36. oikeudenmukainen mutta
37. valmis tekemään hänen vuokseen mitä tahansa (esim. pankkiryöstön)eli
38. epätoivoinen (rakkaudesta) mutta
39. hillitty
40. charmikas mutta
41. pysyvä ja
42. uskollinen
43. valpas mutta
44. haaveileva mutta
45. kunnianhimoinen
46. luotettava ja
47. kunnioitettava
48. valmis uhrauksiin ja, ennen muuta,
49. maksukykyinen.

Samaan aikaan miehen on kiinnitettävä huomiota siihen, että hän:
a) ei olisi mustasukkainen, mutta kuitenkin kiinnostunut
b) tulisi hyvin toimeen sukunsa kanssa, muttei kuitenkaan uhraisi sille
enempää aikaansa kuin ko. naiselle
c) antaisi naiselle vapautta, mutta osoittaisi kuitenkin huolenpitoa ja
olisi kiinnostunut siitä, missä nainen on ollut ja mitä tehnyt
d) pukeutuisi elegantisti, mutta olisi kuitenkin valmis kantamaan naista
polvillaan kurassa ja menemään parvekkeen kautta sisään, jos hän on
unohtanut avaimensa, tai ottamaan kiinni ja mukiloimaan varkaan, joka on
ottanut hänen laukkunsa, jossa oli niinkin elämälle välttämättömiä
asioita kuin peili ja huulirasva.

On tärkeää olla unohtamatta hänen:
1. syntymäpäivïään
2. nimipäiviään
3. hääpäivää
4. ensimmäisen suudelmanne vuosipäivää
5. kuukautisiaan
6. hammaslääkäriaikaansa
7. vuosipäiviään
8. parhaan ystävänsä ja lempitätinsä syntymäpäiviä.

Valitettavasti täydellisinkään edellämainittujen ohjeiden noudattaminen
ei takaa menestystä. Nainen saattaa nimittäin väsyä ihanteellisen miehen
läsnäoloon elämässään ja kokea olevansa hänen dominoimansa ja siksi
karata ensimmäisen kohtaamansa kitaransoittajan kanssa.

Ja nyt mitalin toinen puoli. Miehen tekeminen onnelliseksi on
huomattavasti vaikeampaa. Se johtuu siitä, että mies tarvitsee: 1. seksiä
ja 2. ruokaa.

Pääosa naisista kokee nämä miesten korkealentoiset vaatimukset
äärimmäisen orjuuttaviksi. Niiden tyydyttäminen käy yli heidän
voimiensa.

Johtopäätös:
Sopusointuinen yhteiselämä on helppo saavuttaa, kunhan miehet lopulta
ymmärtävät, että heidän on rajoitettava kohtuuttomia vaatimuksiaan!





   KONTTORIN SÄÄNNÖT VUODELTA 1898

1. Wirkailijan on joka päiwä lakaistawa lattiat, pyyhittäwä pölyt
huonekaluista ja hyllyistä.

2. Joka päiwä täytetään öljylamput, puhdistetaan uunit ja ristikot.
Ikkunat pestään kerran wiikossa.

3. Jokainen wirkailija tuo päiwittäin sisälle sangon wettä ja
kapallisen hiiliä.

4. Kynät teroitetaan huolellisesti, mutta kärjen saa kukin wuolla
mieleisekseen.

5. Konttori awataan klo 7 ja suljetaan klo 8 illalla paitsi pyhinä,
jolloin se on suljettuna. Jokaisen wirkailijan odotetaan käywän
kirkossa sunnuntaina ja muutenkin wiettäwän ajan siweellisesti.

6. Mieswirkailijat saavat yhden illan wapaata wiikossa woidakseen
seurustella tyttöjen kanssa, ahkera kirkossa- käwijä saa kuitenkin
kaksi iltaa.

7. Naiswirkailijoiden tulee elää suuressa siweydessä, erittäinkin
nuorten neitojen. Kaikenlainen flirttailu konttorissa on kielletty.

8. Konttorin porsliininen lawoire on yksinomaan konttorin chefin ja
kasöörin käytössä. Muut käyttäkööt pesemiseen kuparista lawoirea.

9. Kun työtunnit owat lopussa on ilta wietettäwä lukemalla Raamattua ja
muita hywiä kirjoja.

10. Se, joka polttaa espanjalaisia sikaareja, nauttii alkoholi- juomaa
mitä tahansa, ajattaa partansa parturissa tai käy
wedonlyönti- tai muissa julkisissa paikoissa, antaa aiheen epäillä
hänen arwoaan, tarkoituksiaan, vilpittömyyttään ja kunniallisuuttaan.

11. Wirkailija, joka on uskollisesti ja moitteettomasti suorittanut
työnsä wiiden wuoden aikana ja osoittautunut säästäwäiseksi sekä
pitänyt huolen siweellisistä welwolli- suuksistaan, saa wiiden sentin
korotuksen päiwässä, mikäli liikkeen tuottama woitto sen sallii.

    - Henry Ford Motor Company 1898 -





   Tervettä elämää...

Kysymys: Olen kuullut, että liikunta pidentää ikää. Pitääkö tämä paikkansa?
Vastaus: Sydämesi kestää vain tietyn määrän lyöntejä, ja siinä kaikki.
Älä tuhlaa niitä liikuntaan! Kaikki kuluu käytössä. Korkeampi pulssi ei lisää
elinikää. Vai oletko kuullut, että auto kestäisi pitempään jos sillä ajaa
enemmän ja lujempaa? Ota nokoset.

Kysymys: Pitäisikö minun vähentää lihan syömistä, ja syödä enemmän hedelmiä ja
vihanneksia?
Vastaus: Nyt kannattaa ajatella logistista tehokkuutta. Mitä lehmä syö? Ruohoa.
Ja mitä ruoho on? Vihanneksia. Joten pihvi on tehokas mekanismi vihannesten
tuomiseksi kehoomme. Viljatuotteita saat kanasta, joka syö jyviä. Porsas on
syönyt hedelmiä. Lihaa syömällä saat siis tyydytetyksi 100% päivittäisestä
kasvistarpeestasi.

Kysymys: Onko olut tai viini pahaksi terveydelle?
Vastaus: Kuulehan, etkö tajunnut tuota edellistä selitystä? Kuten tiedämme,
tutkijat jakavat kaiken aineen eläinkuntaan, kivikuntaan tai kasvikuntaan.
Olut ja viini eivät ole eläimiä, eivätkä kiveä, vaan ne on tehty kasveista.
Neuvoni on: syö hampurilaista ja juo päälle olutta. Nauti tästä nestemäisestä
kasviksesta!

Kysymys: Miten lasken rasvaprosenttini?
Vastaus: No, sinullahan on yksi keho, ja sinulla on yksi rasva. Yhden suhde
yhteen on sata prosenttia. Jos sinulla on sen sijaan kaksi kehoa, on prosentti
50 jne.

Kysymys: Mitä hyötyä on säännöllisestä liikunnasta?
Vastaus: Enpä pysty keksimään yhtään, sori!

Kysymys: Onko paistettu ruoka epäterveellistä?
Vastaus: Et taida ymmärtää aiempia vastauksiani? Ruokahan paistetaan kasvisrasvassa,
joskus jopa upotetaan siihen! Miten lisäkasvikset voisivat olla epäterveellisiä?

Kysymys: Pienentäväkö vatsalihasliikkeet vatsaani?
Vastaus: Ehdottomasti eivät! Kun lihasta harjoittaa, se kasvaa suuremmaksi.
Vatsalihasliikkeitä tulee tehdä ainoastaan, mikäli haluaa suuren vatsan.


Toivottavasti nämä vastaukset oikaisevat vallitsevia vääriä käsityksiä terveydestä
ja ruokavaliosta!





Hei nörtti!

Jos vastoin odotuksia päädyt suorittamaan sukupuoliyhdyntää, voi käydä
niin, että partnerisi käyttää sinulle outoja termejä. Tässä sinulle
sanasto, jota käyttämällä voit kääntää termit sinulle tutummalle
käsitteistölle. Lataa tämä sanasto Palmiisi ja olet aina tilanteen tasalla!

Sanastoa voivat käyttää toisinpäin myös normaalit ihmiset siinä
ikävässä tapauksessa, että kapakan isojaossa tarjolla ei enää ole muita
kuin nörttejä. Valitettavasti esimerkiksi Oulussa ja Salossa muita ei ole
edes lähtötilanteessa.

Normaalitermi-nörttitermi
=================

romantiikka = määrittely
esileikki = suunnittelu
penetraatio = tuotantoonsiirto
naiminen = tuotanto
uusinta = iteraatio

kondomi = virustorjunta
sukupuolitauti = bugi
siemensyöksy = uppaaminen, upload
suihinotto = imuttaminen, download
masturbaatio = pöytätestaus
ryhmäseksi = moniajo
mies = MS/DOS
nainen = puolalainen unix-variantti, ei dokumentaatiota
peräaukko = rinnakkaisportti
anaaliyhdyntä = liitetään rinnakkaisporttiin
erektio-ongelma = palvelimen kaatuminen, vanhemmat nörtit tuntevat
myös termin lerppu
vanhempi partneri = korppu
päänsärky = softan kaatuminen
fritsu = cookie
erektio = hardware
vagina = emolevy
menettää neitsyys  = pilotoida
aviomies/nainen = freeware
kaverille kans = shareware
pulska partneri = software
erogeeniset alueet = käyttöliittymä
kuukautiset = käyttökatko, palvelukatko
silikonirinnat = puskurin ylivuoto
rasvaimu = zipattu
kevyt meikkaus = patchi
iltameikki = päivitys
stay up -sukat, push up -liivit = demo
avioituminen = käyttölisenssi
avioehto = palvelukuvaus

Sekä vielä muutamia hyödyllisiä sanontoja:

pidetään valot päällä = haluan debugata
käännytäänkö toisin päin? = onko koodissa takaovea?
ei tämä voi mahtua = memory overflow
tuletko teelle? = sopisko tuotantoonsiirto tänään?





   Lyhyt oppimäärä porilaista kommunikaatiota...

1) Toveri tokaisee baarissa "lähettäiskö jonnekin muualle välillä?"
johon porilainen vastaa "men ny vittuu!". Tämä kääntyy muualla Suomessa
muotoon "odotahan hetki, toveri, mennään vaan ihan kohta".

2) "Et sää muute mikää iha paska jätkä ol", kääntyy muotoon "sinä olet
todella hyvä toveri, ehkä jopa paras ystäväni". Yleensä kolmen
promillen hönössä usein käytetty lausahdus.

3) "Ei mikää iha ruma huara ollu tuakaa", on kuin onkin kehu "olipas
siinä nätti tyttö!"

4) Tuttu turkulaislausahdus: "joo vai ??" poriksi käännettynä on: "ei saatana??

Kohteliaisuuksia porilaisittain ladeltaessa on AINA muistettava käyttää
kieltosanaa tai loukkausta! Sitä ilman lausuttu kehu tulkitaan
välittömästi vittuiluksi. Esim. "olipas teijä bändil vähä hyvä keikka
tänää" saa yleensä vastauksen "mitä sää siin vittuilet?".

Oikea muoto siis kuuluu:
"ei ollu iha paska keikka teilt".

Lopuksi kunnon porilainen klassikko eli miten porilainen ehdottaa
kaverilleen ravintolaan lähtöä: "Ei tua noi mittää pillutouhuu ol?"...





   Työväenopiston uusi kurssiohjelma miehille:

Syksyn 2003 työväenopiston uudet kurssit miehille, vielä muutama paikka
jäljellä, älä jätä tilaisuutta käyttämättä!

Kurssi 1

Kuinka jääpalakotelo täytetään.
Kurssilla käydään lävitse jokainen työvaihe diakuvien avulla.

Kurssi 2

WC-paperi. Onko totta että wc-paperi kasvaa wc-paperitelineessä?
Keskusteluryhmä.

Kurssi 3
Onko mahdollista nostaa wc:n istuinrengas ennen virtsaamisen
aloittamista? Paljon käytännön harjoituksia.

Kurssi 4
Päivällisen jälkeen: Lentävätkö likaiset astiat itsestään
tiskikoneeseen tai tiskialtaaseen?
Ratkaisuja ja esimerkkejä videolta.

Kurssi 5
Opi löytämään tavaroita, aloita asettamalla niitä oikeisiin paikkoihin,
sen sijaan että karjut ja sekoitat koko huushollin ylösalaisin.
Avoin foorumi.

Kurssi 6
Kukkien antaminen vaimolle/tyttöystävälle ei vahingoita terveyttäsi.
Kuvia ja äänitteitä.

Kurssi 7
Oikeat miehet kysyvät tietä kun ovat eksyksissä.
Tarinoita tosielämästä.

Kurssi 8
Onko geneettisesti mahdotonta istua hiljaa kun vaimo ajaa autoa?
Ajosimulaatio.

Kurssi 9
Äidin ja vaimon eroavaisuudet.
Roolipeli.

Kurssi 10
Kuinka tullaan täydelliseksi shoppailuystäväksi?
Hengitysharjoituksia, meditaatiota ja mielikuvaharjoituksia.


Lisäksi naisille elämää suurempia totuuksia seuraavassa:

1. Mukavat miehet ovat rumia.
2. Komeat miehet eivät ole mukavia.
3. Komeat ja mukavat miehet ovat homoja.
4. Komeat, mukavat heteromiehet ovat naimisissa.
5. Ei niin komeilla, mutta mukavilla, miehillä ei ole rahaa.
6. Komeat, mukavat ja rikkaat miehet kuvittelevat, että me jahtaamme heidän rahojaan.
7. Komeat miehet, joilla ei ole rahaa, jahtaavat meidän rahojamme.
8. Komeat, ei niin mukavat ja edes jotenkin heteromiehet eivät pidä meitä tarpeeksi kauniina.
9. Miehet, jotka uskovat meidän olevan kauniita, ovat heteroja,jotenkin edes mukavia ja rikkaita, 
   ovat pelkureita.
10. Miehet, jotka ovat edes jotenkin komeita, jotenkin mukavia ja omistavat jonkun verran rahaa ja 
   jumalan kiitos ovat heteroita, ovat ujoja EIVÄTKÄ KOSKAAN TEE ALOITETTA.
11. Miehet, jotka eivät koskaan tee aloitetta, automaattisesti menettävät mielenkiintonsa kun me teemme 
   aloitteen. 





Koska kaikki muuttuu niin nopeasti ja elämä on laiffia ja paska on
shittiä ja niin edelleen, myös aapinen on ihan pakko kirjoittaa
uudestaan. Ikään kuin päivittää wanha kunnon aapiskukko vastaamaan
nykypäivää.

Uusi aapinen ekaluokkalaisille:

A
Ari on alkoholisti. Aria ahdistaa, kun aperitiivit on loppu. Arille
annetaan lääkäriasemalla ilokaasua ja antabusta.
B
Bertta on bimbo blondi, joka tekee kadulla bisnestä.
C
Cecilia on transvestiitti. Cecilia saa turpiin puistossa.
D
David on dorka. David saa dunkkuun. David on erilainen nuori.
E
Eemeli sekaantui eläimeen. Eemelistä tehtiin esimerkki.
Eemelillä ei enää ole edes esinahkaa. Eemeli on erakko.
F
Fabian on fiksu. Fabian fuulaa sosiaalityöntekijää.
Fabian saa fattasta fyffee.
G
Gabriel on gigolo. Gigolot pääsee gigimään gimmoja.
H
Hannu on homo. Hannulla on herpes ja HIV.
I
Imbesilli Immu imppaa kontaktiliimaa. Immun aivot sulavat
ihan itsekseen. Immusta tulee isona inisevä impotentti.
J
Joosef asuu Jerusalemissa. Janne asuu Joensuussa. Joosef juo
Jaffaa. Janne juo jaloviinaa ja jyystää Jaanaa. Janne on
järkevämpi.
K
Kinnunen käyttää kokaiinia. Kinnusen kovassa kamassa on
kuitenkin kissankusta. Kinnunen kuolee kauheisiin kouristuksiin
katuojassa. Kinnusen kikkeli katoaa kalmistossa.
L
Liisi on läski. Liisin läskiperse lotisee Ladan takapenkillä
lauantaisin.
M
Maunun maksa on mäsänä. Maunun mutsi on muodoton möhkäle.
N
Nebukadaneessa on neekeri tyttö. Isät ja poikaystävät
haluavat nopeasti, Nebukadaneessalta nirrin pois.
O
Ollilla on omituinen olo. Olli oksentaa ostarilla.
P
Paavo popsii pillereitä. Poliisi pamputtaa Paavoa ja pistää
Paavon putkaan. Paavon peräaukosta pilkottaa pukamia.
Q
Quatseloquatil on vaikea nimi.
R
Riikka on ristihuulinen ja rimppakinttuinen. Riikalla on ripuli.
S
Saku juo sinolia ja sitten Sakun suusta tulee sappea. Saku on
sekaisin ja sitten Saku sammuu. Saku saa sairasautossa sydiksen
ja sairaanhoitaja Sakulta satiaisia.
T
Tolu on tuotemerkki. Tanja on tinneristi. Tanja tykkää myös
tolusta. Tolu on tehokasta. Tanjan tissit töröttävät tanakasti ja
takapuoli tuksaa.
U
Urpolla on ummetusta useasti. Urpo ulisee ulkohuussissa.
W
Waldo juo wiskiä. Waldon maksa vinkuu.
V
Ville juo Viruvalkeaa. Ville ei näe enää. Valde ja Veija
vievät Villeltä vaatteet. Ville jää veturin alle Vantaalla.
X
Xavier on kolumbialainen huumekuriiri. Xavier jäi kiinni
tullissa. Xavier opettelee vankilassa xylofonin soittajaksi.
Y
Ylermi on yksinäinen. Kaikki pihan lapset kiusaavat Ylermiä.
Ylermi vetää itsensä kaulakiikkuun. Lapset taputtavat.
Z
Jaska kuuntelee ZZ-Topin uusinta levyä täysillä keskellä
yötä. Naapurin bodari hermostuu ja Jaska joutuu syömään uuden
ZZ-Topin albuminsa.
Å
Åke ån ruåtsalainen. Åke menee ensi viikålla Håkanin kanssa
naimisiin. Åke taitaa ålla håmå.
Ä
Äiti on ääliö. Äiti ärsyyntyy ja lyö ämpärillä äpäriään
päähän.
Ö
Ö,ö,hö-ö, on ruotsalainen runo. Se tarkoittaa: "Saari,
saari, heinäsaari". Örjan on ruotsalainen homo, joka asuu
Öölannissa.
Örjan lausuu Öölannissa runon, joka alkaa Ö...





Tässä pientä sanakirjaa, jotta selviitten epäselvyyksittä kommunikoinnissa

NAINEN - SUOMI

"Kyllä" = Ei
"Ei" = Kyllä
"Ehkä" = Ei

"Se on oma päätöksesi" = Oikea, minun mieleni mukainen päätös pitäisi
olla jopa sinulle itsestään selvä!

"Tee mitä tahdot" = Tästä saat maksaa.

"Meidän täytyy jutella" = Taas joudun nalkuttamaan samoista asioista.

"Joo.. sen kun.." = En tahdo sinun...

"En ole tuohtunut" = Totta kai olen tuohtunut, senkin vähä-älyinen!

"Kuinka paljon rakastat minua?" = Tein tänään jotain mistä et kyllä pidä
tippaakaan.

"Onko takamukseni liian paksu?" = Kerro, kuinka ihana oikein olenkaan!

"Meidän pitäisi opetella keskustelemaan keskenämme." = Taivu
mielipiteeseeni, tollo!

"Kuunteletko edes, mitä puhun?" = Myöhäistä edes yrittää ymmärtää,
olet jo mennyttä kalua.


******************************************

MIES - SUOMI

"Mulla on nälkä" = Mulla on nälkä

"Nukuttaa" = Nukuttaa

"Väsyttää" = Väsyttää

"Haluaisitko illalla leffaan?" = Haluaisin ruveta hommiin kanssasi.

"Voinko viedä sinut ulos syömään?" = Haluan ruveta hommiin kanssasi.

"Voinko soittaa sinulle?" = Haluan ruveta hommiin kanssasi.

"Saanko luvan?" = Haluan ruveta hommiin kanssasi.

"Nätti puku!" = Ihana vartalo, haluaisin ruveta hommiin kanssasi.

"Vaikutat jännittyneeltä, annahan kun hieron" = Haluaisin ruveta hommiin
kanssasi.

"Mikä nyt on hätänä?" = Mitä helvetin itse aiheutettua, turhanpäiväistä nuppiongelmaa tällä kertaa vatvot?

"Mikä nyt on hätänä?" = Jaaha, ei siis toivoa päästä hommiin tänään.

"Olen pitkästynyt" = Ruvetaanko hommiin?

"Rakastan sinua" = Ruvetaan jo hommiin!

"Minäkin rakastan sinua" = No nyt se on sanottu, ruvetaan viimeinkin
hommiin.

"Jutellaanko" = Koetan tehdä sinuun vaikutuksen syvällisyydellä - ehkä
sitten ruvettaisiin hommiin.

"Tuletko vaimokseni?" = Aion estää sinua rupeamasta hommiin muiden
miesten kanssa.





   Tietokoneet vastaan autot

Jokin aika sitten pidetyillä tietokonemessuilla (COMDEX) Bill Gates
vertasi tietokoneteollisuutta autoteollisuuteen sanomalla: "Jos
General Motors olisi pysynyt kehityksen tahdissa kuten tietokoneteollisuus, me
kaikki ajaisimme 25 dollarin autoilla, jotka kulkevat 1000 mailia
gallonalla".

Vastauksena Billin kommenteille General Motors julkaisi
lehdistötiedotteen, jossa sanottiin: "Jos General Motors olisi
kehittänyt teknologiaa kuten Microsoft, me kaikki ajaisimme autoilla,
joissa olisi seuraavanlaisia ominaisuuksia:

1.
Ilman minkäänlaista syytä autosi hajoaisi kaksi kertaa päivässä.

2.
Joka kerta kun teiden viivat maalattaisiin uudestaan, sinun pitäisi
ostaa uusi auto.

3.
Silloin tällöin autosi pysähtyisi maantielle ilman syytä. Sinun
täytyisi ajaa tien sivuun, sulkea kaikki ikkunat, sammuttaa auto,
käynnistää auto uudelleen ja avata uudelleen kaikki ikkunat ennenkuin
voisit jatkaa matkaa. Jostain syystä sinä vain hyväksyisit tämän
mukisematta.

4.
Joskus jonkin toimenpiteen suorittaminen, kuten vasemmalle kääntyminen,
aiheuttaisi sen, että autosi sammuisi ja kieltäytyisi käynnistymästä
uudelleen, jolloin sinun tulisi asentaa moottori uudelleen.

5.
Macintosh valmistaisi auton joka toimisi auringosta saadulla energialla,
olisi luotettava, viisi kertaa nopeampi ja kaksi kertaa helpompi ajaa,
mutta jolla voisi ajaa vain viidellä prosentilla teistä.

6.
Öljyn, vesilämpötilan ja muut varoitusvalot korvattaisin yksinkertaisella
ilmoituksella: "Tämä auto on suorittanut laittoman toiminnon!"

7.
Airbag-systeemi kysyisi ennen laukeamistaan "Haluatko varmasti?"

8.
Silloin tällöin, ilman mitään syytä, autosi lukitsisi sinut ulos eikä
päästäisi sinua enää sisään ennenkuin yhtäaikaisesti nostaisit
ovenkahvaa, kääntäisit avainta ja pitäisit kiinni radioantennista.

9.
Joka kerta kun uusi automalli esitellään, auton ostajat joutuisivat
opettelemaan autolla ajamisen aivan alusta, koska mitkään aiemmin
käytetyt ajotavat ja toimenpiteet  eivät toimisi samoin kuin vanhassa
autossa.

10.
Sinun pitäisi painaa Käynnistä-nappia moottorin sammuttamiseksi.





    Myynnissä:

> NADJA, Vuosimalli 1980
> Uudet puskurit ja trimmattu jakopää. Mahtavat imuäänet! Alunperin
> Virossa ensirekisteröity. Vuokrauskäyttöön harvoin tarvitsevalle.
> Kokonaistaloudellinen ja huoleton vaihtoehto oman hankinnalle! Kysy
> myös ensim. viikonloppuretkille kotimaassa tai ulkomaille. Myös
> useammalle kuskille tai porukoille esim. polttarireissuille. Voi
> vaatia pientä siistimistä edellisen käyttäjän jäljiltä. Vain
> käteisellä
>
>
> RIITTA, Vuosimalli 1960
> Paljon ajettu. Ollut reppurilla ja jakelukäytössä.
> Viimeksi bändin keikkakäytössä. Kuluttaa paljon menovettä. Puskurit
> lytyssä, Ylimaalattu räikeästi. Väljä kone. Paljon laitettavaa, siksi
> edullinen hinta. Sopii maalle tee-se-itse miehelle paremman
> puutteessa. Akku välillä ladattava. Katsastusta varten uudet kumit
> kaupan päälle. Ei takuuta.
>
>
> PEKKA, Vuosimalli 1975
> Takuuvaihdokki. Urheilullinen ja trimmattu.
> Verhoilijalla uusittu sisustus. Ollut muotialan vanhemman Naisjohtajan
> edustuskäytössä. Ei pidä suurta ääntä. Sopii naiselle, joilla
> harvempaa edustusajotarvetta tai etsii timmiä kakkosajoneuvoa. Huomaa
> korkeat käyttökulut.
>
>
> LIISA, Vuosimalli 1967
> Ex. firman lähettipeli. Alunperin Johtajan kakkosajokkina. Sittemmin
> myös muun henkilökunnan tilapäiskäytössä. Pari pikkuvikaa paljon
> lainauksen jäljiltä. Meikattuna ihan asiallinen peli. Pitempään
> käyttöön hankkijan huomattava mahdolliset kasvavat huoltokulut.
> Suositellaan kuntotestiä ja pakokaasujen mittausta.
>
>
> CHERRY, Vuosimalli 1985
> Musta. Mallia ei tuoda Suomeen. Projekti-insinöörin muuttoajokki
> Afrikasta. Pientä epäselvyyttä papereissa, siksi Tullin ja
> katsastuksen takia seisonut rajalla vapaavarastossa. Pidetty
> Helsingissä maalla asuvan omistajan kakkosajokkina. Kumirikon jälkeen
> annettu pitovaikeuksien takia vaihtoon.  Sen jälkeen lukuisia
> omistajia. Odotettavissa pikkuvikoja. Sopii sille joka ei hae
> tavallista peliä. Syytä myös varautua eksoottisiin
vikoihin.
>
>
> RITVA-LIISA, Vuosimalli 1970
> Tumma väri. Uudempana todellinen katseenkääntäjä. Harvinaisempaa
> mallia. Liikkunut paljon myös Ruotsissa. Ollut sitemmin
> vetopelinä Hevoskauppiaalla. Pitkään poliisin säilytyksessä
> oltuaan mukana huoltoasema murrossa.
> Vain kirjalliset yhteydenotot. Sopii varakkaalle herralle.
> Vapautuu käyttöön kahden kuukauden päästä. Voi tulla yllättäviä
kuluja.
>
>
> NATASHA, Vuosimalli 1987
> Tuotu hiljattain maahan väärillä kilvillä. Sakkopeli. Sijoitettu
> suljettuun varastoon. Käyttöönotto aikaisintaan ensi
vuonna.
>
>
> AKSELI, Vuosimalli 1924
> Alkuperäiskuntoinen veteraani. Ei ollut ajokunnossa
> moneen vuoteen. Pissapoika ja pakoputki vuotavat. Kuljetus vain
> trailerilla.
>
>
> JATTA, Vuosimallia 1971
> Siisti ja hyvin huollettu letukka. Alunperin nuorella miehellä.
> Mällätty kännissä pahasti. Peltivaurioiden takia pitkään pajalla.
> Täysin uusittu vakuutusyhtiön toimesta. Sittemmin vain
> naisomistajilla. Myydään vain naiskuskeille, naisporukoille,
> naiskommuunille tai vihreästi ajattelevalle virkanaiselle. Ideaali
> esim. naispoliisille vapaa-ajan ajoon.
>
>
> EEVA, Vuosimalli 1960
> Ollut vain 1.omistajalla. Muutamia pikkuvikoja,
> joiden jälkeen täysin ajamatta pitkään. Seisonut omistajan vaihdettua
> uudempaan malliin. Sopiva peli vaikkapa nuorelle miehelle
> ajoharjoitteluun tai ensiajokiksi. Helppo ajettava. Ollut pitkään
> tarjolla. Myös lukuisia lehti-ilmoituksia. Siksi edullisesti. Myös
> osamaksulla. Tarjoa!
>
>
> NINA, Vuosimalli 1980
> Harvinainen sport versio. Näyttävät erikoispuskurit
> edessä ja takana. Punainen erikoisväri. Nahkaa. Trimmattu kustannuksia
> säästämättä. Todella kysytty malli. Ollut usein myös lehtikuvissa.
> Todellinen katseenkääntäjä kaupungilla. Ollut useilla omistajilla,
silti
> todella
> tiukka kone ja uskomattomat ajo-ominaisuudet äänistä puhumattakaan.
> Lähtee herkästi omille teilleen. Vaatii kuljettajan joka osaa hallita
> ajokin. Pikainen kauppa, nyk.> omistajalla ei varaa pitää. Ei
> osamaksua, ei vaihdokkeja.
>
>
> Vaihdokit tänään:
>
> AILI, vuosimalli 1963
> Siisti, vähänajettu, taloudellinen. Myydään
> käteisellä tai vaihdetaan nuorempaan. Talvitossut ym. lisävarusteita.
>
>
> AMANDA, vuosimalli 1940
> Hyväkuntoinen veteraani. Juuri entisöity. Sopii harrastelijalle. Uudet
> lasit.
>
>
> ANOPPI, vuosimalli 1942
> Myydään tarpeettomana tai vaihdetaan koiraan tms.
> käypään tavaraan. äänenvaimentajassa pikkuvikoja.
>
>
> BERTTA, vuosimalli 1959
> Kohtalaisen siisti. Vaihdetaan mielellään uudempaan
> ja pienempiruokaiseen. Ensimmäinen omistaja. Edullisesti.
>
>
> CECILIA, vuosimalli 1963
> Paljon ajettu, mutta hyvin pidetty.
> Diplomaattikäytössä. Hyvät puristukset.
> Juuri maalattu. Teknisesti hyvä.
>
>
> IITA, vuosimalli 1961
> Lämmin, pieniruokainen. Halvalla, perässä pientä
> laittamista. Radio tulee mukana.
>
>
> JAANA, vuosimalli 1977
> Hyvin pidetty. Alkuperäinen kunto. Otettu käyttöön
> vasta 1995 lokakuussa. Säännöllinen kierto, muutenkin asiallinen.
>
>
> KIRSTI, vuosimalli 1955
> Halpa. Pieni nivelvika. Yksityiskäyttöön. Uudella
> peitolla. Savuttaa vähän.
>
>
> LEENA, vuosimalli 1981
> Tässä tosi tilaisuus. Urheilullinen, tosi hieno,
> täysin ajamaton yksilö.
> Viimoisen päälle nätti. Lukkoperä.
>
>
> MAIJA, vuosimalli 1967
> Taloudellinen, loistokunto. Katsastusinsinöörin
> testaama. Hyvin pidetty, ei kolhuja. Kiihtyy hyvin.
>
>
> OLGA, vuosimalli 1971
> Hyvin säilynyt, rauhalliseen ajoon. Ei vingu, 6 kk
> takuu. Alkuperäinen kunto. Pientä vuotoa.
>
>
> PIRKKO, vuosimalli 1964
> Lämmin, siisti, pieniruokainen. Perä vähän roikkuu,
> muuten hyvä.
>
>
> RUDOLF, vuosimalli 1973
> Juuri maalattu. Tiukka perä. Suhteellisen siisti.
> Vaihdossa käy vanhempikin. Tuotu Ruotsista 1994.
>
>
> SULEIMA, vuosimalli 1977
> Tosi sportti. Ainut Suomessa. Musta. Juuri testattu,
> terve ärhäkkä, makeet äänet. Teknisesti hyvä kovaan ajoon.
>
tuoreimmat vaihdokkien lehti-ilmoitukset
>
>
> BENGT-OLÃ...F, Vuosimalli 1965
> Jämäkkä ruotsalainen, tuotu alunperin paluumuuton
> mukana. Rekisteröity sittemmin Suomessa. Ed. omistajan kuolinpesästä.
> Paljon mustaa nahkaa ja kumia. Vain pakki toimii. Väljä perä, ei toimi
> ilman säännöllistä vaseliinin käyttöä. Ketjut lisävarusteena!
> Galvanoitu pakoputki. Kestää vielä rajuakin
> ajoa. Sopii erinomaisesti hinaukseen!
>
>
> MARKO, Vuosimalli 1980
> Todellinen löytö erikoisuutta hakevalle. Vain 1. om.
> Ollut uudesta huippujohtajan leikkikaluna. Vähän ajoja, pidetty
> tallissa piilossa. Vaalea väri. Käytetty säännöllisesti virityksessä.
> Huomaa kireä pakoputki! Nyk. om. luopuu perhesyistä





	Kysykää niin teille vastataan

It-yleisasiantuntijamme Jorma Isokesto vastaa lukijoiden kysymyksiin.
Toimitus ei vastaa neuvojen noudattamisen seurauksista.

Q: Business interlligence -sovellukset kiinnostavat, mutta taipuukohan
palvelukonseptimme moiseen? Eli: onnistuvatko bi-touhut Patjalla?
	Nimim. Bi-kokelas Siemens-Neste-konsernista

A: Jos kumppaniverkon patjalla yritetään alapään sisäänmenomalliston
penetraatiota protokollapinon alimmaisena ilman lähitukea samalla, kun kanavassa
hutkitaan ISO:lla, VOIPi olla, että saantiajat ROIkuvat. Varsinkin, jos hulluna
Ciscot ja meinaat, että nyt mää Baan ja Cebitän tosi SASsiin.

Q: Työskentelen tietoliikennealalla. Ongelma on kytkimen luistaminen.
Normaalikuormalla homma sujuu, mutta kun kuorma kasvaa satoihin kiloihin,
kytkin alkaa luistaa hommastaan. Reititin on kyllä ok. Mitä teen?
	"mopoiluakin harrastava."

A: Tee perjantaina reboot kirjoittamalla reititintauluun "baariin" ja resetoi.
Eipä luista, mutta keskusmuisti pätkii, ellet ole muistanut nostaa kytkintä ajoissa
ja reitittää himaan. Tässä tapauksessa on aamulla korjattava soft-bootilla; sixpäck tms.

Q: Missä sijaitsee se paljon puhuttu EMEA? Ampomaallako?
	Nimim. "Lomamatkaa suunnitteleva"

A: EMEA sijaitsee Saunalahden rannalla. Sinne pääsee tiettävästi vain Satama
Interactiven kautta kulkemalla Telewaren osavaltion läpi.

Ihmissuhde-corner

Q: Nykyisin pitäisi olla kuulemma avoin. Mutta minä olen tällainen sulkeutunut
jurottaja enkä mikään lörpäke. Onko minulla mitään mahdollisuuksia softa-alalla vai
perikö nyt hukka?
	Nimim. "Lähdekoodi"

A: Avoimuuden tai täyden sulkeutuneisuuden sijasta suosittelemme LOTUS-hommia,
tosin ilman mitään palvelinhenkisiä DOMINO-meininkejä TRANSMETAilusta puhumattakaan.
Ja vanhemmille SUN ei kannata kertoa, siksi SSH! Väkevistä pitää näissä hommissa pysyä
erossa, vallankin SCOttilaisesta. Jos kuitenkin imuroit ja alkaa röyhtyyttää, päästä
joko vaimea "erp" tai hihkaise kunnolla "IEEE".

Q: Minulla on pieni turva-aukko enkä löydä mistään sopivan kokoista korjaus-
tiedostoa. Mistä etsiä?
	Nimim. "Takaportti tukkoon."

A: Suojaamaton I/O on itsestään PERLekeestä. Virukset saattavat aiheuttaa
SAPpivaivat. KaTCOksia on ylenaikaa ja muutenkin on yhtä HEWLETTIÄ. Käytä jotain
TRENDikästä, CERTifioitua ITUa, OSIttainen sellainen löytyy verkosta ETSImällä.

	(Tietoviikko 16.10. nro 35, Afteri)





   Miksi on hienoa olla mies ?

* Perseesi ei ole arvosteluperuste työhönottohaastattelussa.
* Orgasmisi ovat aitoja. Aina.
* Autotalli on kokonaan sinun.
* Kukaan ei salassa mieti, nieletkö.
* Häävalmistelut hoitavat itse itsensä.
* Voit pitää valkoista paitaa vesipuistossa.
* Automekaanikot kertovat sinulle totuuden.
* Et välitä hevon helvettiä, vaikka joku huomaisikin uuden hiustyylisi.
* Sama työ... enemmän palkkaa.
* Ryppysi lisäävät charmia.
* Ihmiset eivät tuijota rinnuksiisi, kun puhut heille.
* Uudet kengät eivät katko jalkojasi.
* Pornoleffat on suunniteltu sinua silmällä pitäen.
* Voit harrastaa huippuseksiä, vaikket pitäisikään naisesta.
* Kaverisi eivät koskaan kysy sinulta: "No, huomaatko mitään uutta?"
* Olet aina samalla tuulella.
* Kännissä saat koheltaa.
* Saat olla aina oikean kokoinen, näköinen ja etenkin painoinen.
* Sinun ei tarvitse ikinä hävetä itseäsi uimarannalla.
* Vaatteesi ovat aina sopivia, istuvia ja muodikkaita.

MUTTA ON NIIN PALJON KIVEMPAA OLLA NAINEN...
- Voit säikytellä miespuolisia työkavereita selittämällä
poissaolot mystisillä gynegologisilla ongelmilla.
- Jos ostat vibraattorin, se on jännittävää ja villiä. Kun mies
ostaa puhallettavan nuken, se on säälittävää.
- Näytät hyvältä poikaystäväsi vaatteissa. Miehet näyttävät
idiooteilta sinun vaatteissasi.
- Et ole koskaan himoinnut sarjakuva- tai tietokonepelihahmoa.
- Et näytä sammakolta tehosekoittimessa kun tanssit.
- Voit halata ystäviäsi ilman että he miettivät oletko hinttari.
- Tiedät totuuden siitä, onko koolla väliä.
- Jos harrastat seksiä jonkun kanssa etkä soita hänelle
seuraavana päivänä, et ole paholainen.
- Kondomin käytöllä ei ole merkittävää vaikutusta siihen miten
paljon nautit seksistä.
- Jos et tienaa tarpeeksi rahaa, voit aina syyttää palkkauksen lasikattoa.
- Sinun ei tarvitse piereskellä huvittaaksesi itseäsi.
- Jos petät puolisoasi, ihmiset olettavat sen tapahtuneen koska
sinua oli laiminlyöty tunnetasolla.
- Sinun ei koskaan tarvitse miettiä oliko kumppanin orgasmi oikea.
- Voit onnitella joukkuekaveriasi ilman että koskettelet hänen takamustaan.
- Jos sinulla on finni, osaat peittää sen.
- Sinun ei tarvitse kouraista jalkoväliäsi tasaisin väliajoin
tarkistaaksesi onko sukukalleutesi vielä tallella.
- Osaat pukeutua hyvin ihan itse.
- Sinulla on tekosyy olla totaalinen narttu ja hirviö ainakin kerran kuussa.
- Pystyt juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle ilman että
samalla kuvittelet heidät alasti.
- Jos menet naimisiin itseäsi 20 vuotta nuoremman kanssa, olet
itsekin tietoinen siitä, että näytät idiootilta.
- Ystäväsi eivät pidä sinua outona jos kysyt onko sinulla
pinaattia hampaiden välissä.
- On hetkiä jolloin suklaa todella ratkaisee kaikki ongelmat.

Lisäksi elämää suurempia totuuksia seuraavassa:

1. Mukavat miehet ovat rumia.
2. Komeat miehet eivät ole mukavia
3. Komeat ja mukavat miehet ovat homoja.
4. Komeat, mukavat ja heteromiehet ovat naimisissa
5. Ei niin komeilla, mutta mukavilla miehillä ei ole rahaa
6. Komeat, mukavat ja rikkaat miehet kuvittelevat että me
jahtaamme heidän rahojaan
7. Komeat miehet kenellä ei ole rahaa, jahtaavat meidän
rahojamme
8. Komeat, ei niin mukavat ja edes jotenkin heteromiehet eivät
pidä meitä tarpeeksi kauniina
9. Miehet jotka uskovat meidän olevan kauniita, ovat heteroja,
jotenkin edes mukavia ja rikkaita,ovat pelkureita.
10. Miehet jotka ovat edes jotenkin komeita, jotenkin mukavia
ja omistavat jonkunverran rahaa ja jumalan kiitos ovat
heteroita, ovat ujoja EIVÄTKÄ KOSKAAN TEE ALOITETTA
11. Miehet jotka eivät koskaan tee aloitetta, automaattisesti
menettävät mielenkiintonsa kun me teemme aloitteen.

KUKA YMMÄRTÄÄ MIEHIÄ?

LÄHETÄ TÄMÄ FIKSUILLE NAISILLE KETKÄ TARVITSEVAT PIRISTYSTÄ, SEKÄ MIEHILLE
JOIDEN LUULET PYSTYVÄN KESTÄMÄÄN TÄMÄN !





GT-kartta esiin ja suunnittelemaan kesälomamatkaa, sillä
mielenkiintoisia paikkoja on Suomi tulvillaan. Tuli vain mieleeni,
että millaisia tapahtumia mahtavatkaan kätkeä historiaansa
seuraavat, aidot nimet kotimaamme kartalla...

* Varvi (tienviitta Raahessa)
* Alapää (Hippi, Nurmo)
* Ala-Mulkku (Vaala)
* Annamarinhaara (Savo)
* Hassis (Keski-Pohjanmaa)
* Hevonperse (Pudasjärvi-Kuusamo suunnalla)
* Hevonvittu (Kuusamo)
* Homeperseensuo (Haminan lähistollä)
* Hölö & mörkö (E4 tie Tukholmasta etelään)
* Iso-Melanen (Paltamo)
* Isomulkku (Oulujärvi)
* Jalanluiskahtamavaara (Inari)
* Keskimulkku (Oulujärvi)
* Kivesjärvi, -kylä, -lahti, -vaara (Paltamo)
* Koirankyrpäoja (Salla)
* Kusipää (Pomovaaran huippu Muoniosta itään)
* Kyrvänsyrjäntie (Kainuu)
* Mulkkujärvi (Pohjanmaa)
* Naimajärvi (Jyväskylän ja Mikkelin välissä)
* Onpahanvaanlampi (Saarijärvi)
* Paskalampi (Espoo)
* Pieru (Saarijärvi)
* Paskatti (Somero)
* Pillunsilmä (Airisto)
* Pissiniemi (Tornionjoen rannassa)
* Puutteenperä (Vaala)
* Ruustinnanpillu (Oulujärvi)
* Siitinselkä (Varkaus)
* Takapajula (Neuvosenniemi)
* Terskanperä (Pulkkila)
* Tissinpohja (Savo)
* Viheltävän vitun aapa (Sodankylä)
* Ylä-Mulkku (Vaala)

Suomi, äidinkielemme on kaunista ja rikasta etenkin paikkakuntien nimien suhteen...

Miltäköhän allaoleva juttu CV:ssä mahtaisi toimia?:
Asun tällä hetkellä Hevonperseessä Kyrvänsyrjäntiellä,mutta olen kotoisin Alapäästä.
Pääsin ylioppilaaksi Terskanperän lukiosta ja valmistuin siveystyöntekijäksi
Paskalammen ammattikorkeakoulusta. Opiskeluun kuuluvan työharjoittelun suoritin
aluksi Puutteenperällä, mutta siiryin pian Hevonvittuun ja sieltä edelleen
Viheltävän vitun aavalle.






   Olet ollut liian kauan Suomessa, kun...

* Mielestäsi on normaalia syödä lounas klo 11:00.

* Torstaisin tekee mieli hernekeittoa ja pannukakkua.

* Mennessäsi postiin, pankkiin tai apteekkiin alat ensimmäiseksi etsiä
  jonotuslappua.

* Mielestäsi on normaalia jonottaa jonotuslapun saamista.

* Syvä huokaus on osa päivittäistä sanastoasi, samoin lausahdus "mmmh"

* Hiljaisuus on hauskaa.

* Kun on 70 astetta saunassa on viileää, mutta kun on 25 astetta
  ulkona on kuuma.

* Luonnollinen osa liikeneuvotteluja on oleminen alasti ventovieraiden
  ihmisten kanssa kuumassa huoneessa.

* Eteisesi näyttää kenkäkaupalta.

* Ventovieras joka hymyilee sinulle on a) hullu b) humalassa c)
  ulkomaalainen d) kaikki yllämainitut yhtäaikaa.

* Menet risteilylle a) ostaaksesi verovapaata viinaab) ostaaksesi
  verovapaata olutta c) juhlimaan.

* Ainoa syy käydä maissa Tukholmassa on sataman lähin McDonald´s.

* Olet oikeasti kiinnostunut siitä kuka on Matti Nykäsen tämänhetkinen
  tyttöystävä/vaimo.

* Olet aina ajoissa.

* Muutaman minuutin myöhästymisesi eivät enää ole hyväksyttäviä.

* Pikkukengät ja tennissukat ovat hyväksytty yhdistelmä.

* Kirkollisina pyhäpäivinä juodaan kännit.

* Jäät mieluummin kotiin juomaan kuin että lähdet ravintolaan juomaan.

* Mielestäsi on normaalia mennä mökille keskelle metsää itikoiden
  syötäväksi ja juomaan viinaa.

* 5 astetta tarkoittaa leutoa säätä.

* Käytät lämpimiä vaatteita huhtikuussa vaikka on 25 astetta lämmintä,
  siitä syystä että on huhtikuu.

* Käytät t-paitaa ja shortseja heinäkuussa, vaikka on 10 astetta
  lämmintä, siitä syystä että on heinäkuu.

* Käytät sukkia ja sandaaleja yhtä aikaa.

* Sinulla on vain kaksi ilmettä; iloinen ja totinen.

* Pakkassää ja lumi ei ole esteenä pyöräilylle.

* Hermostut jos bussi/juna on 2 minuuttia myöhässä.

* Vaimosi katsoo televisiota kun vahdit lapsia.

* Mielestäsi on normaalia jatkaa kävelemistä kun ventovieras kysyy
  jotakin sinulta kadulla.

* Olet ollut 4 vuotta kihloissa suunnittelematta naimisiin menoa.

* Vaatekaappisi koostuu 20 erilaisesta harmaasta ja mustasta.

* Perjantai-iltapäivisin ei voi käydä liikeneuvotteluja.(Sama pätee
  heinäkuussa).

* Laitat kätesi automaattisesti taskuun kun kuulet kännykän soivan
  lähelläsi.

* Olet kiinnostunut uusimmista kännykkämalleista ja siitä että onko
  kännykkäsi viimeisimmän muodinmukainen.

* Työtoverisi pyytäessäsi sinua lasilliselle töiden jälkeen tiedät,
  että seurauksena on pitkä ilta ja armoton krapula seuraavana päivänä.

* Suurin osa ystävistäsi on samannimisiä joten joudut käyttämään
  heidän sukunimiään.

* Menet ajoissa elokuviin nähdäksesi mainokset.

* 50 markkaa leivoksesta ja kupista kahvia on mielestäsi käypä hinta.

* Tomaattilohkoa salaatinlehdellä voi kutsua salaatiksi.

* Kauppaan mennessäsi tarkistat mitkä muovipussit sopivat kauppaan
  mukaan ja mitkä muovipussit voi uhrata jätteille.

* Mielestäsi on normaalia että v:llä ja w:llä alkavat sukunimet ovat
  samassa kohtaa puhelinluettelossa.






   Elämän tavoitteet

Ihmisen elämässä pitää olla tavoitteita.
Mihin väliin omat tavoitteesi osuvat ?
-3 - vuotiaana, ettei tulisi kuset housuun
-15 - vuotiaana, että olisi ystäviä
-18 -vuotiaana, että olisi ajokortti
-20 -vuotiaana, että saisi seksiä
-35 -vuotiaana, että tekisi rahaa
-50 -vuotiaana, että tekisi lisää rahaa
-60 -vuotiaana, että saisi seksiä
-70 -vuotiaana, että olisi ajokortti
-75 -vuotiaana, että olisi ystäviä
-85 -vuotiaana, ettei tulisi kuset housuun






  Tosinainen...

  Tiedättekö kuka on Martha Stewart?? No, ei väliä vaikkette tietäskään,
  tässä on silti hyviä niksejä kotihengettärille sekä etenkin
  tosinaisille:

  Marthan Tapa #1:
    Sullo mini-vaahtokarkki jäätelötötterön pohjalle
    estämään sulan jäätelön tippuminen pohjan läpi.
  Tosinaisen Tapa:
    Imaise vain jäätelötötterön pohjan läpi, hyvänen
    aika sentään, todennäköisesti makaat kuitenkin
    sohvalla, jalat ylhäällä, syömässä sitä.

  Marthan Tapa #2:
    Estääksesi perunoiden itämisen, laita omena
    perunapussiin.
  Tosinaisen Tapa:
    Osta perunamuussijauhetta, joka säilyy vuoden.

  Marthan Tapa #3:
    Kun kakkureseptissä kehoitetaan jauhottamaan
    kakkuvuoka, käytä vähäsen kuivakakkujauhetta sen
    sijaan, jolloin valmiin kakun pinnassa ei ole valkoista sotkua.
  Tosinaisen Tapa:
    Mene leipomoon. He jopa koristelevat sen sinulle.

  Marthan Tapa #4:
    Jos vahingossa lisäät liikaa suolaa ruokaan kun se
    on vielä kypsymässä, lisää sinne kuorittu peruna ja
    se imee liian suolan ruoasta hetkessä.
  Tosinaisen Tapa:
    Jos ylisuolaat ruoan kun se on vielä kypsymässä,
    huono homma.
    Toistakaa perässäni Tosinaisen motto:
    Siten kuin valmistan sen, siten syöt sen, ja siten
    pidät siitä.

  Marthan Tapa #5:
    Kiedo selleri alumiinifolioon kun laitat sen
    jääkaappiin, ja se pysyy hyvänä viikkoja.
  Tosinaisen Tapa:
    Selleri? Ikänä kuullutkaan.

  Marthan Tapa #6:
    Sudi hieman vatkattua kananmunaa piirakkakuoren
    päälle saadaksesi kauniin kiiltävän viimeistelyn.
  Tosinaisen Tapa:
    Pakastepiirakoiden ohjeissa ei lue mitään
    kananmunilla sutimisesta, joten hyppään sen yli. ;)

  Marthan Tapa #7:
    Päänsäryn parantamiseksi: Ota limetti, leikkaa se
    kahtia ja hiero puolikkaita otsaasi. Jyskytys
    katoaa.
  Tosinaisen Tapa:
    Ota limetti, sekoita joukkoon vähän Tequilaa jne.
    Jäähdytä ja juo. Sinulla saattaa olla edelleen pää
    kipeä, mutta viis siitä.

  Marthan Tapa #8:
    Jos sinulla on vaikeuksia saada purkkeja auki,
    kokeile lateksisia tiskikäsineitä. Ne antavat
    lipsumattoman otteen joka tekee purkin avaamisesta helppoa.
  Tosinaisen Tapa:
    Pyydä "Hyödytöntä" tekemään se, samalla kun istuu
    persiillään katsomassa teeveetä.

  Marthan Tapa #9:
    Älä heitä pois kaikkea jäljelle jäänyttä viiniä.
    Jäädytä se jääkuutioiksi tulevia patoja ja
    kastikkeita varten.
  Tosinaisen Tapa:
    Jäljelle jäänyttä viiniä?????






  Naisenergiaa...

Kolme todistetta siitä, että Jeesus oli meksikolainen:
1.    Hänen nimensä oli Jeesus
2.    Hän oli kaksikielinen
3.    Hän oli viranomaisten vainoama

Samalla on myös hyviä todisteita siitä, että Jeesus oli mustaihoinen:
1.    Hän kutsui kaikkia "veljiksi"
2.    Hän piti gospelista
3.    Hän ei voinut saada oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä

Mutta on myös hyviä todisteita siitä, että Jeesus oli juutalainen:
1.    Hän kulki isänsä jalanjäljissä
2.    Hän asui kotona 33 vuotiaaksi asti
3.    Hän oli varma siitä, että hänen äitinsä oli neitsyt ja äiti varma
      siitä, että lapsen isä oli Jumala

Kolme vahvaa todistella, että Jeesus oli italialainen:
1.    Hän elehti käsillään puhuessaan
2.    Hän joi viiniä jokaisella aterialla
3.    Hän käytti oliiviöljyä

Kolme todistetta, että Jeesus oli Kaliforniasta:
1.    Hän ei koskaan leikannut tukkaansa
2.    Hän kulki paljain jaloin
3.    Hän pani alulle uuden uskonnon

Mutta on myös vahvoja todisteita, että Jeesus oli irlantilainen:
1.    Hän ei mennyt koskaan naimisiin
2.    Hän kertoi aina kertomuksia
3.    Hän rakasti oleskelua luonnossa

Mutta ehkä kaikkein ratkaisevimmat...
KOLME TODISTETTA,  ETTÄ JEESUS OLI NAINEN!
1.    Hänen oli ruokittava suuri kansanjoukko lyhyellä varoitusajalla
      ilman ruokaa.
2.    Hän yritti saada äänensä kuuluville suuressa miesjoukossa, jotka
      eivät tajunneet yhtään mitään.
3.    Jopa kuoltuaan hänen oli noustava ylös jatkamaan työtään...






   Söpö-Suomi -sanakirja

Jutin puhetta on aika helppo ymmärtää, jos sitä vertaa politiikan kieleen.


Söpö = Juro, hidaspuheinen, äkeä, kipeäpolvinen, isokokoinen suomalainen mies, käyttää karvalakkia.
Autonkuljettaja siirtelee mersulla paikasta toiseen. Pääministeri.

Söpömpi = Kylmäkiskoinen, kova, peräänantamaton, pitkänmatkanjuoksua harrastava lakimies Pohjanmaalta.
Hymyilee vain tietoisesti yrittämällä. Käyttää korkokenkiä. Pyrkii pääministeriksi.

Hyvinvointivaltio = Erityisalue Helsingin keskustassa. Eduskuntatalon, valtioneuvoston linnan ja
presidentinlinnan maastossa sijaitsevat valtion ylläpitämät poliittisen eliitin ruokintapaikat.

Pitkä pee = Valtiopäivämies Kirsi Piha seisoo korkokengissä tikapuilla.

Iso K = Valtiopäivämies Kalervo Kummola tai joku kavereistaan.

Työttömyys = Politiikan pahin vastustaja tällä hetkellä. Esimerkiksi entinen pääministeri Aho etsii työtä,
samoin valtiovarainministeri Niinistö.

Työväenliike = Järjestöjyrä Eero Heinäluoman siirtyminen SAK:n talosta tien yli SDP:n puoluetoimistoon
puoluesihteeriksi.

Asia pitää perusteellisesti tutkia. = Ei voisi vähempää kiinnostaa, minulla on muutakin tekemistä,
ei aavistustakaan koko asiasta, pois alta, eiköhän tuo parissa viikossa unohdu.

Nato-jäsenyydestä pitää käydä avoin keskustelu. = Minä en aio vaarantaa vaalimenestystäni sanomalla
tästä mitään, mutta yrittäkää ihmeessä hassuttaa jotakuta muuta ehdokasta.

Varsinainen työ tehdään valiokunnissa = Sitä on kyllä hiukan vaikea selittää, mitä me täällä oikein
tehdään palkkamme eteen.

Väitteenne on törkeää populismia! = Tuohon on paha sanoa mitään. Niin hyvin sanottu, että miksei minun
avustajani tuota keksinyt?

En ole julkkisehdokas = Minusta tuli ehdokas, koska olen julkkis, mutta nyt vaadin samanlaisen kohtelun
kuin Mauno Koivisto saa. Minkäs ohjelman juontaja se Koivisto alunperin oli?

Ministerin lausunto on epäonnistunut, hän puhuu nyt muunneltua totuutta, antaa väärän todistuksen
tai erehtyy. = Jätkä puhuu potaskaa tai valehtelee.

Otan täyden poliittisen vastuun. = Eiköhän ne maanantaina kirjoittele jo jostain muusta aiheesta.

Se oli poliittinen päätös. = Okei, okei, tyhmä päätöshän se oli.

Suomella on perinteisesti hyvä herraonni = Meillä ei kuulu tapoihin arvostella istuvia johtajia.

Ylämummo = Vaalitilaisuudessa takapenkillä istuva varttunut naisäänestäjä. Muistettava kätellä,
mielellään antaa myös ruusu.







Yleensä parisuhteen toiminnan sääntöjä kuullaan naisen suusta. Seuraavassa
sääntöjä naisille miehisestä näkökulmasta.


Opettele käyttämään wc-pytyn kantta. Olet jo iso tyttö. Jos
se on ylhäällä, laske se alas. Me käytämme sitä ylhäällä,
sinä alhaalla. Emme mekään naljaile siitä että sinä jätät sen alas?

Syntymäpäivät, ystävänpäivät ja hääpäivät eivät ole testejä,
joissa tarkistetaan osaammeko taas ostaa sen täydellisen lahjan.

Joskus emme ajattele sinua. Opettele elämään sen asian kanssa.

Sunnuntai = urheilua ja / tai autoja. Se on kuin täysikuu tai
vuoroveden vaihtelu. Anna sen olla.

Ostoksilla käynti EI ole urheilua. Emmekä me koskaan tule
ajattelemaan toisin.

Itkeminen on kiristystä.

Pyydä selvästi, jos haluat jotain. Tehdään tämä nyt selväksi;
hienovaraiset vinkit eivät tepsi. Vahvatkaan vinkit eivät
tepsi. Ilmiselvät vinkit eivät tepsi! Kakista tarpeesi
selkeästi ulos.

Kyllä ja ei ovat täysin hyväksyttäviä vastauksia lähes
jokaiseen kysymykseen.

Kerro ongelmistasi ainoastaan jos haluat niihin ratkaisun.
Niin me toimimme. Sympatiaa voit hakea naisystäviltäsi.

Päänsärky, joka kestää 17 kuukautta on ongelma. Käy lääkärissä.

Tarkista autostasi öljyt! Pliis!

Mikään mitä sanoimme 6 kk sitten ei päde riitatilanteessa.
Itse asiassa kaikki kommenttimme tulevat mitättömiksi
seitsemän päivän jälkeen.

Jos pidät itseäsi lihavana, luultavasti olet sitä. Älä kysy
meiltä. Emme suostu vastaamaan.

Jos jokin sanomamme voidaan tulkita kahdella tavalla, ja
toinen niistä tekee sinut vihaiseksi tai surulliseksi,
tarkoitimme sitä toista.

Anna meidän rauhassa katsella naisia. Teemme niin joka
tapauksessa; se on geneettistä.

Voit joko pyytää meitä tekemään jotain tai käskeä tekemään
jotain. Ei molempia. Jos tiedät valmiiksi miten se parhaiten
tehdään, tee se itse.

Aina kun mahdollista, ole kiltti ja sano sanottavasi
mainoskatkon aikana.

Kristoffer Kolumbus ei tarvinnut ajo-ohjeita, emmekä tarvitse mekään.

Suhteemme ei tule koskaan olemaan sellainen kun se oli kahden
ensimmäisen kuukauden aikana. Opi elämään sen kanssa. Ja
lakkaa valittamasta naisystävillesi.

Kaikki miehet näkevät ainoastaan 16 väriä, ihan niin kuin
Windowsin asetuksissa. Esimerkiksi persikka on hedelmä, ei
väri. Eikä meillä ole aavistustakaan siitä mikä beeshi on.

Jos kutittaa, raavitaan. Niin me toimimme.

Emme ole ajatuksen lukijoita, emmekä koskaan tule sellaisia
olemaankaan. Tämä puute ei kuitenkaan ole todiste siitä
ettemme välittäisi sinusta.

Jos kysymme mikä vaivaa, ja sinä sanot " ei mikään", toimimme
sen mukaisesti. Tiedämme että valehtelet, mutta mielestämme
asian kaivelu ei ole vaivan arvoista.

Jos kysyt kysymyksen, johon et halua vastausta, voit odottaa
vastausta jota et halua kuulla.

Kun olemme lähdössä jonnekin, kerta kaikkiaan mikä tahansa
vaate joka on päälläsi käy. Oikeasti.

Älä kysy mitä ajattelemme, ellet ole varautunut kuulemaan
esimerkiksi vatsan toiminnasta, napanöyhdästä, Xenasta tai
autoista.

Sinulla on tarpeeksi vaatteita.

Sinulla on liikaa kenkiä.

Olut on mielestämme jännittävä asia, ihan kuten käsilaukut sinusta.

Kiitos kun luit tämän. Tiedän että joudun nukkumaan sohvalla
ensi yönä, mutta se ei haittaa. Se on vähän kuin telttailua?

Ai niin, vielä yksi asia; Olen hyvän muotoinen. Pyöreä on hyvä muoto.






   ...aika hyvä...

90-vuotias täti menee apteekkiin.

-päivää, onko teillä aspiriinia
-kyllä

-Onko teillä särkylääkkeitä
-kyllä, tietenkin

-Onko teillä reumatismilääkkeitä?
-ilman muuta meillä on

-onko teillä viagraa?
-tottakai

-onko teillä lääkkeitä ryppyjen poistoon
-kyllä meillä on niitäkin

-onko tiellä peräpukamavoidetta?
-tietenkin

-onko teillä hiilitabletteja?
-kyllä on

-onko teillä maksalääkkeitä
-tietenkin

-onko teillä masennuslääkkeitä?
-kyllä on

-onko teillä unilääkkeitä?
-epäilemättä

-onko teillä mitään muistinvirkistyslääkkeitä?
-toki löytyy

-onko teillä kainalosauvoja?
-kyllä on

-onko teillä geriatriavaippoja?
-ilman muuta

-onko teillä....

-lopultakin rouva, olemme täydellinen apteekki, meiltä löytyy
kaikkea. Mikä on ongelmanne?


-menen naimisiin Leon kanssa, 95 vuotta. haluaisimme jättää
häälahjalistamme teille.....






  Julmaa faktaa... Tosimiehen tarinat.........

- Kuinka miehen saa treenaamaan vatsalihaksiaan?
- Liimaamalla kaukosäätimen hänen varpaisiinsa.

- Kuinka sekoitetaan miehen pää?
- Ei tarvitse edes yrittää, he ovat syntyjään sekopäisiä.

- Kuinka tosimies vaihtaa lampun?
- Ei mitenkään, tosimies ei pelkää pimeää.

- Mikseivät miehet sairastu hullunlehmän tautiin?
- Koska he ovat sikoja.

- Miksi Jumala loi miehen ensin?
- Samasta syystä kuin miksi golffari kierroksen alussa lyö kerran
  ilmaa ja sitten vasta itse avauslyönnin.

- Miksi kutsutaan miestä, jolla on pieni penis?
- JustIn.

- Miksi miehen peniksessä on reikä?
- Täytyyhän aivojen saada ilmaa.

- Miksi miehet arvostavat neitsyitä?
- He eivät siedä arvostelua.

- Miksi miehet kuorsaavat selällään nukkuessaan?
- Kivekset tukkivat alapään ilmanottoaukon.

- Miksi miehet nostavat hattua toisilleen?
- He haluavat nähdä joko toisellakin on harmaita hiuksia

- Miksi miehet pitävät kalastuksesta?
- Koska silloin heillä on mahdollisuus kerrankin elämässään kuulla
  naisen suusta sanat: Vau miten iso!

- Miksi miehet pitävät tietokoneista?
- Ei ole mitään väliä sillä millä tuulella ne ovat ja miehet saavat
  silti lerppunsa sisään.

- Miksi miehet puhuvat niin likaisia juttuja?
- Jotta voisivat pestä suunsa oluella.

- Mikä on juntin ehkäisyväline?
- Oma persoona.

- Mikä on miesten lempikoirarotu?
- Lapin kultaisen noutaja.

- Mistä pisuaari on saanut nimensä?
- Siitä kun miehillä on tunnetusti huono sihti, ja he roiskivat
  aarin alan märäksi.

- Mitä eroa on peniksellä ja mulkulla?
- Penis on iloinen, seksikäs ja tyydyttävä. Mulkku omistaa sen.

Asioita, joita ei pidä sanoa alastomalle miehelle.

- Olen polttanut paksumpia marihuanasätkiä kuin tuo on.
- Kuka teki ympärileikkauksen?
- Tiesitkö, että nykyään tuo voidaan korjata kirurgialla.
- Tiesitkö, Italiassa on ihan samanlainen torni.
- Näyttää yömatelijalta.
- Tämä selittää sinun autosi.
- Ehkä jos me kastelemme sitä, se kasvaa.
- Mutta se toimii, toimiihan?
- Otatko sinä jotakin hormoneja?
- Ehkä se näyttää paremmalta luonnon valossa.
- Ai, se on piilossa.
- Mikä tuo on?
- Katso, se sopii minun Barbini vaatteisiin.

Asioita, joita mies ei koskaan sano:
1. Minä ymmärrän.
2. Voi hitsi, nyt myöhästymme kirkosta.
3. Nämä vanhat Playboyt saa heittää pois, minä en niitä lue.
4. Onko äitisi todella vihdoinkin tulossa meille? Sitä pitää juhlia!
5. Meidän pitää mennä kertomaan tuolle naapurin misulle, että hänen
   verhonsa ovat juuttuneet auki-asentoon.






	Konsolidaatioulkoistus Rules - Toimitusjohtajan päiväkirjasta

Pistettiin sitten konsolidaatioksi meidänkin keksifirmassa. Samalla yhtenäistettiin
työasemat ja ulkoistettiin mikrotuki palveluntarjoajalle.

1.4. klo 7.58
Työasema ei käynnisty. Soitan puhelintukeen, siihen ulkoistettuun. Eipä vastaa.
Talousjohtaja pääsee verkkoon, joten pyydän häntä lähettämään sähköpostia tuelle.
Ei liiku sähköposti. Talousjohtaja lähtee itse käymään puhuttamaan tukihenkilöitä.
Kysyy, missä mahtavat sijaita. Enpä tiedä minäkään.

klo 8.30
Soitan taas. Jo menee läpi. Nainen vastaa ja kuulee huoleni. Sanoo, että hanke on
työlistalla numerolla 67 priolla kiireellinen kategoriassa kolme viitteellä A.

klo 10.00
Joku tyyppi käy kääntymässä. Kysyy työasemani numeroa. Löytää sen laitteen kyljestä,
mutisee jotakin väärästä työmääreestä, menee pois.

klo 12.00
Joku toinen tyyppi tulee, mutisee työmääreestä. Sanoo sitten, että väärä työasema
ja menee pois.

klo 13.50
Kolmas tyyppi kehiin. Kehotan häntä tutkimaan, mikä mikrossani on vikana. Sanoo
olevansa tietoliikennespesse, ja ettei puutu käyttöjärjestelmähommiin. Feidaa,
mutta lupaa kuitenkin kiirehtiä paikalle jonkun "käyttisspessen".

klo 15.00
Haen kellarista vanhan kirjoituskoneen. Talousjohtaja soittaa tukikeskuksesta,
kysyy työasemani numeroa. Kerron sen. On kuulemma väärä numero työasemassani.
Puhelimesta kuuluu kovaäänistä keskustelua.

2.4. klo 10.25
Kolme tyyppiä hakee työasemani pois.

klo 13:00
Kolme tyyppiä tuo uuden työaseman. Siitä on näyttö rikki. Vievät näytön mennessään,
lupaavat hetimiten tuoda uuden. Tukikeskus soittaa, kysyy työaseman numeroa. Se
puuttuu tykkänään.

klo 15.30
Joku käy liimaamassa uuden numerolapun työasemani kylkeen. Uutta näyttöä ei näy.

3.4. klo 10.30
Paukutan kirjoituskonetta, värinauha vetelee viimeisiä. Joku tukityyppi tuo näyttöä.
Ryhtyy asentamaan töllöä, mutta keskeyttää ja sanoo, että työaseman numero ei täsmää.
Yrittää soittaa puhelintukeen, mutta siellä on vastaaja päällä: "Juuri nyt kaikki
linjamme ovat..."

klo 12.00

Lähden ostamaan naapurikorttelin toimistotarvikepuodista värinauhaa kirjoituskoneeseen.
Tiskin takana nuori myyjä kysyy, mikä on värinauha.

	(Tietoviikko, 10.4.2003, nro 14)






	Roll-out ydinbisneksenä - Toimitusjohtajan päiväkirjasta

Päivä 0

Päätettiin uusia toiminnanohjaus meidänkin keksifirmassa. Tai ei päätetty, mutta täytyy,
sillä vanhan toimittaja meni alta, eikä se vanha järjestelmä sitä paitsi toimisikaan
tämän uuden palvelinkäyttiksen kanssa. Käyttis taas täytyi vaihtaa, kun vanhan tuki loppui,
juuri kun siitä oli maksettu uuden lisenssisopimuksen mukaiset korotetut maksut. Lisenssit
paukkuivat umpeen, ja uudemmat uudet lisenssit maksavat mansikoita ja maltaita.
	Myyntikonsultteja muuten on tietohallintojohtajan toimistossa kuin pipoa.

Päivä 5

Palvelinkineetkin tulee uusaista, kun eihän se uusi hieno systeemi nyt pyöri noilla iki-
vanhoilla, melkein kolmevuotiailla vempaimilla. No uusi serveripää ei tue vanhaa työasema-
puolta, vai oliko se toisin päin. Työasemat nyt joka tapauksessa siis pitää vaihtaa tyystin.
Toimittajan myyntipoppoota tietohallintojohtajan ympärillä kuin ketun nenää.

Päivä 9

Vaan nytpä sitten uuden työaseman näyttöresoluutio edellyttää myös kaikkien monitorien
vaihtoa samassa syssyssä. Uusi näyttö ei taas sovi vanhalle pöydälle, joten menevät kalutkin
vaihtoon.
	Tietohallinto sanoo, että vanha eetteri ei kykene uuden systeemin kuormaan, notta
tarttis vaihtaa etevämpään verkkoon. Mikäs ettei, mutta vanha kaapelointi ei tue uutta
standardia, eli pitää vaihtaa karvat seinissä.
	Näin on, ja myyjäväkeä hiippailee joka puolella kuin Vilkkilässä kissoja.

Päivä 12

Uuteen työasema-arkkitehtuuriin ei vaan vielä ole olemassa näitä nopeita verkkokortteja. Tai
siis on, mutta ne ovat kovalla kuormalla vähän huteroita. Mutta sentään maksavat kappaleelta
työaseman verran. Talossa on enemmän it-myynti- kuin omaa henkilöstöä.

Päivä 13

Tietohallintojohtaja lentää ovesta sisään ja sanoo, että kantakin on korruptoitunut, se pitää
myös vaihtaa. Minä sanon hänelle, että minun kantani mukaan joku muu on ehdottomasti korrup-
toitunut, ja se pitää ehkä myös vaihtaa.

	(Tietoviikko, 30.4.2003, nro 17)





	Järkyttävät polttarit

Pian on taas se aika vuodesta, jolloin kadut ja kapakat pullistelevat polttari-
seurueista. Asiaan kuuluu tietysti mauton pukeutuminen, hillitön humala ja lopuksi
lempeä unohduksen uni.

Ihme hiippari

Sulho roudattiin yöjunalla Helsingistä Joensuuhun, missä naisten alusvaatteisiin
ja käsirautoihin sonnustautunut juhlakalu vietiin läheisen mentaaliparantolan
maastoihin ohjeenaan liftata takaisin kaupunkiin. Miestä myös kiellettiin
paljastamasta mahdolliselle kyydinantajalle, että kyse on polttareista.
	Melko pian mies palasikin kaupunkiin - poliisiautossa. Epäilyttävän hiipparin
nähneet autoilijat olivat hälyttäneet poliisin paikalle.

Viimehetken moka

Morsian vietti kostean, mutta muuten rauhallisen polttari-illan tyttökavereittensa
kanssa. Illan päättyessä morsio halusi kävellä kotiin, mutta kohelsi korkokengillään
niin, että kompastui rappuset pää edellä alas. Leuka siinä murtui, mutta onneksi
purukalusto saatiin ruuvattua sairaalassa siihen kuntoon, että hääpäivänä suusta
sai juuri ja juuri kuiskattua "tahdon".

Elmu-kelmua

Päivänsankari riisuttiin alasti ja sidottiin elmukelmulla baarin edessä olleeseen
liikennemerkkiin. Kaveriporukka lähti tyynesti viereiseen baariin ja alkoi juoda
olutta.

"Minähän en hiihdä"

Sulhanen ilmoitti hyvissä ajoin kavereille, että hän kyllä tekee polttari-iltana
mitä vaan, mutta "ei suostu hiihtämään eikä pukeutumaan naiseksi". Lopputulos oli
se, että kaveriporukka hiihteli hameissa ratikkakiskoilla ja sulho katseli vierestä.

Ei enää ohjeita

Edellisen tarinan sankari erosi ja oli aikeissa avioitua uudelleen. Tällä kertaa
hän ei antanut ennakko-ohjeita, joten polttariohjelma oli muuten sama kuin ensim-
mäiselläkin kerralla, mutta tällä kerralla sulho oli itse puettu naiseksi ja hän
joutui hiihtämään keskikaupungilla.

Mauttomuuden huippu

Kirkkoon kuulumaton kaveri puettiin ensin Jeesukseksi. Hän joutui kantamaan ristiä
selässään ympäri keskustaa. Tyyppi veti roolinsa viimeiseen asti läpi, ja julisti
"sanaa" kaikille vastaantulijoille. Lopulta hänet naulittiin ristiin teipillä
Esplanadilla. Paikalle tuli maija, jossa oli kuusi poliisia. Seurue vältti putka-
reissun hiuksenhienosti.

	(Tietoviikko, 3.4.2003, nro 13)






Seuraavassa tosikertomuksia vakuutusyhtiöiden vahinkoilmoituskaavakkeista,
joissa autoilijat ovat pyrkineet lyhimmällä mahdollisella tavalla kertomaan
vahingosta. Virheellinen kielenkäyttö ja kirjoitus voi joskus olla hauskaakin.

• Tullessani kotiin ajoin väärään taloon ja törmäsin puuhun jota minulla ei ole.
• Luulin että ikkuna oli alhaalla, mutta huomasin että se oli ylhäällä kun pistin
  pääni sen läpi.
• Kaveri oli jokapaikassa kadulla. Minun täytyi kurvata monta kertaa ennenkuin
  osuin häneen.
• Lähdin tienreunasta, vilkaisin anoppiani ja ajoin padon yli.
• Yrittäessäni tappaa kärpästä, ajoin puhelinpylvääseen.
• Olin ajanut 40 vuotta kun nukahdin rattiin ja jouduin onnettomuuteen.
• Olin matkalla lääkäriin peräpään vaikeuksien kanssa kun kuningaspulttini antoi
  periksi ja aiheutti minulle onnettomuuden.
• Kun lähestyin risteystä niin yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi paikassa missä
  koskaan ennen pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt. En voinut pysähtyä ajoissa
  estääkseni onnettomuutta.
• Kerroin poliisille etten ollut loukkaantunut, mutta kun otin hatun päästäni
  totesin, että minulla oli kallonmurtuma.
• Olin vakuuttunut että vanha herra ei ehtisi kadun yli kun osuin häneen.
• Jalankulkijalla ei ollut tietoakaan minne mennä joten ajoin hänen yli.
• Näin hitaasti liikkuvan, surullisen vanhan herrasmiehen, kun hän pompahti
  autoni katolta.
• Epäsuora syy onnettomuuteen oli pieni kaveri pienessä autossa, jolla oli
  suuri suu.
• Lensin autostani, kun se jätti tien, myöhemmin minut löysi ojasta pari
  eksynyttä lehmää.
• Puhelinpylväs lähestyi. Tarkoituksenani oli kurvata kun osuin toiseen autoon.
• Toinen auto törmäsi minun autooni antamatta varoitusta aikomuksistaan.
• Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-autoon, joka tuli toisesta suunnasta.
• Kuorma-auto peruutti läpi tuulilasin vaimoni kasvoihin.
• Olin ostanut taimia koko päivän ja olin matkalla kotiin. Tulin risteykseen ja
  yksi pensas hyppäsi eteen estäen näkökenttäni ja en nähnyt toista autoa.
• Autoni oli laillisesti pysäköity, kun se peruutti toiseen autoon.
• Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä, osui autooni ja katosi.
• Tööttäsin, mutta äänitorvi ei toiminut, sillä se oli varastettu
• En voi maksaa korvausta, sillä vaimoni kuoli kolme vuotta sitten ja isoäitini
  elättää minut
• Jalankulkija osui minuun ja meni autoni alle
• Auto oli pysäköity kadun reunaan. Olin itse asioilla kun tulin auton luokse en
  itse huomannut koko asiaa mutta mukanani oli eräs mies nimeltä Virtanen, joka
  huomasi. Kyselimme lähistön ihmisiltä mutta kukaan ei osannut sanoa mitään.






    LAUSEITA TÄYDELLISEN NAISEN SUUSTA:

a. Sinä olet niin seksikäs krapulassa.
b. Loistopieru! Päästäpä toinen!
c. Mieluummin katson sinun kanssa jalkapalloa ja juon olutta
   kuin menen  shoppailemaan.
d. Eiköhän tilata Jallu!
e. Mennään kuule ostariin kävelylle, niin voit ihailla naisten
   takapuolia.
f. Kulta, uuden naapurin tytär ottaa taas aurinkoa yläosattomissa,
   tule katsomaan.
g. Tee minulle palvelus - unohda se typerä ystävänpäiväkortti ja
   osta itsellesi pari golfmailaa.
h. ! Kyllähän minä ymmärrän, hääpäivämme tulee joka vuosi. Mene vain
   poikien kanssa metsästämään, se vähentää stressiä.
i. En kyllä ota suihin ellet laske koko lastia kurkkuuni.
j. Vai haluaisit harrastaa seksiä minun ja Lissun kanssa? Mikäs
   siinä, Lissu onkin seksikkäimpiä kavereistani.
k. Kyllä minä maksan.
l. En minä tarvitse uusia vaatteita, minulla on niitä vaikka kuinka
   paljon ennestään.
m. Vaihdoin juuri meidän autosta pakoputken ja kaikki hihnat sekä öljyt.
n. Ei sinun tarvitse tulla katsomaan minun sukulaisiani, menen yksin.
o. Minä ymmärrän! Ei tarvitse selittää.
p. Minä osaan.
q. Olitpa myöhään ulkona kavereiden kanssa...Hyvä että sinulla on
   hauskaa tekemistä.
r. Kyllä naisenpaikka on kotona, sano sinä ukko mitä haluat.
s. Katso mitä toin kaupasta... uusi Sarah Youngin pornovideo!
t. Juo vaan! Avaanko sinulle kaljapullon vai teenkö kossusta siivun?

  ***

Nainen huomautti miehelle,että tämän sepalus on auki.  Mies
siihen: "Näkyikös se uljas kauppias sieltä"?
Nainen: "Ei siellä mitään kauppiasta ollu, mut joku veltto
varastomies  nojaili kahteen jauhosäkkiin"!






    Viemärinavaushoroskooppi...

Kun lavuaari ei vedä:

Oinas kokeilee ensin rivakasti imukuppipumpulla. Kun se ei onnistu,
hän potkaisee tiskipöytää ja karjahtaa, jolloin rööri aukeaakin välittömästi.

Härkää harmittaa. Hän harkitsee. Pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä?
Hän istuu nojatuolissaan kaksi tuntia hieman tyrmistyneen näköisenä
harkitsemassa. Siis pitääkö hänen ryhtyä tekemään työtä? Sitten hän aloittaa.
Aluksi ei meinaa millään onnistua, mutta hän ei luovuta. Ei onnistu
vieläkään, mutta hän ei luovuta. Jo kuuden tunnin kuluttua kaikki on valmista.
Härkä ähkäisee. Sitten hän palaa istumaan nojatuoliinsa.

Kaksonen juoksee kauppaan ostamaan ruuvimeisseliä ja pumppua. Samalla
hän pyörähtää ohimennen kirjastossa, R-kioskilla ja taidenäyttelyssä. Ai niin ja
levykaupassa, polkupyöräkorjaamossa sekä uusimassa kännykkänsä akun.
Kotona hän avaa paketista ruuvimeisselin ja unohtuu lukemaan sen käyttöohjetta
samalla, kun katselee televisiosta uutisia ja soittaa levylautaselta lempilevyään,
jonka sanoissa mainitaan jotakin radioista, ja tästä syystä hän ilmoittautuu
työväenopiston radioamatöörikurssille.
Tähän kaikkeen vierähtää päivä.
Iltamyöhällä hän muistaa, että putki piti avata.
Hän menee lavuaarin luo ja huomaa, että se onkin päivän aikana auennut itsestään.

Rapu pohtii, että äiti opetti, että "ensin tällä muovipumpulla vähän
näääääin... tällä tavalla..." Rööri antaa jo lupauksen...plrp...
Sitten vähän Pirkka Putkimies-pullosta... Ja niin se sujui kuin
leikki! Vanhat konstit tepsivät! Pieni kyynel kimmeltää ravun
silmäkulmassa hänen muistellessaan äitiään ja lapsuudenkotiaan, jossa
tukkeutuneiden viemäreiden availu hämärinä syysiltoina kodin lämmössä
oli aina niin turvallista ja kotoisaa.

Leijona soittaa paikalle kodin putkimiehen suorittamaan palveluksen.
Samassa syssyssä hän tulee ajatelleeksi haavettaan, ja päättää vihdoin
vaihdattaa kaikki asuntonsa hanat ja raanat, tiskialtaan, sekä suihkun
metalliosat kullanvärisiksi. Hän keksii vaihtaa kullanvärisiksi myös
autonsa pölykapselit.

Neitsyt kaivaa esille sisäisen insinöörinsä. Ruuvi kerrallaan hän
irroittelee viemärin putket toisistaan ja asettelee ruuvit
aakkosjärjestykseen. Tämän jälkeen hän poistaa tukoksen aiheuttaneet
ainesosat. Nenässä hänellä on pyykkipoika ja käsissä suojakäsineet. Ne
on hankittu juuri tämäntapaisia tilanteita silmälläpitäen. Kaikki
onnistuu mainiosti. Kauhistusta herättää se, kuinka siivottomilta
putket näyttävätkään sisäpuolelta! Ennen putkien liittämistä takaisin
paikoilleen hän puhdistaa putket sisäpuolelta pulloharjalla, jonka vartta
hän on jatkanut lisäosalla.

Vaa'alle tämä on hieman liikaa. Naispuolinen vaaka ei hommaan suostu,
hän heittäytyy naiselliseksi ja soittaa paikalle miesystävän.
Miespuolinen vaakakaan ei viitsisi tahria juuri siistittyä ulkoista
olemustaan, joten hän pyytää vaimonsa korjaamaan putket.
Vaimo suostuu tähän tilanteen ymmärtäen.

Skorpioni kiinnostuu tilanteesta. Häntä alkaa kihelmöidä ajatus, mitä
kaikkea jännää tukkeutunut viemäri sisältääkään! Pääseepä jopa
kurkkimaan putkien sisälmyksiin... Jee!
Suurella mielenkiinnolla hän rassaa auki kaikki putket, selvittää
tilanteen ja rassaa auki vielä lisääkin putkia, syventyen valtavalla
intensiteetillä tutkimaan tätä salattua maailmaa!

Jousimies lorisuttaa koko altaan täyteen kuumaa vettä ja lähtee
hakemaan lapiota.
Hana jää auki ja lattia tulvii jo vedestä. Hän koettaa vielä
ravistella lavuaaria, mutta ei rupea rööri vetämään, tosin lavuaari
jää hänen käteensä ja sotku yltyy. No, eipä tässä muukaan auta, hän
viheltelee, vetää jalkaansa kumisaappaat ja soittaa palokunnan.

Kauris soittaa ensin isännöitsijälle, sitten poliisille. Hän tekee
rikosilmoituksen taloyhtiön huonosti hoidetusta viemäritilanteesta.
Sen jälkeen hän soittaa vakuutusyhtiölle ja vaatii korvauksen
puhelinkuluista: soitoista isännöitsijälle, poliisille ja
vakuutusyhtiölle.

Vesimies painaa nappia. Se on viritetty toimintavalmiiksi jo aikoja
sitten. Vihdoin hän pääsee testaamaan käytännössä sen toimivuutta. Ja
Heureka! Putki aukeaa silmänräpäyksessä. Vihdoin voi keksinnölle
hankkia patentin!

Kala kokeilee ensin ajatuksen voimalla. Hän pyytää viemäriä aukeamaan,
keskittyy ja meditoi ja lähettää käsillä parantavia säteitä
lavuaariin. Kun tämä ei auta, päättää hän kokeilla vahvempia
keinoja... tiskiaine... ei auta... pesupulveri... ei... lisätään
etikkaa... ei...vielä suolaa... Valtava vaahto kohoaa jo altaasta ja
kuuluu outoa sihinää, kemiallinen seos vaikuttaa erinomaisen
voimakkaalta, varsinkin kitkerästä tuoksustaan päätellen, ja
HOKKUSPOKKUS plurp plurp prrrummps, yhtäkkiä seisonut vesi solahtaa
riemukkaasti alas rööristä.






   Savolainen Horoskooppi

PÄSSI (21.3. - 20.4.)
Pelekkee rakkauven roesketta ens vuonna! Vaekka ylleesä oot kovapäene, nii nyt aivos
on muuttunna onnesta hyytelöks. Välillä toentas pistee vastaannii, ies vaehtelun vuoks.
Pistät rahhoo kaekkeen turhuuteen, mutta semmosia seleväpäesyyven hetkiä ee sulla oo
että moesta huomoesit - puhumattakaa että siitä välittäisit. Mutta vielä se arki alakaa
sullakii...

SONNI (21.4. - 20.5.)
Yritähän vähä hillitä ihtees, sinä niät vieläkii liijan ussein punasta ja raevostut sen
taotta turhan päeten. Toesaalta oot hyvinnii enerkinen ja ihan puhkut tarmoo. Kato
kuitennii mihin suuntaan puhkut, sillä suuhykieniassa oes parantamisen varroo. Tilloo
aeka hammasliäkäriltä.

VELJ'MIEHET (21.5. - 21.6.)
Veljekset on ylleesä ko ilvekset, mutta sinun perhesuhteissas on nyt toevomisen varroo.
Viekee ies huonekalut ulos enneku ruppeette selevittelemmää väliänne. Tiijossa on
rytinöö - saerasaato ja polliisi kannattaa kuhtua paekalle jo etukättee.

RAPU (22.6. - 22.7.)
Sun kukoistukses kuorestaan, kerrankin puhkeaa. Mutta ee kuitenkaa vielä ens vuonna.
Terveyen kanssa on pieniä ongelmia; esimerkiks rutto suattaa vaevata.

ILVES (23.7. - 22.8.)
Sinusta tuntuu että vanahenet ihan silimissä, korvattii alakaa työntee tupsukarvoo.
Mittää et asialle maha, seon sinun kohtalos. Joskushan vanahuus ja viisaus kuuluvat yhteen
- mutta ee kuitenkaa sinun tappauksessas.

VANHAPIIKA (23.8. - 23.9.)
Ens vuonna viskoot turhat estot nurkkaan ja ruppeet rymyämmään! Liikunta kuuluu entistä
tiukemmin sinun ja lähheistes elämään. Erityisen rivakkoo liikuntoo suavat muitten leuat,
kun hyö märehtivät sinun tekemisiäs.

PUNTARI (24.9. - 23.10.)
Joka vanhoja muistaa, sitä puntarilla piähän! Unoha siis omat ja muihennii velat ja vipit
ja aloita uus vues puhtaalta pöyvältä. Unoha myös liiallinen tarkkuus ja muista että
likiarvo voep olla arvo sinänsä.

MÄNTYPISTIÄINEN (24.10.- 22.11.)
Intohimot jylleevät entistä hurjemmin ens vuonna. Et malta pysyä yhessä kohti, vuan pörreet
kukasta kukkaan. Toesaalta ossoot olla niin pisteliäs, etteivät heekomaat sinun kanssas
pärjee ollenkaa. Pikkusen armoo voesit osottoo muillekkii.

KUKKO (23.11. - 21.12.)
Sinä se haluat olla aena ensimmäesenä ja suuna piänä joka paekassa! Semmosessa elämässä
on vuarasa; kaaloja on katkastu pienemmästäe synnistä. Haluasit olla vappaa ku taevaan lintu,
mutta se jiä haaveeks; lennot loppuu lyhyeen ja alatulo on yhtä issoo tömähystä. Pysy siis
kot'orsilla ja tyyvy siihen että suat tyrannisoija kot'väkkee ja työkavereita.

PORO (22.12. -20.1.)
Tällä petterillä on turhan punanen nenä etennii syntymäpäeväsä aekaan! Valomerkki tulloo
ennenku huomootkaa ja sen jäläkeen on ihan oma valintas haluatko kävellä vae kontata kottiis.
Sinnoot välillä ko vanaha jäkälä; et hyväksy mittää uuvenaekasta. Yritä kuitennii pysyä
mualliman menoss mukana, lähe vaekka matkoille. Kannattaa suunnata pohjoseen päen.

VES'MIES (21.1. - 19.2.)
Suo siellä, vetelä tiällä - siinä ens vuoen ennuste. Katto vuotaa, pyykkikone särkyy,
virtsatietulehus isköö ja nenäliina kastuu - jospa seoroova vues oes vähä aarinkoesempi.

MUIKUT (20.2.-20.3.)
Talavi tekköö sinusta ihan tönkön, joten koetappa vähä vilikastua. Herätät kyllä mielenkiintoo
muissa ja ihhailijat virittelövät kilivan sinulle verkkojaan. Erityisen hyvin sinulla synkkoo
kukon kanssa, jonkinlaene yhteenliittymä on mahollinen ens vuonnakii.






    KANSALAISOPISTON KURSSIT NAISILLE

Kurssi 1
Autoilu 1:  Kytkin, tuo veikeä ylimääräinen poljin, joka rikkoutuu
joka vuosi. Opetellaan polkaisemaan kytkintä ennen vaihteen
valitsemista. Paljon luistatusharjoituksia.


Kurssi 2
Autoilu 2:  Piru keksi peruuttamisen.
Kokoonnumme viikottain Prisman pihaan. Paljon törmäilyharjoituksia.
Yksi peruuttaa vuorollaan ja muut arvioivat  + yrittävät väistää. Oma
auto välttämätön, koululla ei enää ehjää kalustoa.

Kurssi 3.
Autoilu 3:  Vierestä ajaminen.
Ryhmä kokeneimmille vierestä ajajille, joilla on jo paljon rutiinia ja
sana hallussa (myös anopeille). Vahvistutamme äänihuulia ja  käymme läpi
uusimmat termit ja lyhenteet ettet jää hiljaiseksi  missään tilanteessa esim.
abs, sips,esp. yms

Kurssi 4.
Autoilu 4:  Viimeisin autokurssimme antaa hyvät valmiudet ajaa
käsijarru päällä säällä kuin säällä.  Kouluttajamme antavat myös
neuvoja olemaan huomaamatta palaneen käryä.

Huom ! Seuraavat kurssit alkavat vasta keväällä:

 ·          Auton risteykseen sammuttaminen (alkeiskurssi)
 ·          Missä autossani on bensatankki (alkeiskurssi)
 ·          Miten kerään jonoa perääni, tuo aina mainio matelukurssi.

Kestosuosikki, kurssi jo vuosien takaa:

 ·          Autossani on mies !  Kurssi todella kokeneille
naisautoilijoille,  jossa etsitään pissapojan säiliö ja täytetään se.

Kurssi 5. Nyt kaikki autoon, lähdetään ! Taso 1
Hauskasti toteutettu aloittelijoille suunnattu kurssi kaikille
naisille, jotka eivät enää viitsi istuttaa perhettä autossa yli tuntia
odottamassa. Miten kenkien jalkaan laitto ja käsilaukun mukaan otto
kestää tunnin.
Tämän kurssin jälkeen ihmettelet sitä itsekin.  Kurssilaisten käytössä
hauska simulaattori joka soittaa äänimerkkiä 5 minuutin välein.

Kurssi 6
Nyt kaikki autoon, lähdetään ! Taso 2
Edistyneille, jo taso 1 kurssin käyneille, jotka ovat alittaneet
puolen tunnin rajan.

Kurssi 7
Miksi silittäisin mieheni paitapuseron ?
Keskusteluryhmä.  Pureudumme vaiheittain tähän vaikeaan ongelmaan.
Paljon mielikuvaharjoituksia harjoituksia, myös meditaatiota ja
hypnoosia tarjolla vaikeimpiin tapauksiin.

Kurssi 8
Sivistyssanat tutuiksi !
Kurssi kaikille naisille. Tutustumme harvinaisiin sanoihin kuten
esimerkiksi seksi. Kerromme mitä se on ja miten sitä voi harjoittaa.
Kotitehtäviä.

Kurssi 9
Shoppailu, tuo mukava ajanviete !
Kurssi kaikenikäisille naisille.  Käymme läpi mm sen ettei raha
itsestään lisäänny miehesi lompakossa ja että Visallakin maksetut
joutuu maksamaan itse. Totuuden valjettua kurssilla itketäänkin
paljon, joten ota omat nenäliinat mukaan.

Kurssi 10
Miten saan tahtoni läpi !
Elämän perustaitoja opettava kurssi, joka luo valmiuksia saada oma
mielipide läpi. Paljon pihtausvinkkejä. Asiantuntijat kertovat myös
oikean päänsäryn oireista.






    Hylättyjä lastenkirjoja...

1. Sinä olet erilainen, ja se ei ole hyvästä
2. Poika joka kuoli syötyään liikaa kasviksia
3. Isin uusi vaimo "Reijo"
4. Vasaroita, ruuvimeisseleitä ja saksia: "Minä-osaan-kirja"
5. Lasten opas erämaavaellukseen
6. Katja oli niin paha tyttö, että äiti lakkasi rakastamasta häntä
7. Nuuskija Niko ja korkean voltin aita
8. Kaikki kissat menevät helvettiin
9. Pikku Pekka, joka näpisteli
10. Jotkut kissanpennut osaavat lentää
11. Nyt riitti: Pistän sinut adoptointiin
12. Ukki saa arkun
13. Maaginen maailma hylätyn jääkaapin sisällä
14. Karvinen saa kissaleukemian
15. Etsi piilopaikka -kirja ihmisen anatomiasta
16. Tuntemattomilla on parhaat karkit
17. Valitus, potkiminen ja itku -tie siihen mitä haluat
18. Sinä olit vahinko
19. Asioita joita rikkailla kersoilla on -mutta sinulla ei
20. Pam! Siinä menee hamsteri, ja muita kivoja mikroleikkejä
21. Painajaisesi ovat oikeasti totta
22. Mihin sinä haluaisit hautapaikan?
23. Kananmunia, vessapaperia ja sinun koulusi
24. Mikseivät Herra Haarukka ja Rouva Pistorasia voi olla ystäviä?
25. Paikkoja, minne isi ja äiti piilottavat kivoja asioita
26. Isi juo, koska sinä itket
27. Yllätys altaan pohjalla
28. Sormet on luotu koskettelua varten
29. 101 Kivaa peliä, joita pelata tiellä
30. Et voi sille mitään, jos olet tyhmä
31. Kiusaajat ansaitsevat kuolla
32. Äidillä on UUSI vauva jota rakastaa
33. Ahmed on väärän värinen sinun ystäväksesi
34. Haaste! 101 tapaa näyttää että et ole nynny
35. Kun isi ja äiti sanovat "ei" -he eivät ole tosissaan
36. Sanaopas aikuisten maailmaan
37. Hellevi Hampaaton -tyttö joka söi karkkia joka päivä
38. Lääkäreiden salaliitto lapsia vastaan
39. Pakkasessa kimmeltävä kaunis rautatanko
40. Tuntemattomat koirat tykkäävät lapsista
41. Kuinka aikuistua kauan ennen puberteettia
42. Ääliöt -opas historian presidentteihin
43. Ihmiskunnan tuho






   Häiritsevätkö puhelinmyyjät?

1. Jos he aloittavat 'Mitä kuuluu' niin kysy 'miksi haluat tietää' tai
"hauska kun kysyit, sillä tuntuu siltä että nykyään kukaan ei välitä
lähimmäisestään ja minulla on näitä ongelmia: koirani kuoli,
minulla on ongelmia vaimon kanssa..." ja kun he yrittävät lopettaa
tai myydä jotain niin jatka vain puhumista.

2. Jos he sanovat olevansa se ja se siitä ja siitä yhtiöstä niin pyydä
heidät tavaamaan nimensä ja yhtiön nimi, sitten kysy missä k.o. firma
sijaitsee. Jatka kyselemällä henkilökohtaisia kysymyksiä tai kysymyksiä
heidän firmastaan kunnes he lopettavat.

3. Tämä toimii hyvin jos olet mies: "Hei olen Jaana ja soitan abc yhtiöstä"
... Sinä käheällä äänellä: "mitä sinulla on päälläsi?"

4. Tai sinä kovalla äänellä: "Jaana sinäkö, mitä kuuluu, miten olet
voinut ..." toivottavasti soittaja hetken luulee että tunnet hänet.

5. Sano: EI ja EI uudestaan ja uudestaan vaihtele ääntä ja tempoa,
heidän puheensa mukaan tämä on kaikkein hauskinta jos he joutuvat
katkaisemaan puhelun.

6. Jos firma on siivousalalla, kysy saatteko veren puhdistettua
matosta? Saatteko vuohen veren puhdistettua? Saatteko ihmisen veren
puhdistettua?

7. Kerro myyjälle, että työskentelet samassa yrityksessä.

8. Vastaa puhelimeen, kun huomaat että kyse on myynnistä kirkaise
Voi hyvä Jumala! ja sulje puhelin.

9. Kerro soittajalle että olet kiireinen, mutta jos he antavat
KOTI-numeronsa niin palaat asiaan ja kun he sanovat etteivät voi antaa
sitä niin toteat: Niin, ette kai haluaisi että joku häiritsee teitä
kotona? Myyjä sanoo että näin on, jolloin voit sanoa että nyt
sitten hän ymmärtää miltä sinusta tuntuu.

10. Pyydä heitä toistamaan sama asia useita kertoja.

11. Sano että olit juuri syömässä, pyydä heitä odottamaan hetki käännä
kaiuttimeen ja syö äänekkäästi maiskutellen samalla kun vastailet.

12. Pyydä heitä faxaaman info itse keksimääsi numeroon.

13. Pyydä heitä puhumaan erittäin hitaasti, koska aiot kirjoittaa joka sanan muistiin.






	Se on myähästä ny

Miten hämäläinen kohtasi kesän?

Kesäloma (nuoret)

Ei nuari ihminen mitään lomaa tarvi.

kesäloma (Keski-ikäiset)

Mitäs tämmönen vanha enää mitään lomaa tarvii.

Vaatetus (kaupunkivaatteet)

Ei Suamessa kannata kesävaatteita hankkia. Se on hyvin pian syksy.

Vaatetus (mökkivaatteet)

Kato liiterin kaapista, siälä sitä vanhaa ryänää o.

Ravinto (syöminen)

Mitä sää orotat? Ei uuret pernat jähtyneenä miltään maistu.

Neste (juominen)

Se on sitten myähästä, kun oot tiputuksessa sairaalassa.

Matot (toukokuu)

Se on ny viimenen hetki, jos meinaat saara mattos kuivaks.

Matot (kesäkuu)

Kyä se on myähästä ny.

Junamatkailu

Jaa että mää menisin hikisiin juniin?

Laivamatkailu

Mitä sinne lähtee koohottaan.

Lentomatkailu

Ne on mun lentoni lennetty.

Saunaan meno

Menny äkkiä. Löyly loppuu.

Saunasta tulo

Tunny jo siältä että muukki ehtii.

Marjastus

Kyä ne on siältä kaikki jo aikaa sitten poimittu.

Kalastus

Kyä se on toi lätäkkö aikaa sitten putsattu.

Kukkien poiminta (kesäkuu)

Ei siälä oo enää ku koiranputkia.

Uiminen (kesäkuu)

Ui ny. Tää voi olla kesän ainoo lämpönen viikko.

Uiminen (heinäkuu)

Ui ny kiiruusti. Kohta Jaakko heittää kylmän kiven järveen.

Uiminen (elokuu)

Uiksää viälä?

Kulttuuritapahtumat

Jaa että mää lähtisin hikoileen jonnekin Kaustiselle?

Mökkivieraita

Jaa viaraita? Mitä niitä rupee hyysään.

Mökkivierailut

Ei sitä ny hullukaan toisten nurkkiin lähre.

Rakkaus

Jaa kesäheila? Kyä ne on kaikki menny jo alkukesästä.

Kuolema

Kyä se on viksuinta kualla keväällä ettei tartte sitten haikeena kattella kesää.

Keltainen koivunlehti (heinäkuu)

Lehret putoo. Se on syksyn makua ilmassa.

	(Kuukausiliite syyskuu 2002, Sinikka Nopola)






	Miten hermostutat ihmisiä hississä...

1.	Kun hississä on lisäksesi vain yksi toinen henkilö, koputa häntä olkapäälle
	ja teeskentele, ettet se ollut sinä.

2.	Paina nappuloita ja teeskentele, että saat niistä sähköiskun. Hymyile
	ja aloita alusta.

3.	Kysy saisitko painaa nappuloita muiden puolesta, mutta paina vääriä nappuloita.

4.	Soita kännykällä Psykologien Kuumalle Linjalle ja kysy heiltä, tietävätkö
	he missä kerroksessa olet.

5.	Pidä ovia auki ja sano odottavasi ystävääsi. Hetken kuluttua päästä ovet ja sano:
	"Terve Yrjö, millainen sinun päiväsi on ollut?"

6.	Pudota kynäsi ja odota kunnes joku nostaa sen ylös. Huuda sitten:
	"Se on minun".

7.	Ota kamera mukaasi ja ota kuvia muista hississäolioista.

8.	Siirrä työpöytäsi hissiin ja aina kun joku tulee sisään, kysy heiltä onko heillä
	aika varattu.

9.	Aseta lattialle pelimatto ja kysy ihmisiltä haluttaisiko heitä pelata.

10.	Laita hissin nurkkaan pahvilaatikko ja joka kerta, kun joku tulee sisään, kysy
	heiltä kuulevatko he jonkun tikittävän.

11.	Teeskentele olevasi lentoemäntä/stuertti ja kertaa pelastustoimet ja -reitit
	matkustajien kanssa.

12.	Kysy muilta: "Tunsitteko tuon?"

13.	Seiso lähellä jotakuta ja nuuhki häntä.

14.	Metsästä näkymättömiä kärpäsiä.

15.	Kun ovet sulkeutuvat sano toisille: "Tilanne ok, ei paniikkia. Ne avautuvat kyllä."

16.	Sano ihmisille, että näet heidän auransa.

17.	Huuda: "Halitaan" ja sitten tee niin.

18.	Virnistele tuskallisesti samalla kun lyöt otsaasi ja huudat: "Suu kiinni... kaikki,
	suu kiinni."

19.	Läväytä salkkusi tai kassisi auki ja kurkkaa sisälle kysyen: "Onko teillä tarpeeksi
	ilmaa siellä?"

20.	Seiso hiljaa ja liikkumatta nurkassa, kasvot seinään päin jäämättä pois hissistä.

21.	Tuijota tiiviisti toista matkustajaa hetken ja huuda kauhuissasi: "Sinä olet yksi NIISTÄ!"
	ja peräänny hitaasti.

22.	Käytä käsinukkea puhutellessasi muita matkustajia.

23.	Kuuntele hissin seiniä stetoskoopillasi.

24.	Päästele räjähdysääniä aina kun joku painaa nappulaa.

25.	Piirrä kalkkiviivoilla pieni ruutu lattiaan ja julista muille matkustajille:
	"Tämä on minun henkilökohtainen tilani!"

26.	Tuijota muita matkustajia virnistellen ja sano: "Minulla on uudet sukat."






Nykyään, kun tupakka-askeissa on kaikenlaisia varoituksia,
tulisi myös olutpulloihin lisätä seuraavat varoitustarrat:

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut ihmettelemään
mihin helvettiin jätit rintaliivisi (koskee useimmiten naisia).

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut uskomaan, että
kuiskaat, vaikket niin teekään.

*VAROITUS: Alkoholin käytöllä on suuri merkitys siinä, että
näytät idiootilta tanssiessasi.

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut jankuttamaan
kavereillesi kuinka paljon heistä välität.

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut ajattelemaan
että osaat laulaa.

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut uskomaan, että
ex-rakastettusi kuolee ellet soita hänelle neljältä aamuyöllä.

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut luulemaan, että
sinulla on ihmeellisiä Kung Fu-voimia, johtaen siihen, että
tulet itse piestyksi (koskee useimmiten miehiä).

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut pyörähtämään
aamulla herätessäsi ympäri ja näkemään jotain todella kauheaa.

*VAROITUS: Alkoholin käyttö on suurin syy selittämättömiin
asvaltti-ihottumiin otsassa ja polvissa.

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa aiheuttaa harhaluulon, että
olet kovempi, fiksumpi, nopempi ja paremman näköinen kuin muut
ihmiset.

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut luulemaan, että
olet näkymätön.

*VAROITUS: Alkoholin käyttö saattaa saada sinut uskomaan, että
ihmiset nauravat KANSSASI.






	Terassihoroskooppi

 KAURIS 22.12. - 19.1.
Kauris saattaa viipyä niin myöhään töissä, että parhaat terassihetket ovat jo ohi.
Muutenkaan merkki harvoin sortuu terassilla yltiöpäiseen nautiskeluun. Säästäväisellä
ja tunnollisella kauriilla kyllä olisi aikaa ja rahaa viipyä terassilla pitempäänkin,
mutta usein luonto ei anna myöten. Siinä siis ystävillä haastetta.
Juomasuositus: oikein iso

 VESIMIES 20.1. - 19.2.
Jos pelkäät politiikkaa ja olet kyllästynyt maailmanparantamiseen, hakeudu terassilla
kauas vesimiehestä.´Idealistinen vesimies vaan innostuu jutuissaan, kun saa hieman
kuplivaan nenäsä alle. Koska aikataulut ovat merkille täysin vieraita, saattaa hän
viipyä terassilla hyvin pitkään, jopa päiviä...
Juomasuositus: tuore pussikalja

 KALAT 20.2. - 20.3.
Kala vaihtaa terassiseuruetta tiheään. Jos kala rypee masennuskaudessaan, häntä on turha
houkutella terassille. Mutta jos aurinko paistaa kalan vesiin, sen kyllä huomaa. Terassilla
kalalla riittää vilskettä ja vipinää, eikä seurastaakaan yleensä ole puutetta. Koetapa
keksiä kalan kanssa kilpaa erilaisia käyttötarkoituksia muovituopille.
Juomasuositus: mikä vaan, missä vaan, kunhan on märkää.

 OINAS 21.3. - 19.4.
Oinas on mahtavaa terassiseuraa, sillä hän ei laske markkojaan, kun ystävistä on kyse.
Oinaan tuleekin siis varoa hyväksikäyttäjiä! Oinas on vaarassa kiipeillessään pöydillä,
joten tähtimerkin edustajan tapaa loppukesästä terassilta raaja paketissa.
Juomasuositus: paljon ja erilaisia

 HÄRKÄ 20.4. - 21.5.
Säästäväistä härkää ei terassilla tapaa liian usein. Ystävät, hyvä musiikki tai muut
kulttuurielämykset saattavat johdatella hänet tuopin ääreen. Manian vaivaama härkä voi
kesähelteillä äityä tuhlaavaiseksi, mistä hän poteekin henkistä krapulaa useita päiviä.
Juomasuositus: tuttu ja turvallinen olut

 KAKSOSET 22.5. - 21.6.
Kaksonen vaihtaa terassia kuin perhonen kukkaa. Jos siis tapaat terassilla söpön ja
kiinnostavan henkilön, ja hän sattuu olemaan kaksonen, et ehkä näe häntä samalla
terassilla toiste. Pyydä siis puhelinnumero ajoissa! Kaksosen tunnistaa yleensä ylenpalttisesta
sosiaalisuudesta ja juoruilusta.
Juomasuositus: tumma olut hanasta.

 RAPU 22.6. - 22.7.
Kotona viihtyvä työnarkomaani-rapu ehtii käymään terassilla vain lomallaa. Seurusteleva
rapu vahtaa puolisoaan terassilla normaaliakin mustasukkaisemmin, mikä koettelee suhdetta.
Ravun ei kannata mennä terassille yksin vaan mieleisessä seurassa. Leppoisa keskustelu
rauhoittaa stressaantunutta rapua parhaiten.
Juomasuositus: jäävesi

 LEIJONA 23.7. - 22.8.
Kesä on leijonan kulta-aikaa. Leijona saattaa myös vaihtaa terassia tiuhaan ja on usein
ystäviensä ympäröimä. Terasseista leijona valitsee mieluiten auringonpaisteisen. Spontaanin
leijonan voi nähdä terassilla vaikka kesken työpäivän, mikä ei ehkä tee hänestä huonoa
työntekijää...
Juomasuositus: tummat juomat

 NEITSYT 23.8. - 22.9.
Tähtimerkeistä neitsyt on ehkä ainoa, joka yhdelle kaljalle lähtiessään todella juo vain yhden.
Merkki on loistava myös saamaan muut pysymään "vain yksi" -päätöksessä. Neitsyt murehtii joskus
turhaan muidenkin asioita, joten oman mielenterveytensä kannalta kiireetön terassilla istuskelu
tekee neitsyelle vain hyvää. Siinäpä vinkkiä merkin ystäville.
Juomasuositus: kuiva siideri

 VAAKA 23.9. - 23.10.
Vaaka pakenee terassille kesän aikana useastikin. Toisaalta vaaka mieluusti käyttää rahansa
eksoottisiin matkoihin, joten merkkiä ei välttämättä kotomaan terasseilta tapaa. Vaa'an tunnistaa
tyylikkäästä pukeutumisesta, terassillakin.
Juomasuositus: makeat siiderit

 SKORPIONI 24.10. - 22.11.
Skorpioni viipyy usein terassilla liian myöhään ja juo liian  nopeasti. Lisäksi mahapuruja
aiheuttavat kesän rasvaiset ruuat. Skorpparille suositellaankin siis kevyempää kesää, ettei
veritulppa yllätä. Onneksi kiihkeä skorpioni tietää loistavan tavan kuluttaa ylimääräistä energiaa...
Juomasuositus: light-limsat

 JOUSIMIES 23.11. - 21.12.
Tähtimerkki saattaa tänä kesänä joutua kärsimään hieman huolimattomasta luonteestaan.
Tähtimerkin kannattaisi jättää pankkikortti kotiin terassille mennessään, sillä eipä olisi
ensimmäinen kerta, kun jousimies tilinsä ylittäisi. Rahan  puuttuminen voi vaikeuttaa matkustelua,
joka on jousimiehen elämän suola.
Juomasuositus: valitse halvin terassi.






	Maamme kesäisiä sienilajeja:

LOMAVINOKAS (Pleurotus holidayrios)

 Tavallinen alkoholia imevä sieni koko maassa. Esiintyy koko kesän, mutta
 erityisen yleinen juhannuksesta alkaen aina elokuuhun saakka. Viihtyy
 terasseilla, vesialueiden rannoilla, peitteisillä pientareilla ja jopa
 kosteissa sisätiloissa. Olemus turpea, punakka, lakki vinossa. Esiintyy
 yksin tai pienissä ryhmissä. Viihtyy aurinkoisilla paikoilla. Katoaa
 maisemasta kesälomakauden jälkeen.

  RANTASIITAKE (Lentius Bikinikus)

 Maan etelä- ja keskiosassa yleinen viinaa imevä sieni. Viihtyy hiekkasilla
 ja aurinkoisilla ranta-alueilla pienissä ja isoissa ryhmissä. Häviää
 nopeasti auringon laskiessa. Jalka usein solakka ja notkea. Väri varsinkin
 loppukesällä paahtuneen rusehtava, joskus palaneen punainen. Lakki värikäs,
 usein niskassa. Vaatii erittäin runsaasti nestettä.

  TUURIJUOPOKAS (Hygrphorus Intervalligus)

 Alkoholia imevistä sienistämme eräs tavanomaisimmista. Esiintyy
 tavallisimmin suurten juhlapyhien jälkeen, jolloin se juurtuu sitkeästi
 ravitsemusliikkeisiin, joutoväen kansoittamiin peräkamareihin ja kolmannen
 luokan kuppiloihin. Tunnistaa kalvakasta ulkoasusta, tyypillisesti
 pistävästä hajusta sekä hontelosta jalasta.

  RÄKÄNULJASKA (Gomphidius Spyttagus)

 Tuurijuopokkaiden sukulaislajike. Sen tunnistaa harmahtavasta ulkoasusta,
 jalka usein horjahtanut, maiti tyypillisesti rinnuksilla, lakki silmillä.
 Yleinen kaikkialla maassa koko satokauden. Kannattaisi korjata talteen,
 mutta hapahkon tuoksunsa ja epämääräisen ryhdittömän ja luotaantyöntävän
 muotonsa takia jää usein omaan arvoonsa. Huom: aina ryöpättävä!

  KOTKASEITIKKI (Cortinarius Feminus)

 Kaikkien alkoholia imevien sienien esiintymispaikoilta löytyy yleensä yksi
 tai kaksi kotkaseitikkiä. Turpeahko varsi, hompsuinen ulkoasu. Lakki
 epämääräinen (voi olla myös huivi tai nuttura). Heltat usein leveät ja
 roikkuvat. Jalka lyhyt ja horjuva. Tuoksu tyypillisen eltaantunut hajuvesi.
 Esiintyy yleisesti hämärissä loukoissa, viihtyy ravinneköyhässä
 ympäristössä, mutta vaati paljon nestettä. Huom: erittäin vaarallinen,
 varsinkin kieli terävä ja myrkyllinen.

 KAAPPIJUOPOKAS (Clitocybe Fingerporilus)

 Koko kesäkauden varsin yleinen viinaa imevä sieni koko maassa, mutta
 vaatimattomien elintapojensa ja syrjäisten esiintymispaikkojensa takia jää
 usein huomaamatta.Viihtyy kaikenlaisissa oloissa, jos saatavilla on
 nestettä (sitä ei tarvitse paljoa kerrallaan, mutta sitä on oltava
 saatavilla koko ajan). Jalka ja varsi usein ryhdikäs ja suora, mutta nenä
 punerva. Tunnushaju olematon tai korkeintaan vain hieman pistävä.
 Tavanomainen, harmiton lajike.

  AAMUVALMUSKA (Tricholoma Dagenefterum)

 Kaikkialla maassa verrattain yleinen. Tavataan tavallisimmin aamupäivisin.
 Pinta tyypillisen maitomainen ja niljakas. Haju tympeä ja läpitunkeva.
 Jalka raskas ja huojahteleva, lakki tärisevä. Nämä tuntomerkit kuitenkin
 väistyvät, kun lajike saa lisää nestettä.

  SYYSHAPERO (Russula Dogalus)

 Viinaa imevien sienten syyslajike: ilmaantuu kesälomakauden jälkeen
 työpaikan nurkkiin ja hiljaisiin katvepaikkoihin. Tunnusomaisesti turvonnut
 ja pöhöttynyt varsi, himmeäpintainen ja/tai punervan läikikäs. Malto
 hauras, vioittuneista kohdista verestävä. Jalka väsähtynyt, muoto
 haalistunut ja kulahtanut. Saavuttaa ryhtinsä vain erittäin hitaasti.
 Hyötyarvo työpaikoilla vain vähäinen.






    Tarkkailuvinkkejä kapakkakierrokselle:

Alkoholikysely

Seitsemältä baarimikolta tiedusteltiin, pystyisivätkö he tunnistamaan tai määrittelemään ihmisen
persoonallisuuden sen perusteella, millaisia alkoholijuomia tämä valitsee.
Vaikka baarimikkoja haastateltiin erikseen, heidän vastauksensa olivat monilta osin
miltei täysin yhtenevät.

TULOKSET:

Naiset
------

Juoma: olut
Persoonallisuus: arkinen, vähäkulutuksinen, jalat maassa -tyyppi Lähestymistapa: Haasta hänet biljardipeliin.

Juoma: cocktaileja tai muita sekoitusjuomia, joissa on pikku sateenvarjot
Persoonallisuus: pinnallinen, kiusallinen höperö, oikea kiusankappale
Lähestymistapa: Vältä häntä - ellet sitten halua olla hänen "leikkikalunsa".

Juoma: erilaisia juomia - ILMAN sateenvarjoja
Persoonallisuus: kypsä nainen, tarkka, vaativa maku; tietää, mitä haluaa
Lähestymistapa: Jos tämä nainen haluaa sinut, hän lähettää SINULLE drinkin.

Juoma: viini (pulloissa, ei neljän litran sammioissa)
Persoonallisuus: konservatiivinen, hienostunut, sivistynyt
Lähestymistapa: Yritä saada kiedottua Pariisi ja pukeutuminen keskustelunaiheisiin.

Juoma: Bacardi Breezer, Smirnoff vedellä, raaka vodka jne.
Persoonallisuus: helppo; uskoo olevansa trendikäs ja sivistynyt, mutta tosiasiassa hänellä ei ole
yksinkertaisesti mitään käsitystä viimeisimmistä villityksistä ja uusista tuulista - puhumattakaan,
että hän olisi sivistynyt.
Lähestymistapa: Yritä saada hänet tuntemaan itsensä viisaammaksi kuin hän onkaan ja homma on hanskassa.

Juoma: Baileys
Persoonallisuus: pitkästyttävä-ääninen nyrpistelijä
Lähestymistapa: Seiso aivan naisen lähellä ja mainitse pubin vieressä olevasta kujasta...

Juoma: erilaiset shotit
Persoonallisuus: roikkuu miesseurassa tai haluaa vetää kunnon kännit ja päästä sänkyyn.
Lähestymistapa: Pubin helpoin nakki. Ei tarvitse tehdä muuta kuin odottaa.


Miehet
------
Siideri: Hän on todennäköisesti alaikäinen ja haluaa saada naista.

Halpa kotimainen olut: Mies on köyhä/opiskelija ja haluaa saada naista.

Paras kotimainen olut: Mies pitää hyvästä oluesta ja haluaa saada naista.

Bitter: Mies on vanha, pitää hyvästä oluesta ja haluaa saada naista.

Tuontiolut: Mies pitää kalliista oluesta ja haluaa saada naista.

Guinness: Mies on raiskaaja-tyyppiä ja saa naista tavalla tai toisella.

Viini: Mies toivoo, että viininjuonti antaa hänestä sivistyneen mielikuvan ja auttaa häntä saamaan naista.

Vodka tai brandy: Tämä mies on äärimmäisen himokas ja tekee mitä vain saadakseen naista.

Portviini: Mies uskoo olevansa sivistynyt, pitää salaa miehistä ja haluaa saada.

Viski: Mies ei välitä paskaakaan yhtään mistään ja lyö ketä tahansa, joka asettuu hänen tielleen silloin,
kun hän on saamassa naista.

Jack Daniels: Tämä mies ei ole aivan yhtä maskuliininen kuin viskinjuoja.
Saadakseen naista tämä mies on valmis ryhtymään naisen kanssa pitkäänkin keskusteluun, vaikka se
koskisi erilaisia naisten touhuja (kutominen, virkkaaminen jne.) - vain päästäkseen luikahtamaan
naisen vuoteeseen.

Tequila: Haluaa saada aikaiseksi tappelun miltei yhtä paljon kuin haluaa saada
naista.





	Kakkojen määritykset:

Kummituskakka:
Tiedät kakanneesi. Vessapaperissa on kakkaa, mutta pönttö on tyhjä.

Teflonkakka:
Tulee ulos niin livakasti, ettet huomaa sitä lainkaan. Ei jätä jälkiä paperiin. Joudut kurkistamaan
pönttöön varmistuaksesi, että olet kakannut.

Siirappikakka:
Edellisen vastakohta. Koostumukseltaan kuin kuumaa tervaa. Pyyhit takapuolesi 12 kertaa ja silti se
jää likaiseksi. Päädyt tunkemaan vessapaperia alushousuihisi, ettei niihin tulisi tahroja.
Kakka jättää pysyvät jarrutusjäljet pönttöön.

Jospa sittenkin-kakka:
Olet jo pyyhkinyt takapuolesi ja valmistaudut nousemaan pöntöltä kun huomaat, että sitähän tulee lisää...

Poksauta verisuoni päästäsi-kakka:
Tällainen kakka tappoi Elviksen. Ei putoa ennen kuin olet yltäpäältä hiessä, tutiseva ja punainen
punnerruksen voimasta. Useimmiten tulee silloin, kun sinulla on kiire.

Vellimahakakka:
Kakkaat niin paljon, että painosi putoaa useita kiloja.

Just nyt-kakka:
Tällaisen sattuessa on parasta olla noin 10 sekunnin päässä pöntöltä.

King Kong eli pöntön tukehduttajakakka:
Tämä kakka on niin iso, ettei sitä pysty huuhtelemaan pöntöstä alas, ellet pilko sitä pienempiin
kimpaleisiin. Henkari toimii tässä hyvin. Tämänkaltainen kakka tulee useimmiten kun olet kylässä.

Märät posket-kakka:
Kakka osuu veteen poikittain ja aiheuttaa ison molskahduksen, joka kastelee takapuolesi.

Toivokakka:
Istut pöntöllä krampissa, pieraiset pari kertaa, mutta kakkaa ei vain tule.

Korkkikakka:
Vielä kolmannenkin huuhtelukerran jälkeen se vain kelluu pöntössä. Hyvä Jumala kuinka minä pääsen
tästä eroon? Tämä kakka tulee useimmiten kylässä.

Käärmekakka:
Tämä kakka on kohtalaisen pehmeää ja suurinpiirtein peukalosi paksuinen. Tuntuu siltä kuin se olisi
ainakin metrin pituinen.

Meksikolaiskakka:
Tiedät, että on OK syödä taas kun takapuolesi lakkaa kirvelemästä.

Olutkakka:
Tämä kakka tulee kankkuspäivänä. Luulet, että kakka ei haise niin pahalta, mutta tämä ON paha.
Useimmiten joku odottaa vuoroaan käyttää vessaa. Myös tämä kakka tulee usein ollessasi kyläilemässä.

Varpusparvikakka:
Tämä kakka ryöpsähtää rajuna kertalatauksena ja pöntön sisäreunat ovat yltäpäältä kakassa.
Tästä johtuen sitä kutsutaan myös pilkulliseksi arabialaiseksi.

Perämoottorikakka:
Tämä kakka on useimmiten myös aamukakka. Sitä tulee pärskähtävien pierujen välillä. Jos omistaa
pukamat on tämä kakka erittäin kiusallinen. Kakka kuuluu myös kylässäkäyntikakkoihin.

Jari Sarasvuo-kakka:
Lopetettuasi kakkaamisen vedät vessan ja kakka katoaa pöntöstä, mutta hetken kuluttua yksi
egoistinen pökäle lipuu viemäristä takaisin pöntön veteen killumaan.

Actionkakka:
Koostuu raivokkaista pieruista ja voimalla ulostuvasta kakasta. Kuulostaa Die Hardin efektiraidalta
höystettynä ilmatorjuntaosuman saaneella zeppeliinillä.

Jänökakka:
Kakkaat sarjalla pientä papanaa. Tuntuu kuin anukseen olisi piilotettu Uzi.
Tavataan myös nimellä "Konekiväärikakka".

Pommikakka:
Pudotat koko lastisi yhdellä pötkäleellä. Aiheuttaa usein "märät posket"-efektin. Mikäli pötkäle
on erityisen kova muuttuu usein "Kummituskakaksi".

Aistiharhakakka:
Kakan kiinteysaste minimaalinen. Haju kertoo, että kakkaat, ääni että virtsaat. Esiintyy usein
pitkien ryyppyputkien jälkeen sekä ulkomaanmatkoilla.

Yllärikakka:
Pierun yhteydessä housuun puskeva lusikallinen-kauhallinen. Edeltää yleensä aistiharhakakkaa.

Kaktuskakka:
Todennäköinen pitkän pidätyksen jälkeen. Alkaa yleensä "Poksauta verisuoni päästäsi"-kakkana,
mutta ulostullessaan repii suolen melkein verille.

Piikkilankakakka:
Kaktuskakasta piikkilankakakan erottaa tuotoksen yleensä varsin alhainen viskositeetti ja se,
että poltteen intensiteetti on tasaisesti jakautunut aika-avaruudessa. Tässä tulee huomata,
että polte voi jatkua kauankin istunnon päättymisen jälkeen. Piikkilankakakan saa parhaiten
provosoitua nauttimalla suuria määriä erittäin tulista ruokaa yhdessä kohtuullisen
alkoholikvantiteetin kanssa.

Kauhukakka:
Vetäessäsi vessan vesi värjäytyy punaiseksi. Juuri kun lääkärisi vastaa puhelimeen muistat syöneesi
punajuurta.

Myrskytuuli:
Pöntön reunat ovat tuotoksen jälkeen kauttaaltaan ruskeat, mutta vesi on kirkasta kuin lähteessä
konsanaan. Esiintyy yleensä mahtavan paine- ja ääniefektin saattelemana (vrt. Actionkakka).






     Pelimies...

Pelimies ei läikytä.
Pelimies aloittaa pohjien ottamisen jo kuudelta aamulla.
Pelimies vetää kahdessa tunnissa bissellä kunnon tenut.
Pelimies pitää viinat sisällään.
Pelimies ei mitään siidereitä kittaa.
Pelimies ostaa ensin mailat ja vasta sitten opettelee pelaamaan.
Pelimies ei ikinä lopeta.
Pelimies menee baariinkin vielä 39C lämmössä.
Pelimies vie pyykkinsä äitille muovipussissa.
Pelimies ei käytä windousseja.
Pelimies ei pidä sormusta baarissa.
Pelimiehellä on aina yksi varalla.
Pelimies hankkii kotieläimiksi sammakonkutua.
Pelimiehellä on suuret puheet.
Pelimiehellä on huulipuna aivan muualla kuin paidassa.
Pelimies lyö parikaapelin seinään ja kaikki pelittää.
Pelimiehillä on oma salasana joka paikkaan.
Pelimiehet ei tee virheitä.
Pelimiehellä ei lopu raha.
Pelimies osaa näppäinyhdistelmät.
Pelimies ei myönnä mitään.
Pelimies vetäytyy vastuusta.
Pelimies ei koskaan myönnä olevansa tappiolla.
Pelimies ei koskaan laske leikkiä kaljasta tai pillusta.
Pelimies on suurien linjausten mies.
Pelimies nukkuu vain silloin kun on tarve.
Pelimies ei kysele tyhmiä.
Pelimies vetää viinaa helposti 3 päivää.
Pelimies on voittaja.
Pelimies ei anna, Pelimies myy.
Pelimies vetää riskillä, eikä jätä pelivaraa.
Pelimies ei jätä mitään arvailun varaan.
Pelimies tietää aina oluidensa olinpaikan.
Pelimies pelaa omilla säännöillään.
Pelimies ei kysy lupaa.
Pelimies ei selittele.
Pelimiehellä käy flaksi.
Pelimiehen pokka on pettämätön.
Pelimiehen koordinaatio ei kärsi alle 15 oluen juomisesta.
Pelimies delegoi aina.
Pelimies ei kirjoita kaunolla.
Pelimies pyöristää aina ylöspäin.
Pelimies tuntee reitit.
Pelimies ei käy sokkotreffeillä.
Pelimies lähtee aina jatkoille.
Pelimies ei häpeä tuijottaa isoja tissejä.
Pelimies joraa vain, jos sillä saa naisia.
Pelimies ei häpeä lainata rahaa viinaan.
Pelimies ei sano: "Hyvä yritys!".
Pelimies harhauttaa aina maalivahdin.
Pelimies inhoaa kumia.
Pelimies menee aina etupenkille.
Pelimies juttelee taksikuskin kanssa autoista ja naisista.
Pelimies ottaa kaikki mausteet.
Pelimies tankkaa 99:ä.
Pelimies kelaa pornofilmistä esileikit ohi.
Pelimies ei punastele.
Pelimies saa naisen kiljumaan.
Pelimies ei hiero naisen hartioita palkinnotta.
Pelimies osaa antaa tyylikkäästi kenkää.
Pelimies ei poista kumia pieraisemalla.
Pelimies ei pimpalla rehvastele.
Pelimies tietää mitä tahtoo ja ottaa sen tyylillä.
Pelimies ei jää liikenteessä jalkoihin.
Pelimies välttää tappelun ellei se ole väistämätöntä.
Pelimies nauraa harkiten.
Pelimies saa firmassa bonusta.
Pelimiehellä on parempaa tekemistä kuin kirjoittaa paskoja www-sivuja.
Pelimies ei lue naurettavia vitsejä Usenet News'stä.
Pelimies ei käy kursseilla.
Pelimies tekee muutokset tuotantopalvelimella ma - pe 8.00 - 16.00 ilman
sovittua katkoa.
Pelimies heittää palvelinasennuksessa ohjekirjaset suoraa pahvilaatikosta
roskikseen.






    Tässä käyttökelpoisia ohjeita työelämään.

1.

Varis istui puussa mitään tekemättä koko päivän.
Pieni  jänis näki variksen ja kysyi siltä:
- Voisinko minäkin istuskella paikallani koko päivän mitään tekemättä?
Varis vastasi:
- Varmasti voit!
Joten niinpä jänis istui maassa koko päivän paikallaan mitään tekemättä.
Yhtäkkiä hypähtää paikalle kettu ja syö jäniksen.

Kertomuksen opetus: Jos aiot istua koko päivän tekemättä mitään,
sinun pitää istua hyvin hyvin korkealla pallilla.

2.

Kalkkuna jutteli härän kanssa: - Haluaisin lentää puun latvaan, mutta minä en
jaksa lentää niin korkealle.
Härkä sanoi:
- Mikset popsi minun kikkareitani, ne ovat täynnä kuitua ja antavat sinulle energiaa.
Kalkkuna alkoi heti niitä napsimaan... se sai pian voimaa lentää alimmalle oksalle.
Pian muutaman päivän popsimisen jälkeen se oli valmis lentämään puun latvaan.
Sieltä sen kuitenkin näki maajussi, joka heti ampui kalkkunan alas puusta.

Kertomuksen opetus: Paskan jauhaminen voi saada sinut korkealle, muttei pidä sinua siellä kauaa.

3.

Pikku lintu lensi etelään talveksi. Oli jo kylmä ja linnun siivet kangistuivat ja se putosi maahan pellolle.
Kun se makasi siellä, paikalle tuli lehmä joka pudotti läjän sontaa sen päälle.
Lanta oli pehmoista ja lämmintä ja virvoitti pikkulinnun. Lintu nautiskeli ihanasta lämmöstä onnellisena
ja alkoi ilosta visertää.
Ohikulkeva kissa kuuli viserryksen ja lähti tutkimaan mistä ääni tulee. Se löysi linnun,
kaivoi sen esiin lannasta ja napsi suuhunsa.

Kertomuksen opetus:
A) Eivät kaikki ole vihollisiasi, jotka heittävät paskaa niskaasi
B) Eivät kaikki, jotka kaivavat sinut ylös paskasta ole ystäviäsi
C) Kun on lämmin ja hyvä olla, on parasta pitää turpa kiinni!






	Työehtosopimus

1)	Tästä lähtien on kiakkinainen työ vain huvia, minkäänlainen
ponnistelu ei ole sallittua. Se joka työssään hikoilee, erotetaan heti.

2)	Työajan alkaminen on jokaisen vapaasti valittavissa, kuitenkaan
ei kukaan ole oikeutettu tulemaan työpaikalleen ennen klo 10:00. Ennen
varsinaista työajan alkamista aamukahvi.

3)	Minimipalkka on 150 mk päivältä sekä vapaa ruoka, olut ja tupakka.
Kun henkilö on ollut palveluksessa vähintään kolme viikkoa, kuuluu
hänen luontaisetuihinsa lisäksi vapaat matkat työpaikalle ja takaisin
kotiin taksilla.

4)	Jokaisella on oikeus mittatilauksella tai ateljeetyönä tehtyihin
päällysvaatteisiin asusteineen.

5)	Työaikana on laulettava. Jos joku aloittaa laulun, on muiden
siihen yhdyttävä.

6)	Klo 12:00-14:00 on aamiaistauko. Aamiainen voileipäpöytineen sekä
ryyppyineen tarjoillaa jokaiselle. Jokaisen velvollisuus on syödä
vähintään 5 ruokalajia.

7)	Klo 14:30-15:00 on yleinen kahvitauko. Kahvitauon aikana huolehtii
työpaikan johtaja yleisestä keskustelusta.

8)	Kun joku nukahtaa työnsä ääreen, on hänen herättämisensä ehdottomasti
kielletty. Poikkeustapauksena kotiinlähtö ja henkilökohtainen puhelu.

9)	Aamiais- ja kahvitauon aikana on WC:n käyttö kielletty, sitä varten
on työaika olemassa.

10)	Työaika päättyy klo 15:30. Johtajan velvollisuus on tällöin puristaa
jokaisen kättä ja lausua kiitoksensa ankaran ja hyvin suoritetun työpäivän
johdosta.






	Erään työntekijän työaikatutkimus

08:10	Luottaa että hänen kellonsa käy oikein.
08:15	Saapuu työpaikalle.
08:30	Keskustelee aamuliikenteestä.
08:45	Lukee salaa aamulehteä.
09:00	Leikkaa lehdestä paikanhakuilmoituksen.
09:15	Ajattelee työtä, mutta keskeytyy puhelinsoittoon.
09:30	Juo kahvia.
09:45	Keskustelee eilisestä TV-ohjelmasta.
10:00	Etsii henkilöä, joka tietää mitä ruokaa tänään on.
10:15	Ottaa esille päivän työhön tarvittavat paperit.
10:30	Etsii yhtä kansiota.
10:45	Etsii edelleen kansiota.
11:00	Kertoo vitsin erääkke toiselle kansionetsijälle.
11:15	Matkalla työpöytänsä äärelle.
11:30	Keskustelee viikon veikkauksesta.
12:00	Lähtee lounaalle.
12:15	On lounaalla.
12:30	 "
12:45	 "
13:00	Ei ole vielä palannut lounaalta.
13:15	Lounasaikaa luultavasti pidennetty.
13:30	Saapuu hiipien lounaalta.
13:45	Keskustelee ruokalan ruoasta.
14:00	Lähtee noutaakseen uuden kynän.
14:15	Etsii kynänteroittajaa.
14:30	Pesee kahvikunpin.
14:45	Juo kahvia.
15:00	Keskustelee tulevasta illasta.
15:15	Valmistelee päivän työtä.
15:30	Toteaa, että kansio puuttuu edelleen.
15:45	Aloittaa pöytänsä siivoamisen.
16:00	Odottaa päivän päättymistä.
16:12	Lähtee erehdyksessä kolme minuuttia liian aikaisin.






   Maahanmuuttajan kevätruno

Neekeri saapui Suomeemme salaa,
sanoi en Keniaan ikuna palaa.
Täältä saan safkat, täältä saan rahaa,
en näe siinä yhtikäs pahaa.

Discossa naiset tahtoo mua omia,
neekerin kalu niistä on komia.
Blondi vai tumma en päättää mä saata,
taidanpa kaikkien kanssa mä maata.

Vaan kumman tuloksen testini näytti,
mua kun hoitsut testissä käytti.
Sanoivat ettei saa kumitta nussia,
mut Allah ei salli kalulle pussia.

Nauraen katson sosiaalimuijaan,
neuvoo hän mulle kuinka mä huijaan.
Uudet Saabit, Mersut, ei Ladat,
täynnä on kotona murkinapadat.

Kas Suomessa laki on erikoista,
elättää muakin kuin suoleni loista.
Joensuun skinit saa tuomiot heti,
mulle vain kannetaan eteeni peti.

Lorvin assalla ryöstöjä tehden,
tuomitsen mielessäin Iltalehden.
Joka väittää törkeesti että oon varas,
ah, kotina Suomi mulle on paras....

-Abdullah-





    Käännöksiä miehen lauseista:

"Olemmeko tavanneet ennen?"
"Kiva perse."

"Olen romanttinen."
"Olen köyhä."

"Tarvitsen sinua."
"Käteni on väsynyt."

"Olen erilainen kuin muut miehet."
"Olen ympärileikattu."

"Haluan sitoutua."
"Kyllästyttää vetää käteen."

"Olet ainoa nainen joka on välittänyt minusta."
"Olet ainoa nainen joka ei ole hylännyt minua."

"Haluan todella tutustua sinuun paremmin."
"Jotta voisin kertoa siitä paremmin kavereilleni."

"Se on vain appelsiinimehua, maista vaikka."
"Vielä 3 paukkua ja hänen jalkansa ovat kaulani ympärillä."

"Hän on aika söpö."
"Haluan naida häntä kunnes kyrpäni kuihtuu."

"En tiedä pidänkö hänestä."
"Hän ei anna."

"Ikävöin sinua niin"
"Olen niin kiimainen, että vuohetkin alkavat näyttää hyviltä."

"Oliko se yhtä ihanaa sinulle?"
"Olen epävarma miehuudestani."

"Olinko yhtä hyvä kuin aiemmat poikaystäväsi?"
"Onko kaluni pieni?"

"Nautin joka sekunnista viime yönä."
"Kuka helvetti tuo on?"

"Rakastatko minua?"
"Olen tehnyt jotain todella typerää ja sinä saatat saada sen selville."

"Rakastatko minua TODELLA?"
"Olen tehnyt jotain todella typerää ja sinä saat se selville ennemmin tai myöhemmin."

"Kuinka paljon rakastat minua?"
"Olen tehnyt jotain todella typerää ja joku on ja matkalla kertomaan sitä sinulle."

"Minulla olisi sinulle jotain kerrottavaa."
"Mene testiin."

"Soitan sinulle."
"Annan villikoirien purra pallini irti ennen kuin näen sinua enää."

"Olen ajatellut